Runot auttoivat suruun: Aino julkaisi 97-vuotiaana runokokoelman

Jaa artikkeliTilaa Seura
Aino Kartiovaara rakastui Joeliin (valokuva vas.) jo ennen sotia. Joelin kuolema oli Ainon elämässä dramaattinen taitekohta. Amerikassa Aino väitteli filosofian tohtoriksi.
Aino Kartiovaara rakastui Joeliin (valokuva vas.) jo ennen sotia. Joelin kuolema oli Ainon elämässä dramaattinen taitekohta. Amerikassa Aino väitteli filosofian tohtoriksi. © Pekka Nieminen/Otavamedia
Sitkeys ja rohkeus ovat vieneet Aino Kartiovaaraa eteenpäin. Perhe ei lähettänyt häntä oppikouluun, mutta Aino raivasi tiensä Amerikkaan. 97-vuotiaana hän julkaisi runokokoelmansa, jonka alkusysäys oli rakkaan aviomiehen kuolema.

Runot ovat tavallaan kulkeneet Aino Kartiovaaran matkassa aina.

Kun Aino lapsena kuunteli isosiskonsa runonlausuntaa, innostui hän itsekin runoudesta. Hän kiersi lausumassa runoja erilaisissa tilaisuuksissa jo kouluikäisenä. Aale Tynnin ja Oiva Paloheimon laulumaiset säkeet tuntuivat läheisimmiltä. Myös Kaarlo Sarkian Lapsuuden joulu kuului ohjelmistoon.

Ähtärin Myllymäellä 12 sisaruksen parvessa kasvanut Aino oli tiedonjanoinen. Hän seurasi innolla neljän vanhemman sisaruksensa koulunkäyntiä ja oppi lukemaan viisivuotiaana.

”Odotin aina jännityksellä, milloin Virtain, Alavuden, Ähtärin ja Töysän Sanomat tulee, koska siinä oli uutisia. Oli niin jännittävää saada tietää, mitä nyt on tapahtunut.”

Kouluun mennessään Aino osasi jo lukea ja kirjoittaa kaunokirjoitusta. Siksi tuntuikin katkeralta, kun tädin vastakkaisesta mielipiteestä huolimatta äiti päätti, ettei opinhaluista Ainoa laiteta oppikouluun.

”Äiti sanoi, että nuorempi sisareni Elli tarvitsi oppikoulua minua enemmän. Hän sanoi, että Aino pärjää muutenkin. Silloin se tuntui pahalta, mutta oikeassahan hän oli.”

Koska Aino halusi ryhtyä opettajaksi, hän lähti Oriveden opistoon. Mutta sitten syttyi sota.

Aino palasi Ähtäriin ja ryhtyi pikkulotaksi ilmavalvontaan. Runojen sijaan elämään kuuluivat pommit.

”Muistan yhä pilvenhaitaleen, josta tiputettiin jotain. Sankomainen pommi putosi taivaasta alas nytkytellen. Sen jälkeen näin kauheat lieskat ja savun, kun pommi osui maahan. Kolme ihmistä kuoli. Sellaista ei unohda koskaan.”

Sota-aikaan toi valoa laatokankarjalainen Joel Krochin, jonka Aino oli tavannut Oriveden opistossa.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Joel herätti Ainossa uinuvan runoilijan – dramaattisella tavalla.

Onnen aika

Rohkeaan vihreäruutuiseen takkiin pukeutunut Joel Krochin oli tehnyt Ainoon syvän vaikutuksen jo ensinäkemältä.

”Hänellä oli niin kaunis hymy, ettei sellaista ole ollut kenelläkään.”

Kun sota syttyi ja koulu keskeytyi, nuoret ryhtyivät kirjeenvaihtoon.

Ensimmäinen kirje rajavartiostoon liittyneeltä Joelilta saapui Kiestingistä. Se oli kirjoitettu tuohelle, ja sen reunatkin oli solmittu kauniisti ohuilla tuohisuikaleilla.

Tämän jälkeen mies onnistui yllättämään Ainon monta kertaa.

”Hän oli ihmeellinen ihminen. En ole koskaan tavannut toista sellaista. Hän oli hyvin optimistinen, eikä koskaan puhunut toisista ihmisistä pahaa. Jos joku moitti jotakuta, Joel kommentoi ’hän on vähän täyttävä’, ja asia oli sillä käsitelty. Hän oli niin hyvä, että se tarttui minuunkin.”

Pari ehti kirjoitella toisilleen kolme vuotta. Niiden vuosien aikana he tapasivat vain kolme kertaa. Rakkaus kasvoi kirje kirjeeltä.

Pari avioitui vuonna 1945. Krochin suomennettiin Kartiovaaraksi.

”Olimme tutustuneet kirjeissä niin hyvin toistemme ajatuksiin, että oli valtavan ihanaa saada viimein olla yhdessä. Meillä oli ihana, puhdas, rakkaus. Liittomme perustui kunnioitukselle ja arvostukselle.”

Nuoripari pääsi aloittamaan elämäänsä Helsinkiin, kun Joelin setä tarjosi heille asunnostaan huonetta huutavasta asuntopulasta kärsivässä pääkaupungissa.

”Saimme suuren huoneen, johon kuului keitto- ja toilettioikeus. Se oli ihanaa aikaa. Olimme hyvin onnellisia.”

Joel työskenteli Valtion rautateiden toimistossa ja Aino Helsingin kaupungin liikennelaitoksen huoltokonttorissa. Iltaisin Aino opiskeli kieliä, lausuntaa Puheopistossa ja suoritti opintoja myös Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa.

”Minulla oli niin suuri onni, kun löysin sellaisen rakkauden. Hän kannusti minua opintoihin. Meillä kaikki toimi niin erinomaisesti.”

Iskuista kovin

50-luvun lopulla pari päätti rakentaa oman talon. Joel teki piirustukset.

”Hän vain osasi. Sanoinkin hänelle, että jos minulta joskus umpisuoli puhkeaa, sinä saat leikata.”

Aino tottui luottamaan Joeliin asiassa kuin asiassa.

Onni kääntyi 15 vuoden onnellisen avioliiton jälkeen, juuri kun unelmien talo Helsingin Puistolaan valmistui.

Kumpikin oli tehnyt valtavasti työtä yhteisen unelman eteen. Sitten Joelin sydän ei enää kestänyt. Hän menehtyi täysin yllättäen.

”Se oli vaikeaa. En tahtonut hyväksyä sitä millään”, Aino sanoo hiljaa, 58 vuotta tapahtuman jälkeen.

Järkyttävän tapahtuman keskellä tapahtui jotain yllättävää. Ainon tunteet tiivistyivät rakkausrunoiksi.

”Runot tulivat kuin purkauksena. Itsekin ihmettelin, että mistä ne tulivat. Oli valtava tarve saada ne tunteet ulos.”

Runojen kirjoittaminen toi rauhan.

”Tuntui siltä, että jokin työ oli tehty.”

Runot jäivät pöytälaatikkoon, kun Aino ryhtyi hakemaan uutta suuntaa elämälleen.

”Taide on kuin lepuutusta. Se syventää ihmisen sielunelämää”, sanoo kuva­taiteita harrastava Aino. Seinällä on myös hänen omia maalauksiaan.

”Taide on kuin lepuutusta. Se syventää ihmisen sielunelämää”, sanoo kuva­taiteita harrastava Aino. Seinällä on myös hänen omia maalauksiaan. © Pekka Nieminen/Otavamedia

Muutto Amerikkaan

Joelin yllättävästä poismenosta tuli taitekohta Ainon elämässä.

”Elämäni oli ollut hyvin selkeää siihen asti. Sitten kaikki muuttui.”

Aino kaipasi suunnanmuutosta. Hän päätti lähteä Amerikkaan.

”Se oli hullunrohkeaa, mutta pyrin Buffalon yliopistoon ja pääsin sisään.”

Aino uppoutui opintoihin, kun kerrankin sai opiskella sydämensä kyllyydestä.

”Pääaineenani oli historia, ja luin myös kasvatusoppia ja filosofiaa. Opiskelin tosissani ja suoritin kuudessa vuodessa kaikki tutkinnot tohtorin tutkintoon asti. Kyllä siinä sai öitä valvoa.”

Ainoa lämmittivät suuresti professorin sanat, joiden mukaan hän kirjoitti englantia paremmin kuin moni englantia äidinkielenään puhunut opiskelija.

Vuonna 1976 Aino palasi Suomeen 53-vuotiaana ja filosofian tohtorina. Yliopistouran sijaan hän otti vastaan opettajanpaikan Tapanilasta. Hänestä tuli 4–5-luokkalaisten opettaja.

Lapsuudenhaaveesta tuli viimeinkin totta.

”Kaikkien käänteiden keskellä olen aina luottanut siihen, että elämä kantaa.”

Eläkkeelle päästyään Aino osti talon Maltalta ja matkusteli ympäri maailmaa ystävänsä Pekan kanssa. Mutta koskaan hän ei edes ajatellut menevänsä uudelleen naimisiin.

”Meillä oli Joelin kanssa täydellinen liitto. Meillä oli sataprosenttinen ymmärrys ja rakkaus. En olisi voinut koskaan enää saavuttaa samaa.”

Runot päivänvaloon

Viisitoista vuotta sitten Aino palasi Suomeen. Hän asuu nykyisin yksin Helsingin keskustassa.

Näön heikentyminen haittaa hieman lukuharrastusta, mutta edelleen Aino opiskelee mielellään.

”Meillä oli sataprosenttinen ymmärrys ja rakkaus. En olisi voinut koskaan enää saavuttaa samaa.”

”Aina täytyy tutkia jotakin uutta ja päästä eteenpäin. Se on kuin sisäinen voima.”

Joitain vuosia sitten Aino löysi sattumalta pöytälaatikkoon piiloutuneet runot vuodelta 1962.

”Kuin olisin lukenut ne ensimmäistä kertaa. Ihmettelin, miten minä olen kirjoittanut nämä.”

Vuosikymmenten takaiset tunteenpurkaukset osuivat Ainon siskontytön, Johanna Korhosen, silmiin.

Hän päätti saattaa ne julkaisukuntoon.

Syyskuussa, Ainon 97-vuotispäivänä, ilmestyi Aino Kartiovaaran esikoiskokoelma Joutsenlaulu.

Kokoelma sisältää runoja muun muassa rakkauden ihanuudesta ja luopumisen tuskasta.

Läheisyytesi

Tuntea läheisyytesi!

Käsien kosketus!

Käsien,

marmorista veistettyjen.

Ne voivat kestää väkeviä tekoja

Ne voivat murtua viulunjousen kosketuksesta.

Kuinka viileä onkaan marmori

kesän helteessä ja talven tuiskussa.

Runoissa Aino Kartiovaaran rakas Joel elää ikuisesti.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/20.

Lue myös: Kirjailija Eeva Kilpi muistuttaa, että kaipuun voi jättää perinnöksi: ”Elämässä oppii siihen, että kaikesta joutuu luopumaan – Siihen täytyy olla valmis”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X