Reuma iski jo lapsena: ”Sain 35 kortisonipiikkiä yhdellä kertaa”

Lapsena Sanni Alajääski ei päässyt kävelemään rappusia kodin alakertaan. Niinpä hän yleensä lasketteli raput pyllymäkeä alas.

Sannin äiti Johanna Alajääski ihmetteli, mikä tytärtä oikein vaivasi. Hän vei tytärtä lastenlääkäriltä toiselle, ja Sannille tehtiin erilaisia kokeita. Hänestä ei löydetty pitkään aikaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa.

Tähän havahduimme

Lapsena en itse osannut ihmetellä omaa olotilaani. Kun en päässyt kunnolla kävelemään, minusta oli vain luonnollista lasketella rappusia alas.

Äiti oli kuitenkin huolestunut. Ranteeni ja nilkkani olivat hyvin turvoksissa, ja liikkumiseni oli hankalaa. Aamuisin en saanut avattua maitopurkkia, koska kädet olivat niin kipeät.

Olin myös väsyneempi kuin lapset yleensä, ja minulla oli huono ruokahalu. En jaksanut kävellä kilometrin koulumatkaa, vaan vanhempani veivät minut autolla kouluun.

Vastaanotolle

Kävimme äidin kanssa monilla eri lastenlääkäreillä. Yksi epäili minun sairastavan borrelioosia, mutta verikokeesta ei löytynyt mitään siihen viittaavaa.

Koska niveleni olivat hyvin turvoksissa, minulla alettiin epäillä myös reumaa. Verestä ei kuitenkaan löydetty reumatekijää, minkä takia diagnoosia ei tehty heti.

Vasta myöhemmin reumalääkäri diagnosoi reuman oireiden perusteella. Joillakin reumapotilailla ei koskaan löydy verestä reumatekijää.

Lapsena minulla ei ollut minkäänlaisia kipuja reuman takia. Diagnoosi kuitenkin harmitti, sillä pidin monesta eri liikuntalajista ja lääkäri kielsi niiden harrastamisen, koska ne olisivat rasittaneet niveliä. Ainoastaan uimista ja pyöräilyä hän suositteli.

Näin hoidettiin

Heti taudin toteamisen jälkeen minulla aloitettiin reumalääkitys. Sopivan lääkkeen löytäminen vei kuitenkin aikaa. Muistan vieläkin, miten huono olo minulle tuli ensimmäisestä lääkkeestä, keltaisesta tabletista. Jos näen nykyään samaa keltaista jossakin, minulle tulee edelleen huono olo.

Kävin myös säännöllisesti reumasairaalassa hoidettavana. Tulehtuneisiin niveliin pistettiin paikallispuudutuksessa kortisonipiikki. Ennätys oli 35 nivelen pistäminen yhdellä kerralla. Jos lonkat pistettiin, silloin ei saanut kävellä kahteen vuorokauteen. Silloin piti vain maata sängyssä tai pyörätuolilla viipottaa ympäri sairaalaa.

Kolmetoistavuotiaana aloin käyttää biologista lääkettä, jolla tulehdukset vähenivät. Käytin sitä kuusi vuotta, minkä aikana tulin täysin oireettomaksi. Silloin lääkitys lopetettiin. Olin onnellinen, sillä pääsin taas harrastamaan liikuntalajeja, joista olin pitkään unelmoinut. Kävin muun muassa luistelemassa ja laskettelemassa.

Tässä ja nyt

Työskentelen lähihoitajana vanhustyössä ja joudun nostelemaan paljon vanhuksia. Vuosi sitten tammikuussa huomasin, että käsissä ei ollut enää entisellä tavalla voimaa, ja sormet olivat kipeät ja etenkin aamuisin jäykät. Vanhat oireet olivat palanneet.

Otin yhteyttä lääkäriin, ja hän määräsi taas lääkityksen. Sen avulla olen pärjännyt hyvin. Reuma ei tällä hetkellä rajoita elämääni juuri mitenkään. Asun omakotitalossa avomieheni kanssa, ja kesällä olemme menossa naimisiin. Elämä tuntuu kaikin puolin hyvältä. Pystyn harrastamaan kaikkia liikuntalajeja, joita haluan.

Koska sairastuin hyvin nuorena, reuma on luonnollinen osa elämääni. Tunnen myös, että olen saanut paljon hyviä ystäviä vertaistukitoiminnasta Suomen reumanuorissa. Meillä on pari kertaa vuodessa tapaamisia, jolloin on hienoa päästä vaihtamaan kokemuksia.