Retkeilyauto on Kristiinan ja Pekan koti tien päällä – Mikä on vetänyt aktiivilomailijoita reissuun ja kohti Italiaa jo vuosikymmenet?

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Meistä on tärkeää, että voimme elää omannäköistä elämää”, kertovat Kristiina ja Pekka.
”Meistä on tärkeää, että voimme elää omannäköistä elämää”, kertovat Kristiina ja Pekka. © Sini-Marja Niska
Kristiina Korpi ja Pekka Nuojua eivät tarvitse hyvään elämään omistusasuntoa eivätkä isoa autoa. Heidät tekevät onnelliseksi pikkuruinen retkeilyauto ja Dolomiittien huikeat rinteet.

Pieni Fiat Ducato -merkkinen retkeilyauto on insinöörimäisen tarkasti järjestelty. Sisustus kuvaa hyvin omistajiaan, porvoolaisia Kristina Korpea, 72, ja Pekka Nuojuaa, 66.

Sänky, jonka päälle on levitetty roosakukallinen päiväpeitto, kätkee sisäänsä vuodevaatteita. Astiat on järjestetty keittiötason yläpuolella sijaitseviin kaappeihin. Kattoikkunan valaisemassa pienessä wc-tilassa lavuaari kääntyy kätevästi seinää vasten antaen tilaa suihkulle.

”Pienissä tiloissa on oltava järjestys, aivan kuten yksiössäkin”, Kristiina Korpi sanoo.

Uusin hankinta retkeilyautoon on sähkökäyttöinen miniuuni. Siinä valmistuu Kristiinan bravuuri, runsaalla juustolla kuorrutettu lasagnevuoka, joka on Pekan suurta herkkua.

Retkeilyauto on Kristiinan ja Pekan koti tien päällä, jossa he viettävät kaksi kuukautta vuodesta. Se on myös pariskunnan ainoa kulkuneuvo. Henkilöauto myytiin Pekan jäädessä eläkkeelle vuonna 2016.

Mikä on vetänyt heitä jo vuosikymmenet reissuun ja kohti Italiaa?

Yhteen hitsautuneet

Pariskunnan tiet kohtasivat 1980-luvulla, kun Pekka meni töihin Nesteen Porvoon yksikköön, jossa Kristiina työskenteli patenttioikeuksien parissa.

Vuoden 1985 syksyllä Pekalla oli edessään osallistuminen kemian alan konferenssiin Lontoossa. Aihealue ei ollut täysin tuttu, hän tarvitsi lisätietoja.

”En tiedä, miksi Pekka soitti juuri minulle, mutta ehkä tässä oli jokin tarkoitus. Lähetin Pekalle konferenssin mainoksen. Tuolloin en vielä tiennyt, että yksiköstämme minut lopulta lähetettäisiin paikan päälle”, Kristiina muistelee.

Lontoossa Pekka huomasi Kristiinan satojen osallistujien joukosta ja meni juttusille ensimmäisellä tauolla. Yhteinen sävel löytyi Kristiinan mukaan viidessä minuutissa. Suomeen palatessa molemmille oli selvää, että matkaa jatkettaisiin yhdessä.

”Vuosikymmenten aikana olemme hitsautuneet yhteen. Toinen tietää jo puolesta lauseesta, mitä toinen aikoo sanoa. Joskus taas olemme hiljaa pitkänkin aikaa”, Pekka kertoo.

Kristiina Korpi ja Pekka Nuojua sekä Fiat Ducato -Retkeily­auto

”Retkeily­auto on ollut ihanteellinen tapa kulkea korona-aikaan, kun voi elää eristyksissä, mutta yhdessä”, Kristiina sanoo. © Sini-Marja Niska

Keski-Euroopan vuoristo viehätti

Jo suhteen alkuaikoina pariskunta huomasi, että rantaloma Kanarialla tai visiitti Roomaan ei ollut heidän juttunsa.

”Aktiivilomailua ei vielä tunnettu tuohon aikaan, mutta sitähän me harrastimme. Halusimme jatkuvasti kulkea ja nähdä uusia paikkoja”, Pekka muistelee.

Molempia kiehtoi Keski-Euroopan vuoristo, johon Pekka oli saanut kipinän vieraillessaan opiskeluaikanaan Ranskan Alpeilla. Kristiinalle olivat jääneet mieleen nuorena tehdyt automatkat Eurooppaan.

Pian pariskunta alkoi pohtia ensimmäisen matkailuauton hankintaa. Päätös syntyi lopulta Sveitsin-loman viimeisenä päivänä 1980-luvun lopulla.

Pariskunta oli silloin telttamatkalla. Mukana olivat nuorin poika Petri, joka oli silloin puolitoistavuotias ja toinen vanhemmista tytöistä.

”Yöllä oli satanut rankasti. Heräsimme loman viimeiseen aamuun kirjaimellisesti vesilammikosta. Katsahdimme Pekan kanssa toisiimme, käärimme teltan ja tavarat auton katolla olevaan säilytystilaan ja päätimme, että nyt saa riittää”, Kristiina kertoo.

Seuraavana vuonna Pekka, Kristiina ja lapset palasivat Sveitsiin ensimmäisellä asuntoautollaan.

Sveitsistä tuli parin toinen kotiseutu

Rakkaus vuoriin syveni yhä uusien talvi- ja kesälomamatkojen myötä. 2000-luvun taitteessa Pekan työ vei pariskunnan kolmeksi vuodeksi Etelä-Saksan Baijeriin. Silloin jokainen viikonloppu pyhitettiin patikoinnille, laskettelulle, lumikenkäilylle tai hiihtovaellukselle.

”Alpeista tuli lopulta toinen kotimme, Zweite Heimat”, Kristiina huokaa.

”Monille Alpit näyttäytyvät yhtenä ja samana paikkana, jonka voi ohittaa moottoritietä ajaen. Meille vuoret, laaksot ja sivulaaksot tarjoavat loputtomasti nähtävää ja koettavaa”, Pekka jatkaa.

Erityisesti Dolomiitit ja sen maamerkki Drei Zinnen, Kolme Tornia, vetävät pariskuntaa puoleensa magneetin tavoin.

Huiput ja laaksot ovat tulleet Pekalle ja Kristiinalle vuosien varrella tutuiksi lukuisilla vaellusretkillä. Yösija löytyi aluksi kahden kilometrin korkeudessa sijaitsevista alppimajoista, mutta viime vuosina pariskunta on pitänyt yhä useammin tukikohtana retkiautoaan.

Tulevaisuudenhaaveena on saada vaeltaa vuorilla vielä pitkään – ikä kun on pariskunnan mielestä vain numeroita.

Tulevaisuudenhaaveena on saada vaeltaa vuorilla vielä pitkään – ikä kun on pariskunnan mielestä vain numeroita. iStock

Retkeilyauto vie Dolomiiteille, joka tarjoaa mielenrauhaa

Dolomiittien jylhät maisemat luovat ympärilleen rauhaa, jota ei pariskunnan mukaan löydy muualta.

”Ajoittain hiljaisuuden rikkovat tuulen suhina, lintujen laulu ja yksinäisen murmelin vihellys, kun se varoittaa muuta laumaa lähestyvästä ihmisestä. Alemmissa laaksoissa laiduntavat vuohet ja lehmät, joiden kaulassa kilkattavat kellot”, Pekka kuvaa vuoristomaisemaa.

Luonto myös hätkähdyttää.

”Yhtenä aamuna nousin vuorenseinämää yksin aamuvarhaisella ja huomasin, että vastapäisellä kielekkeellä minua tarkkaili komea vuorikauris. Tuijotimme toisiamme aikamme, kunnes sarvipää katsoi parhaaksi väistyä. Vikkelästi se kiipesi lähes pystysuoraa vuorenseinämää ylös.”

Kahdesti Pekka on onnistunut vangitsemaan kamerallaan Dolomiittien vuoristossa elävän harvinaisuuden; partakorppikotkan, jonka siipiväli voi olla lähes kolme metriä.

Kristiinalle vuorilla vaeltaminen merkitsee ennen kaikkea keskittymistä hetkeen.

”Tämä on mindfullnessia parhaimmillaan. Mieli tyhjenee ajatuksista, kun keskittyy sovittamaan askeleita vuoristopolulla – jyrkillä teillä ei passaa astua sivuun.”

”Kävellen näkee parhaiten”, täydentää Pekka.

”Dolomiiteilla kulkijaa ympäröi luonnon muovaama museo; kallionseinämissä voi erottaa 250 miljoonaa vuotta vanhasta merenpohjasta peräisin olevia koralliriutan kerrostumia ja fossiileja.”

Kun retkeilyauto on parkissa, pariskunta istuu iltaisin sen edustalla ihailemassa, kuinka ilta-aurinko värjää vuorien koralliseinämät vaalean kullanpunaiseksi vaihtuen yhä tummempaan, kun hämärä laskeutuu.

Dolomiiteilla tavallisia vastaantulijoita ovat vuohet ja lehmät.

Dolomiiteilla tavallisia vastaantulijoita ovat vuohet ja lehmät. © istockphoto

Rauhaa ja jännitystä

Vuorilla vaeltaja saa Kristiinan ja Pekan mukaan varautua oikukkaaseen säähän. Keskellä aurinkoista päivää voi yhtäkkiä kuulua taivaalta jyrähdys.

”Siitä tietää, että on vain muutama minuutti aikaa etsiytyä suojaan rankkasateelta tai raekuurolta. Kun ukkosen jylinä kimpoilee Dolomiittien kallioseinämiltä toiselle ja itse seisoo kaiken keskellä, sellaista luonnon järjestämää sinfoniakonserttia ei unohda koskaan”, Pekka kuvailee.

Siinä missä Kristiina nauttii rauhallisesta vaeltamisesta, Pekka löytää vuorilta myös kaipaamaansa jännitystä ja vaaran tunnetta. Kristiina tietää, että aviomiestä ei käy toppuutteleminen.

”Yhdellä reissuistamme Pekka otti oman pyöräni lainaan ja polki sillä vuorisolalle. Myöhemmin näin videolta, että mies oli kiitänyt alas serpentiinitietä hurjaa kuudenkymmenen kilometrin tuntivauhtia ja videoinut koko tapahtuman. Onneksi en tiennyt tempauksesta etukäteen.”

Alamäkipyöräily on nyt taakse jäänyttä elämää. Pekka on sen sijaan elvyttänyt vanhan harrastuksensa, vaijereilla varmistetun kiipeilyn, via ferratan.

”Kun lähes pystysuoralla kallioseinämällä keikkuu köyden varassa tyhjän päällä, ei auta katsoa alas, ettei tapahdu jäätyminen. Olen todistanut tällaisia tilanteita, mutta itse en ole sitä kokenut.”

Tänä kesänä Kristiina Korpi ja Pekka Nuojua reissasivat retkeilyautollaan Uudeltamaalta Rovaniemelle saakka.

Tänä kesänä Kristiina Korpi ja Pekka Nuojua reissasivat retkeilyautollaan Uudeltamaalta Rovaniemelle saakka. Sini-Marja Niska

Onnen eväät – Uni, ruoka ja luonto

Kristiinan ja Pekan mielestä onnellisen elämän eväät ovat yksinkertaiset: uni, ruoka ja luonto ympärillä.

”Kaikki eivät ymmärrä meidän tyyliämme elää – että olemme jatkuvasti reissussa emmekä ole haalineet ympärillemme taloja ja tavaroita, kuten monet muut tekevät. Meistä on kuitenkin tärkeää, että voimme elää omannäköistä elämää”, Pekka kertoo.

Isovanhempina he haluavat tarjota tulevalle sukupolvelle läheisen kosketuksen luontoon, josta voi löytää ilmaiseksi iloa ja mielenrauhaa.

”Kun emme ole reissussa, käymme yhdessä 4-vuotiaan lapsenlapsemme kanssa viljelyspalstalla katselemassa, joko herneet ovat kypsyneet. Ajelemme myös retkeilyautolla lähellä oleviin luontokohteisiin”, Kristiina kertoo.

”Kaikki eivät ymmärrä meidän tyyliämme elää – että olemme jatkuvasti reissussa emmekä ole haalineet taloja ja tavaroita.”

Tulevaisuudenhaaveena on saada vaeltaa vuorilla vielä pitkään – ikä kun on pariskunnan mielestä vain numeroita. Vaikka pariskunnalla on vielä monta huippua valloitettavana ja laaksoa kuljettavana, varasuunnitelma vanhuuden päiville on jo katsottuna.

”Olemme jo ottaneet selvää Dolomiittien paikoista, joihin pääsee retkeilyautolla perille asti ihailemaan maisemia”, Pekka kertoo.

Juuri nyt on kuitenkin aika startata kohti porvoolaista suutaria, jossa odottavat korjattuina Kristiinan vaelluskengät. Kun aika on sopiva, retkeilyauto suuntaa kohti Dolomiitteja. Seuraava kahden kuukauden reissu on jo suunniteltu.

Kannustajani

Ulrich Inderbinden

71 vuotta vuoristo-oppaana toiminut Ulrich Inderbinden kiipesi Sveitsin Matterhornille vielä 90-vuotiaana ja todisti Zermattin alueen hurjan muodonmuutoksen köyhästä vuoristokylästä luksuslomakohteeksi. Meidän mielestämme ikäihmisen ei tarvitse lopettaa tekemästä niitä asioita, joista tykkää. Joskus ne pitää vain osata tehdä eri tavalla kuin nuorempana.

Ulrich Inderbinen – Ich bin so alt wie das Jahrhundert (Heidi Lantz & Liliane de Meester)

Jäätikkövaellusoppaat

Osallistuimme Saksan-vuosinani kaksipäiväiselle jäätikkövaellukselle, jossa köysistöä vetivät hyväkuntoiset 78-vuotiaat vuoristo-oppaat. Mikä motivoisikaan enemmän pitämään kunnostaan huolta!

Kompassin vaelluskartat Alpeilta

Näitä karttoja tutkimme ennen ja jälkeen matkaa sekä sen aikana. Niitä on kertynyt meille jo lähes 50 kappaletta. Ehtymättömiä tiedon lähteitä vaeltajalle.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/20.

Lue myös: Vahtilan voimapari teki ruskamatkan VW Kleinbus -hippipakulla: ”Siinä on melkein ihaninta se, ettei saa olla kiire” – Katso upeat ruskakuvat Kilpisjärveltä!

Vahtiloiden Kleinbussin katon voi leiriytyessä nostaa ylös, jolloin sisätilan saa avarammaksi.

Vahtiloiden Kleinbussin katon voi leiriytyessä nostaa ylös, jolloin sisätilan saa avarammaksi. © Milla Vahtila

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X