Rauta ylös rivakasti! Mauri Koski, 72, tähtää painonnoston MM-kilpailuihin

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Sampo Korhonen/Otavamedia
Mauri Koski syttyi painonnostosta jo pikkupoikana, mutta alkoi harrastaa lajia tosissaan vasta eläkkeellä. Hän aikoo osallistua 75-vuotiaana painonnoston MM-kilpailuihin.

”Hyvä Maukka!” Kaksi järkälemäistä miestä kannustaa itseään pienempää Mauri Koskea, 72, hänen nostaessaan rautaa.

Mauri tempoo painoja sitkeästi ylös, reipasta tahtia. Hymy valaisee Maurin kasvot, kun hän saa kannustusläpsäyksen käteen.

Mauri Koskelle painonnostosta on tullut elämäntapa. Magnesiumjauhe tuo käsiin pitoa. © Sampo Korhonen

Tikkurilan Painonnostokerhon harjoitussali Helsingin Hakunilassa on maan alla, kaukana ihmisvilinästä. Sali on oma maailmansa, johon Mauri uppoutuu kolmesti viikossa. Matka sinne on hänen alkulämmittelynsä.

”Kuljen julkisilla liikennevälineillä pyörä mukanani Helsingin ja Vantaan rajalle. Sieltä ajan fillarilla kymmenen kilometriä salille. Ja tietenkin sama takaisin treenin jälkeen.”

Painonnostoharrastuksen lisäksi Mauri kävelee, hiihtää ja ui. Painonnosto on kuitenkin hänelle rakkain laji.

”Koskaan ei väsytä lähteä treenaamaan. Joka kerta minulla on upea olo treenin jälkeen.”

Koukuttava painonnosto

Jo pikkupoikana Mauri jäi koukkuun painonnostoon. Työuran jälkeen Mauri löysi takaisin lajin pariin. Kaksi vuotta Mauri voitti pronssia Suomessa käydyissä MM-kilpailuissa 62 kilon sarjassa. Nyt tavoite on vuoden 2020 MM-kilpailut samassa sarjassa 75 vuoden iässä.

Maurille painonnosto on elämäntapa, eikä voitto ole tärkeintä. Tärkeintä on terveys.

Maurin sitkeänvoimakkaassa varressa ei ole lainkaan ylimääräistä rasvaa. Ryhti on hyvä.

Kun treeni alkaa, hän vie sen läpi nopeassa tahdissa. Painomäärät on mitoitettu hänelle, eikä hän reuhdo turhia. Tolkku pitää olla.

”Painonnostosta saan lihasvoimaa, muusta liikunnasta aerobista kuntoa. Hyvä yhdistelmä yleisterveyttä ajatellen.”

Sisukkuus peräisin rankasta lapsuudesta

Sitkeys ja sisu tulevat lapsuudesta, joka äidin ja isän kuoleman jälkeen oli raskasta aikaa. Äiti kuoli keuhko-sairauteen Maurin ollessa vuoden vanha, ja isä viisi vuotta sen jälkeen.

Lihasten lämmittely on tärkeää, samoin venyttely treenien jälkeen. © Sampo Korhonen

Isän kuoleman Mauri muistaa. Ratsumiehenä sodassa palvellut isä halusi näyttää, miten ratsun selkään hypätään. Joku taisi kiusoitella, että miten noin pieni mies ratsun selkään edes pääsee.

”Isä hyppäsi, muttei saanutkaan otetta ratsun harjasta. Hän putosi pää edellä suoraan kiveen. Yön yli hän sinnitteli kääre päässään. Sitten isä vietiin pirssillä sairaalaan. Sieltä hän palasi ruumisarkussa.”

Maurille ja hänen kahdelle isoveljelleen koittivat raskaat ajat. Veljekset joutuivat etäistä sukua olleen rikkaan leskirouvan hoiviin. Hän pyöritti Jyväskylässä ravintolaa, jonka pilaantuneita ruokia veljekset söivät. Pieni Mauri kärsi jatkuvasta ripulista.

Aamuisin isoveljet lähtivät työhön maatilalle paljain jaloin. Mauri joutui usein lähtemään mukaan. Illalla he palasivat jalat märkinä ja kylmissään. Vanhin veljeksistä, tuolloin 19-vuotias Matti, ei enää jaksanut. Hän kärsi eniten, sillä hän oli polion vammauttama. Veli hirtti itsensä puimalan kattohirsiin.

”Luulen, että isoveljeni ajatteli meitä nuorempia tehdessään tällaisen ratkaisun. Että joku huomaisi hätämme.”

Toisen isoveljen, Markun ratkaisu oli karata Porvooseen rengiksi. Ennen lähtöään hän neuvoi Mauria.

”Mene suoraan Tikkakosken uuteen lastenkotiin. Kerro orjuudesta.”

Onnenpotku löytyi lastenkodista

Lastenkoti oli Maurille onnenpotku, joka antoi eväät uuteen elämään. Siellä Mauri sai huolenpitoa, ruokaa ja puhtaita vaatteita. Hän kiittää yhä sydämestään lastenkotia ja soittelee yhä hoitajille, jotka hoivasivat häntä täysikäisyyteen.

Pienestä eläkkeestään Mauri yrittää säästää MM-kisoja varten. Hän pyrkii laittamaan joka kuukausi 50 euroa syrjään. © Sampo Korhonen

”Silloin molemmissa päissä itketään yhä”, Mauri sanoo kyyneleet silmissä.

Mauri liikkui monipuolisesti jo pienestä pitäen, vaikkei välineitä ollutkaan. Keppi sai toimia seipäänä, kivi kiekkona. Aina saattoi juosta ja hiihtää.

Lastenkodin lähellä oli painonnostosali. Sinne Mauri meni yhä uudestaan touhua ihmettelemään. Huippupainonnostaja Aarne ”Aku” Vehkonen huomasi pojan kiinnostuksen lajiin. Hän alkoi neuvoa 10-vuotiasta Mauria.

”Kun tartuin ensimmäistä kertaa tankoon, tiesin, että tämä on minun lajini. Ensimmäisessä kisassa vaapuin lavalle kuin Aku Ankka, sillä minulla oli jalassa tossujen sijasta liian isot hiihtomonot.”

Tultuaan täysikäiseksi Maurin harjoitteluun tuli pitkä tauko, kun elämä vei hänet armeijan jälkeen Lappiin rajavartiotöihin. Armeijassa hän pelasi pesäpalloa ja Lapissa hiihti paljon, mutta painoihin hän ei kajonnut.

Eläkkeellä rauta lähti uudelleen nousuun

Jäätyään eläkkeelle Mauri muutti pääkaupunkiseudulle Esteri-vaimonsa kanssa voidakseen olla lähempänä lastenlapsia. Jari-pojan kolme lasta ovat Maurille kultaakin kalliimmat.

Samalla Mauri ryhtyi uudestaan painonnostajaksi.

”Lastenlasten tukeminen on tärkeintä, sen jälkeen oman terveyden vaaliminen. Kilpaileminen painonnostossa MM-tasolla tulee vasta kolmanneksi tärkeimpänä.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivassa 2/2018

X