Savolainen hämmentäjä: Visailuisäntä Vesa Kontiainen joutui musiikkitietäjän testiin

Vesa Kontiainen meni peruskoulusta ammattikoulun keittäjälinjalle. Hän oli sen jälkeen puoli vuotta töissä Juvan yläasteen ja lukion keittiössä. .

Se oli 1980-luvun alun Savossa sen verran kummallista, että paikallislehti kävi tekemässä Kontiaisesta haastattelun.

Jutun otsikko oli Mies hämmentää keittiössä.

Sittemmin Kontiainen on hämmentänyt vähän siellä sun täällä, mutta ei suinkaan keittiössä. Hän on työskennellyt muun muassa Yön kiertuemanagerina, keikkajärjestäjänä, festivaalipäällikkönä ja tietokirjailijana.

Kontiaisen viimeisin aluevaltaus on tietokilpailut, joita hän laatii ja pitää ravintoloissa ympäri Savoa. Hän on toimittanut visailuistaan kaksi kirjaakin.

Seura halusi hämmentää monitoimimiestä ja ujutti haastatteluun mukaan hieman visailua.

Tämä juttu sisältää siis yllätyskysymyksiä.

Kaikkien pitää saada onnistua

Vesa Kontiaisen rivitaloasunto lähellä Juvan keskustaa on sekä koti että arkisto.

Kaikkien töidensä ohessa Kontiainen harrastaa keräilyä: hänellä on noin 3 500 suomalaista musiikkilehteä, käytännössä kaikki lehdet vuoteen 1996, jolloin hän lopetti Suosikin keräilyn. Lisäksi hän on vuosien mittaan laittanut talteen noin 6 500 keikkajulistetta.

Lehtikokoelmasta puuttuu vain Stump-lehden vuosikerta 1966.

”Se on mulle varattuna yhdellä yksityisellä henkilöllä. Mutta se ei ole ihan halpa”, Kontiainen toteaa.

Yllätyskysymys!

Vesa Kontiainen syntyi vuonna 1964. Samana vuonna ilmestyi Dannyn ensimmäinen single. Mitkä kappaleet Danny tuolloin levytti?

”Single ilmestyi mielestäni päivää ennen kuin minä synnyin, siis 20.3.1964”, Kontiainen vastaa suvereenisti. ”Siinä on East Virginia ja Hey Boba Lou.”

Ravintolaillan tietovisailuun kysymys olisi liian vaikea.

”Visailuissahan on tärkeintä se, että porukka saa onnistumisen riemua. Se koukuttaa ihmisiä. Eli pitää olla helppoja, mutta noin kolmasosa sellaisia, joilla katsotaan voittaja.”

Kaikkien pitäisi siis saada tietää edes jotakin.

Television tietokilpailuihin osallistuvia ivataan monesti hatarasta yleissivistyksestä, mutta Kontiaisen mielestä niissä esitetään vaikeita kysymyksiä, esimerkiksi Haluatko miljonääriksi -visassa usein ihan alussakin.

Kontiaisen oma visailusuosikki on tosin Yle Radio Suomen Poppikoulu, jonka kysymykset on tehty todellisille musiikkitietäjille.

Kontiaisen tie musaniiloksi alkoi 1970-luvun lopulla, kun hänen äitinsä Irma ryhtyi Juvan Pallon ja Urheilijoiden toiminnanjohtajaksi. Hommaan kuului esiintyjien järjestäminen urheilutalolle eli Juvan Kaarihalliin.

Kontiainen keksi pyytää äitiä tilaamaan musiikkialan lehtiä, jotta saataisiin vinkkejä uusista artisteista.

”Äitivainaa tilasi mulle sitten Suosikin, Helpin ja Soundin.”

Pian Kontiainen pääsi tutustumaan lehtikuvien tähtiin Kaarihallin takahuoneessa.

Äiti leipoi Remulle

”Ottaako se tämä tyttö kahvin sekkaan kermoo vai maitoo”, Irma-äiti kysyi, ja Vesa-teini häpesi silmät päästään.

”Tämä tyttö” kun sattui olemaan Michael Monroe.

Vuosi oli 1981, ja Hanoi Rocksin ensimmäinen single oli juuri ilmestynyt. Kontiainen oli auttamassa äitiä, kun tämä tarjoili kahvit vielä tuntemattomalle yhtyeelle. Metsuri-isä Eino, joka hoiti Kaarihallin narikkaa, oli jo aiemmin julistanut, että naisiahan nuo kaikki ovat.

Ei äitiä yleensä tarvinnut hävetä, päinvastoin. Vanhan kansan ihmisenä hän laittoi takahuoneessa pöydät notkumaan.

”Äidistä tuli ihan legenda aikoinaan. Hän oli aikaansa edellä monessa asiassa. Mutsi selitti mulle, että kun bändi tulee keikalle, se on vähän kuin tulisi kylään, ja silloin pitää olla tarjoilut kohdallaan.”

Erityisen hyvin äiti tuli toimeen Hurriganesin kanssa. Yhtyeen vierailu Juvalla oli aina tapaus – varsinkin Vesalle, joka oli fanittanut Hurriganesia kymmenvuotiaasta asti.

”Remu, Cisse, Hurriganesin roudarit ja äitivainaa, ne oli hyvää pataa keskenään. Mutsi leipoi niille aina karjalanpiirakoita ja täytekakkuja. Pitihän Remulle olla.”

Hurriganes on ollut Kontiaiselle aina se suurin ja legendaarisin. Sen rinnalle hän nostaa Popedan, joka tärähti suoraan sieluun Kaarihallilla 1978. Näiden yhtyeiden vaikutusta koko suomalaiseen rockmusiikkiin ei voi kiistää.

”Remu, Cisse, Hurriganesin roudarit ja äitivainaa, ne oli hyvää pataa keskenään. Mutsi leipoi niille aina karjalanpiirakoita ja täytekakkuja. ”

Yllätyskysymys!

Minkä niin ikään uraauurtavan suomalaisyhtyeen ensimmäinen single oli nimeltään Real Delusion?

Kontiainen miettii ankarasti, kunnes joutuu luovuttamaan.

”Voi perhana”, Kontiaiselta pääsee, kun hän kuulee, että kyseessä on Stone. Hän tuntee tietysti Stonenkin alkuperäisjäseniä.

Kysymys on kuitenkin hiukan moukkamainen, sillä se on tehty kysyjän omien teini-iän mieltymysten pohjalta. Tietokilpailun tekijältä sellainen olisi sivistymätöntä.

”Vähän niin kuin ostaisin keikkoja oman musiikkimakuni mukaan.”

Kirjoihin tämä ei sen sijaan päde. Kontiainen oli mukana Hurriganes-kirjan tekijätiimissä 2002, ja tämän vuoden lopulla ilmestyy hänen oma kirjansa yhtyeen albumeista. Popedastakin hän on kirjoittanut kaksi kirjaa.

Vuonna 1984 Kontiainen tapasi ensimmäistä kertaa erään porilaisen, jonka kanssa polku yhtyi myöhemmin monta kertaa.

Hän oli Olli Lindholm.

Keikkajulisteet toimivat

Vesa Kontiainen kokeili Kaarihallin pyörittämistä parin vuoden ajan sen jälkeen, kun Irma-äiti halvaantui 1986. Se ei kuitenkaan lyönyt leiville, ja kun Kontiainen kävi kerran raksareissulla etelässä, tilipussi houkutteli pois Juvalta reissutöihin.

Hän vietti seuraavat kymmenisen vuotta muurarin apurina tien päällä. Fyysisesti raskas työ alkoi kuitenkin aikanaan kolottaa selkää. Kun Hotelli Juvasta tehtiin työtarjous 1997, Kontiainen oli valmis palaamaan viihteen pariin. Hän järjesti hotellin ohjelmat seuraavat 12 vuotta, ja senkin jälkeen keikkojen ostaminen eri puolelle Savoa ja Keski-Suomeen on ollut hänen päätyönsä.

”Keikkabuukkaajana tärkeintä on se, että on hyvissä ajoin liikenteessä ja tietää, mikä myy ja mikä on tiettyjen paikkojen yleisökapasiteetti ja profiili. Ja sanan täytyy pitää loppuun asti.”

Maaseudulla keikkojen järjestäminen on sikäli erilaista kuin kaupungeissa, että yleisö pitää poimia melkeinpä kuin käsin laajalta alueelta. Kontiainen on tottunut ajamaan keikkajulistepino takapenkillä satoja kilometrejä.

”Julisteet ei ole vieläkään mikään vanhentunut juttu, tieto saadaan edelleen niistä. Isot nimet vetää täälläkin, mutta keikkojen eteen joutuu tekemään paljon töitä.”

Vesa Kontiainen keräilee musiikkilehtiä. Kokoelmiaan varten hän on vuokrannut lisätilaakin. Kuva: Pihla Liukkonen

Hienointa on tietysti, kun tupa on täynnä. Kontiaiselle on jäänyt mieleen erityisesti Hanoi Rocksin sekä Eppu Normaalin keikat Juvalla 2000-luvun alussa. Myös Yö myi liput loppuun, seitsemän kertaa – siitä huolimatta, että Kontiainen aina hiukan lisäsi lippujen määrää, jotta voisi kuitata Olli Lindholmille.

”Olli oli tunnettu siitä, ettei se ollut ikinä mihinkään yleisömääriin tyytyväinen. Aina olisi pitänyt olla viiskyt henkeä enemmän.”

Yllätyskysymys!

Monesko Olli Lindholm oli Suosikin Vuoden machomies -äänestyksessä 1984?

”Sadasneljäskymmenes”, Kontiainen heittää.

Oikea vastaus on kuudes.

”Oho, äänestäjät ovat olleet outoja! Tämähän olisi lähinnä fanikysymys.”

Sellaisiakin tietovisoja Kontiainen on pitänyt, muun muassa Popedan risteilyllä.

Kontiainen ei ollut itse varsinaisesti Yön fani, mutta Lindholmin kanssa hän ystävystyi. Kemiat kävivät niin hyvin yhteen, että Kontiainen toimi Yön isojen konserttisali- ja areenakiertueiden managerina 2005-2016.

”Ollin kuolema oli mulle erittäin raskas. Hän oli hieno mies, jonka sana yleensä piti. Hän antoi kiertueilla varsin vapaat kädet touhuta, kunhan homma tuli tehdyksi hyvin.”

Heittopusseja

Korona verotti keväällä ison osan tuloista myös Vesa Kontiaiselta. Ostetut keikat peruuntuivat eikä tietovisojakaan voinut pitää ravintoloissa kuukausiin.

”Nyt on huomattu, mitä on musa- ja ravintola-ala. Me ollaan ihan heittopusseja verrattuna muihin aloihin.”

Kevään ja alkukesän Kontiainen kitkutteli ja kirjoitti, kunnes pääsi aloittamaan tietokilpailut kesäkuun lopulla. Samoihin aikoihin ilmestyi Kontiaisen toinen tietokilpailukirja Sporttivisa (Bazar). Ensimmäinen visailupokkari oli tietysti Musavisa.

Urheiluun Kontiaisella ei ole aivan samanlaista paloa kuin musiikkiin. Nuorempana hän seurasi urheilua laajasti, mutta vanhemmiten kiinnostus on supistunut muutamaan lajiin, jääkiekkoon, autourheiluun, ampumahiihtoon sekä alamäkiluisteluun, jota Kontiainen kehuu loistavaksi televisiolajiksi.

Yllätyskysymys!

Kuka oli Suomen ensimmäinen olympiamitalisti?

”Lasketaanko Venäjän lipun alla olevat?”

Lasketaan!

”Se on se painija, Verner Weckman. Se voitti.”

Weckman toi tosiaan Suomelle ensimmäisen kultamitalin. Mutta häntä ennen toinen Verner, sukunimeltään Järvinen, ylsi pronssiin kiekonheitossa.

Kysymys olisi jälleen perusvisaan liian vaikea, mutta helpommat olympialaisia koskevat kysymykset ovat klassikoita.

Kontiainen on kysynyt esimerkiksi, ketkä toivat Suomelle kultaa Montrealin olympialaisista 1976 tai kuka oli ensimmäinen suomalainen hiihdon olympiavoittaja.

Mahdatko sinä tietää?