Poliosokerin vammauttama Johanna: ”Vielä löytyy oikeutta tavalliselle ihmiselle”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
© Heljä Tuoriniemi
Seura kertoi poliosokerin vammauttamasta Johannasta vuonna 1991. Lue Seuran koskettava arkistojuttu.

Monet itkivät ilosta, kun Muhoksen kihlakunnan oikeus luki päätöstään Johanna Halosen, 7, jutussa. Oikeastaan vain lääkintöhallituksen edustaja pysyi kylmäkiskoisen tyynenä. Tämä oli pienelle, poliorokotuksessa eliniäkseen vammautuneelle Johannalle erävoitto raskaassa taistelussa mahtavaa valtion koneistoa vastaan. Aika näyttää, jääkö se pelkäksi erävoitoksi. Lääkintöhallitus ilmoitti nimittäin heti tyytymättömyytensä päätökseen.

Muhoslaisen pikkutytön Johanna Halosen elämä muuttui kohtalokkaalla tavalla sen jälkeen, kun hän talvella 1985 sai suun kautta annetun poliorokotuksen. Kansa puhui tuohon aikaan Ruokolan sokeripalasta, koska eläviä, heikennettyjä polioviruksia sisältävä rokote syötettiin ihmisille sokeripalassa.

Tuohon aikaan Johanna oli täysin terve puolitoistavuotias tyllerö. Kaksi viikkoa rokotuksen jälkeen hän muuttui tuskaiseksi, virtsaus ja ulostus ei onnistunut. Lapsi vietiin Oulun yliopistollisen keskussairaalan teho-osastolle.

Muutamassa päivässä Johannan koko alaruumiin toiminta halvaantui. Tauti-löydöksen todettiin sopivan Suomessa harvinaiseen Quillain-Barre-oireistoon, joka muistuttaa villin viruksen aiheuttamaa poliota. Taudin syytä tai syntymekanismia ei tunneta, mutta mm. rokotuksen on todettu aiheuttavan QB-oireiston.

Aikaa myöten Johannan kunto elpyi, joskin tilanne on jäänyt kauas normaalista. Lapsen liikkuminen on kömpelöä, alaraajat ovat tunnottomat ja myös yläraajoissa on tuntopuutoksia. Kohtauksittain toistuvat hyvin vaikeat käsien ja jalkojen kipu- ja jäykistelyoireet saattavat edelleen kestää päiviä, jopa viikkoja. Silloin Johanna kykenee nukkumaan vain hetkittäin. Tuska on erittäin voimakkaista lääkkeistä huolimatta silloin niin ankara, että lapsi huutaa suoraa huutoa. Vanhemmille tällainen tilanne tietää työtä vuorotta.

Valtion puheet ovat puheita

Johannan tapaukseen perehtynyt erikoislääkäri Heikki Rantala antoi heti sairaudesta tehtyjen seikkaperäisten tutkimusten jälkeen lausunnon. Hän totesi, että ainoana taudin syntyyn vaikuttaneena (etiologisena) tekijänä on todettu suun kautta saatu poliorokotus, joka ajallisesti sopii QB-oireyhtymän laukaisijaksi. Myöhemmin oikeudessa Rantala kertoi, että tätä oireistoa esiintyi sairaalan alueella rokotuksen jälkeen tavallista enemmän. Johanna on kuitenkin ainoa, jonka polion kaltaiset oireet jäivät pysyviksi.

Johannan äiti Maritta Halonen sanoo, että heille jäi ainoaksi keinoksi haastaa oikeuteen valtio, kansanterveyslaitos ja lääkintöhallitus sekä rokotteen maahantuojan edustajat. Tämä oli aivan luonteva tie myös sen takia, että ennakkoon kansaa poliorokotuksiin paimentaessaan lääkintöhallituksen pääjohtaja Matti Ruokola pohdiskeli lehdissä, että jos rokotukset aiheuttaisivat ottajalleen oireita, yhteiskunnalla olisi korvausvastuu ns. odottamattoman tilanteen perusteella.

Pitkän oikeusprosessin edetessä Haloset tulivat kokemaan, että puheet ovat puheita. Valtion on kiistänyt alusta saakka kaiken. Se on katsonut, että korvausvelvollisuutta ei ole, vaikka Johannan voitaisiinkin osoittaa sairastuneen rokotuksen seurauksena.

Lisäksi vahinko nimittäin pitäisi valtion edustajan mielestä osoittaa tahallaan aiheutetuksi tai valtio korvausvelvolliseksi jostain muusta syystä. Näin ei ole, koska kyse oli vapaaehtoisesta rokotuksesta. Lääkkeen maahantuoja taas vyöryttää vastuun yhteiskunnalle. Sehän on yleisen edun nimissä päättänyt kansalaisten rokottamisesta esimerkiksi epidemian välttämiseksi.

Säpsähdyttäviä todistajalausuntoja

Helmikuun viimeisenä keskiviikkona Muhosen kihlakunnanoikeus antoi seitsemännen käsittelykerran jälkeen päätöksensä. Valtio tuomittiin maksamaan Johannalle pysyvästä viasta ja vammasta korvausta 500 000 markkaa, kivusta ja särystä 300 000 markkaa ja kuukausittaista elatusapua 3 000 markkaa. Lääkintöhallituksen edustaja ilmoitti heti tyytymättömyytensä päätökseen. Halosia oikeudessa edustanut asianajaja Antero Kassinen ei pitänyt oikeuden ratkaisua yllättävänä.

”Varsin ratkaiseva asiassa oli tietysti Johannaa hoitaneen erikoislääkärin lausunto, mutta lisäksi kaikki esitetty näyttö tuki yksiselitteisesti kannetta. Valtiohan ei esittänyt tässä asiassa mitään, eihän heillä ollut edes ketään todistajaa. Lääketehdas oli hankkinut yhden asiantuntijan, mutta hänenkään esittämänsä ei välttämättä ollut Johannan asian vastaista. Hän puhui teoreettisista lähtökohdista, hän ei ollut koskaan edes nähnyt Johannaa.”

Kassinen tähdentää, ettei valtio oikeudenkäynnissä myöntänyt lainkaan tällaiseen joukkorokotukseen liittyviä riskejä. ”Kirjallisuudesta, kansainvälisistä julkaisuista ilmeni nimenomaan yksiselitteisesti, että näihin rokotuksiin liittyen on monenlaisia riskejä, meillä niistä vain ei puhuta.”

Jos ei muuta niin ainakin säpsähdyttäviä oli oikeudessa kuultu immunologian ja kliinisen biologian professorin Anja Tiilikaisen lausunto. Hän totesi alan oppikirjojen kieltävän tällaisen virusrokotteitten antamisen raskaana oleville naisille.

Tällaista lausuntoa kuuntelee hieman hämmästyneenä, kun tietää, että sokeripalarokotusta markkinoidessaan valtion korkeat lääkintäviranomaiset nimenomaan korostivat sitä, että myös odottavat äidit pitää rokottaa. Kyse näyttää olleen siitä, että käsittelyyn haluttiin mahdollisimman kattava joukko.

Päätös antaa uutta uskoa

”Tässä tarkoitus pyhitti keinot, riskit haluttiin unohtaa ja niitä vähäteltiin, asianajaja Kassinen hymähtää.”

”Valtio salasi sokeripalarokotuksessa muut komplikaatiot, ainoastaan rokotuspolion ja neomysiiniallergian se myönsi.”

Johanna on saavuttanut vasta erävoiton. Valtio vetoaa asiassa hovioikeuteen.

”Valtion linja näyttää olevan, että oli asia kuinka itsestään selvä tahansa, niin se pitää kiistää. Mielestäni tämä tilanne on kyllä jo yleisen oikeustajun vastainen. Toisella puolella on pieni kärsivä lapsi, jonka vammautuminen on ollut myös vanhemmille hirveä taakka. Kyllä valtiolle pitäisi riittää yhden oikeusasteen päätös sen sijaan, että se nyt yrittää tehdä hedelmätöntä tieteellistä juupas-eipäs-väittelyä.”

Kassinen kysyy myös, kuinka ihmiset vastaisuudessa saadaan osallistumaan joukkorokotuksiin. ”Pitäisi muistaa tällä toiminnalla haettavat tavoitteet, eikä kompastua lillukanvarsiin. Reiluinta olisi myöntää, että tällaista saattaa tulla ja maksaa vahinko pois. Valtion rahatalouden kannalta tämä ei merkitse mitään.”

Johannan voitto rohkaisee varmasti monia kysymään valtionkin toiminnan perään. ”Minusta tämä antaa uskoa yksityisen ihmisen mahdollisuuksiin, Kassinen katsoo.”

”Ennen kaikkea se kuitenkin näyttää, että laki koskee myös valtiota. Myös sen pitäisi noudattaa samoja pelisääntöjä kuin muittenkin. Valtiota vastaan pitäisi siis nostaa entistä herkemmin juttuja. Virkamiehet laiminlyövät hyvin paljon asioita, eikä tilanteeseen tule muutosta, ellei rohkeasti käynnistetä juttuja valtiota vastaan.”

”Välillä tunsin itseni pieneksi ja tyhmäksi”

Johannan äiti Marita Halonen sanoo, ettei hän olisi ikinä uskonut, että tällainen päätös tulee.

Valtion suhtautuminen oli jo ensimmäisten oikeudenkäyntien jälkeen sellaista, että siinä tunsi itsensä tosi pieneksi ja tyhmäksi ja yhä enemmän loppua kohti usko meni. Alkoi ajatella, että asia on niin kuin valtio sanoo ja sillä siisti.

”Olin todella myönteisesti yllättynyt, että kihlakunnanoikeus näki asian sellaisena kuin se olikin. Oikeudenkäynnin aikana nimittäin tuli jo monesti sellainenkin ajatus, että valtio hallitsee niin täysin kaikkea, ettei tavallisella ihmisellä ole mitään mahdollisuuksia. Oli mahtavaa, että vielä löytyi oikeutta tavalliselle ihmisellekin.”

”Tuomion kuuleminen oli liikuttava hetki. Me tietysti itkimme, mutta kun katsoin ympärilleni näin myös monen muun silmissä kyyneliä.”

”Kun sitten tulimme kotiin, puhelimet alkoivat soida, tuli vieraita, jotka toivat tullessaan kukkia ja täytekakkuja. Johanna oli hämillään. Hän ihmetteli, miksi oli niin paljon ihmisiä ja miksi kaikki itkivät. Kun asia sitten vielä tuli illalla tv-uutisissa, hän kummasteli, että puhutaanko siellä minusta.”

Johanna on nyt koulussa ensimmäisellä luokalla. Hän on hyvin innostunut ja pärjännyt yllättävän hyvin, vaikka sairauden vuoksi poissaoloja kertyy paljon.

”Kohtauksia on ollut tämän tuosta, eilen illalla viimeksi ja nytkin päivällä hän on taas valittanut kipua. Onneksi se ei nyt ole kovin kovaa.”

Oikeuden määräämät rahalliset korvaukset eivät häntä paranna.

”Olemme ajatelleet, että jos joskus jotain korvauksia saamme, niin ne tulevat Johannan käyttöön vasta sitten, kun hän on poissa kotoa. Me kyllä elätämme ja kasvatamme hänet omin varoin niin kauan kuin hän on tässä kotona. Tytön tulevaisuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että hänellä on jonkinlainen turva, koska selviytyminen työelämässä voi hänelle olla vaikeaa.”

Marita on tämän pitkän prosessin aikana oivaltanut, kuinka tärkeää olisi, että ihmiset uskaltaisivat kysyä oikeuksiensa perään.

”Moni on meille soittanut ja sanonut, että heillä menevät voimat niin tarkkaan siihen sairauteen, etteivät he jaksa eivätkä rahallisten riskien vuoksi uskalla ryhtyä oikeustoimiin. Voimaa tämä kyllä vaatiikin. Jos olisi ennalta arvannut, kuinka raskasta tämä on, niin en tiedä, mitä olisin tehnyt. Onneksi sitä ei tiennyt.”

Lue Johannan tuoreet kuulumiset Seurasta 24/16, joka on ilmestynyt 16.6.2016.

X