Peippoa ei jätetä pulaan: Jarmo Lautamäki on eläinten pelastaja ja suojelija

Jaa artikkeliTilaa Seura
Mikkeliläinen Jarmo Lautamäki on taas valmiina lähtöön. Hän pelasti viime vuonna 231 eläintä ja lintua. Tänä vuonna pelastettujen määrä nousee vielä suuremmaksi.
Mikkeliläinen Jarmo Lautamäki on taas valmiina lähtöön. Hän pelasti viime vuonna 231 eläintä ja lintua. Tänä vuonna pelastettujen määrä nousee vielä suuremmaksi. Kuva: Pihla Liukkonen
IT-alan yrittäjä Jarmo Lautamäki on myös eläinten pelastaja. Hänelle varis on yhtä tärkeä pelastettava kuin harvinainen liito-orava.

Peipponaaras pyristelee, nokkii ja sirkuttaa, kun 50-vuotias mikkeliläinen eläinten pelastaja Jarmo Lautamäen pitää sitä kourassaan.

Ärhäkästä peiposta ei uskoisi, että se on vajaa tunti sitten törmännyt omakotitalon ikkunaan, lysähtänyt nurmikolle eikä ole sen koommin kyennyt nousemaan siivilleen.

Lautamäki kääntelee lintua kourassaan. Hän epäilee, että peipon vasen jalka on vioittunut törmäyksessä.

Peippo on otettava tarkkailtavaksi.

Kun Kiteellä syntynyt Lautamäki pelasti 8-vuotiaana poikana naapurinsa marjapensaiden suojaksi levitettyihin kalaverkkoihin takertuneita siilinpoikasia, hän ei vielä tiennyt, että eläinten pelastamisesta tulee hänen elämäntehtävänsä.

Lautamäki ei halunnut nähdä eläinten kärsivän, eikä hän halua nähdä sitä tänäkään päivänä.

Kun kerran peippo on pelastettavissa, niin Lautamäki tekee kaikkensa, että peippo myös pelastuu.

Jarmo Lautamäki on ollut lapsesta pitäen kiinnostunut eläimistä ja linnuista. Kymmenen vuoden ikäisenä hän ihmetteli kaupungin pulujen vaappuvaa askellusta.

Jarmo Lautamäki on ollut lapsesta pitäen kiinnostunut eläimistä ja linnuista. Kymmenen vuoden ikäisenä hän ihmetteli kaupungin pulujen vaappuvaa askellusta.

Pyllistelevät tiaiset

Jarmo Lautamäen uudehkon omakotitalon kellari toimii tätä nykyä lintujen ja eläinten sairastupana. Häkissään päätään kääntelevän, pörröisen viirupöllönpoikasen naapureina kiipeilee omassa häkissään kaksi suurisilmäistä liito-oravaa.

Peipolle löytyy vapaa häkki nurkasta. Pieni lintu pyrähtää Lautamäen kourasta, räpistelee hetken, mutta asettuu sitten häkin pohjalle sukimaan nokallaan siipeään.

Viime vuonna Lautamäki otti talteen yhteensä 231 loukkaantunutta, orvoiksi jäänyttä tai emojensa hylkäämää lintua ja eläintä. Kellarissa on toipunut esimerkiksi oravia, siilejä ja mäyriä ja lintujen ulkotarhassa on käynyt hoitoa saamassa jopa joutsenia.

Lautamäen mukaan linnunpoikasten hoivaaminen on toisinaan stressaavaa ja rasittavaa työtä. Viime kesänä hänen kestävyyttään koetteli emonsa hylkäämä seitsemän sini­tiaisen poikue.

”Pieniä poikasia on ruokittava kolmen tunnin välein vuorokauden ympäri”, Lautamäki kertoo.

Peippo selvisi ikkunaan törmäämisestä pelkällä säikähdyksellä ja pääsi vapauteen toivuttuaan päivän ajan Lautamäen hoitolassa.

Peippo selvisi ikkunaan törmäämisestä pelkällä säikähdyksellä ja pääsi vapauteen toivuttuaan päivän ajan Lautamäen hoitolassa. Kuva: Pihla Liukkonen

Kun jo höyhenpeitteen kasvattanut poikanen on syönyt, se kääntää emolle selkänsä ja ulostaa.

”Se tarkoittaa sitä, että emon on siivottava pesä. Minulle pyllisteli seitsemän poikasta ja minun piti siivota häkki.”

Sinitiaisten poikue kasvoi ja voimistui ja ulkohäkkiin siirtämisen jälkeen ne oppivat ajallaan lentämään. Sinitiaiset pääsivät vapauteen, kuten peräti 92 prosenttia Lautamäen talteen ottamista eläimistä ja linnuista.

Eläimen tai linnun vapauttamista Lautamäki vertaa oman lapsen viemiseen ensimmäisenä koulupäivänä kouluun.

”Totta kai sitä ajattelee, että miten ne pärjäävät omillaan. Eläimet lähtevät yleensä vauhdikkaasti ja hieman vihaisina vapauteen. Eivät ne ymmärrä tulleensa autetuiksi, vaan ne säntäävät pakoon.”

Päivystystä kellon ympäri

Jarmo Lautamäki saa puhelimitse ilmoituksen venerannassa soutuveneen päällä istuvasta variksesta. Soittajan mukaan lintu näyttää huonokuntoiselta eikä pääse lentoon.

Vuodesta 2008 lähtien Lautamäki on ottanut puhelimitse vastaan ilmoituksia hädässä olevista eläimistä ympäri vuorokauden.

”Kärsivä eläin saattaa menehtyä, ellei se saa mahdollisimman nopeasti apua”, Lautamäki kertoo.

IT-alan asiantuntijana, konsulttina ja yrittäjänä enimmäkseen etätyönä työskentelevälle Lautamäelle varsinaisen työn ja eläintenpelastamisen yhteensovittaminen merkitsee sitä, että aika on jatkuvasti loppua kesken. Tunnin videopalaverin aikana vastaajaan voi tulla useita ilmoituksia hädässä olevista eläimistä.

Lautamäki kertoo, että tieto- ja informaatiotekniikan hankkeet ja tehtävät, etenkin ohjelmointi, vaativat täydellistä keskittymistä kuten myös lintujen ja eläinten pelastaminen.

”Kun lähtee silmänräpäyksessä tietokoneen äärestä hakemaan pyörätien pientareelta loukkaantunutta oravaa, niin ajatukset eivät meinaa pysyä perässä.”

Pian vapautettavat liito-oravat kiipeilevät ketterästi häkkinsä katossa.

Pian vapautettavat liito-oravat kiipeilevät ketterästi häkkinsä katossa. Kuva: Pihla Liukkonen

Eläinten pelastaja kulkee pitkiä matkoja

Jarmo Lautamäki pelastaa eläimiä Itä-Suomen, Pohjois-Karjalan ja Päijät-Hämeen alueilla. Eläimen pelastaminen saattaa merkitä satojen kilometrien ajoa ja toisinaan pelastettavaa eläintä ei edes löydy. Silti Lautamäki sanoo, että yksikään soitto ei kuitenkaan ole turha.

”Kun ilmoitetaan kärsivästä eläimestä tai linnusta, se osoittaa, että niistä välitetään. Jos kohdetta ei löydy, niin siinä huolestuu, että miten loukkaantuneelle eläimelle on käynyt”, Lautamäki kertoo.

Mikkelin venerannasta löytyy kuitenkin vesirajassa tepasteleva pieni varis, joka osoittautuu lentokyvyttömäksi poikaseksi.

Kun Lautamäki lähestyy varista, männyn latvasta alkaa kuulua raakuntaa. Ilmassa suhahtaa emolinnun liitäessä yli. Se jää toiseen mäntyyn raakkumaan.

Mikkelin venesatamassa kyyhöttänyt variksenpoika sai jäädä niille sijoilleen, koska sen emolintu vartioi poikastaan läheisessä petäjässä.

Mikkelin venesatamassa kyyhöttänyt variksenpoika sai jäädä niille sijoilleen, koska sen emolintu vartioi poikastaan läheisessä petäjässä. Kuva: Pihla Liukkonen

Keväällä ja alkukesästä yksinäisiltä vaikuttavat linnunpoikaset ja eläinten pennut eivät useinkaan ole emojensa hylkäämiä, vaan emot voivat olla vaikkapa hakemassa ravintoa.

Venerannan variksenpoikanen jätetään emonsa huostaan.

”Ennen ilmoituksen tekemistä kannattaa hieman odottaa ja varmistaa, käykö emo hoitamassa poikastaan. Emon nopea ruokintakäynti jää helposti huomaamatta.”

Lautamäelle tuiki tavallinen varis on samalla tavalla pelastamisen arvoinen kuin harvinainen ja vaarantuneeksi lajiksi Suomessa luokiteltu liito-orava.

”Yksikään eläin tai lintu ei ole minulle toista tärkeämpi. Niiden kaikkien elämä on pelastamisen arvoinen.”

Vahinkoja ja tahallisuutta

Jarmo Lautamäki kokee velvollisuudekseen auttaa ja pelastaa eläimiä, koska niiden kärsimys on suurimmaksi osaksi ihmisten aiheuttamaa. Eläimiä menehtyy ja vahingoittuu liikenteessä, lintuja törmää ikkunoihin ja rakennuksiin ja ilmassa kulkevat sähkölinjat ovat linnuille varsinkin muuttoaikoina salakavalia ansoja.

Eläinten pelastaja Lautamäki on myös kohdannut tahallisesti vahingoitettuja eläimiä. Hän on korjannut talteen lasten hengiltä kivittämän ja hyppynaruilla pieksemän oravan. Rusakonpoikasta oli pidetty ilman ruokaa ja juotavaa ämpärissä niin pitkään, että se menehtyi. Lokin yhteen sidottuihin jalkoihin oli syntynyt kuolio, ja lintu jouduttiin lopettamaan.

Eläimen vapauttamista Lautamäki vertaa oman lapsen viemiseen ensimmäisenä koulupäivänä kouluun.

Lautamäki myöntää, että hänen tekisi toisinaan mieli ottaa oikeus omiin käsiinsä, mutta sen sijaan hän vetäytyy kellariinsa eläinten ja lintujen seuraan rauhoittumaan.

Kolme vuotta sitten Lautamäki perusti Elämäni Eläimet ry -nimisen yhdistyksen, jonka nimissä hän kerää varoja ja käy luennoimassa eri tilaisuuksissa ja kouluissa.

Lautamäen mukaan lasten ja nuorten vahingoittaessa elämiä kysymys on usein joukossa tiivistyvästä tyhmyydestä.

”Toisaalta osa nuorista on myös erittäin halukkaita auttamaan eläimiä. Nuoret tekevät vapaaehtoistyötä eläinsuojelujärjestöissä ja soittavat usein myös ilmoitussoittoja pulaan joutuneista eläimistä.”

Nykyään Jarmo Lautamäellä on käytössään varta vasten eläintenpelastamiseen hankittu pakettiauto.

Nykyään Jarmo Lautamäellä on käytössään varta vasten eläintenpelastamiseen hankittu pakettiauto. Kuva: Pihla Liukkonen

Kanahaukan kynsissä

Jarmo Lautamäen vasemman käden pikkusormi ja nimetön eivät enää suoristu kokonaan eikä niissä ole tuntoa. Pari vuotta sitten kanahaukka iski kyntensä Lautamäen kyynärvarteen, minkä seurauksena käteen johtavia hermoja vahingoittui ja kaksi sormea jäi tunnottomiksi.

Lautamäki syyttää tapaturmasta itseään. Hän yritti ottaa haukkaa sen jaloista kiinni ilman suojakäsineitä.

”Luulin olevani haukkaa nopeampi, mutta luulo ei ole tiedon väärtti”, eläinten pelastaja Lautamäki hymähtää.

Eläimiä pelastaessaan hän on joutunut lukemattomia kertoja purruksi ja nokituksi. Lautamäki on suojautunut asianmukaisilla rokotuksilla eläinten ja lintujen levittämiä tauteja vastaan, mutta hän tunnustaa silti pelkäävänsä aikuisia oravia.

”Oravan talttamaiset etuhampaat uppoavat syvälle. Se tekee todella kipeää ja kestää aikansa ennen kuin haavat menevät umpeen.”

Lautamäeltä on kysytty lukemattomia kertoja, miksi hän ei auta eläinten sijasta ihmisiä. Hän vastaa, ettei eläinten auttaminen ole pois ihmisten auttamiselta.

”Jos kohtaan pulaan joutuneen ihmisen, niin totta kai autan myös häntä”, Lautamäki toteaa.

”Aiemmin jouduin pidättelemään itkuani, kun eläin lopetettiin. Olen pyrkinyt kovettamaan itseni, mutta kyllä eläinten turhat kuolemat yhä kirpaisevat.”

Aina hädästä pelastaminen, hoito ja lääkintä eivät riitä, ja eläin tai lintu menehtyy vammoihinsa tai Lautamäki vie kärsivän eläimen eläinlääkärille lopetettavaksi.

”Aiemmin jouduin pidättelemään itkuani, kun eläin lopetettiin. Olen pyrkinyt kovettamaan itseni, mutta kyllä eläinten turhat kuolemat yhä kirpaisevat.”

 Jarmo Lautamäen kellarissa kasvavalla viirupöllön poikasella on päivällisaika.

Jarmo Lautamäen kellarissa kasvavalla viirupöllön poikasella on päivällisaika. Kuva: Pihla Liukkonen

Takaisin metsään

Kellarissa liito-oravat rapistelevat häkissään. Emonsa hylkäämä, päärynäsoseella herkutellut parivaljakko on jo kasvanut niin, että ne pääsevät pian elinalueelleen luontopolun varteen. Viirupöllön on vietettävä kellarissa muutama viikko ennen kuin se voidaan palauttaa luontoon.

”Ruokkimista, lääkitsemistä ja punnitsemista lukuun ottamatta eläimet saavat olla kellarissa omissa oloissaan, eivätkä ne totu ihmisen läsnäoloon”, eläinten pelastaja Lautamäki kertoo.

Nykyään hän asuu suurehkossa talossa yhdessä vaimonsa kanssa, sillä pariskunnan aikuiset lapset ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa.

”Ainoastaan kellari on luonnosta pelastettujen eläinten tilaa. Loput talosta on varattu ihmisille ja kissoille. Mutta täytyy sanoa, että minulla on kärsivällinen vaimo”, Lautamäki toteaa.

Aamupäivällä noudettu, ikkunaan törmännyt peipponaaras loikkii häkissään ja levittelee siipiään. Sirkuttava naaras vaikuttaa toipuneelta ja pirteältä. Lautamäen vioittuneeksi epäilemä linnun vasen jalkakin näyttäisi olevan kunnossa.

Iltaruokinnan jälkeen peippo pääsee todennäköisesti vapauteen.

Lue myös: Ekosysteemipalvelut tuottaa luonto – Sanna Hellström: ”Kuinka voisi laskea rahallisen arvon jollekin, mikä on korvaamatonta?”

Lue myös: Jenni Haukio iloitsee pullokuonodelfiineistä – ”Kun ihmiset ovat poissa, on luonnolla puheenvuoro”

Lue myös: Ystävä vai vihollinen? Mari Pantsar muistuttaa: ”Luonto tuottaa kaiken tarvitsemamme”

X