Rock on Putte Seittoselle riemua, nostalgiaa ja osa omaa elämänhistoriaa: ”Olen yksi niistä, joille nousee Doorsia yksin kuunnellessa kyyneleet”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Putte Seittonen
Rockin rajatonta riemua on Putte Seittosen kokoelmissa noin 1 600 vinyyli- ja satojen cd-levyjen verran. Hyppysissä Pink Floydin Atom Heart Mother vuodelta 1970. © Susa Junnola
Petri ”Putte” Seittonen, 61, omistautui musiikille jo varhaisteininä. Hän aikoo ottaa aikanaan levykokoelman mukaansa hoivakotiin ja luukuttaa nupit kaakossa.

Kun David Bowie lipui 24. huhtikuuta 1976 pitkän, mustan auton takapenkillä läpi Helsingin, 14-vuotias Petri ”Putte” Seittonen istui pikaruokalan ikkunan ääressä ja näki Bowien vilkuttavan autosta.

Illalla Putte Seittonen seisoi Messukeskuksen UKK-hallin eturivissä kuuntelemassa ja katsomassa idoliaan. Hän muistaa Bowien näyttäneen pieneltä ja hauraalta, mutta hän oli hauska ja otti kontaktia yleisöön.

”Keikan lopulla Bowiella oli käsissään yleisöltä saamansa lappilaiskuvioiset lapaset”, Putte Seittonen muistelee.

Helsinkiläinen Putte Seittonen viihtyy kitaran varressa vapaa-aikanaan. Kitaroita löytyy kotoa kahdeksan. © Susa Junnola

Helsinkiläinen Putte Seittonen viihtyy kitaran varressa vapaa-aikanaan. Kitaroita löytyy kotoa kahdeksan. © Susa Junnola

Musiikki selkärangassa

Hänen maailmansa oli pysähtynyt kolme vuotta aiemmin, kun hän vuonna 1973 näki Iltatähti-ohjelmassa Bowien Jean Genie -kappaleen promootiovideon.

Teinivuosistaan saakka Putte Seittonen on ollut tinkimätön musiikin kuuntelija mutta myös musiikin esittäjä ja tekijä. Useassa kokoonpanossa soittaneelle miehelle on turha puhua silloin, kun hän kuuntelee musiikkia.

”Musiikki kulkee selkärangassani. Kun kuuntelen musiikkia, en kuule muuta. Kun soitan itse, se on irtoamista arjesta ja mielenrauhaa.”

Porista Helsinkiin muuttaneella Seittosella on kahdeksan kitaraa ja noin 1 600 vinyylilevyä ja satoja cd-levyjä. Yksityiskohtaisia tietoja rockmusiikista on loputtomasti, kuten Marc Bolanin oudot ratkaisut soinnutuksessa. Auto-onnettomuudessa vuonna 1977 menehtynyt T-Rex-yhtyeen keulakuva on yksi monista artisteista, joista hän on kiinnostunut.

Lähihoitajaksi kouluttautunut ja asumispalveluohjaajana työskentelevä Seittonen käy taajaan keikoilla kuuntelemassa erityisesti indie-genreen luettavia esiintyjiä ja bändejä.

Hän kuitenkin kiistää elävänsä rock’n roll -elämää.

”Tämä on minun elämääni”, Seittonen naurahtaa.

Seittosen ja hänen vaimonsa hyllyssä on pinoittain eri yhtyeiden konsertti­taltiointeja. © Susa Junnola

Seittosen ja hänen vaimonsa hyllyssä on pinoittain eri yhtyeiden konsertti­taltiointeja. © Susa Junnola

Elämänhistoria musiikissa

1970–80-lukujen taiteessa syntynyt punk rock oli Putte Seittoselle käänteentekevä uudistus musiikissa.

”Punk oli oman sukupolveni musiikkia, koska esiintyjät olivat itseni kanssa samanikäisiä.”

Rockiin aina kuulunut seksuaalinen jännite, provokaatioiden luominen ja kapinointi korostuu yhä erityisesti punkrockissa. Hän itse innostui aikanaan kotimaisten punkbändien sanoituksista.

”Punk oli railakasta ja hauskaa musiikkia. Tänä päivänä eletään punknostalgiaa laskukone kädessä, mikä on hyvin etäällä punkin alkuperäisestä ideasta.”

Rockin myötä Seittosen ja hänen vanhempiensa välille syntyi musiikillinen kuilu, koska hänen vanhempiensa musiikki oli oman aikansa tanssimusiikkia. Seittosen mielestä nyt on syntynyt uusi sukupolvien kuilu rocksukupolven ja hiphop-musiikkia kuuntelevan ja tekevän nuoremman väen välille.

”Toisaalta rock on kulkenut vanhempien mukana uudelle sukupolvelle. Se on hienoa, mutta siinä piilee myös vaara, että rockista tulee nuorille ylhäältä päin syötettyä musiikkia.”

Putte Seittonen on ollut kummipoikansa kanssa Helsingissä Motörheadin konsertissa, jossa samaa yhtyettä oli kuuntelemassa neljä eri sukupolvea.

”Armeijan jälkeen monella rockpiireissä olleella kaverilla oli kiire muuttua keski-ikäiseksi. Minä olen tulossa vain vanhaksi. Otan aikanani levyt mukaan hoitokotiin ja luukutan nupit kaakossa.”

Hän myöntää, että musiikki on hänelle myös pitkälti nostalgiaa ja hänen omaa elämänhistoriaansa.

”Olen yksi niistä, joille nousee Doorsia yksin kuunnellessa kyyneleet silmiin.”

Vuoden 1986 Rickenbacker Fireglow -kitara taittuu akustiseen keittiösooloon. © Susa Junnola

Vuoden 1986 Rickenbacker Fireglow -kitara taittuu akustiseen keittiösooloon. © Susa Junnola

Lady Grinning Soul

Kun Putte Seittonen tarttuu vuoden 1986 Rickenbacker Fireglow -kitaraansa, soitosta huomaa heti, että kitara on osaavissa käsissä.

Hän esiintyy nykyään Minna Katteluksen kanssa Fauno Motelli -duossa akustisen kitaran ja ”erilaisten kilkuttimien” kanssa. Hän sanoo naurattavansa vanhoja bändikavereitaan palaamalla 1970-luvun soittimiin.

Seittonen soitti 1980-luvulla ammatikseen. Sen jälkeen hän ei ole löytänyt omaa muusikon identiteettiään.

”Soitan itseäni kiinnostavaa musiikkia. Se ei olisi käynyt päinsä ammattimuusikkona, vaan olisi vaatinut kompromisseja.”

Yleisradio haastatteli musiikintietämyksestään tunnettua Seittosta David Bowien kuolinpäivänä 10. tammikuuta vuonna 2016.

Ennen haastattelua hän oli palannut juuri keikalta. Haastattelun lopuksi hän soitti omalla levysoittimellaan radion suoraan lähetykseen Bowien kappaleen Lady Grinning Soul.

Kun Seittonen laski neulan levylle, hän ajatteli, että uusia Bowie-kappaleita ei enää synny.

”Se hetki ja kappale olivat jäähyväiset omalle lapsuudelleni.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 10/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X