Sikarin polttaminen on Sarianne Reinikkalan harrastus: ”Se on hetki, jolloin unohdan arjen ja otan omaa aikaa”

Sarianne Reinikkala rauhoittuu hyvien sikarien parissa. Sikaria tuprutellessa hän unohtaa arjen ja kietoutuu savuun sekä nautintoon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sarianne Reinikkalan mukaan naiset otetaan tasavertaisesti vastaan Sikariklubilla.

Sarianne Reinikkala rauhoittuu hyvien sikarien parissa. Sikaria tuprutellessa hän unohtaa arjen ja kietoutuu savuun sekä nautintoon.
Teksti: Kimmo Rantanen

Säveltäjä Jean Sibelius ja pääministeri Winston Churchill muistetaan ikonisista valokuvista sikari suussa. Kuuluisien tupruttelijoiden tapoihin kuului sikarin polttaminen.

Sikari liitetään yleensä miehiseen kulttuuriin, mutta sikarit maistuvat myös naisille. Helsingin Kruununhaassa toimii Kirjaclubin tiloissa Sikariklubi, jonka kahdesta ja puolesta sadasta jäsenestä kymmenkunta on naisia.

”Klubi on paikka, jossa poltetaan sikareita. Se on ainoa Helsingin sikariklubi, johon liittyminen on vapaata. Tampereella toimii sisarklubi”, kertoo yrittäjä Sarianne Reinikkala.

Reinikkala liittyi klubiin kymmenisen vuotta sitten. Se tapahtui ostamalla tilaa vuokralaisena hallinnoivan Helsingin Gourmetclub Oy:n osake. Klubin jäsenyys ei edellytä polttamista. Liittyä voivat myös ihmiset, jotka arvostavat klubitoimintaa sellaisenaan.

Nuorena naisena Reinikkala poltti savukkeita.

”Lopetin, kun olin 21-vuotias. Sen jälkeen olen ollut sikarinpolttaja fest­rökare-tyyliin. Olen polttanut, kun olen ollut juhlatuulella.”

”Kuka luulet olevasi, kun naisena poltat sikaria?”

Vielä 1980-luvulla naiset eivät Helsingissä juuri polttaneet sikareita, vaikka ravintoloissa oli vielä silloin sallittua tupakoida.

”Kerran minulle tultiin sanomaan, että kuka luulet olevasi, kun naisena poltat sikaria.”

Reinikkala siirtyi sikareihin, koska sikarin savua ei vedetä henkeen eikä sikareihin jää samalla tavalla koukkuun kuten savukkeisiin.

Nykyään hän polttaa viikossa korkeintaan pari sikaria. Toisinaan menee viikkoja ilman.

Kiireisenä yrittäjänä Reinikkala kokee sikarinpolton rauhoittavana.

”Sikarinpoltto rauhoittaa ja tekee hyvän olon. Se on hetki, jolloin unohdan arjen ja otan omaa aikaa. Klubilla polttaminen on myös sosiaalista, vaikka poltto itsessään on jokaisen henkilökohtainen tapahtuma.”

Sikaria poltetaan sen koosta riippuen puolesta tunnista jopa kahteen tuntiin.

”Se aika istutaan ja ollaan ihan rauhassa. Siinä on siis mentaalipuoli mukana. Sikaria tuprutellaan sekä iloon että suruun. Se helpottaa myös stressiä.”

Sarianna Reinikkala polttaa viikossa sikarin tai kaksi. © Tommi Tuomi

Sarianna Reinikkala polttaa viikossa sikarin tai kaksi. © Tommi Tuomi

Sikari on kuin viini – osa vahvempia maultaan

Sikari on luonnontuote, jonka valmistukseen liittyy paljon käsityötä. Sen polttaminen on harras tapahtuma. Ensin sikaria tuoksutellaan, sitten sen päästä leikataan pala. Sikarin imupää on laitettu valmistuksen yhteydessä umpeen, jotta se säilyttää kuosinsa.

Hyvän sikarin kosteusaste on noin 60–70 prosenttia.

”Hyvässä sikarissa on aromaattinen tuoksu ja maku, ei lainkaan kuivumaan päässeiden pikkusikarien kitkeryyttä.”

Reinikkala kertoo, että sikarit ovat vähän kuin viinejä: vahvempia tai kevyempiä. Kokoja on erilaisia: petit, corona, robusto. Coronaa poltetaan puoli tuntia, robustoa täysi tunti.

Oikeaoppisesti sikari sytytetään butaanikaasua sisältävällä sytyttimellä. Bensa tai tulitikuissa oleva rikki voi pilata sikarin maun.

Sytyttäessä liekin ja sikarin pitää olla tietyssä kulmassa keskenään, jotta sikari syttyy tasaisesti. Sytyttäessä sikaria ei yleensä imetä, mutta tarvittaessa senkin voi tehdä. Ensisavut kannattaa mieluiten vetää vasta, kun sikarin pää hehkuu tasaisen punaisena.

Sikari sammuu itsestään jos polttamisen lopettaa

Sarianne Reinikkalan mukaan sikareiden kotimaassa Kuubassa näistä länsimaisista hifistelyetiketeistä ei juurikaan piitata.

Puolivälissä polttoa sikari saattaa mennä tukkoon. Silloin siihen puhalletaan kevyesti, jotta imukanavat aukeavat. Sikari sammuu itsestään, jos polttamisen lopettaa.

”Jotkut sikarit maistuvat niin hyviltä, ettei niiden polttamista millään malta lopettaa. Jotkut tulevat loppua kohden paremman makuiseksi, toiset muuttuvat kitkeriksi”, Reinikkala kertoo.

”Sikarinpoltossa on kyse makuasioista, mutta myös kukkaron asioista. Kolmenkymmenen euron sikaria ei polteta milloin tahansa. Sillä voi juhlistaa jotain tilaisuutta samppanjan tavoin. Itse poltan 5–10 euron sikareita. Ostan niitä Helsingin sikarikaupoista tai Virosta, jossa sikarit ovat halvempia.”

Sikarin pää pitää leikata ennen sytyttämistä. © Tommi Tuomi

Sikarin pää pitää leikata ennen sytyttämistä. © Tommi Tuomi

”Yritän muuten elää terveellisesti”

Aina sikaria ei lähdetä polttamaan klubille. Osalla klubilaisista on kotona ilmastoitu tila, jossa he polttavat. Sarianne Reinikkala polttaa sikareita kotitalonsa lasitetulla terassilla.

Klubilla hän käy usein perjantaisin, koska tietää, että paikalla on ystäviä pelaamassa lautapelejä ja istumassa iltaa.

Sikareitaan kukin jäsen säilyttää omassa kaapissaan, jossa jokaisella on oma humidori. Niissä on sikareille sopiva lämpötila ja kosteustaso. Klubin jäsenet hoitavat itse tilojen siivoamisen, jotta ulkopuoliset eivät altistu sikarinsavulle.

”Kaikkeen liittyy riskejä, mutta yritän muuten elää terveellisesti. Kavereilta olen joskus kysynyt, onko mukavampi saada pitkä vai kiva elämä. Täytyykö jättää tekemättä asioita, joista pitää, jotta eläisi pidempään? Avainsana kaikessa on kohtuus.”

Sarianne Reinikkala käy Sikariklubilla useimmiten perjantaisin. Hän polttelee ja pelaa lautapelejä. ystävien kanssa. © Tommi Tuomi

Sarianne Reinikkala käy Sikariklubilla useimmiten perjantaisin. Hän polttelee ja pelaa lautapelejä. ystävien kanssa. © Tommi Tuomi

Sikariklubi ei ole miestenkerho

Sarianne Reinikkala korostaa, että Sikariklubi ei ole miestenkerho. Klubin hallituksessa on myös naisia.

”Naiset otetaan hyvin vastaan, tasavertaisina. Kaikki ovat ystävällisiä ja kunnioittavat toisiaan. Ihmisiä ei arvoteta sen perusteella mitä he tekevät. Sikarinpolttajat ovat leppoisaa väkeä.”

Sikarinpolton ohella klubilla on lounaita, illallisia ja jäsenten omia kokkailuiltoja. Ruoanlaittoa rakastava Reinikkala on klubin kautta päätynyt myös La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlanden (tutummin Paistinkääntäjien) jäseneksi.

Joskus klubilla on bändi soittamassa kuubalaista musiikkia. Klubilaiset tekevät yhteismatkoja Kuubaan sikarifestivaaleille, koska parhaat sikarit tulevat sieltä. Reinikkalan suosikkisikari on kuubalainen Partagas, jonka tehtaalla hän toivoo joskus pääsevänsä käymään. Toinen lempisikari on Romeo y Julieta.

”Sikariklubin ja Paistinkääntäjien kanssa olen käynyt viini- ja samppanjamatkoilla. Klubin kautta elinpiirini on laajentunut.”

”Jotkut sikarit maistuvat niin hyviltä, ettei niiden polttamista millään malta lopettaa”, Sarianne sanoo. © Tommi Tuomi

”Jotkut sikarit maistuvat niin hyviltä, ettei niiden polttamista millään malta lopettaa”, Sarianne sanoo. © Tommi Tuomi

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 3/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X