Sairaalapastori Anne-Maria Oikarinen kulkee potilaiden ja omaisten vierellä – Kosketuksen kaipuu korostuu pandemian aikana

Jaa artikkeliTilaa Seura
Sairaalapastori Anne-Maria Oikarinen
Sairaalapastori Anne-Maria Oikarisen mukaan sairastamiseen liittyy usein samankaltaista epätietoisuutta kuin vallitsevaan pandemia-aikaan. © Tommi Tuomi/Otavamedia
Anne-Maria Oikarinen työskentelee sairaalapastorina Meilahden sairaalassa Helsingissä. Hän on tehnyt poikkeusajasta huolimatta pääasiassa lähityötä potilaiden ja hoitajien keskellä.

Näitä ongelmia ei arvattu ennen koronapandemian tuloa: miten sairaalapastori osoittaa empatiaa sairaalle tai loukkaantuneelle, joka ei näe lohduttajansa kasvoja?

Kasvomaskit ovat rajoittaneet kommunikaatiota sairaalassa, sillä suojainten läpi on vaikea tulkita ilmeitä. Sairaalapastori Anne-Maria Oikarisen mukaan potilaat kaipaavat kuitenkin juuri niitä.

”Joku on toivonut kasvojeni näkemistä maskin takaa”, hän kertoo.

Korona-arki korostuu Meilahden sairaalassa monin tavoin, vaikka suurin osa sairaalapastorin kohtaamista potilaista ei sairasta koronaa.

Rajoitusten aikana potilaat ovat ikävöineet erityisesti kosketusta.

”Halaisin, jos se olisi mahdollista, saattaa potilas sanoa”, Oikarinen kertoo.

Ikävä ja huoli kalvavat potilaita ja omaisia

Koronan tuomat vierailurajoitukset ovat raskaita sekä potilaille että omaisille.

”Omaisilla on usein kova ikävä ja huoli rakkaastaan, kun ei ole mahdollisuutta tulla käymään.”

Tuen ja kuuntelun merkitys onkin korostunut ja laajentunut myös sairaalan ulkopuolelle. Anne-Maria Oikarinen on pitänyt yhteyttä potilaiden läheisiin puhelimitse.

Sairastamiseen liittyy usein samankaltaista epätietoisuutta kuin koko pandemia-aikaan. Sairaus tulee yllättäen, läsnä on epätietoisuus sen kestosta ja siitä, parantuuko sairaudesta.

Potilaat pohtivat usein omaa elettyä elämäänsä jä kärsimystä – mutta eivät suinkaan aina. Välillä on hyvä puhua arkisia asioita. Läheisten jaksaminen on ajatuksissa. Korona käy mielessä vasta kotiutumisen lähestyessä.

”Pyrin kuuntelemaan tarkasti, mitä ihmisellä on sydämellään juuri siinä hetkessä. Eilen mielen päällä on saattanut olla jokin iso asia, mutta tänään hän haluaakin puhua ihan jostain muusta”, Oikarinen kertoo.

Sairaalapastori Anne-Maria Oikarinen

Sairaalapastori Anne-Maria Oikarinen kertoo, että tuen ja kuuntelun merkitys on kasvanut. © Tommi Tuomi

Kirkon ”jäsenkirjaa” ei potilailta kysytä

Anne-Maria Oikarisen tunnistaa sairaalan käytävillä papiksi, sillä hänellä on aina työasunaan papinpaita. Hän kertoo oman hengellisen näkemyksensä perustuvan toivon olemassaoloon.

Toivo on myös oleellinen osa hänen työtään.

”Raskainta ja samalla palkitsevinta on olla toisen ihmisen lähellä, vahvistaa luottamusta ja toivoa, joka voi olla heiveröistä sairauden kriisissä. Tehtäväni on olla ja kestää vierellä ahdistuksessa.”

Keskusteluja käydään luottamuksellisesti ja jokaisen vakaumusta kunnioittaen. Kirkon jäsenyyttä ei kuuntelija koskaan kysy.

Oikarinen voi myös potilaan niin halutessa kutsua paikalle imaamin tai jonkun toisen kirkkokunnan sielunhoitajan. Näissä asioissa auttajien kesken ei ole kilpailua.

”Jumalan läsnäolo voi toteutua, ilman että sitä sanoittaa.”

Miten käy, kun pandemia on selätetty?

Sairaalapapin toimenkuvaan kuuluu olla myös henkilökunnan tukena. Pandemiarajoitukset ovat vaikuttaneet liikkumiseen osastoilla ja siten kohtaamiset henkilökunnan kanssa ovat väkisinkin vähentyneet.

Anne-Maria Oikarinen kantaa huolta myös hoitohenkilökunnan jaksamisesta.

”Uskon, että jaksamme pandemian yli – mutta miten käy, kun se on ohi?”

Hän luottaa silti sairaalamiljöössä vallitsevan yhteyden ja yhteisöllisyyden hengen voimaan.

”Psyykkinen palautuminen on yksilöllistä. Ajattelen yhteyden toisiin ihmisiin ja yhteisöllisyyden kantavan sekä vaikeassa tilanteessa että sen jälkeen. Emme ole yksin!”

Sairaalapastori saa voimaa rutiineista ja rakkaista läheisistä

Omaa kestävyyttään Anne-Maria Oikarinen vaalii keskustelemalla itse säännöllisesti esimiehensä kanssa. Lähin kollega, sairaalapastori Saku Toiviainen on hänen mukaansa ollut suurena tukena arkityössä.

Jaksamisessa on auttanut myös säännöllisen elämänrytmin noudattaminen.

”Pyrin syömään säännöllisesti, liikkumaan, nukkumaan ja tekemään normaaleja kotiaskareita, kuten siivoamaan ja laittamaan pihaa.”

Uskon ja toivon lisäksi Oikarinen tukeutuu rakkaisiin läheisiinsä. Hän liikkuu yhdessä puolisonsa kanssa ja toisinaan käy kävelylenkillä tyttärensä ja tämän koiran kanssa.

Anne-Maria Oikarinen uskoo muistavansa tämän poikkeuksellisen ajan siitä, että läheisten ihmisten merkitys kirkastui entisestään.

”Elämässä tärkeää ovat rakkaat ihmiset. Se, että saa halata ja olla lähellä ilman pelkoa.”

Lue myös: Johtava sairaalapastori Mia Räty: ”Ihmisen on hyvä osata armahtaa myös itseään”

X