Yhdessä mörköjä päin – Porin seudun laulutaidottomien kuoro antaa tilaa laulutaidottomille laulajille
Porin seudun laulutaidottomien kuorossa vuosikymmeniä uinuneet laululihakset saavat kyytiä. Jokainen saa laulaa ihan omalla äänellään.
Käsitys varautuneista ja tuppisuisista satakuntalaisista heittää häränpyllyä jo ovella, jos sattuu Porin Kaarisillan koululle samaan aikaan kuoroharjoitusten kanssa. Aulatila kihisee iloa kuin Lappeenrannan iltatori, kun kuorolaiset tutkivat nuotteja ja vaihtavat kuulumisia.
Kuoronjohtaja Johanna Siitarin ohjaaman alkulämmittelyn jälkeen tämä porukka on pitelemätön. Villasukat jalassa ja mukavassa haara-asennossa kajautetut laulut kaikuvat komeasti aulan kattorakenteissa.
Kuoro laulutaidottomille
Luomulaulajaksi itseään kutsuva Asta von Frenckell näki nelisen vuotta sitten kaverinsa Pekka Salosen vitsailevan Facebookissa, että hän perustaa kuoron laulutaidottomille. Vaikka kyse oli huulenheitosta, Asta oli heti valmis. Vitsistä tuli totta, kun kävi ilmi, että tällaiselle porukalle oli todella tilausta.
”On niin kiva päästellä!” entinen kätilö ja nykyinen maatalousyrittäjä hihkaisee.
”Olin koulussa nelosen ja vitosen laulaja. En ikinä päässyt kuoroon. Kun koulun kuoro harjoitteli, opettaja sanoi: ’Asta ja pojat menevät kirjastoon lukemaan’.”
Asta pitää musiikista ja on joskus soittanut pianoakin.
”Mutta jos joku sanoo, että laula korkeammalta tai matalammalta, en tiedä, mitä tehdä. Ääni ei vain tule ulos sellaisena kuin haluaisin. Olen todellakin laulutaidoton.”
Yhdistävänä tekijänä itsensä ylittäminen
Porin seudun laulutaidottomat kuorolaiset ovat pääosin eläkeikäisiä tai pian eläkeiän saavuttavia. Joukossa on myös nuorempia laulajia. Yhteishenki on hyvä. Porukkaa yhdistävät itsensä ylittäminen ja heittäytymiskyky. Samanhenkisessä ryhmässä on turvallista käydä vanhoja mörköjä päin.
”Me ollaan sitä ikäluokkaa, joka on joutunut menemään musiikintunnilla pulpetin viereen ja laulamaan siinä laulukoetta yksin muiden edessä. Opettaja löi tahtia urkuharmonilla tai pianoa pimputtamalla. Varmaan aika monelle kuusikymppiselle on jäänyt niistä laulukokeista ikuinen trauma”, Asta von Frenckell miettii.
Kaikille ei ole suotu ihan kaikkia maailman lahjoja. Kouluikäiset saattavat olla toisilleen armottomia, eikä opettajatkaan ennen säästelleet sanojaan.
”Kun on pari kertaa kansakoulussa lyöty luu kurkkuun, sen kyllä muistaa.”
Porin seudun laulutaidottomien kuorossa mahdolliset rajoitteet eivät ole estäneet ohjelmiston kokoamista. Kuoron ensimmäinen johtaja Mika Merikaita ohjasi ryhmää rohkealla punk-asenteella: ohjelmistossa on ollut niin Ritva Valkamankin esittämää Rossini Kissaduettoa kuin Sound of Musicin lauluja.
Kun Suomi täytti 100 vuotta, esiintyi kuoro Porin torilla esittäen metsäaiheisia lauluja, kuten Tuonne taakse metsämaan ja Metsämiehen laulun.
”Olemme jättäneet kaikki hengelliset laulut pois. Vanhainkodeissa kun esiintyy sellaisiakin kuoroja, jotka osaavat laulaa oikein kauniisti. Emme ryhdy kilpailemaan niitten kanssa. Meidän joululauluissamme on lunta ja tunnelmaa. Menemme esittämään mieluummin tonttuleikkejä ja muuta hauskaa.”
Tällä hetkellä kuoro harjoittelee kuorolaisten omia suosikkilauluja, kuten Beatlesia ja J. Karjalaista. Syksyn uutuutena eteen tuotiin herkkä alun perin lastenmusiikkiduo Pekka & Matin Minun ystäväni on kuin villasukka.
”On todella hyvää treeniä opetella uusia laulunsanoja. Lapsuudesta tutut Juokse sinä hummat menee vielä aika hyvin, mutta esimerkiksi tätä villasukkalaulua en kahden laulukerran jälkeen muista enää yhtään”, Asta sanoo.
Laulujen tulkintaa
Kun aikaisempaa kuorokokemusta ei ole, ovat myös esiintymistilanteet kuorolaisille aivan uusia. Kuoronjohtaja, Kaarisillan koulun rehtori ja erityisopettaja Johanna Siitari haluaa tietoisesti opettaa kuorolaisilleen esiintymistilannetta. Kesken harjoituksia saatetaan kuoro jakaa kahtia ja toinen puoli ryhtyy esiintymään toiselle. Uusi tilanne sähköistää tunnelmaa, mutta kivassa porukassa sekin tuntuu hauskalta.
”Kun noustaan penkeistä seisomaan ja laulamaan, siinä tapahtuu jotain”, Asta miettii.
”Ryhmäfiilis syntyy siitä, kun seisomme vierekkäin ja esiinnymme. Se on mahtavaa.”
Hilpeän joukon laulamisen iloa katsellessa on pakko miettiä laulutaidottomuuden leimaa ja määritelmää. Ja eikö laulutaidoton vähitellen opi laulamista, kun sitä säännöllisesti harjoittelee?
”Se on vähän mitä sillä laulamisella tarkoitetaan”, Asta von Frenckell sanoo arvoituksellisesti.
”Ainakin me tulkitaan näitä lauluja kovasti.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 1/21.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti