Siilirinki pelasti pienen siilin viime kesän helteistä - Siilihotellissa vietetyn talven jälkeen Sonic opettelee nyt selviytymään luonnossa

Nälkiintynyt ja kuivunut Sonic-siili pelastui varmalta kuolemalta Siiliringin vapaaehtoisten ansiosta. Juuri nyt on siilien elämän ratkaisevin hetki: horroksesta heräävät hoitolaiset opettelevat selviytymään itsenäisesti luonnossa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Siilirinkiläiset Susanna ja Eliot ovat hoitaneet kuntoon ja vapauttaneet jo monta pulaan joutunutta siiliä.

Nälkiintynyt ja kuivunut Sonic-siili pelastui varmalta kuolemalta Siiliringin vapaaehtoisten ansiosta. Juuri nyt on siilien elämän ratkaisevin hetki: horroksesta heräävät hoitolaiset opettelevat selviytymään itsenäisesti luonnossa.
(Päivitetty: )
Teksti: Nina Sarell

Muistatteko vielä viime kesän? Se oli pitkien poutapäivien, uimarantareissujen ja lämpimien grilli-iltojen kesä, lämmin ja vähäsateinen. Kesä, jolloin kaupoista loppuivat tuulettimet ja iltapäivälehdet hekumoivat ”käristyskupolilla”.

Se oli toisille oikea unelmakesä, mutta toisille raakaa kamppailua elämästä ja kuolemasta. Kosteikot kuivuivat ja kuivattivat samalla hyttysten ja muiden lentävien herkkupalojen munat. Kesämökkiläiset kiittivät, mutta hyönteisiä syövät linnut jäivät ilman ruokaa. Lätäköt ja ojat haihtuivat taivaan tuuliin, ja eläimiltä loppui juomavesi.

Uhkarohkeimmat vaappuivat tuupertumaisillaan ihmisasutusten liepeillä, jossa hoidetut nurmikot ja kukkaistutukset kielivät vesilähteen mahdollisuudesta.

Heinäkuussa, kun ympäri Suomen mitattiin yli kolmenkymmenen asteen lämpötiloja, erään seinäjokelaisen rivitalon pihaan ilmestyi siilinpoikanen. Se oli vielä pieni, mutta sen emoa ei näkynyt missään. Ehkä emo oli jäänyt auton alle – tai sitten kuollut janoon.

Hätä kädessä

Siilin löytänyt Emilia Orpana tarkasteli pihaansa ilmestynyttä pikkusiiliä huolestuneena. Emilia ruokki siilejä aktiivisesti, joten hänen pihassaan kuljeskeli piikikästä pikkuväkeä tuon tuosta. Tämä kaveri ei kuulunut hänen ulkoilmaravintolansa vakioasiakkaisiin. Se oli saman kesän poikasia; ehkä kuukauden, parin ikäinen.

Rivitalon pihassa henkeään haukkova rääpäle oli elinympäristössä, jossa sillä olisi periaatteessa pitänyt olla mukavat oltavat. Mutta nyt oli poikkeusten vuosi 2018. Madot ja toukat olivat kaivautuneet syvälle, pakoon paahtavaa aurinkoa. Etanatilanne oli katastrofaalisen huono.

Pikkusiili oli surkeassa kunnossa. Se ei kulkea lyllertänyt vikkelästi ja tomerasti kuten siilit tapaavat tehdä. Se vaikutti vaisulta ja veltolta. Se ei jaksanut puhista eikä sihistä kovin vakuuttavasti tunkeilijaa pelottaakseen. Itse asiassa se vaikutti lopen uupuneelta.

Mitä pitää tehdä, jos saa vieraakseen hämärän rajamailla hoipertelevan pikkusiilin? Jos ei tiedä, voi aina katsoa googlesta. Siilien vannoutuneena ystävänä Emilia kuitenkin tiesi jo entuudestaan, että paikkakunnalla toimi Siilirinki – vapaaehtoisten verkosto, joka oli erikoistunut siilien pelastamiseen ja hoitamiseen. Siilirinkiläiset hoitivat kuntoon loukkaantuneita, orvoksi jääneitä ja huonokuntoisia siilejä.

Oli aika soittaa supersankarit apuun.

Pikku siili

Juha Harju / Otavamedia

Haloo, kuuleeko Siilirinki?

Seinäjoen seudun eläinsuojeluyhdistyksen Siiliringin puhelin pirahti soimaan Kauhajoella. Puhelimeen vastasi siiliringin vapaaehtoinen Tanja Nevala.

Siiliringin vapaaehtoisilla oli ollut kädet täynnä töitä koko heinäkuun ajan: helteen näännyttämiä siilejä tulvi ovista ja ikkunoista. Siilejä tuupertui pitkin Pohjanmaata, ja kun Tanja kuuli puhelun koskevan nääntynyttä pientä siilinpoikasta, hoito-ohjeet tulivat jo rutiinilla. Hunajavettä ensiavuksi, ja jos pikkuinen virkoaisi, sitä ei olisi tarpeen kuljettaa hoidettavaksi.

Monen rinkiläisen hoidokkisaldo oli täynnä. Tanjan omassakin pihassa oli hoidettavana kolme siiliä. Tänä kesänä siilirinki oli jo antanut mahdollisuuden uuteen elämään muun muassa reilusti alle satagrammaiselle vauvasiilille, jonka äiti oli jäänyt auton alle.
Mutta pikkusiilille oli jo yritetty tarjota kaikkea mahdollista. Mikään ei auttanut. Se ei todennäköisesti selviäisi ilman apua.

Tanja otti ylös tärkeimmät tiedot pulaan joutuneesta pienokaisesta ja ryhtyi heti järjestelemään sille kotihoitopaikkaa. Siilirinkiin kuului toistakymmentä henkilöä ympäri maakuntaa.

Sitten vihreä valo syttyi: pikkusiilille löytyisi hoitopaikka Lapualta, ja se tultaisiin hakemaan heti.

Eläinlääkäri tarkastaa

Musta farmariauto kaartoi punatiilisen omakotitalon pihaan Lapualla. Susanna Mäki-Oversteyns astui autosta ja avasi takaluukun.

Hänen sydämessään muljahti. Häkissä kyhjöttävä siili oli totta vie surkea näky.

Olivatkohan he ehtineet apuun ajoissa?

Uutta tulokasta juoksi tapaamaan myös Susannan kuusivuotias Eliot-poika. Susannalla ja Eliotilla oli ollut siilihoitolaisia jo aikaisemminkin. Susanna hoiti majoitus- ja muonituspuolta, Eliotin vastuulla oli hoitolaisten nimeäminen.

Pikkusiili sai nimekseen Sonic kuuluisan lajitoverinsa, sinipiikkisen retropelihahmon mukaan.

Susanna laittoi siilin pihamaalle siilihotelliin ja antoi sille vettä ja ruokaa. Ainakin Sonic oli nyt turvassa – mutta vasta aika näyttäisi, mikä pikkuisen kohtalo olisi.

Susanna mietti huolestuneena, mahtoiko helle olla pikkusiilin ainoa ongelma, vai oliko huonon voinnin taustalla muutakin. Siileillä oli joskus vaikeita virustartuntoja, joihin ne menehtyivät vääjäämättä.

Kun Sonic oli hieman huilannut, se sai vierailijan. Eläinlääkäri Suvi Rahnasto tuli tekemään tarkastuksen.

Siilin elämään puuttuminen ruokkimalla on sallittua ja suotavaakin, mutta sitä ei koskaan saa vangita, ellei siihen ole painavaa syytä. Tällä kertaa syytä ei ollut vaikeaa löytää. Pikkusiili oli pahasti nälkiintynyt ja kuivunut; se painoi vain kolmesataa grammaa. Ilman ihmisten apua se todennäköisesti menehtyisi pian.

Sonic talvehti Susannan siilihotellissa.

Sonic talvehti Susannan siilihotellissa. Kun siiliä käsitellään, sen piikit ovat aina äkäisesti tanassa, ja se osaa myös tarvittaessa purra. Hoitaja saa siililtä kiitokseksi korkeintaan kiukkuista sähinää. Juha Harju / Otavamedia

Kun Suvi tutki Sonicia, siili puolustautui ja kiepsahti piikkiseksi keräksi. Piikit sojottivat tasaisesti joka ilmansuuntaan; siilin käsitteleminen olisi ollut varsin kivuliasta, ellei Suvilla olisi ollut käsissään asianmukaisia hanskoja. Siilin vatsapuolelle jäi vain pikkuruinen aukko, josta saattoi nähdä aavistuksen mustaa, pientä nenää.

Piikkipalloa tutkaillessaan Suvi havaitsi, että Sonicilla oli myös ulkoloisia. Se sai niihin lääkityksen. Matokuurin lisäksi muita toimenpiteitä ei tehty, vaan Sonic sai jäädä rauhassa toipumaan ja keräämään voimia Susannan siilihotelliin.

Kun helteinen kesä oli ohi ja syksy koitti, Sonic oli jo saanut mukavasti painoa. Siiliringin konkarit arvioivat, että sen olisi silti viisaampi jäädä talvehtimaan Susannan pihalle.

Sonic sai ringin vapaaehtoisten rakentaman talvimökin, jossa oli juuri sopivasti tilaa ja mukavat heinäpehmusteet.

Sen oli silti vaikeaa päästä horrokseen. Siilihotellin viereisen residenssin asukas tunki sen talvipesään herättelemään. Kun vierailija saatiin omalle puolelleen, se kaivoi itselleen salakäytävän ja otti hatkat. Se ei tullut koskaan takaisin, vaikka ovi hotelliin oli avoinna.

Siilin halu luontoon on niin suuri, että jos se päättää lähteä etsimään omaa talvipesää, se myös tekee sen.

Villi lemmikki

Siilin pelastaminen on aikaa vievää ja kallista. Täysikokoinen siili tuottaa päivittäin kunnioitusta herättävän määrän kakkaa. Ei mitä tahansa papanoita, vaan järkyttävän pahanhajuista, tahmeaa mustaa mönjää, joka on siivottava huolellisesti ja hygienia-asiat tuntien, sillä siilillä voi olla salmonella.

Sonic on ehkä söpö, mutta se on myös juro ja epäsosiaalinen. Kun Susanna lähestyy Sonicia, se ei osoita minkäänlaista kiitollisuutta eikä kiintymystä. Sen sijaan se alkaa puksuttaa. Tuhiseva ääntely tarkoittaa: ”Minua ärsyttää. Mene pois. Anna minun olla rauhassa.”

Tarjoilut Sonic on kuitenkin ottanut vastaan hyvillä mielin. Se popsii kolme pientä pussia kissan märkäruokaa päivässä. Se on voimissaan, tomera ja pulskistunut 300-grammaisesta rääpäleestä lähes puolitoistakiloiseksi.

Kun siili päästetään vapaaksi, se usein laihtuu aluksi – siilirinkiläisten täyshoidossa ruoka on hyvää ja liikunta jää vähälle. Vararavinto kuitenkin auttaa vapaan elämän alkuun pääsemisessä.

Varmuuden vuoksi siilejä myös tukiruokitaan vielä vapauteen pääsyn jälkeenkin. Vaikka poikasina hoitoon otetuilla ei ole mitään kokemusta ravinnon hankkimisesta tai talvipesän rakentamisesta, ne pärjäävät luontoon vapauduttuaan hyvin. Koska siilit ovat reviirieläimiä, ne vapautetaan varmuuden vuoksi löytöpaikkansa läheisyyteen.

Siilin pelastaja Susanna Mäki-Oversteyns

Siilin pelastajalle Susanna Mäki-Oversteynsille on palkitsevaa, että saa nähdä hoitolaisensa selviävän ja voi toivottaa sille hyvää loppuelämää vapaudessa. Juha Harju / Otavamedia

Jäähyväisten aika

Nyt kun kevät on koittanut, Sonicin elämän tärkein käännekohta on kohta käsillä. Routa on sulanut ja maa alkaa lämmetä. Kohta multa jo kuhisee mehukkaita matoja ja rapsakoita kuoriaisia, joista se saa vatsantäytettä. Seinäjoella tukiruokkijat ovat jo valmiudessa. Sonicin on pian aika lähteä jatkamaan elämäänsä lapsuutensa maisemiin vapaana siilinä. Mutta vielä on hetki aikaa nauttia täyden palvelun hotellilomasta.

Sonicilla on tavattoman sievä pieni kuono ja pippuriset silmät. Kun se mussuttaa keskittyneenä kissanruokaa, kuuluu maiskuttava ääni. Se vaikuttaa tyytyväiseltä ja rentoutuneelta. Mutta heti, kun se kuulee jonkun lähestyvän, se tempaisee piikkihupun silmille kuin äkäinen teini. Susanna ei mielenosoituksesta hätkähdä, vaan kääräisee piikkipallon pyyhkeeseen ja vie sen pihahäkkiin.

Kun Sonic tuntee nurmikon kutittavan varpaitaan ja saa hetken yksityisyyttä, se avautuu taas. Musta nenä kohoaa ilmaan haistelemaan kevättuulta. Naama kääntyy kohti valoa. Se näyttää nauttivan piikkejään hivelevästä lempeästä auringosta.

Susanna hyysää hoitolaisensa pihalta takaisin koppiin yöksi ja unohtuu hetkeksi katselemaan naapuritalojen kattojen yllä lipuvia poutapilviä. Kevät on tullut varhain, ja se on harvinaisen lämmin. Susanna toivoo, että tänä kesänä sataisi.

Siili on ollut maapallolla miljoonia vuosia. Se on käsittämätön sopeutuja, joka on löytänyt paikkansa lähes kaikilta mantereilta. Se ei kuitenkaan enää selviä nykyisessä maailmassa. Se ei johdu siilin heikkoudesta, vaan ihmisen tuhovoimasta. Liikenne, ilmaston muuttuminen ja talvipesien puute ovat verottaneet Suomen siilikantaa rajusti.

Jos näet siilin liikuskelevan pihalla iltahämärissä, on hyvä pitää silmällä juroa, piikikästä kulkijaa. Se saattaa tarvita ystävää.

Lähteet: siilikiikarissa.fi sekä Tuula Nyström & Tiina Kinnunen (2009). Eurooppalaisen siilin suojelu ja hoito. Kustannusosakeyhtiö Sammakko.

X