Kirjanteko toi mielenrauhan – Sakari Huovinen ymmärtää nyt isänsä motiiveja ja ratkaisuja: ”Olen vihdoin sinut isäni kanssa”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Kun Sakari Huovinen sai eturauhassyöpädiagnoosin, hänen poikansa toivoi isältään muistelmia. Mutta Sakaria kiinnosti enemmän tutkia vanhempiensa avioliittoa ja isäänsä. ”Jonkinlainen mielenrauha on tullut siitä, että olen ymmärtänyt isäni motiiveja, ratkaisuja ja ajatuksia.”
Kun Sakari Huovinen sai eturauhassyöpädiagnoosin, hänen poikansa toivoi isältään muistelmia. Mutta Sakaria kiinnosti enemmän tutkia vanhempiensa avioliittoa ja isäänsä. ”Jonkinlainen mielenrauha on tullut siitä, että olen ymmärtänyt isäni motiiveja, ratkaisuja ja ajatuksia.” © Tommi Tuomi / Otavamedia
Sakari Huovinen tutustui etäiseksi jääneeseen isäänsä ja nuorena kuolleeseen äitiinsä vasta pari vuotta sitten. Vanhempien vanha kirjeenvaihto ja isän muistiinpanot paljastivat salaisuuksia. Samalla isän vaikutus poikaansa kirkastui.

Ensin Sakari Huovinen ei aikoinut kirjoittaa kirjaa. Ei ainakaan omista vanhemmistaan, kirkonmies Lauri Huovisesta ja tämän 34-vuotiaana kuolleesta vaimosta Ailista.

Hänen piti vain kirjoittaa omasta menneisyydestään muistoksi jälkipolville. Toive siihen oli tullut omalta pojalta, kun Sakari sairastui aggressiiviseen eturauhassyöpään vuonna 2014.

”Poikani sanoi, että ennen kuin täältä lähdet, kerro, minkälaista elämäni oli ollut ennen hänen syntymäänsä.”

Sakari Huovinen alkoi kirjoittaa elämänsä vaiheista. Mutta mielenkiinto oman elämän kuvaukseen herpaantui, kun hän ryhtyi pohtimaan, mitä hänen vanhempiensa elämässä oli tapahtunut ennen hänen syntymäänsä.

Siitä hän ei tiennyt juuri mitään.

Papin pojan taakka

Sakarin isä Lauri jäi lapsilleen etäiseksi. Ankara isä oli paljon poissa kotoa ja kiersi saarnaamassa ympäri maata. Aili-äiti kuoli, kun Sakari oli vasta 3-vuotias. Isoveli Eero oli 9-vuotias ja Matti 8-vuotias.

Sakari varttui kaivaten syvästi äitiään, josta ei tiennyt muuta kuin sen, minkä kuvista näki: tummat silmät, laineikkaat hiukset, huolitellut ja tyylikkäät vaatteet. Sakarin ainoa muisto äidistään on se, kun tämä vetää eteisessä poikansa päähän villamyssyn pakkaspäivänä.

Aili-äiti ja pojat Matti, Eero ja Sakari-kuopus lähdössä Vaasaan mummin luo.

Aili-äiti ja pojat Matti, Eero ja Sakari-kuopus lähdössä Vaasaan mummin luo. Huovisen kotialbumi

Lauri-isä ei surultaan pystynyt koskaan puhumaan Ailista. Hän meni naimisiin puolentoista vuoden kuluttua Ailin kuoleman jälkeen ja sai kaksi lasta uuden vaimonsa kanssa. Perhe muutti Helsingistä Turkuun vuonna 1963, ja Lauri Huovisesta tuli Turun tuomiorovasti.

Koulussa opettaja esitteli muille lapsille Sakarin: papin poika Helsingistä. Se oli pahinta, mitä Sakari tiesi. Ujo poika alkoi änkyttää ja oli koulukiusattu.

”Elämäni koulussa oli jatkuvaa piikittelyä, tavaroiden piilottelua, irvailun kohteeksi joutumista. Vain latinan tunneilla sain olla rauhassa, koska ankaran opettajan tunnilla kaikki käyttäytyivät.”

Sakari häpesi isänsä ammattia, mutta ei hänen puheitaan. Lauri Huovinen oli karismaattinen ja eläväinen saarnaaja, josta poika oli myös ylpeä.

Uusioperhe ei tuntunut omalta

”Lapsuuteni oli yksinäistä. Kun isä oli kotona, hän oli töissä. Kun hän oli poissa, hän oli töissä. Hän ei ollut läsnä milloinkaan.”

Sakari etsi elämää kodin ulkopuolelta. Teini-iässä hän karkasi salaa yöllisiin rientoihin. Kerran käry kävi, kun hengitys haisi alkoholilta. Silloin isä löi vaatepuun Sakarin selkään palasiksi ja huusi: ”Sinä tuhoat meidän perheen järjestyksen!” Muulloinkin isä antoi remmiä, jos pojat tekivät kolttosiaan.

Isänsä kalentereista Sakari sai selville, että oli isäkin nuorena miehenä samanlaisiin puuhiin ajautunut. Siksi hän reagoi poikiensa rillutteluihin vahvasti.

”Me pojat muistutimme häntä hänen omista virheistään. Hän halusi taistella vanhoja rikkeitään vastaan.”

Omasta menneisyydestään isä ei koskaan puhunut.

Häpeän pitkä varjo

Papin pojan kantaman häpeän varjo oli pitkä. Se hellitti vasta vuonna 1980, kun Sakari muutti Turusta takaisin synnyinkaupunkiinsa Helsinkiin. Kotona häntä oli aina painettu alas, joten tarve pärjätä muualla oli voimakas.

”Kun isä sanoi, että ’lapion varteenko tuommoinen mies’, ’veltto hulttio’, minulle tuli tarve osoittaa hänen sanansa vääriksi.”

Turun yliopistossa Sakari luki poliittista historiaa ja valmistui valtiotieteen maisteriksi. Hän työskenteli useita vuosia toimittajana Turun Sanomien ulkomaanosastolla.

Helsingissä hän loi uraansa viestintäalan johtotehtävissä ja mainosyrityksen johdossa, kunnes hän 1980-luvun lopussa perusti sijoittajaviestintään erikoistuneen yrityksen. Sen hän myi parikymmentä vuotta sitten.

Sen jälkeen Sakari on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi ja toiminut Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutin vanhempana tutkijana useiden vuosien ajan.

”Silti minulla ei ole koskaan ollut suunniteltua uraa, enkä usko siihen, että ihmisellä on aina mahdollisuutta sellaista valita. Olen antautunut mahdollisuuksille ja antanut virran viedä.”

Teologiaa hän ei koskaan harkinnut isän ja veljiensä, Helsingin hiippakunnan emerituspiispa Eero Huovisen ja rovasti Matti Huovisen tapaan.

”Päinvastoin, halusin teologiasta mahdollisimman kauas – en kristillisestä uskosta, mutta teologiasta. Se ei tuntunut sopivan minulle.”

Ennakointi toi apuja elämäänkin

Lauri-isän ailahtelevasta persoonasta oli silti hyötyä Sakarin uralla.

”Ankaran isän ilmapiirissä opin ennakoimaan asioita: muotoilemaan sanomani niin, että tulin paremmin ymmärretyksi. Ennakoimalla olen oppinut uskoakseni myös kuuntelemaan ihmisiä paremmin. Asiakastyössä se on ollut äärimmäisen tärkeä juttu.”

Nuorena Sakari ei luottanut muihin eikä itseensä. Sitä hän ei osaa aina vieläkään.

”Isän yksi keskeisiä opetuksia oli se, että epäile kaikkea ja ensimmäiseksi aina itseäsi. Jos ei epäile itseään, silloin saattaa pitää totena sellaisiakin asioita, jotka eivät sitä ole. Liian suuri itseluottamus lopettaa kysymykset. Niin ei pitäisi käydä.”

Sakarilla itsellään on taipumus kysyä jatkuvasti.

”Kysyn puolisoltanikin tarkentavia kysymyksiä usein ihan arkipäiväisiin asioihin. Se mahtaa olla hänelle toisinaan raskasta.”

Sakarin pappi-isä Lauri Huovinen teki ahkerasti puhujamatkoja ympäri Suomea.

Sakarin pappi-isä Lauri Huovinen teki ahkerasti puhujamatkoja ympäri Suomea. Huovisen kotialbumi

Traumojen syvyys

Pojan pyynnöstä alkanut kirjoitusprojekti vaivasi Sakarin mieltä. Eturauhassyöpä parani, mutta yhä hän halusi vastauksen sille, minkälaista vanhempien elämä oli ollut ennen hänen syntymäänsä.

Sakari tiesi, että 79-vuotiaana vuonna 1994 kuollut isä oli siirtänyt Kansallisarkistoon omia tekstejään jäätyään eläkkeelle 80-luvun alussa. Hän arveli tekstien liittyvän papin työhön, mutta meni silti tutkimaan niitä vuonna 2015. Eero-veli kertoi, että joukossa olisi pari äidin ja isän kirjettäkin.

”Suureksi hämmästyksekseni löysin vanhempieni kirjeenvaihdon: 2 200 käsinkirjoitettua kirjeensivua aikajärjestyksessä.”

Seuraavana vuonna hän ryhtyi kirjoittamaan kirjaa, joka julkaistiin tammikuussa. Sen nimi on Isän kädestä – Lauri Huovisen ensimmäinen elämä (Teos 2020).

”Löytämistäni teksteistä paljastui isän traaginen hahmo, mutta se oli jollain tavalla aukollinen. Sieltä puuttui palasia, jotka olisivat kertoneet sen, miksi isä oli sellainen kuin oli.”

Sakari oli jo kertaalleen kolunnut isänsä ja äitipuolensa kotitalon pölyisen vintin. Vain pari laatikollista vanhoja saarnoja oli löytynyt, mutta ei isän kalentereita tai muistiinpanoja.

Sakari päätti kokeilla onneaan vielä kerran.

Kalentereista löytyi merkintöjä isän omista tuntemuksista

Oli marraskuu 2018. Pimeällä ja tuulisella vintillä hän kyyristeli puhelimensa valon varassa. Viimeisessä nurkassa se sitten nökötti tavararöykkiöiden, Aku Ankka -pinojen, vanhojen kenkien ja kirjojen alla: vanerinen matkalaukku 40-luvulta.

Sakari otti sen esiin, raahasi käytävälle ja avasi.

”Bingo. Siellä oli kaikki isän kalenterit vuodesta 1934 lähtien. Kalentereiden muistiinpanosivut oli kirjoitettu pienellä käsialalla ihan täyteen hänen tuntemuksiaan.”

Samasta arkusta löytyivät myös vuodelta 1932 kaikki kirjeet, jotka keuhkotuberkuloosiin 16-vuotiaana sairastunut Lauri oli lähettänyt perheelleen kaukaisesta parantolasta, jossa hän joutui viettämään kuukausia.

Juuri ne, nuoren pojan pelontäyteiset tekstit selittivät paljon. Murrosiässä pitkä eristys poissa kotoa muun perheen ja kavereiden luota sekä kuolemanpelko tekivät Laurista vakavan ja ajoittain ahdistuneen. Aiemmin seurallisena ja rempseänä nuorukaisena tunnettu mies tunsi sen jälkeen olonsa toisten seurassa hankalaksi ja vetäytyi.

Muistiinpanoista selvisi, että myöhemmin Italiassa opiskellessaan hän harkitsi jopa itsemurhaa. Sitten tulivat opinnot natsi-Saksassa, sotavuodet sotilaspastorina, elämänarvoiltaan muuttuva Suomi ja traaginen rakkaustarina 34-vuotiaana menehtyneeseen Ailiin. Ne antoivat vastaukset siihen, miksi isään ei saanut otetta.

Traumat olivat syviä.

”Isän yksi keskeisiä opetuksia oli se, että epäile kaikkea ja ensimmäiseksi aina itseäsi”, Sakari Huovinen sanoo.

”Isän yksi keskeisiä opetuksia oli se, että epäile kaikkea ja ensimmäiseksi aina itseäsi”, Sakari Huovinen sanoo.  Tommi Tuomi / Otavamedia

”Olen vihdoin sinut isäni kanssa”

Kirjoitustyön aikana Sakari Huovinen tutustui ensimmäistä kertaa vanhempiinsa.

”Puolisoni on sanonut välillä minun olevan kiinnostuneempi kuolleista kuin elävistä, kun olen uppoutunut perheeni historiaan. Mutta mielestäni tämä kaikki tieto menneestä on tärkeää, jotta voisi ymmärtää nykyisyyttä paremmin.”

Erityisen mielenkiintoista oli saada tietoa äidistä, josta ei koskaan puhuttu.

”Se on ollut valtavan koskettavaa. Minulla ei ollut minkäänlaista mielikuvaa siitä, kuka hän oli, miten hän eli ja ajatteli. On ollut riemullista ja ihanaa saada tutustua häneen.”

Kirjan kirjoittaminen kesti kolme vuotta.

”Nyt olen ymmärtänyt, mistä olen tullut, miten vanhempani ovat eläneet ja mistä he ovat löytäneet onnen.”

Mutta onko Sakari saavuttanut rauhan saamalla vastauksia perheen menneisyyttä askarruttaneisiin kysymyksiin?

”Jonkinlainen mielenrauha on tullut siitä, että olen ymmärtänyt isäni motiiveja, ratkaisuja ja ajatuksia. Olen vihdoin sinut isäni kanssa.”

Enää hänen ei tarvitse pohtia sitä, miksi isä oli etäinen.

”Olisin lapsena kaivannut syliä, ja äidin kaipuu oli tavattoman suuri. Se vaikuttaa elämääni yhä joka päivä. Äidin kuolemasta ei pääse koskaan eroon. En silti usko, että oma isäni olisi kokemustensa jälkeen voinut toimia mitenkään toisin. Se olisi ollut inhimillisesti liikaa vaadittu.”

Rakkauden väkevyys

Kaikkein suurin yllätys Sakarille oli hänen vanhempiensa suhteen voimakkuus: sen suuruus ja vahvuus.

”Heidän keskinäinen rakkautensa on ollut minulle hämmästyttävä asia. Se oli syvää hardcore-rakkautta, jota voi olla vaikea nykypäivänä kuvitella.”

Avoimiin kysymyksiin tuli vastauksia.

”Tietyllä tavalla voi ajatella, että kirjeiden ja muistiinpanojen lukemisen jälkeen olen menettänyt isäni uudelleen. Ilman näitä kirjeitä en olisi oppinut tuntemaan häntä, hänen elämäänsä, motiivejaan ja taustojaan.”

Sakari Huovinen on vakuuttunut siitä, ettei yllätyksiä ja rohkeutta rakastanut isä paheksuisi hänen kirjaansa, vaan olisi päinvastoin tyytyväinen. Lauri olisi ollut myös innostunut, jos olisi tiennyt nykytekniikan keinosta tuoda menneen maailman ääniä, lauluja ja puhetta kirjaan. Lukijalle ne avautuvat ilmaisella Arilyn-sovelluksella omaan puhelimeen.

”Isä oli tarkka mies ja poltti saunan pesässä kaikki omasta mielestään kelvottomat tekstinsä. Olen varma siitä, että hän jätti jälkeensä vain kaikkein arvokkaimmat kirjoituksensa.”

Tekstit, jotka hän halusi löydettävän.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 2/20.

Lue myös: Huovisen veljekset kirjoittivat kilpaa kirjoja vanhemmistaan – pikkuveli Sakari päihitti Eeron viikolla: ”Isän tarina osoittautui äidin tarinaa dramaattisemmaksi”

Lue myös: Jouppilan nelosten äiti ei koskaan pyytänyt anteeksi – Helena-tytär kävi viime hetkiin asti sairaalassa toivoen, että äiti antaisi edes hitusen rakkautta

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X