Kun Riku otti hatkat – Näin huumepiirit veivät ”hyvän perheen” jännitystä turvalliseen elämäänsä hakeneen teinin

Jaa kaverilleTilaa Seura
Rikun tarinan hankaluus on siinä, että jollain tasolla hän kokee olevansa haavoittumaton oman elämänsä sankari.
Rikun tarinan hankaluus on siinä, että jollain tasolla hän kokee olevansa haavoittumaton oman elämänsä sankari. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Vanhempien hyväosaisuus ei suojelee lasta huumemaailmalta. Jännittävämmän elämän halu vie mukanaan. Näin kävi Rikulle, jolle hatkat ovat osa arkea.

Jokunen viikko sitten poliisi poimi perheen pojan talteen kaupungilta.

”Hän oli taas ottanut hatkat vastaanottokodista. Huumetestin mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun Riku oli käyttänyt amfetamiinia”, Seppo-isä sanoo.

Pojan oikea nimi ei ole Riku, mutta kutsukaamme häntä sillä nimellä.

Riku, 13 vuotta.

Rakkaus vei myös ”nuuskapiireihin”, joissa muitakin aineita

Vielä viime talvena Riku oli ihan tavallinen murrosikäinen poika, joka asui hyvässä kodissa viihtyisällä asuinalueella. Koulussa meni kohtuullisesti, oli kavereita ja hyvin etenevä urheiluharrastus.

Sitten elämään tuli ensimmäinen tyttöystävä – ja luulisi, että tämä olisi ollut kaikille iloinen asia. Ei ollut. Vanhemmat panivat merkille, että poika muuttui pikkuhiljaa alakuloiseksi.

Riku kertoi, että tytöllä on ongelmia. Hän viilteli itseään. Poika ei kuitenkaan halunnut, että asiasta puhuttaisiin tytön vanhempien kanssa.

Asiaa mietittyään poika pani suhteen poikki.

”Sen jälkeen tyttö alkoi uhkailla itsemurhaviesteillä”, Sirpa kertoo.

Kun aikaa kului, ahdistava tilanne tasoittui. Kuvaan tuli uusi tyttö, jolla oli tosin erikoinen tapa, hän välitti muille urheileville yläkoululaisille nuuskaa.

Huhujen mukaan ”nuuskapiireissä” liikkui muitakin aineita.

Tytön kautta Riku tutustui uusiin kaveriporukoihin. Pojan käytös muuttui. Hän ei enää käynyt urheilutreeneissä, karttoi vanhoja kavereitaan. Koulusta alkoi ropista poissaolomerkintöjä.

Sitten alkoivat yölliset katoamiset. Kaava oli yleensä sama: Riku lähti ilmoittamatta kotoa (joskus suoraan koulusta) ja sammutti puhelimensa. Vanhemmat valvoivat kotona huolesta suunniltaan miettien, mitä ihmettä tapahtuu.

Kovan kuorensa alla Riku on kuitenkin peruskoulua käyvä lapsi, joka ei selviäisi viikkoakaan omillaan.

Kovan kuorensa alla Riku on peruskoulua käyvä lapsi, joka ei selviäisi viikkoakaan omillaan. Silti hän ottaa hatkat yhä uudelleen. Tommi Tuomi / Otavamedia

Huumetesti paljasti kannabiksen käytön – Tappeluvideo löytyi

Yhden yöreissun jälkeen Sirpa katsoi poikaansa tarkemmin ja päätteli, ettei kaikki ole kunnossa. Äiti haki apteekista huumetestin. Tulos paljasti, että Riku oli käyttänyt kannabista.

Poika tunnusti, mutta ei osoittanut katumisen merkkejä.

Kesäloman alettua Riku alkoi viettää yhä enemmän aikaa poissa kotoa. Aina välillä hän kytki reissullaan kännykkäänsä virrat. Silloin vanhemmat voivat nähdä, missä hän liikkuu.

Kerran isä löysi pojan jostain pääkaupunkiseudun lähiöistä. Maanittelu tai kova puhe ei auttanut. Riku ei suostunut palaamaan kotiin.

Kesän edetessä äidin kukkarosta hävisi seteleitä. Merkkivaatteita katoili mystisesti.

Kotiin palatessaan Rikulla oli usein yllään joku risa vanha paita. Aivan kuin hän olisi vaihtanut omat siistit vaatteensa pois.

Sitten vanhemmat saivat käsiinsä kännykkävideon, jossa Riku ottaa turpaan isolta poikajoukolta. Pahoinpitely jatkuu toistakymmentä minuuttia. Videon lopussa kuusi poikaa potkii maassa makaavaa Rikua samalla, kun yksi jatkaa kuvaamista.

Muitakin videoita löytyi. Myös sellaisia, joissa Riku oli tappelun antava osapuoli.
Vanhempia alkoi pelottaa toden teolla. Kuuden viikon valvottu jakso oli syönyt heidän voimansa, ja keinot alkoivat olla lopussa.

”Ei poikaa voinut väkisin kotonakaan pitää.”

Nuorten vastaanottokotiin – tilanne rauhoittui toviksi

Seppo ja Sirpa ottivat yhteyttä lastensuojeluun. Neuvottelujen jälkeen Riku otettiin sisään nuorten vastaanottokotiin, missä hänelle määrättiin LVR:ää, eli liikuntaoikeuden rajoittamista. Poika sai vierailla kotona vain viikonloppuisin. Päivät ja yöt hän vietti valvotuissa olosuhteissa lukkojen takana.

Vähitellen tilanne tuntui rauhoittuvan. Kotikäynneillä poika oli taas oma vanha itsensä.

Elokuussa Riku palasi kotiin ja aloitti koulun. Elämä tuntui taas normaalilta. Yölliset reissut olivat jääneet. Opettajilta ei tullut poissaolomerkintöjä.

Tasainen vaihe kesti kaksi viikkoa. Samana päivänä kuin sosiaalitoimiston merkintä vanheni, poika otti hatkat. Koko pääkaupunkiseudusta oli nyt tullut hänen reviirinsä. Sosiaalisen median kautta Rikulla oli paljon uusia ystäviä, joista vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä.

Poika kertoi avoimesti käyttävänsä kannabista.

”Te ette voi estää mua. Mä tiedän kaikki luukut!” hän raivosi, kun asiasta tuli puhetta.

Hatkat uudesta lastenkodista

Vanhemmat ottivat uudelleen yhteyttä lastensuojeluun. Tällä kertaa Riku otettiin sisään uuteen lastenkotiin, joka sijaitsi vieraalla paikkakunnalla. Sieltä hän karkasi sukkasillaan ja palasi pääkaupunkiseudulle.

Viisi päivää vanhemmat etsivät poikaansa yhdessä sosiaalityöntekijöiden kanssa. Kun he lopulta löysivät Rikun erään ostoskeskuksen liepeiltä, tämä lähti juoksemaan pakoon.

”Lähetimme kymmeniä viestejä ennen kuin saimme suostuteltua hänet kotiin.”

Myöhemmin poika kertoi viettäneensä joka yön eri paikassa. Vanhemmille ei koskaan selvinnyt, missä.

Hatkareissu ja uusi sijoituspaikka kauempaa kotoa

Rikun hatkareissu johti uuteen sijoituspaikkaan. Kolmas lastenkoti sijaitsi vielä kauempana kotoa. Sieltä käsin Riku jatkoi koulunkäyntiä. Viikonloppuisin hän sai edelleen vierailla vanhempien luona.

”Siinä oli tietyt säännöt. Kavereita sai tulla meille. Ja Riku sai mennä pariksi tunniksi kerrallaan kavereita tapaamaan. Mutta heti kun vapautta tuli, hän oli poissa seitsemän tuntia. Ja kannabista oli taas tullut polteltua.”

Edes ammattilaiset eivät pystyneet avaamaan mysteeriä: mikä vimma poikaa ajaa.

”Hän ei ole suostunut puhumaan kenenkään kanssa. Ja jos on, vain sen verran, että pääsee tilanteesta eroon”, Seppo sanoo.

Ja niin Rikun hatkareissut ovat jatkuneet.

Suunnitelmia on tehty. Hatkat jatkuvat, ja joka kerta suunnitelmat on täytynyt tehdä uudestaan. Aloittaa alusta.

Sosiaalinen media piirtää vääristyneen kuvan siitä, mitä suosio on.

Sosiaalinen media piirtää vääristyneen kuvan siitä, mitä suosio on. Tommi Tuomi / Otavamedia

Oman elämänsä some-sankari

Rikun tarinan hankaluus on siinä, että jollain tasolla hän kokee olevansa haavoittumaton oman elämänsä sankari.

”Hän on kovis. Ikävä kyllä hän ei ole vielä saanut sellaista kolhua, joka olisi pysäyttänyt miettimään. Omasta mielestään hän on ollut koko ajan tilanteen herra”, Seppo sanoo.

Kovan kuorensa alla Riku on kuitenkin peruskoulua käyvä lapsi, joka ei selviäisi viikkoakaan omillaan.

Vanhempien mukaan Riku on sosiaalisesti lahjakas. Ja tässä yhtälössä se ei ole pelkästään hyvä asia. Sirpan mukaan sosiaalisella medialla on ollut iso merkitys sille, mitä Rikulle on tapahtunut.

”Kun tämä kaikki alkoi, hän uppoutui siihen maailman. Nykyään hänellä on valtava määrä ihmisiä, jotka kollaavat häntä.”

Snapchatissa ja muissa kanavissa julkaistut tilannekatsaukset vahvistavat kuvaa kovasta jätkästä. Riku on oman elämänsä gangsteri tai duudsoni, jolle sattuu ja tapahtuu. Kaveri, josta tytöt tykkäävät.

”Somessa Riku kertoo ”faneilleen” myös tarinoita, jotka eivät pidä paikkaansa”, Sirpa sanoo.

Hänen mielestään sosiaalinen media piirtää vääristyneen kuvan siitä, mitä suosio on.

”Peukutusten maailma on tosi kieroutunut. Et edes tiedä, keitä he ovat, jotka tekevät sinut suosituksi.”

Samalla some avaa lapselle oven aikuisten maailmaan. Somen kautta on helppo löytää seuraa, hankkia huumeita – tai yösija yhdeksi yöksi. Vanhemmat arvaavat, että Rikun tarinassa tulee tänäkin keväänä olemaan vielä monta käännöstä, niin virtuaalielämässä kuin oikeassakin arjessa.

Pariskunta istuu helsinkiläisen pikaruokalan pöydässä. Kaksi urallaan hyvin menestyvää ihmistä huolitelluissa vaatteissaan.

Ohikulkijan olisi mahdoton arvata, millaisen möykyn kanssa he ovat painineet viime vuoden – yrittäneet pitää ehjänä jotain, joka haluaa mennä rikki.

Näin jälkikäteen ajatellen kaikki on tapahtunut hirveän nopeasti. Liian nopeasti, jotta asioihin olisi voinut vaikuttaa.

Kyse ei ole yrittämisen puutteesta. He ovat maanitelleet, valvoneet öitä, olleet ankaria. Ja kun omat voimat ovat loppuneet, he ovat pyytäneet apua lastensuojelulta, poliisilta, koulukuraattorilta ja sukulaisilta.

Kaikki ovat yrittäneet. Joukko aikuisia – ja yksi teinipoika, jonka elämä on luisumassa umpikujaan.

”Kaikki pelot ovat olleet aiheellisia”

”Alussa ajattelimme, olemmeko ylireagoineet. Mutta ei se sitä ollut. Myöhemmin on käynyt ilmi, että kaikki meidän pelot ovat olleet aiheellisia”, pojan isä Seppo kertoo.

Pariskunta ei halua käyttää tässä jutussa oikeita nimiään, sen verran kipeästä asiasta on kyse. Mutta heidän tarinansa ansaitsee silti tulla kuulluksi. Se on kertomus siitä, kuinka nopeasti yhteys omaan lapseen voi napsahtaa poikki.

Kertomus huumeista, vanhempien hädästä ja voimattomuudesta, häpeästäkin.

”Monesti näiden tarinoiden kanssa tullaan ulos vasta, kun tilanne on ohi. Toivon, että ihmiset huomaisivat sen, mitä tapahtuu nyt. Mitä teet, jos olet juuri nyt siinä, ja tilanne on päällä”, äiti Sirpa sanoo.

Ja tilanne – se on päällä juuri nyt.

Lue myös: Reportaasi Helsingin yöstä: ”Huumemyönteisille lapsille poliisin sana ei mene perille – heille kannabis on hyvä asia”

Lue myös: Reportaasi: Tällainen on Helsingin poliisin murharyhmän päivä – Viikatemies ei nuku koskaan

X