Sari Hirvelä hyppäsi miehensä kuoltua rekkafirman johtoon: ”Lopettaminen olisi ollut vääryys Harria kohtaan”
Sari Hirvelä, 51, hyppäsi miehensä kuoltua rekkafirman johtoon. Öisillä ajoilla hän puristi rekanrattia ja itki. Kun rinnalle löytyi uusi rakas, suhteella oli Harrin siunaus.
Sari Hirvelä halusi jatkaa miehensä elämäntyötä kuljetusalalla. Lopettaminen olisi tuntunut väärältä.
Sinä lokakuisena aamuna teuvalaisella Sari Hirvelä tunsi pahan aavistuksen, ettei kaikki ole kunnossa.
Hänen miehensä Harri ei ollut tullut yöksi kotiin. Tosin se ei ollut mikään ihme, sillä Harri oli kova tekemään töitä. Hän jäi usein hallille korjaamaan kalustoa yötä myöten.
Sarin ja Harrin kuljetusalan yritys oli juuri saanut uuden yhdistelmäperävaunun, jota Harri oli ryhtynyt illalla laittamaan kuntoon.
Sari löysi Harrin makaamasta hallin betonilattialta. Radio Nova soi ja rälläkkä huusi. Silti hallissa vallitsi kuolemanhiljaisuus.
Sari sai naputeltua hätäkeskuksen numeron. Sitten hän lyyhistyi maahan.
”Harri oli ollut tikkailla rälläköimässä takaovien yläpalkkia. Jostain syystä hän oli horjahtanut, tippunut maahan ja lyönyt päänsä betoniin. Myöhemmin kuulin lääkäriltä, että hän oli kuollut välittömästi. Se oli helpottava tieto.”
Elton Johnin kappale I’m Still Standing tuntuu Sari Hirvelästä omalta. ”Kaiken tämän jälkeen olen pystyssä edelleen.”
Yrityksen toiminta jatkui Harrin kunniaksi
Sari Hirvelä ei jäänyt yksin. Hän sai heti ympärilleen läheisten tukiverkoston. Ensitöikseen Sari ja Harrin poika Henri eli Henkka lähtivät viemään kuormaa tilaajalle. Sairaalassa järjestetystä kriisitapaamisestakin he menivät suoraan ajoon.
”Yrityksen lopettaminen ei ollut vaihtoehto. Meillä oli firmassa kiinni kaikki: rahat ja omaisuus. Mutta oli muitakin syitä: Harri kuoli unelmansa keskelle. Hänen kuolemansa olisi ollut täysin turha, jos en olisi jatkanut yrityksen toimintaa. Lopettaminen olisi ollut vääryys Harria kohtaan.”
Kaikilla ei ole mahdollisuutta jatkaa, mutta Sarilla oli. Hän tiesi suurin piirtein, mitä pitää tehdä.
Harri oli perustanut yrityksensä vuonna 2005. Pian tämän jälkeen Harri oli ehdottanut Sarille, että tämä ajaisi rekkakortin.
”Tuumasin, että jos sinä maksat, niin kyllähän minä autokouluun menen.”
Sari oli päivät töissä Isojoen konehallilla ja iltaisin ajoi rekkaa. Sitten hän irtisanoutui, jäi täysipäiväisesti töihin perheen yritykseen ja alkoi hoitaa myös sen paperitöitä.
Usein he työskentelivät Harrin kanssa yhdessä. Kiireisessä arjessa se oli tapa viettää aikaa kahdestaan.
”Esimerkiksi turveajossa nevalla Harri ajoi yhdistelmää ja minä autoa, jonka kyydissä oli kaivinkone. Touhusimme ja kävimme välillä lounaalla.”
Harrin muisto elää. Sari juttelee myös nykyisen miehensä kanssa paljon Harrista. © Krista Luoma
Moni jäi kaipaamaan Harria
Harrin kuolemasta on tänä syksynä kulunut seitsemän vuotta. Kun Sari Hirvelä, 51, nyt ajattelee kuoleman jälkeisiä aikoja, hän ei tiedä, miten selvisi. Yrityksen lisäksi oli koti pyöritettävänä; hänen ja Harrin yhteinen tytär Sofia oli 9-vuotias isän kuollessa.
”Muistan, miten öisillä ajoilla puristin rekanrattia ja itkin. Kaikki oli niin piinaavaa. Samalla se myös helpotti oloa, kun sai rääkyä yksin ihan rauhassa.”
Työ ja ympäripyöreät päivät auttoivat selviytymään ja viemään ajatukset muualle. Arjessa suurinta turvattomuutta aiheutti se, että enää ei ollut Harria tarkastamassa, huoltamassa ja korjaamassa kalustoa.
”Onneksi Harrin hyvä ystävä Upi auttoi. Hän tuli korjaamaan autoa vaikka keskellä yötä.”
Upin eli Urpo Minkkisen ja Sarin ystävyys syveni rakkaudeksi. He alkoivat Sarin sanoin ”pitämään yhtä”. Sari tietää, että Harri hyväksyisi suhteen. Ennen kuolemaansa Harri oli sanonut, että jos hänelle joskus kävisi jotain, Sarin pitäisi ottaa Upista mies itselleen.
Tella-koira tuo iloa Sarin arkeen. © Krista Luoma
I’m Still Standing
Pari vuotta sitten Sari Hirvelä vuokrasi Teuvalta tyhjillään olleet hotellitilat ja perusti majoitusliikkeen. Nyt Upi vastaa kuljetusliikkeen toiminnasta ja Sari pyörittää Majoitus Hermannia. Yrittäjän päivät ovat edelleen pitkiä, mutta enää Sarin ei tarvitse ajaa yön pimeydessä yksinäisiä rekkataipaleita.
”Kerran kuulin radiosta Elton Johnin kappaleen I’m Still Standing ja ajattelin, että tuossapa minun biisini. Kaiken tämän jälkeen olen pystyssä edelleen.”
Sari ja Upi juttelevat usein Harrista, muistelevat hänen vitsejään ja naureskelevat niille. Harri oli tärkeä molemmille, ja yhdessä he ovat jatkaneet Harrin elämäntyötä.
”Kun sanoin Upille, että minulla tulee aina olemaan sydämessäni myös toinen mies, Upi vastasi: kyllä hän sen tietää.”
Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2021