Tositarina: Pekka Sarkanen pelasti pienen norpanpoikasen hengen – Sanelma-kuutti alkoi käyttäytyä kuin lemmikkikoira

Imatralainen eläinlääkäri Pekka Sarkanen, 66, sai viime kesänä mökkirantaansa erikoisen lemmikin, kun hänelle tuotiin hoitoon sairas norpanpoikanen. Kohtaamisesta tuli yksi hänen elämänsä kohokohdista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sanelma-kuutti vei Pekan sydämen. ”Olen aina ollut luonnon ja eläinten ystävä, mutta norpasta on tullut minulle hyvin erityinen eläin." Pekka Sarkanen sanoo.

Imatralainen eläinlääkäri Pekka Sarkanen, 66, sai viime kesänä mökkirantaansa erikoisen lemmikin, kun hänelle tuotiin hoitoon sairas norpanpoikanen. Kohtaamisesta tuli yksi hänen elämänsä kohokohdista.
Teksti: Elina Jäntti

Pieni Sanelma-kuutti kyyhötti pyyhkeisiin käärittynä muovisessa vauvojen kylpyammeessa Pekka Sarkasen kesämökin portailla. Se nojasi päätään ammeen reunaan kuin koiranpentu. Suuret kosteat silmät olivat vain puoliksi auki, mutta ne tapittivat Sarkasen suuntaan ihmettelevän näköisinä.

Tuleekohan tästä yhtään mitään, Sarkanen ajatteli huolestuneena.

”Näin, että kuutti hengitti huonosti. Se oli heikossa kunnossa.”

Oli elokuun kuudes 2019.

Keväällä syntynyt norpanpoikanen oli löytynyt tunteja aiemmin toisen kesämökin verannalta väsyneen näköisenä. Sarkasen mökkirantaan se päätyi autokyydillä, Metsähallituksen suojelubiologin ja paikallisten eläinlääkäreiden avustamana.

Kun Sarkanen oli saanut puhelun kuutista, hän alkoi kaivaa mökin pihassa ollutta koiratarhan aitausta ylös maasta ja rahdata sitä mönkijällä järveen. Aitauksesta tulisi kuutin asumus tuleviksi päiviksi.

Mutta selviäisikö se hengissä?

Sanelma-kuutti oli vakavasti sairas

Sanelma oli löytöhetkellään surkeassa kunnossa. Se tuotiin Sarkasen mökkirantaan Puumalaan, sillä Sarkanen oli jo aiemmin ehdottanut väliaikaisen norppahoitolan perustamista heikossa kunnossa olevien norppayksilöiden auttamiseksi.

Sanelma-kuutti oli löytöhetkellään surkeassa kunnossa. Se tuotiin Sarkasen mökkirantaan Puumalaan, sillä Sarkanen oli jo aiemmin ehdottanut väliaikaisen norppahoitolan perustamista heikossa kunnossa olevien norppayksilöiden auttamiseksi. Pekka Sarkasen kotialbumi

Pekka Sarkanen kävi heti töihin: antoi ammeessa makaavalle kuutille letkulla ravintoliuosta, nesteytystä, erilaisia lääkkeitä ja vitamiineja ja otti siltä ulostenäytteen. Kuutin hoito oli eläinlääkärillekin uusi asia, mutta hän oli varautunut kyselemällä hoito-ohjeita kollegoilta ja Korkeasaaresta.

Kuutilla oli hengitystietulehdus ja ripuli, ja se oli pahasti aliravittu. Tehkää mitä haluatte, se näytti ajattelevan, kun Sarkanen hoiti.

”Kun eläin on väsynyt ja sairas, se ei välitä, vaikka ihminen häärää ympärillä.”

Kun hoitotoimenpiteet oli tehty, Sarkanen tarttui vannaan ja kantoi kuutin varovasti rantaan vedenalaisen aitauksen sisälle.

Hetken aikaa eläin veti henkeä hiekalla. Sitten se lyllersi veteen. Sarkasta hymyilytti.

Sanelma-kuutti pisti suunnitelmat uusiksi

Nopeasti kävi ilmi, että Pekka Sarkasen oli laitettava loppukesän suunnitelmat uusiksi. Kuuttia piti ruokkia joka toinen tunti ja lääkitäkin päivittäin.

Sarkanen tyhjensi työkalenterinsa ja perui jo maksetun reserviupseerikerhon viikon matkan Venäjälle. Kun hän käväisi töissä, hoitovuoron otti vaimo.

Syö nyt, Sanelma, Sarkanen maanitteli ensimmäisinä päivinä. Nimensä naaraskuutti oli saanut löytöpäivänsä, Sanelman nimipäivän, perusteella.

”Aluksi Sanelma ei osannut syödä muikkuja itse, vaikka ruoka-astia oli ihan vieressä. Jos yritin tarjota muikkua sen suuhun hieman poikittain, se tiputti sen maahan. Keksin, että muikku piti sujauttaa sen suuhun suorana, pää edellä.”

Sarkanen lääkitsi Sanelmaa sylissään tai vedessä pitäen eläintä jalkojensa välissä. Joskus hän rauhoitteli sitä silittelemällä.

Päivä päivältä kuutti vahvistui. Pian se jo osasi napata Sarkasen heittelemät muikut vedestä.

Norppien kuolemat on estettävä

Ensimmäistä kertaa Sarkanen oli tavannut kuutin lähietäisyydeltä kymmenen vuotta aikaisemmin – kuolleena.

”Olin päivystävänä eläinlääkärinä, kun kuutti oli jäänyt kuhaverkkoon. Se tuotiin meille tutkittavaksi.”

Kun Sarkanen tutki elotonta kuuttia eläinläkääriaseman hoitopöydällä, hän muisti appiukkonsa sanat vuosikymmenten takaa.

Appi oli opettanut Sarkasen kalastamaan Saimaalla neuvoen: ”Varokin, että verkkoon ei jää kuuttia. Kukaan ei halua tulla muistettavaksi miehenä, joka sai hylkeen.”

”Jotenkin heräsi ajatus, että on tehtävä jotain, että tämmöinen voitaisiin estää.”

Eläinlääkäri Pekka Sarkanen palkittiin Suomen luonnonluojeluliiton ympäristöpalkinnolla vapaaehtoistyöstään saimaannorpan suojelemiseksi.

Eläinlääkäri Pekka Sarkanen palkittiin Suomen luonnonluojeluliiton ympäristöpalkinnolla vapaaehtoistyöstään saimaannorpan suojelemiseksi. Pihla Liukkonen

Sarkanen selvitti, mitä hän voisi tehdä saimaannorpan eteen. Ilmeni, että vaikka suojelusta huolehditaan lakipykälin ja viranomaisvoimin, työhön tarvitaan myös runsaasti vapaaehtoisia.

Vapaaehtoiset avustavat esimerkiksi norppakannan seuraamisessa ja pesälaskennassa, ja kolaavat norpille pesäkinoksia järvien jäälle talvisin.

”Emo synnyttää poikasensa Nestorin päivän tienoilla helmikuussa. Jos jäällä ei ole kinoksia, se joutuu synnyttämään avoimelle jäälle tai rantakaislikkoon, mitkä ovat kuutille turvattomia paikkoja.”

Sarkanen keräsi kolausporukan ja ryhtyi vetämään pesälaskentaa kevättalvisin Saimaan jäillä. Leudot talvet tekevät järvien jäistä useissa paikoissa vaarallisen heikkoja. Silti Sarkanen on viime vuodet ollut jäillä suojelutöissä joka talvi.

”Olen aina ollut luonnon ja eläinten ystävä, mutta norpasta on tullut minulle hyvin erityinen eläin. Se on Saimaan alkuasukas, ollut täällä jo aikaisemmin kuin ihmiset. Se kuuluu tänne.”

Sarkanen on osallistunut tutkimustyöhön, jossa on tehty suunnitelmia sairaiden saimaannorppien hoitamiseksi. Sen perusteella Sanelmakin Sarkasen mökkirantaan päätyi.

Kuin lemmikkikoira

Kun Sanelma oli elellyt Pekka Sarkasen mökkirannan tarhassa viikon, Sarkanen avasi tarhan ovet.

”Ajattelin katsoa, mitä tapahtuu, jos se pääsisi uimaan enemmän.”

Saimaannorppia ja kuutteja on ennenkin lääkitty Saimaalla, mutta ennen Sanelmaa niiden toipumista ei ole päästy seuraamaan niin pitkäjänteisesti. Nyt pohditaan, voisiko hoitoa tarvitsevia norppia alkaa hoitaa järjestelmällisemmin Saimaalla.

Saimaannorppia ja kuutteja on ennenkin lääkitty Saimaalla, mutta ennen Sanelmaa niiden toipumista ei ole päästy seuraamaan niin pitkäjänteisesti. Nyt pohditaan, voisiko hoitoa tarvitsevia norppia alkaa hoitaa järjestelmällisemmin Saimaalla. Pekka Sarkasen kotialbumi

Sanelma ui tarhasta ulos ja jäi uiskentelemaan rantaan Sarkasen lähelle. Kun Sarkanen tuli pistämään kuutille lääkettä, se antoi pistää niin, että sitä ei tarvinnut pitää kiinni.
Muutenkin Sanelma oli alkanut käyttäytyä kuin lemmikkikoira.

Kun Sarkanen käveli rantaan muikkujen kanssa, kuutti hyppeli perässä. Muikut se söi suoraan kädestä, katsoen Sarkasta uskollisesti silmiin.

”Oli täysi yllätys, miten nopeasti se leimautui minuun ja mukautui elämään meidän kanssamme.”

Pian Sanelma oppi kerjäämään ruokaa. Joskus se huusi rannassa ”ii, ii”, jo ennen kuin Sarkanen oli ehtinyt muikkujen kanssa paikalle.

Joskus se kerjäsi myös silitystä: tökkäsi päällä Sarkasen jalkaa ja lopetti, kun Sarkanen paijasi.

Kuutti oppi myös tunnistamaan oman nimensä. Kun se nukkui rannassa ja Sarkanen huusi sille ”Sanelma, herätys”, se nosti päätään ja tuli luo.

Reilun viikon kuluttua, kun Sanelma jo eleli tarhan ulkopuolella, se alkoi tehdä Sarkasen lähelle tullessaan kierähdyksiä itsensä ympäri. Sarkanen näyttää tietokoneeltaan videon, jossa kuutti pyörähtää kuperkeikkaa.

”Se tarkoittaa, että se on onnellinen. En olekaan joutanut itse katsomaan näitä kesän jälkeen”, Sarkanen sanoo ja tuijottaa videota hiljaa.

”Itsekin kiinnyin siihen.”

Millainen tunne on, kun ystävystyy villieläimen kanssa?

”Aika hieno. En olisi ikinä uskonut, että sellaista voi tapahtua. Se oli elämän kohokohtia.”

Lopullinen ero yllätti

Parin viikon kuluttua Sanelma oli terve ja vapaa. Mutta se ei halunnut lähteä Pekka Sarkasen rannasta minnekään. Se oli ryhtynyt jopa leikkimään mökkirannassa piiloleikkejä Sarkasen koirien kanssa.

Sarkasesta tuntui haikealta, mutta hänen oli vieroitettava kuutti pärjäämään omillaan.

”Lain mukaan sairasta luonnonvaraista eläintä täytyy hoitaa, mutta se täytyy päästää vapaaksi heti, kun se pystyy huolehtimaan itsestään.”

Vajaan kolmen viikon kohdalla Sarkanen pyysi naapurinsa ruokkimaan kuuttia eikä käynyt enää rannassa säännöllisesti. Välillä Sanelma kävi muualla uimassa, mutta ilmestyi aina rantaan takaisin.

”Sanoin sille, että hus, hus, menehän. Et voi olla tässä koko vuotta.”

28. elokuuta, kun kuutti oli ollut hoidossa kolme viikkoa ja yhden päivän, se lähti uimaan rannasta poispäin eikä palannut. Myöhemmin se pyörähti kerran naapurin mökkirannassa.

”Lopullinen ero oli hyvin yllättävä. Mutta tällä tavalla kuutti vieroittautuu myös emostaan, ensin pikku hiljaa ja sitten lopullisesti.”

Sanelma tapasi nukkua rantavedessä selällään, pää mökin ja pyrstö järven suuntaan, ja heräsi, kun Pekka Sarkanen huuteli sille.

Sanelma-kuutti tapasi nukkua rantavedessä selällään, pää mökin ja pyrstö järven suuntaan, ja heräsi, kun Pekka Sarkanen huuteli sille. Pekka Sarkasen kotialbumi

Jotkut vastustavat norppien suojelua

Norppien suojelu ei herätä kaikissa vain ihastusta. Sarkanenkin on saanut negatiivista palautetta.

”Kun lahjoitin Puumalan satamassa jääkiekkovalmentaja Jukka Jaloselle saimaannorpasta tehdyn kirjan, sain niin paljon haukkuja paikallisessa Facebook-ryhmässä, että keskustelu piti lopulta sulkea. Monet pitkään Saimaalla kalastaneet vastustavat suojelua, sillä he eivät halua, että verkkokalastusta rajoitetaan.”

Suojelun ansiosta saimaannorpan tilanne on parantunut vuosikymmenten aikana.

Norppakanta on kasvanut Saimaalla 410 yksilöön, kun huonoimpina vuosina luku oli sadan luokkaa. Sarkasen mukaan kyse on isommasta asiasta kuin söpöjen eläimien paapomisesta.

”Norppia suojelemalla suojelemme arvokasta Suomen järviluontoa. Thaimaastakin värikkäät ja tärkeät korallit ovat kuolleet saastumisen vuoksi, ja ihan samalla tavoin voi käydä meillä monille lajeille, jos emme tee mitään.”

Saimaannorppakin on edelleen erittäin uhanalainen.

”Todellisen sukupuuton raja, joka on 400 yksilöä, on vasta ylitetty. Sanelman hoito oli innovatiivinen kokeilu, joka osoitti, että kuutteja voidaan ja kannattaa hoitaa Saimaalla.”
Sanelma järjesti kuitenkin Sarkaselle vielä yhden säikäytyksen.

Sanelma-kuutti opetti, kuinka fiksuja norpat ovat

Viime lokakuun lopulla Pekka Sarkaselle tuli ilmoitus Saimaalla rantaan ajautuneesta norpasta. Sanelma, hän ajatteli heti.

Kun Sarkanen saapui paikalle, hän tunnisti kuutin oitis.

”Sekin tunnisti minut. Kun kutsuin sitä nimeltä, se tuli luo.”

Sanelma-kuutti vaikutti nälkiintyneeltä, mutta virkistyi, kun sai Sarkaselta kilon muikkuja.

Seuraavana aamuna Sarkanen tuli etsimään norppaa. Sitä ei enää näkynyt.

”Sen jälkeen siitä ei ole kuulunut. Missä lie. Luulen, että se ui jossain päin Saimaata hyvissä voinneissa.”

Sarkanen sanoo, että Sanelma opetti hänelle paljon.

”Ymmärsin, miten fiksuja eläimiä saimaannorpat ovat. Niiden älykkyys on suunnilleen koiran ja hevosen väliltä.”

Suojeluun tuli entistä isompi palo.

”Nyt olen siinä sydämestäni mukana. Tiedän todella, kummalla puolella olen.”

Lue myös: Saimaannorppa lienee maailman älykkäin norppa

Lue myös: Älä silitä hyljettä tai suloista kuuttia! 

X