Pauliina sairastaa masennusta: ”Kaikki olisi aivan mahdotonta ilman eläimiä. Ne ovat kannatteleva voima”

Jaa kaverilleTilaa Seura
”Eläinten seura piristää minua. Niiden avulla jaksan lähteä liikkeelle”, Pauliina Paussu sanoo.
Pauliina Paussu, 30, hoitaa itseään eläinten seurassa. Nuorena alkaneet mielialaongelmat säilyivät pitkään vain omana tietona.

Jyväskyläläinen ratsastuksenohjaaja Pauliina Paussu sairastaa masennusta ja epävakaata persoonallisuushäiriötä. Nuorena alkanut oireilu vaatii terapiakäyntejä kahdesti viikossa sekä lääkitystä. Tärkein elämässä kiinni pitävä voima löytyy Pauliinan mielestä kuitenkin eläimistä.

Tähän havahduin

”Masennukseni alkoi ala-asteen lopussa ja yläasteen alussa. Oli todella paha olo, ja viiltelin itseäni. En kertonut tuolloin kenellekään pahasta olostani, ja peittelin masennustani sekä viiltoarpiani parhaani mukaan. En osannut hakeutua hoitoon.

Onneksi perheessämme on aina ollut eläimiä, ja sain ensimmäisen hevoseni 90-luvun lopulla.

Vaikka en pystynyt kertomaan pahasta olostani kenellekään ihmiselle, supsutin siitä varmasti jo nuorena eläimille.

Vastaanotolle

Kerroin alle parikymppisenä lääkärille, että minua masentaa. Sain mielialalääkkeet, mutta ne vain pahensivat oloani. Yritin ensimmäisen kerran itsemurhaa lääkkeiden pahentaman olon vuoksi 2006 tai 2007. Viimeisen itsemurhayritykseni tein pari vuotta sitten.

Elämässäni on ollut useita vaikeita black out -vuosia, enkä tarkkaan muista, mikä vuosi milloinkin on ollut kyseessä. Olen ollut henkisten vaikeuksieni vuoksi kaksi kertaa sairaalassa. Kolme viikkoa suljetulla osastolla, ja pidemmän aikaa avo-osastolla.

Äitini ymmärsi tilanteeni vakavuuden vasta ensimmäisen itsemurhayritykseni jälkeen, ja kävimme yhdessä mielenterveystoimistossa.

Näin hoidettiin

Minulla on nyt diagnosoitu pitkäaikainen, toistuva ja krooninen masennus sekä epävakaa persoonallisuushäiriö.

Tällä hetkellä käyn viikoittain kahdessa terapiassa. Toinen on ryhmäterapiaa ja toinen yksilöterapiaa. Syön mielialalääkkeitä, rauhoittavia ja unilääkettä, jotta saan nukuttua.

Kaikesta terapiasta ja lääkityksestä huolimatta ajattelen, että elämäni olisi aivan mahdotonta ilman eläimiä. Ne ovat oikeasti elämääni kannatteleva voima ja iso osa arkeani.

Jos minulla on paha olla ja istahdan sohvalle, pikkukoirat vaistoavat pahan mieleni ja tulevat luokseni lohduttamaan.

Niiden seura piristää minua, sillä minua huvittavat niiden älyttömyydet. En jaksaisi piristyä ilman niitä, enkä saisi lähdettyä minnekään.

Kauppaan meneminen saattaa tuntua pahoina päivinäni liian ahdistavalta ajatukselta. Pari päivää viikossa vietän kotioloissa. Mutta koska koirat on käytettävä ulkona, kaupassa tulee käytyä helpommin tulomatkalla.

Tallilla käydessäni koulutan nuorempaa hevostani, 5-vuotiasta oria. Kevään tullen siitä on tullut melko villi, kun on paljon tyttöhevosia ympärillä. Tallilla käydessäni minun ei tarvitse ajatella muuta.

Olen kokenut, että eläimet ovat avartaneet elinpiiriäni. Tallilla on helppo tutustua ihmisiin, kun on yhteinen mielenkiinnonkohde ja samanhenkisyyttä. Lähes kaikilla ystävilläni on eläimiä.

Eläimet ovat vilpittömiä. Jos ne tykkäävät sinusta, ne tykkäävät sinusta oikeasti, eivätkä valehtele.

Tässä ja nyt

Minulla on kotonani paljon eläimiä. On koiria, kissa, käärmeitä, hiiriä, rottia, chinchilla, hamsteri, kaneja, liskoja, torakoita, kaloja ja seeprapeippoja. Olen joutunut tekemään selvityksen harrastuseläintenpidosta aluehallintovirastoon.

Tällä hetkellä olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Mikäli oloni kohenee, alan miettiä uudelleenkouluttautumista ammattiin.

Olen ammatiltani ratsastuksenohjaaja. Fyysiset vaivani estävät kuitenkin työssä jatkamisen.

Jos kouluttautuisin uudelleen, haluaisin joko pieneläinhoitajaksi tai klinikkahoitajaksi.”

X