Ennen lottovoittoa rankka elämä ehti viedä Heikin jopa roskalaatikkoon asumaan – Nyt lottovoittaja auttaa varoillaan kärsiviä lapsia

Jaa kaverilleTilaa Seura
Heikki ja Riitta Talo
Heikki ja Riitta Talo ovat selvinneet monista vastoinkäymisistä tukemalla toisiaan.
Heikki Talo sai lotossa seitsemän oikein. Sitä ennen elämä oli antanut köniin sen seitsemän kertaa.

Lottovoittaja oli kateissa viikkokausia.

Seitsemän oikein löytyi lokakuussa 2013 Turun Länsikeskuksen Citymarketista ostetusta, valmiiksi täytetystä lottokupongista. Voiton saattoi lunastaa vain kupongin esittämällä.

Voitto oli suuri, seitsemän miljoonaa euroa.

Iltapäivälehdessä jo pohdittiin, oliko kuponki kenties mennyt hukkaan tai olisiko koira voinut syödä sen.

Kuka oikein viivytteli niin valtavan summan lunastamista?

Seitsemän oikein lotossa yllätti hääpäivänä

Itsenäisyyspäivänä 2013 Heikki ja Riitta Talo lähtivät turkulaisesta hotellista kioskille ostamaan limsaa ja nakkeja. Kuusikymppiset Talot olivat tulleet parin päivän minilomalle kotoaan Tukholman lähistöltä.

Oli heidän 35. hääpäivänsä.

Kioskilla Heikille tuli mieleen tarkistaa lottokuponki, jonka hän oli ostanut seitsemän viikkoa aikaisemmin käydessään Suomessa tätinsä hautajaisissa.

Täällä on isompi voitto, kioskin myyjä sanoi.

Kun summa myöhemmin selvisi puhelinsoitolla Veikkauksesta, turkulaisen hotellin käytävälle saattoi yhdestä huoneesta kantautua naurua ja itkua – ja jokunen kiitosrukouskin.

Heikki ja Riitta Talo ovat nimittäin vankasti uskossa. Heille oli päivänselvää, että lottovoitto oli lahja Jumalalta, ja sillä pitäisi tehdä hyvää muille.

Rahoilla on tähän mennessä muun muassa ostettu Turusta tila hengellisiä tilaisuuksia varten, hankittu erikoisvarusteltu ambulanssi Pohjois-Israeliin, rakennettu kirkko Etelä-Sudaniin ja autettu katulasten auttajia ympäri maailmaa, Filippiineiltä Romaniaan, Etiopiasta Brasiliaan.

Erityisesti kärsivien lasten auttaminen on Taloille tärkeää – oli jo ennen lottovoittoa.

Heikki Talo oli itsekin kerran sellainen.

Poika, joka putosi

Aralla pikku Heikillä oli synnynnäinen sydänvika ja jatkuvasti angiina. Sen lisäksi hän pelkäsi kuollakseen monia asioita, kuten aukeita ja korkeita paikkoja.

Turussa kodin lähellä sijaitseva rautatiesilta oli erityisen pelottava.

Erään kerran siitä piti taas mennä yli. Heikki tiesi, miten äitiä ärsytti hänen sairastelunsa ja pelkonsa, mutta silti hän hamusi äidin kättä.

Äidin mielestä poika oli jo niin iso, että hänen pitäisi uskaltaa kulkea sillan yli yksinkin. Siksi äiti ei tarttunut käteen vaan hermostui ja nosti Heikin kainaloiden alta sillankaiteen toiselle puolelle.

Heikki roikkui kauhuissaan tyhjän päällä. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen äiti nosti hänet takaisin sillalle.

Mutta kyllä Heikki silti putosi, hitaasti, läpi nuoruusvuosien. Hän alkoi lääkitä pelkojaan alkoholilla teini-iässä. Se tie vei roskalaatikkoon – Heikki todella nukkui pahvinkeräyslaatikossa jonkin aikaa – ja lopulta ryöstöstä vankilaan 26-vuotiaana. Siihen tekoon hän sanoo itse olevansa syytön, vaikka pikkurötöksiä tulikin tehtyä.

Heikki on kertonut lapsuudestaan jonkin verran Riku Rinteen kirjoittamassa elämäkerrassa Talon tarina (Kuva ja Sana, 2016). Kaikkea hän ei halua muistella.

”Se äidin hulluus, siellä on niin paljon asioita…. Mä olen käynyt näitä terapeutin kanssa läpi, ja olen tietoisesti opetellut unohtamaan”, Heikki sanoo.

Vankilassa Heikki koki voimakkaan uskonnollisen herätyksen. Tuomionsa istuttuaan hän hakeutui Suomen Raamattuopistoon Kauniaisiin, rakastui Riittaan ja vei hänet vihille itsenäisyyspäivänä 1979.

Talojen yhteisiin vuosiin mahtuu aikoja, jolloin lottovoittoa olisi kipeästi tarvittu ihan omaan käyttöön.

Heikki Talo

Heikki koki vankilassa voimakkaan uskonnollisen herätyksen. © SUVI ELO

Elämä muovikasseissa

Heikki, Riitta ja heidän kaksi alakouluikäistä lastaan nousivat Ruotsin-laivaan 1990-luvun alussa ilman paluulippuja. Kaikki perheen tavarat oli sullottu muovikasseihin.

Pohjois-Pohjanmaalle Riitan kotiseudulle perustettu leipomo oli kaatunut heti laman alussa. Konkurssi tuotti voimakasta häpeää ja surua, sillä sekä Heikin että Riitan sukulaiset olivat taanneet leipomon lainoja.

Velkoja maksaakseen Talot myivät aivan kaiken, mikä vain kävi kaupaksi. Ruotsiin he päättivät lähteä, koska ulosotto olisi Suomessa vienyt palkasta niin suuren osuuden, etteivät he olisi pystyneet elättämään perhettään. Heillä oli ennestään siteitä Ruotsiin nuoruusvuosilta.

Tiukoilla he olivat kyllä Ruotsissakin. Elämä piti aloittaa melkein alusta, yksiössä kahden lapsen kanssa.

”Lapset keräsivät tölkkejä roskiksista, että saatiin maitoa tai makaronia”, Riitta kertoo.

Talot saivat onnekseen heti töitä siivousfirmasta, ja Heikki myöhemmin myös paikallisesta seurakunnasta. Riitalla oli jossain vaiheessa jopa kahdeksan eri työpaikkaa.

”Me tehtiin niin paljon työtä kuin jaksettiin, että saatiin velat maksettua. Se oli kauhea kunnia-asia”, Heikki sanoo.

Työt, vapaaehtoistyöt sekä raskas avustustyörupeama Venäjällä johtivat siihen, että Heikin terveys romahti ja hän jäi sairauseläkkeelle vain 41-vuotiaana.

Sydän jouduttiin lopulta leikkaamaan. Synnynnäinen vika eli aortan laajentuma eteni niin pitkälle, että Heikin valtasuoni oli halkaisijaltaan lähes kuusisenttinen. Nyt sen tilalla on muovia.

Sydänleikkauskaan ei ollut Heikki Talon elämän raskain kokemus. Ei liioin vankila tai konkurssi.

Pahin paikka oli vielä edessä.

Ilosta suurimpaan suruun

Kymmenen vuotta sitten Heikki ja Riitta odottivat maailmaan ensimmäistä lastenlastaan. Lapsi oli kovin odotettu, sitä oli toivottu tyttären perheeseen jo viisi vuotta.

Ensimmäinen puhelinsoitto sairaalasta oli riemullinen: tyttärentytär oli syntynyt.

Tunnin kuluttua puhelin soi uudestaan. Tytär pyysi rukoilemaan, sillä vauva oli lakannut hengittämästä.

Matildaksi sairaalassa kastettu tyttärentytär sai elää vain muutaman päivän.

”Sitä ei oikein käsittänyt. Ensin oli valtava ilo, joka muuttui valtavaksi suruksi”, Riitta sanoo.

Matildan hautajaisista jäi kuitenkin kaunis muisto, ja toivo jälleennäkemisestä lohduttaa isovanhempia.

Nykyään Heikin ja Riitan lapsilla on yhteensä yhdeksän lasta. Sen lisäksi Taloilla on asunut yhteensä 52 sijaislasta. He ryhtyivät sijaisperheeksi pian Heikin jäätyä sairauseläkkeelle, nähtyään Venäjällä liikaa kaltoin kohdeltuja lapsia.

Olisihan siinä ollut jo elämäntehtävää riittämiin, mutta lottovoitto eläkeiän kynnyksellä antoi Heikille ja Riitalle vielä yhden tehtävän.

Heikki ja Riitta Talo

Evankeliumintalon salissa on Suomen lipun rinnalla Israelin lippu. Heikki ja Riitta Talo ovat ohjanneet osan lottovoitostaan Israeliin; rahoilla on ostettu ambulanssi, tuettu sairaalan lastenosaston rakentamista, perustettu kirjakahvila sekä rakennettu leikkikerros betlehemiläiseen lasten päiväkeskukseen. © SUVI ELO

Lottovoittaja hankki itsellekin jotain

Kolme vuotta sitten Talot ostivat baptistiseurakunnan talon Turun keskustan kupeesta. Evankeliumintalon ja samannimisen yhdistyksen toiminta alkoi vuoden 2016 alussa. Heikki sanoo käyttäneensä rakennuksen ostoon, remonttiin ja nykyaikaisiin av-laitteisiin yhteensä noin miljoona euroa.

Talot etsivät omaa tilaa hengellisiä tilaisuuksia varten Ruotsin puolelta itse asiassa jo ennen lottovoittoa.

”Sen takia, kun Ruotsin kirkko ja valtion kirkko Suomessa ovat niin rappiolla. Kirkon oppi ei enää perustu Raamattuun, vaan liberalisoitumisen myötä se vääränlaisen suvaitsevaisuuden nimissä seuraa ajan muotivirtauksia”, Heikki sanoo.

Hän viittaa muun muassa siihen, että kirkon liberaalit hyväksyvät sukupuolineutraalin avioliiton.

Myös Talojen auttamistyö rajoittuu heidän hyväksymiinsä kristillisiin järjestöihin, kuten Patmos Lähetyssäätiöön. Lottovoiton jakamisessa ongelmaksi onkin muodostunut omaan maailmankatsomukseen sopivien välittäjien löytäminen.

Heikki haluaisi auttaa esimerkiksi Kongon lapsisotilaita, joiden kohtalo on järkyttänyt häntä. Avun saaminen perille asti kuitenkin mietityttää Taloja.

Vaikka suurin osa voitosta on määrä käyttää hyväntekeväisyyteen ja hengelliseen toimintaan, Talot ovat käyttäneet rahaa myös itseensä – ihan hyvällä omallatunnolla.

”Jumala tietää, millaista tekoa ihminen on. Ei Jumala ole semmoinen, ettei haluaisi meidänkin saavan nauttia siitä, mitä Hän on antanut. Ei Hän semmoinen diktaattori ole, että sä et itse saisi mitään”, Riitta sanoo.

Ostatteko te siis esimerkiksi kalliimpia vaatteita kuin ennen?

”Näyttääkö siltä”, Heikki kysyy ja nauraa.

”Kulta Katriinaa me juodaan niin kuin juotiin ennenkin. Vaikka kyllä mä käyn joskus hakemassa Heikille kauppahallista lohta leivän päälle”, Riitta sanoo.

Ja on Heikillä sentään yksi ”hullutus”, kuten hän itse sanoo. Hän näyttää siitä kuvan puhelimestaan: Chrysler New Yorker vuosimallia 1959. Keräilijältä ostettu, museorekisterissä.

Autokaunotar seisoo sille ostetussa tallissa Turussa. Heikki käy sitä välillä katsomassa ja taputtelemassa.

”Se on ainutlaatuinen”, Heikki sanoo. ”Ne on liian tavallisia tämmöiset Cadillacit ja muut.”

X