Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan toi käänteen Johannan elämään: ”Opin luottamaan, että elämä kantaa”
Johanna Tanska oppi hiljentymisen taidon pyhiinvaelluksella vuonna 2006. Myöhemmin hän on harjoitellut lempeämpää elämää valokuvaamalla ja kuvia katsomalla.
Johanna Tanska uskaltaa nykyään pysähtyä hiljentymään. Hän pitää rutiinia ja asioiden toistamista tärkeinä keinoina matkalla kohti hiljaisempaa elämää.
”Jalkakipusi johtuu siitä, että ajattelet liikaa. Pitää päästää irti ja olla analysoimatta niin paljon”, majatalon isäntä sanoi Johanna Tanskalle.
Johannan 750 kilometrin Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan Ranskan rajalta oli vasta alkanut, kun vasenta jalkaa alkoi särkeä heti ensimmäisenä päivänä ensimmäisessä ylämäessä.
Majatalon isännän sanat tuntuivat loukkaavilta. Johanna oli lähtenyt pyhiinvaellukselle ajattelemaan asioita, sitä, kuka hän on ja mistä hän on tullut.
Johanna ei ollut kävellyt kuin noin 300 kilometriä, kun hänen oli pakko keskeyttää pyhiinvaellus. Hän matkusti bussilla Santo Domingo de Silosin luostariin keräämään voimia. Luostarissa rukoiltiin kolmesti päivässä, ja kiviseinien sisällä kaikui gregoriaaninen musiikki.
Pysähtyminen auttoi. Johanna pystyi jatkamaan matkaa viiden päivän jälkeen hiljalleen kilometrimäärää nostaen.
”Se oli matkan suurimpia opetuksia. Jouduin pysähtymään ja nöyrtymään. Lakkasin kantamasta mukanani niitä asioita, joita olin siihen asti kantanut ja joita olin ajatellut käsitteleväni loppuun pyhiinvaelluksen aikana.”
Ajastukset pois ahdistuenisuudesta
Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan oli Johannalle yksi merkittävistä käännekohdista kohti hiljenemistä ja lempeää elämää. Pyhtään maaseudulla kasvanut Johanna oppi jo lapsena luonnossa liikkumisen ja rukoilun merkityksen, mutta aikuisiällä hiljentyminen oli ollut vaikeampaa.
Johanna vietti 15 vuotta kaupungeissa, ensin Helsingissä opiskellessaan teologiaa, sitten ensimmäisen aviomiehen kanssa Kemissä Ylitornion pappina ja lopulta yksin Kotkassa. Kotkan-yksiössään hän alkoi kaivata takaisin maaseudulle.
Hän haaveili omenapuista, lampaista, kakluunista ja narisevista puulattioista. Kaupungissa pää tuntui olevan täynnä hälyä.
Ennen ensimmäistä pyhiinvaellusta vuonna 2006 Johanna oli ollut neljä vuotta sinkkuna avioliiton päätyttyä eikä uskonut enää löytävänsä elämänkumppania.
”Silloin elämäni oli aika sekaisin. Siihen liittyi paljon ihmissuhteissa vatvomista. Olin vietävissä enkä osannut tunnistaa, mitä tarvitsen elämääni. Vaadin paljon itseltäni ja muilta, olin masentunut. Aiemmin olin mestari ajattelemaan tunteita, mutta vasta vaelluksella opin tuntemaan.”
Pyhiinvaellus Santiago de Compostelaan on myös jalkojen rukoukseksi kutsuttu. Johannalle vaikeiden asioiden käsittely tapahtui lopulta kuin itsestään kävelyn aikana.
Toistuva liike rentoutti, ja luonnon kauneus, elämän yksinkertaisuus ja nauru kanssavaeltajien kanssa veivät ajatukset pois ahdistuneisuudesta.
Kuivunut horsma kuvattuna ylhäältä. Näkökulmaa vaihtamalla tutuista asioista tulee todella kauniita. Johanna Tanska
”Opin luottamaan, että elämä kantaa”
Kokemuksen jälkeen Johanna on halunnut löytää pysäyttäviä ja itseä vahvistavia hetkiä myös arjesta.
Vaelluksella hän näki metaforia pitkin matkaa: kulkiessaan siltojen yli tai ylämäessä hän alkoi miettiä oman elämänsä vastoinkäymisiä.
”Matkan aikana opin vähitellen olemaan miettimättä ja olemaan tässä hetkessä, tuntemaan, kokemaan ja elämään. Vastoinkäymisistä huolimatta kävi lopulta hyvin. Opin luottamaan, että elämä kantaa.”
Kotimaahan palatessaan Johanna tunsi vapautuneensa materiasta, sillä viiden viikon matkan aikana hän pärjäsi yksillä housuilla ja mekolla.
”Vähensin tavaraa, sillä halusin elää yksinkertaisemmin. Paluun jälkeen oli vapautunut olo. Tunsin, että elämä on hyvää, ja kaikella on syvempi tarkoitus.”
Myös elämänkumppani löytyi yllättäen. Puoli vuotta vaelluksen jälkeen Johanna huomasi, että työsuhde seurakunnan kirkkoherran eli Johannan esimiehen kanssa syveni rakkaudeksi. Pian Johanna jätti kaupunkiyksiönsä, ja hänestä tuli maatalon emäntä ja kolmen nuoren aikuisen äitipuoli.
Sitten tulivat kihlat, häät ja ensimmäisen lapsen odotus.
Johanna on aina halunnut asua paikoissa, joissa on kulttuurimaisemaa. Selän takana oleva aitta on rakennettu 1700-luvulla. Tommi Mattila
”Hiljentymisen avulla tunnen olevani elossa”
12 vuodessa on tapahtunut paljon.
Johanna seisoo punaisen aittarakennuksen edessä, ja jossain kuuluu vaimeaa määkimistä. Lampaat pitää keriä, ennen kuin ne pääsevät kesälaitumelle.
Etäkoulupäivän päättäneet lapset Loviisa, 10, ja Aamos, 8, pomppivat hihkuen trampoliinissa. Omenapuun alla violetit, valkoiset ja keltaiset krookukset ovat jo kukassa.
Kärpäset pörisevät keltaisen talon seinässä, johon aurinko luo lämpimiä säteitään.
”Kaikessa romanttisuudessaan tämä on ollut järkyttävä työmaa, keskeneräisyyden ja kaaoksen sietokyvyn koettelija”, Johanna tunnustaa nauraen.
Johanna rauhoittaa mielensä valokuvaamalla esimerkiksi luonnossa näkemiään symboleita tai muotoja. Tässä hän kuvaa laakeaa kiveä, jonka päällä hän käy mietiskelemässä. Tommi Mattila
Johanna ja aviomies Juha ovat remontoineet Haminan maaseudulla sijaitsevaa 1800-luvulla rakennettua taloa palauttaen sitä alkuperäiseen kuntoonsa. Myös 1700-luvulla rakennettu aitta on remontointilistalla. Juhan sukutilalla töitä riittää, sillä keittiöremonttikin venyi yhdeksään kuukauteen. Johannasta käsillä tekeminen tuntuu kuitenkin maadoittavalta.
Maalla asuminen on opettanut hiljentymistä eri tavalla kuin kaupungissa. Pihalta alkavan peltotien varrella on laakea kivi, jonka päällä Johannalla on tapana meditoida ja mietiskellä.
”Täällä voin kuulla lintujen laulua ja seurata vuodenkiertoa paremmin kuin kaupungissa. Luonnossa pystyn pysähtymään ja olemaan yhteydessä itseeni ja johonkin suurempaan.”
Johanna uskoo, että hiljaisuus löytyy meistä kaikista, mutta joskus yhteyden löytämiseen tarvitaan muiden apua. Johannalle hiljentyminen on opettanut hetkessä elämisen tärkeyttä.
”Hiljentymisen avulla tunnen olevani elossa. Jos en tee sitä viikkoihin, keskittymiskykyni huononee ja asioilta tuntuu katoavan merkitys. Hiljaisuudessa pystyn tuntemaan oman olemassaoloni ja luomaan yhteyden ulkopuolelle. Tunnen, että asioilla on merkitys.”
Haminan Pitkienhiekkojen ranta on Johannalle tärkeä. Kuvassa häntä inspiroi sininen taivas pilviheijastuksineen. Johanna Tanska
”Haluan ikuistaa todellisuutta, vaikka se olisikin rujoa tai kummallista”
Nykyään Johanna hiljentyy myös meditatiivisen valokuvauksen avulla. Hän harrasti ennen piirtämistä ja maalaamista, mutta kiinnostui valokuvaamisesta sitä harrastaneen miehensä ansiosta.
Johanna alkoi valokuvata enemmän äitiyslomalla ollessaan.
”Luin silloin sisustusblogeja, ja kuvien kauneus inspiroi. Aloin pohtia, miten voin löytää työläästä, väsyneestä arjesta kauniita asioita. Kauneutta katsoessa voimaannun.”
Johannasta valokuvaus tuntuu konkreettiselta tavalta hiljentyä. Yleensä kuvaus vie hänet ulos luontoon.
Johanna palaa vanhojen kuvien avulla menneeseen ja kokee uudelleen kuvan tunnelman. Tommi Mattila
Valokuvaus auttaa Johannaa kiinnittämään huomiota kauniisiin yksityiskohtiin, esimerkiksi muotoihin ja väreihin tai luonnossa näkyviin symboleihin. Katselutapaa hän on opetellut vähitellen.
”Kotona saatan kuvata kahvikuppia tulppaanikimpun vieressä tai kotiin kerääntyneitä tavarakasoja. Haluan ikuistaa todellisuutta, vaikka se olisikin rujoa tai kummallista.”
Luonnossa hän nauttii etenkin lätäköiden ja jäätyneiden vesilammikkojen kuvaamisesta. Unohtumaton kuvaushetki oli myös Ruotsin-laivan kannella.
”Kansi heijasteli auringonvaloa ja oli kuin kosmos täynnä planeettoja. Tunsin ylimaallista ykseyden kokemusta, ja oli pakko ikuistaa se hetki. Kun tyttäreni on ratsastamassa, tykkään kuvata häntä maneesin likaisen ikkunan läpi. Kuvasta tulee kuin vanhan maalauksen näköinen.”
Lapsiperhearjessa hiljeneminen on välillä haastavaa. Valokuvaus tai puutarhatyöt rauhoittavat mielen. Tommi Mattila
Kuvat tunne-elämän apupeileinä
Usein kuvaushetki saattaa olla tärkeämpi kuin siitä muistoksi jäävä kuva, mutta kuvan avulla Johanna pääsee konkreettisella tavalla käsittelemään muistojaan ja tunteitaan. Se on kuin valokuvaterapiaa, joka auttaa jäsentämään ajatuksia ja tuo helpotusta ahdistukseen.
”Kun pysähdyn katselemaan, se auttaa myös todellisuuden hyväksymisessä. Jälkikäteen voin käsitellä omaa tunne-elämääni kuvia katselemalla. Kuvan avulla pääsen käsiksi tunteisiin ja muistoihin, joihin ei pelkällä ajattelulla pääse. Valokuvaterapia auttaa käsittelemään syviä kokemuksia.”
Johanna kuvaa tytärtään Loviisaa ratsastamassa. Taidekuva on otettu maneesin likaisen ikkunan läpi. Johanna Tanska
Hän hiljentyy katselemalla esimerkiksi vanhoja matkakuviaan. Kuvia katselemalla hän pystyy palaamaan vapauden tunteeseen, jota on kuvanottohetkellä tuntenut. Kesäiset kuvat antavat voimaa talven keskelle.
Valokuvista näkee ajan kulumisen: ne kertovat samaan aikaan tästä hetkestä, mutta ovat menneisyyttä. Myös kuvissa olleet ihmiset saattavat kadota elämästä tai unohtua. Johanna näkee valokuvissa elämän kauneutta ja katoavaisuutta.
”Vanhat kuvat muistuttavat siitä, kuka olen ja mistä olen tullut. Jos elämässä on tiukempi tilanne, on tärkeää katsoa muutaman vuoden takaisia kuvia. Ne muistuttavat, että elämä on ollut ja tulee olemaan paljon muutakin kuin vain tämä hetki.”
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 5/20.
Lue myös: Vaellus Santiago de Compostelaan on matka pyhiinvaeltajien jalanjäljillä
Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti