Elämäni Saddam Husseinin leikkikaluna – tulisia lemmenhetkiä, jatkuvia nöyryytyksiä

Jaa artikkeli
Parisoula Lampsos oli yli 30 vuotta Saddam Husseinin suosikkinainen, ”Vaaleaverikkö”. Lampsos kuvailee suhdetta verenpunaiseksi intohimoksi ja noidankehäksi, josta oli lähes mahdoton irtautua. © Kari Santala/Otavamedia
Irakissa asuneen Parisoula Lampsosin elämä tyrannin lempinaisena täyttyi kauhusta.

Hän heiluttaa vierailleen jo kaukaa parvekkeeltaan ruotsalaisessa lähiössä. Valkea hymy loistaa, vaaleat hiukset heiluvat. On heilutettava takaisin.

Hän on Shaqra, kuten Saddam Hussein tätä suosikkinaistaan kutsui Irakissa, Vaaleaverikkö.

Saddam pilasi Parisoula Lampsosin elämän, mutta tragediaan mahtuu paljon muutakin, myös intohimoa.

Parisoula kertoo tarinansa kirjassaan Elämäni Saddamin kanssa (Mitt liv med Saddam). Kirjailija Lena Katarina Swanbergin avulla tehty kirja on julkaistu jo yli kymmenellä kielellä.

Muistelmateos on lajissaan hyytävää luettavaa. Se koettelee lukijaa.

Kuinka Parisoula kesti koettelemuksensa?

Hämähäkin suupala

Hänen parvekkeensa on paraatipaikalla Lysekilin ankeassa lähiössä. 1970-luvun asunnosta avautuu alkutalven kaunis näkymä Pohjanmerelle. Lumiset kalliot kehystävät meren liikkeitä.

Tätä maisemaa Parisoula Lampsos katselee päivästä toiseen. Vaikka näkymä miellyttää silmää, entisaikojen loisto Bagdadissa, tuhannen ja yhden yön satujen kaupungissa oli aivan muuta.

Kaukana ovat onnen hetket lapsuuden Irakissa.

Toista oli myös Saddamin palatseissa – totisesti.

Moni ruotsalainen sanoo Parisoula Lampsosia Saddamin rakastajattareksi. Elihän hän yli 30 vuotta hirmuhallitsijan rinnalla, tämän biologisten ja psyykkisten tarpeiden täyttäjänä.

Nimitys rakastajattaresta kuitenkin loukkaa häntä. Lampsos huomauttaa, ettei asia ole niin yksinkertainen.

”Saddam riivasi minua. Elin noidankehässä ja olin vaikeimpina hetkinä valmis uhraamaan Saddamin takia lapseni, aviomieheni, koko perheeni”, hän tunnustaa.

”En yritäkään väittää, että käyttäydyin kuin enkeli. Mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja.”

Hän sanoo rimpuilleensa häikäilemättömän diktaattorin seitissä kuin hämähäkin suupala.

”Olin uhri, jota käärme seuraa äänettömästi kaikkialle ja iskee arvaamatta, aina yhtä yllättävältä suunnalta.”

Suloinen nuoruus

Karmiva tarina alkoi, kun Parisoula Lampsos (irakilaisille ystävilleen Pari) oli vasta 16-vuotias. Kuin vastapaistettu vehnänen, kuten hän luonnehtii.

Pari eli satuprinsessan elämää vanhempiensa ja seitsemän veljensä kanssa Bagdadin hienostoalueella.

Elämänhaluisen kaunottaren lanteet keinahtelivat ja jalat tanssivat kuin niissä olisi ollut sähköä eikä lainkaan off-painiketta.

Elämää sulostutti kaunis, vuodenaikojen mukaan värejään vaihtava puutarha hoitajineen. Arkea helpotti autonkuljettaja, ja ympärillä hääri palvelijoita ja kokkeja.

Kreikkalainen isä oli yksi Irakin menestyvimmistä liikemiehistä öljyalalla, ja perheessä arvostettiin eurooppalaista sivistystä. Myös suurin osa naapureista kuului eurooppalaisperäiseen yläluokkaan.

Naapurissa asui armenialainen liikemies Harout al-Khayyat. Miehen nuorella vaimolla Ginalla ja Parilla oli tapana keskustella muurilla, joka erotti talojen puutarhat toisistaan.

Vasta myöhemmin selvisi, että al-Khayyat kuului kolmikymppisen, vielä tuntemattoman Saddam Husseinin ystäväpiiriin.

Eräänä iltana Gina tuli kertomaan, että hänen miehelleen olisi tulossa juhlavieraita. Parisoula voisi tulla Ginan seuraksi.

Äiti vastusti ajatusta harvinaisen ehdottomasti, mutta 16-vuotias tähtisilmä jatkoi jankutustaan.

”Tuntui kuin jokin selittämätön olisi vetänyt minua puoleensa. Näin ajattelen nyt. En antanut periksi”, Lampsos kertoo.

Hän ymmärsi myöhemmin, että kutsun taustalla oli al-Khayyat, joka tahtoi liehitellä ystäväänsä Saddamia. Politiikan nousevan tähden himo nuoria naisia kohtaan tiedettiin jo.

Äiti antoi Parille periksi. Tyttö oli innoissaan ja pukeutui tyköistuvaan leninkiin. Kultaiset rannerenkaat ja kultaiset nilkkakorut. Kaulalle ja korvien taa mieleisintä parfyymiä, Je reviensiä.

Välillä herrasmies

Painajainen alkoi melkein kauniilla tavalla. Lampsos muistelee kirjassaan:

”Sinulla on kauniit silmät”, Saddam sanoi päästäessään minut viimein irti.

”Minun on mentävä kotiin”, sanoin päättäväisellä äänellä.

”Etkö tiedä, kuka minä olen?”

Ratkaiseva askel oli otettu. Saddam tiesi, mitä hän halusi.

Jo sinä iltana Saddam kielsi huoneen muita miehiä ahnehtimasta Paria katseellaan. Parisoula kuuluisi tästedes Saddamille, ja vain hänelle. Johtajalle.

Tyttö äkäili ja pani vastaan, pelasi peliä. Kiukkupussi jopa sanoi suoria sanoja Saddamista. Lähellä olleet olivat kauhuissaan. Halusiko Pari kuolla?

Muurin takana liikehti levottomana tyttärestään huolehtiva äiti. Kello oli jo liian paljon, siksi myös Pari halusi kotiin.

Lopulta nuori Saddam hyppäsi tyynyiltä jäntevän puuman ketteryydellä. Hän osasi olla naiselle myös herrasmies.

”Seuraavana päivänä tunsin valtavaa halua takaisin hänen lähelleen”, Lampsos toteaa alistuneella äänellä 43 vuoden jälkeen.

Sokea hullaantuminen oli sekoittava hänen elämänsä.

Valkoiset lakanat

Neitsyytensä Parisoula Lampsos menetti Saddamille hyvin varhain.

Jälleen kerran yhteyshenkilö saapui noutamaan Lampsosia tämän kotitalosta, jossa äiti antoi periksi tyttärensä seikkailunhalulle. Verukkeeksi riitti ystävän kutsu veneretkelle.

”Tunnen kaikesta suurta syyllisyyttä, tunnen sitä lopun elämääni. Mutta silloin ajattelin toisin, nuorena ja sievänä, elämännälkäisenä tyttönä”, Lampsos sulkee silmänsä.

Hän näkee jälleen nuoruutensa ja viattomuutensa, muistikuvan itsestään hulmuavassa mekossa.

”Olimme Saddamin maaseutupalatsissa. Tanssia amerikkalaisen musiikin tahtiin. Paljon henkivartijoita. Coca-Colaa ja herkullista ruokaa. Kenties Dry Martini. Saddamin käsi oli vyötäisilläni.”

Saddam talutti Parisoulan makuuhuoneeseen ja sänkyyn, jossa oli pylväitä.

”Kaikki oli aivan valkoista, puhdasta.”

Lampsos muistaa Saddamin sanoneen, että hän haluaa tarjoilla eurooppalaistytölle jotain unohtumatonta: sellaista, josta tavallinen arabityttö ei edes tietäisi.

Vuode oli peitelty hohtavilla kankailla ja valkoisille lakanoille oli aseteltu Saddamin käskystä punainen kukka. Se kaikki lumosi Parin.

”Vuode oli valmistettu minua varten. Lumouduin kauneudesta ympärilläni. Olin hänen tukevassa otteessaan. Vahvat kädet kuuluivat diktaattorille, joka tekisi synkkää maailmanhistoriaa”, Lampsos kuvailee.

Saddamin veritöitä ei vielä verrattu Hitlerin ja Stalinin julmuuksiin. Maine murhaajana oli toki kasvussa.

Sinä iltana Saddamin tarjottimella oli hyvän perheen alaikäinen, sinisilmäinen tytär.

Yö eteni Saddamin nuottien mukaan. Niin kuin Lampsos kirjoittaa muistelmissaan:

”Tullessani olin tyttö ja lähdin Saddamin luota naisena, enkä unohda sitä milloinkaan.”

Murhanhimoinen poika

Muisteleminen ei ole Lampsosille helppoa. Kyynelvirta valuu hänen poskillaan. Onneksi kyyneliä riittää vielä, sillä kuiva itku viiltäisi sydäntä vielä syvemmältä.

Perusolemukseltaan Saddam oli väkivaltainen ihmishirviö, mutta hän oli myös pelkuri.

Jo suhteen alkuaikana Saddam kertoi Lampsosille peloistaan. Niihin kuului, että hän menettäisi elämänsä silmäterän, Parin.

”Samalla hän lisäsi, ettei sellaista tule koskaan tapahtumaan, sillä mieluummin hän tappaa minut.”

”Ihmiset olivat Saddamille työkaluja. Jos muutuit hyödyttömäksi, petit tai uhkasit Saddamia, kuolit.”

Irakissa moni muukin nainen kuului Saddamille tai tämän pojille. Murhanhimoisuudestaan kuuluisa Saddamin poika, Udai, raiskasi Lampsosin Liza-tyttären.

Raiskauksen jälkeen Udai ilmoitti Lizan olevan hänen omaisuuttaan.

Lampsos otti riskin ja kertoi tyttärensä raiskauksesta Saddamille. Juuri sillä hetkellä hän oli Saddamille arvokkaampi kuin oma poika, joten Udai vangittiin ilman tuomiota.

”Vapauduttuaan Udai odotti henkivartijoineen kodissamme. Henkivartijat olivat koonneet lapseni ja palvelusväen nurkkaukseen. He veivät minut toiseen huoneeseen. Miehet ottivat sähköpamput esiin ja alkoivat hakata.”

”Olin varma, että kuolen. Käsittelyn jälkeen olin kokonaan musta ja valehtelin Saddamille, että olin ollut auto-onnettomuudessa.”

Läheiset turvaan

Teetä ja kahvia. Lampsos, 57, laittaa levyn lämpenemään. Hänen on välillä tehtävä jotain aivan muuta.

Frida-koira paimentaa jaloissa. Kävelyretket Fridan kanssa ovat Lampsosin pitkän päivän hyviä hetkiä. Koira on kiltti ja siihen voi luottaa. Toisin kuin moniin ihmisiin.

”En osaa näytellä. Olen aina ollut rehellinen ja suora, sitä myös Saddam arvosti minussa. Tunnen, että Jumala on kanssani koko ajan.”

Lampsos puhuu useaan otteeseen Jumalasta ja unohduksesta. Unohdus on hänelle kuin lääkettä: ei enää murhaajia omassa keittiössä, olo- tai makuuhuoneessa, omassa vuoteessa.

Kärsimys jatkuu toisella tavalla, mutta nyt Lampsos on vapaa. Hirtetty Saddam kaikkialle yltävine lonkeroineen ei enää vaani häntä. Ei pelkoa lasten, vanhempien eikä aviomiehen hengen puolesta.

Lampsos sanoo yhä uudelleen, että rakkaimpien elämä ja heidän turvaamisensa oli hänelle tärkeintä.

Sen takia hän – jouduttuaan pahan koskettamaksi vastoin tahtoaan – oli valmis uhraamaan ja nöyrtymään.

Erässä hyllykön valokuvassa tuikkii silmäpari, jossa on jotain sangen tuttua. Nämä silmät ovat Lampsosin pojan, Konstantinoksen.

”Konstantinos on 32-vuotias. Hänellä on Ateenassa suosittu kahvila-ravintola ja disko”, äiti tyytyy toteamaan ja vaihtaa puheenaihetta.

Pimeä maailma

Oliko Parisoula Lampsos Saddamin prostituoitu? Hän kiistää jyrkästi.

Uteliaisuus ja lapsellisuus veivät häntä. Sen jälkeen elämä täyttyi vain selviytymistaistelusta.

”Saddam tarvitsi minua enemmän kuin minä häntä. En pyytänyt häneltä mitään, enkä myöskään suostunut ottamaan häneltä mitään kuin pakon edessä.”

Lampsos muistuttaa, että erikoisen suhteen alkuvaiheessa hänen perheensä oli varakkaampi kuin katuojista noussut Saddam.

”Minulla oli jo kaikkea, ja sain omiltani sen, mitä saatoin toivoa. Myöhemmin minulla oli arvovaltainen työ, josta sain hyvän palkan.”

Lampsos kertoo, ettei Saddam ollut väkivaltainen heidän rakastellessaan.

”Siinä mielessä hän kohteli minua hyvin, hän osasi olla myös hellä. Mutta tiedän muiden tyttöjen kertomuksista, että hän tunsi julmuudet myös vuoteessa. Olihan hän hirviö perusluonteeltaan.”

Lampsosin silmät sulkeutuvat uudelleen. Sellainenkin ihme tapahtui, että Saddam kertoi rakastavansa häntä. Lampsos uskoo sen olleen ensimmäinen kerta, jolloin diktaattori tunsi rakastavansa ketään.

Lampsos ymmärsi heti alussa, ettei hän voisi koskaan mennä naimisiin ja naida sitä miestä, jolle oli antanut neitsyytensä.

Hän ajautui yhä syvemmälle diktaattorin pimeään maailmaan. Vaikka Pari suhteen alkuvaiheissa jatkoi opiskelua kalliissa hienostokoulussa, hän tunsi samalla armotonta vetoa Saddamin luo. Intohimon täyttämät tapaamiset jatkuivat.

Lopulta salaisuus ”vaaleanpunaisista iltapäivistä” paljastui.

”Vanhempani olivat kauhuissaan.”

Vielä tänäänkin Lampsos tuntee häpäisseensä perheensä. Isä oli kaiken lisäksi poliittisesti Saddamin vastustaja – sydänjuuriaan myöten.

Elämä oli muuttunut painajaiseksi.

Ero vastoin tahtoa

Pian sen jälkeen vanhemmat naittivat Lampsoksen rikkaan suvun perijälle, Sirop Iskandarianille. Mies oli armenialaista syntyperää.

Lampsos sai Liza- ja Alexandra-tyttäret. Aito rakkaus kukoisti perheessä.

Myöhemmin Lampsos näki televisiosta Saddamin, käytökseltään jo täysverisen yksinvaltiaan, joka luki kansalle varakkaiden henkilöiden nimilistaa. Saddam oli takavarikoimassa rikkaiden maaomaisuuksia.

Sirop Iskandarianin nimi oli ensimmäisenä listalla siitä huolimatta, ettei hän kuulunut kaikkein äveriäimpiin.

Parisoula kauhistui: Saddam oli nyt rosvoamassa itselleen sen, mikä oli myös Parin omaa.

”Seuraavaksi Saddamin miehet ilmoittivat miehelleni, ettei kotimme enää kuulu meille. Meidän on lähdettävä talostamme.”

Kello viiden teen aikaan talon ovelta kuului koputus. Iskandarianin pitäisi heti poistua maasta. Muussa tapauksessa Saddamin pyövelit tulisivat aamunkoitteessa ja veisivät hänet.

”Pyysin rakastamaani miestä hakkaamaan minut, jotteivät lapseni ja omat vanhempani joutuisi vaaraan. Jos Sirop ottaisi roiston roolin, muut säästettäisiin. Olin jälleen mustelmilla, myös Sirop itki.”

Iskandarian onnistui pakenemaan.

”Ympäriltä ihmisiä katosi lopullisesti, eikä kukaan uskaltanut ääneen kaivata heitä.”

Saddam ryösti perheen talon ja aarteet ja sisusti niillä uutta palatsia, jota hän oli rakentamassa Iskandarianille kuuluneille maille. Viekkaudellaan hän myös junaili Parille avioeron tämän miehestä. Mies ja nainen allekirjoittivat eropaperinsa vasten omaa tahtoaan ja toisistaan tietämättä.

Eronneena, vain 22-vuotiaana naisena Lampsos ymmärsi olevansa pisteessä, jossa hän arabialaisen kulttuurin mukaan ei ollut enää kukaan eikä mikään.

”Minusta oli tullut epähenkilö. Juuri niin kuin Saddam suunnitteli. Olin täysin hänen vallassaan. Olihan hän lisäksi sanonut: jos poistun hänen elämästään, maksan siitä joka päivä.”

Työpaikkoja suhteilla

Shaqra, hän sanoi, Vaaleaverikkö.”

He seisoivat jälleen vastatusten, pitkän tauon jälkeen. Kuin magneetit, joiden vetovoima toimi vastoin luonnonlakeja.

Tuliset lemmen hetket, mutta myös nöyryytykset jatkuivat.

Taistelua jatkui vuosien ajan, luokkataistelua, kuten Lampsos ilmaisee: sivistynyt, hyvin kasvatettu tyttö ja maalaispölhö, joka oli oveluuttaan noussut diktaattoriksi.

”Mutta Saddamin käsivarsilla tunsin, että olin nainen. Samalla olin pettynyt, etten osannut näyttää inhoani häntä kohtaan.”

Lampsos teki huomion: hänellä, kahden lapsen äidillä oli nyt rakastaja. Rakastajan nimi oli Saddam, jonka kädet uivat veressä. Mies, josta pian koko maailma halusi päästä eroon.

”Seksuaalinen halu voi yltyä pyörremyrskyn voimalla riehuvaksi intohimoksi, jos siihen yhdistyy kielletyn ja häpeän kokemus”, Lampsos kirjoittaa kirjassaan.

”Kaavan mukaan jouduin olemaan Saddamin rakastajatar, ystävätär, äiti, sisko ja palvelija. Se oli verenpunaista intohimoa”, hän jatkaa

Monen muun silmissä Lampsos ilman muuta oli Saddamin rakastajatar. Olihan myös hänen asemansa palatsissa vahva. Arvostettuja työpaikkoja löytyi Saddamin suhteilla.

Myöhemmin hän kuitenkin osti omilla rahoillaan perheelleen ylellisen talon. Aika jakautui kahtia Saddamin ja lasten elämän välillä, mustan ja valkoisen.

Saddamin vainoharhaisuus yltyi. Hänellä oli aseita kaikkialla, sängyssäkin.

Lampsosin pelko kasvoi.

”Saddamin haju oli kaikkialla, se levisi kuin home. Näen sen kaiken edelleen. Elin Saddamille, ja yritin suojella ihmisiä, joita rakastan.”

Raskaaksi Saddamille?

Vesi on jo mustaa parvekkeen ikkunan takana. Täällä asustaa Bagdadin prinsessa, Pohjolan yössä.

Hän on katkera kahdesta asiasta.

”Miksi isä vei meidät 1950-luvulla Irakiin? Meidän asiamme olivat Libanonissa niin hyvin. Toiseksi, miksi en silloin 16-vuotiaana totellut omaa äitiäni, vaan menin juhliin lähes väkisin? Miksi?”

Synkimpänä hetkenään Lampsos olisi voinut jopa mennä naimisiin Saddamin kanssa. Mutta diktaattorilla oli jo vaimonsa, useampikin.

”Vain nainen, joka elää järjettömissä olosuhteissa ja kuoleman pelossa, voi sokeutua niin täydellisesti.”

Ne, jotka pakenivat, tapettiin. Useimmiten myös heidän läheisensä. Lampsos sanoo pelänneensä Saddamia aina, myös tulikuuman hurman hetkinä. Saddam käyttäytyi kuin eläin.

”Näin itse, miten hän tappoi omia läheisiään. Puhhh. Ja puhalteli savua sikaristaan”, Lampsos naurahtaa surullisena.

Parisoula Lampsosin kuopus Konstantinos syntyi Kreikassa 1979. Lampsos olisi ensin halunnut abortin, mutta Saddam kielsi häntä ankarasti hengenriistolla uhaten. Koska synnytykseen liittyi riskejä, Saddam lopulta päästi Lampsosin lapsineen Ateenaan.

Isän henkilöllisyyttä Lampsos ei myönnä eikä kiellä.

Kun poika oli syntynyt, äiti sai töitä lentokentältä. Saddamista ei kuulunut mitään muutamaan vuoteen.

Mutta Lampsos – taas omaa tyhmyyttään, kuten hän sanoo – paljasti irakilaisille olemassaolonsa. Käsky kävi: palaa Bagdadiin.

”Jos olisin jäänyt, moni rakkaistani olisi tapettu.”

Ase tyynyn alla

Suhteillaan ja Saddamin arvovaltaa ovelasti hyväksi käyttäen Lampsos onnistui järjestelemään Lizan ja Konstantinoksen ulos Irakista.

”Se oli Jumalan ihme”, hän toteaa.

Vainoharhainen Saddam toisteli Lampsosille jatkuvasti, että tämän on kuoltava. Myös viimeisessä tapaamisessaan, jolloin Lampsos ja Saddam viettivät yön yhdessä kuten ennenkin: pistooli tyynyn alla ja konepistooli vieressä.

Pakomatkalle lähtiessään Lampsos jätti jäähyväiset kotinsa jokaiselle esineelle, ikkunalle ja ovelle, puutarhan kasveille ja Bagdadin kuulle. Hän lähti salaa – myös Alexandra-tyttäreltään – siinä toivossa, että voisi myöhemmin pelastaa hänet Saddamin kidalta.

”Puntaroin kauan, kumpi ratkaisu olisi Alexandran kannalta vähemmän hengenvaarallinen. Jos olisimme jääneet kiinni yhdessä vaihtoehtoja oli vähän: hiljainen kidutus, joukkoraiskaus, luoti otsaan, sähköshokit, vankila.”

Järkyttävä pakomatka alkoi keväällä 2001. Monien vaiheiden jälkeen Lampsos päätyi Ruotsiin, jonne Liza-tytär siinä vaiheessa oli asettunut.

Kaksi vuotta myöhemmin Yhdysvallat liittolaisineen tunkeutui Bagdadiin. Piileskelevä Saddam löydettiin maakuopasta. Hänet hirtettiin.

Uusi elämä Ruotsissa

Kaksiotaan Lysekilin lähiössä Lampsos kutsuu ironisesti uudeksi palatsikseen.

Pieni koti on täynnä joulukoristeita.

Bagdadissa yliopistotutkinnon suorittaneella Lampsosilla on yllään syvään uurrettu pusero ja tyköistuvat farkut. Enemmän kuin varakkuudesta ne kielivät ruotsalaisesta sosiaaliturvasta.

”Elän sosiaaliavun varassa. Kaikki jäi Irakiin, ja kirjastani en ole ansainnut toistaiseksi äyriäkään.”

Hyllykön valokuvat kertovat toisenlaisesta rikkaudesta.

”Tämä on tyttäreni Liza. Hänen lapsenlapsensa käyvät usein luonani Lysekilissä”, Lampsos kertoo.

On siis muutakin kuin muistoja. Onneksi.

”Saddamin Irakissa en voinut olla yksin kun olisin halunnut. Ruotsissa olen vain yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä”, Lampsos sanoo hiljaisella äänellä.

”Miksen kuollut jo ennen kuin painajainen alkoi? Saddam Hussein riisti minulta kokonaisen elämän.”

Mutta Parisoula Lampsos ryhdistäytyy.

Hän aikoo opetella ruotsin kielen ja elämään hänelle täysin erilaisessa yhteiskunnassa. Hän aikoo myös hakea töitä.

Elämään kuuluu pian muutakin kuin liikaa kysymyksiä, liikaa tunteita.

 

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 1/2011.

X