Näin poliisi armahti neuvostoloikkarin – ja vaikeni vuosikymmeniä virkavirheen tuovasta tempauksestaan

Eläköitynyt poliisi Aimo Limnell luki Seurasta jutun suomalaisista luotseista, jotka auttoivat Neuvostoliitosta paenneen miehen Ruotsiin 1978. Sen jälkeen hän päätti tunnustaa oman virkavirheensä samalta vuodelta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aimo Limnell kuljetti neuvostoloikkarin poliisiaseman sijasta laivaterminaaliin yli neljä vuosikymmentä sitten.

Eläköitynyt poliisi Aimo Limnell luki Seurasta jutun suomalaisista luotseista, jotka auttoivat Neuvostoliitosta paenneen miehen Ruotsiin 1978. Sen jälkeen hän päätti tunnustaa oman virkavirheensä samalta vuodelta.
Teksti:
Jukka Heinonen

Kesäpäivä vuonna 1978 oli kuumimmillaan, kun liikennepoliisin partio piti taukoa Presidentinlinnan edustalla. Paikalle saapui nuori mies, joka ilmoitti huonolla englannilla haluavansa hakea turvapaikkaa Suomesta. Puheesta kuului venäläinen korostus.

Elettiin 1970-lukua, syvintä Kekkosen aikaa. Aimo Limnell ja hänen työparinsa tiesivät hyvin, että Suomi palautti Neuvostoliiton diktatuurista pakoa yrittävät säännönmukaisesti takaisin kotimaahansa.

Vanhempien konstaapelien ura oli hyvässä nosteessa.

Heidät oli vastikään valittu Helsingin poliisin Karhu-ryhmään, valmiusjoukkoon, jonka erikoiskoulutetut jäsenet kutsuttiin hätiin piiritystilanteisiin ja muihin pahoihin paikkoihin.

Helpointa ja turvallisinta olisi ollut viedä loikkari poliisilaitokselle. Limnell päätti kuitenkin rikkoa määräyksiä ja säästää nuorukaisen varmalta kyyditykseltä Vaalimaan raja-asemalle.

Matkalippu neuvostoloikkarin käteen

Aimo Limnell pyysi venäläisen istumaan poliisiauton takapenkille, ajoi Olympiaterminaalin edustalle, marssi sisälle ja pyysi saada tavata Silja Linen lipunmyynnin päällikön. Hänen puheilleen saapui viisikymppinen mies, jolla oli ystävällinen ilme.

”Kysyin, että voisitko jeesata kaveria vähän. Annat laivalipun ja lykätään se Ruotsiin, niin Suomen valtiokin pääsee halvemmalla.”

Päällikkö oli heti juonessa mukana ja ojensi neuvostoloikkarille myös aterialipun.

”Se kaveri oli ratkaisuun tosi tyytyväinen.”

Kaikki oli ohi kahdessakymmenessä minuutissa. Pari tuntia myöhemmin laiva irtaantui satamasta ja lähti kohti länttä.

Virkavirhe olisi hidastanut Aimo Limnellin urakehitystä, mutta nuori poliisi ei sitä miettinyt.

Virkavirhe olisi hidastanut Aimo Limnellin urakehitystä, mutta nuori poliisi ei sitä miettinyt.

Neuvostoloikkarin nimi jäi kysymättä eikä Limnell tiedä, kuinka miehelle kävi. Jos mies on elossa, hän on nykyään ehkä noin 65-vuotias.

Partio vaikeni tempauksestaan: sehän oli teknisesti paha virkavirhe, jonka paljastumisesta olisi voinut seurata rangaistus. Etenkin, jos tieto olisi vuotanut lehdille.

Kun aikaa oli kulunut tarpeeksi, he uskalsivat jo kertoa ratkaisustaan kollegoilleen saunan lauteilla.

Muutkin tekivät samaa

Aimo Limnell ja hänen partiokaverinsa eivät suinkaan ole ainoat Neuvostoliitosta paenneita siviileitä auttaneet lainvalvojat.

Helsingin rikospoliisissa työskennellyt Risto Veijalainen on kertonut Helsingin Sanomille, että hän keräsi työtoveriensa kanssa 1960-luvulla kolehdin eräälle rahattomalle loikkarille, jotta tämä pääsi Ruotsiin.

Myöhemmin Veijalaisesta tuli sisäasiainministeriön ulkomaalaiskeskuksen johtaja.

Lue myös: Rajavartija Antti Leivo pidätti 1974 loikkari Alexander Shatravkan, joka päätyi vuosiksi psykiatriseen pakkohoitoon Neuvostoliitossa – Mitä he sanovat nyt toisilleen videopuhelussa?

Lue myös: Seura paljastaa yli 40 vuotta vaietun sankaritarinan: Luotsit löysivät luodolta viluisen neuvostoloikkarin, unohtivat määräykset ja aloittivat uskaliaan operaation

X