Unelmatyö toteutui – Näin Mira Huhdan rakas hevosharrastus yhdistyi lapsia ja nuoria auttavan sosiaalityön kanssa

Mira Huhta, 41, vaihtoi turvallisen päivätyön yrittäjyyteen. Tie sosiaalialan yrittäjäksi vaati sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Olen itse saanut hevosilta niin paljon, että ajattelin, että joku muukin voi varmasti hyötyä tällaisista kokemuksista”, Mira Huhta sanoo.

Mira Huhta, 41, vaihtoi turvallisen päivätyön yrittäjyyteen. Tie sosiaalialan yrittäjäksi vaati sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä.
(Päivitetty: )
Teksti: Milla Olkkonen-Lind

Sosiaalialan yrittäjä Mira Huhta muistaa, miten hän tammikuussa 2019 istui kotisohvallaan kyyneleiden valuessa pitkin kasvoja. Mies oli lähtenyt töihin, tytär kouluun ja poika päiväkotiin. Rivitaloneliö tuntui tyhjältä. Mieleen tulvi ajatuksia, joista ei saanut otetta.

”Itkin, kun pintaan nousi mitä tahansa tunteita, joita en ollut ehtinyt käsitellä. Enkä edes tiennyt, miksi itken”, Mira Huhta muistelee.

Mira oli juuri jäänyt viiden kuukauden mittaiselle opintovapaalle koulukuraattorin virastaan. Vaikka hän oli odottanut yrittäjän ammattitutkinnon suorittamista ja omaan yritykseen keskittymistä, päivätöistä pois jääminen oli shokki. Arki mukavien ja kannustavien työkavereiden kanssa vaihtui yksin puurtamiseen, ja päivien kulku olikin yhtäkkiä vain omalla vastuulla. Suurin muutos oli se, että työmäärä väheni.

”Olin kaksi edellistä vuotta tehnyt kahta työtä. Se oli raskasta, mutta siihen turtui niin, että se tuntui normaalilta.”

Hektisen vuoden jälkeen oli myös oikea aika pysähtyä tarkastelemaan omaa vointia.

”En ollut ehtinyt ollenkaan miettiä, mitä minulle itselleni kuuluu. Sitten pitikin kohdata omat ajatuksensa ja opetella olemaan niiden kanssa.”

Rutiinien vankina

Mira viihtyi koulukuraattorina, mutta oli ollut samassa työpaikassa yli kymmenen vuotta. Vaikka työssä oli paljon hyviä puolia, samat rutiinit toistuivat lukuvuodesta toiseen. Oman tekemisen kehittäminen isossa oppilaitoksessa oli hidasta.

”Yksittäisen työntekijän vaikutusmahdollisuudet olivat lopulta aika vähäiset. Minä ja monet kuraattorikollegani ideoimme joka vuosi uutta. Mutta usein ideat tyssäsivät ison organisaation rattaisiin, eivätkä edenneet. Se turhautti välillä.”

Oma innostus kehittää ja ideoida uutta valui hukkaan.

Mira kuitenkin nautti työnsä ytimestä, asiakkaiden auttamisesta. Olisi hän voinut jatkaa koulukuraattorinakin, mutta uuden työn vetovoima kävi lopulta vahvemmaksi. Mira oli opiskeluajoista asti pohtinut, voisiko yhdistää rakkaan hevosharrastuksen sosiaalialan työhönsä.

Lue myös: Alanvaihto edessä? Näin löydät ”oman juttusi” ja uuden työuran – Kokosimme ammattilaisen vinkit!

”Olen itse saanut hevosilta paljon – joku muukin voi varmasti hyötyä tällaisista kokemuksista”

Kun 8-vuotias Mira pääsi ensimmäistä kertaa ponin satulaan, liekki syttyi.

”Yksi talutusratsastuskierros vaasalaisen hotellin parkkipaikalla riitti. Sitä on vaikea selittää, mutta heti tuli fiilis, että tämä on minun juttuni.”

Lapsena Mira pääsi silloin tällöin ratsastustunneille ja leireille. Lukiolaisena hän pyöräili päivittäin viiden kilometrin matkan tallille – säästä riippumatta. Tallilla odottava hoitohevonen opetti vastuuntuntoa, mutta myös paljon muuta.

Elmeri-ruuna oli entinen ravihevonen, joka oli arka ja pelkäsi ihmisiäkin. Maastolenkillä se saattoi säikkyessään pukitella niin, että Mira putosi satulasta ja käveli takaisin tallille yksin, kun Elmeri laukkasi edeltä. Välillä Mira polki tallille, eikä edes saanut hevosta tarhasta kiinni.

”Saatoin jahdata ja houkutella sitä siellä tuntikausia, joten silloin tuli harjoiteltua sinnikkyyttä ja itsehillintää.”

Sitten yhteinen sävel alkoi löytyä. Luottamuksen ansaitsemiseksi piti tehdä paljon töitä, mutta juuri siksi se oli niin palkitsevaa. Kokemukset Elmerin kanssa johtivat osaltaan siihen, että Mira halusi myöhemmin yhdistää hevoset sosiaalialan työhönsä.

”Olen itse saanut hevosilta niin paljon, että ajattelin, että joku muukin voi varmasti hyötyä tällaisista kokemuksista.”

Mira Huhta ei löytänyt unelmien työpaikkaa, jossa yhdistyisivät sosiaalityö ja hevoset. Oli perustettava oma yritys.

Mira Huhta ei löytänyt unelmien työpaikkaa, jossa yhdistyisivät sosiaalityö ja hevoset. Oli perustettava oma yritys. © Mikko Lehtimäki

Kohti unelmaa – sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajana

Kymmenisen vuotta sosionomiksi valmistumisen jälkeen Mira kävi Ypäjän Hevosopistolla vuoden mittaisen täydennyskoulutuksen. Sen jälkeen hänellä oli valmiudet toimia sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaajana, joka kehittää esimerkiksi asiakkaiden sosiaalisia taitoja tai elämänhallintaa hevosten kanssa puuhastelun avulla.

Hevonen on suuri eläin, jota hoitaessa tai käsiteltäessä pitää keskittyä siihen mitä tekee. Silloin oppii, mitä hevosen eleet ja käytös tarkoittavat. Samalla asiakas löytää itsestään uusia puolia. Ujo ihminen voi esimerkiksi löytää rohkeutta, kun huomaa, että hevonen tekee niin kuin hän pyytää sitä tekemään.

Mira yritti etsiä työtä, jossa voisi hyödyntää osaamistaan. Ainoa mahdollisuus olisi ollut talli, jonne oli matkaa lähes sata kilometriä.

”Mietin tosissani sitäkin, että jaksaisinko ajaa niin kauas töihin.”

Alan työpaikkaa ei löytynyt, mutta ajatus jäi kytemään. Mira alkoi ymmärtää, että hänen olisi ryhdyttävä yrittäjäksi. Lopulta ratkaisevaa oli se, että Mira tapasi nykyisen työtallinsa omistajat. He kehottivat perustamaan yrityksen heti, turhia miettimättä.

Alkuhankaluuksia – ensimmäisen vuoden aikana ei tullut asiakkaita

Sosiaalipedagogista hevostoimintaa tarjoavan yrityksensä Mira perusti alkuvuodesta 2014. Kuraattorin työn vuoksi taloudellista painetta ei ollut, mutta uusien taitojen opettelu vei aikaa. Koska alkupääomaa ei ollut, kaikki piti tehdä itse. Hän palkkasi avukseen ainoastaan kirjanpitäjän.

Mira alkoi tinkiä yöunistaan, kun kokopäivätyön, perheen harrastusten ja muun tavallisen arjen ohessa ei muuten ehtinyt. Kun lapset menivät illalla nukkumaan, hän ryhtyi selvittämään yrittäjyyden koukeroita.

”Yön pimeinä tunteina opettelin nettisivujen tekoa ja markkinointia. Oli myös iso työ selvittää eri viranomaisilta, miten rekisteröin yrityksen, kun kyse on sosiaalipalvelusta eikä pelkästä harrastustoiminnasta.”

Suurin yllätys oli, miten vaikeaa oli saada ensimmäinen asiakas.

”Odotin epärealistisesti, että perustan firman ja nettisivut, ja sitten puhelin alkaa soida. Puhelinhan rupesikin soimaan, mutta soittajat olivat mainostajia.”

Mira ei aluksi uskaltanut edes ajatella, että yrityksestä tulisi hänelle kokopäivätyö. Silti häntä turhautti, kun asiakkaita ei ensimmäisen vuoden aikana vain tullut.

”Odotin epärealistisesti, että perustan firman ja nettisivut, ja sitten puhelin alkaa soida. Puhelinhan rupesikin soimaan, mutta soittajat olivat mainostajia.”

”Silloin meinasi usko loppua.”

Täydennyskoulutuksen aikana Mira oli huomannut, miten hevosten kanssa puuhastelu sai nuorista uusia puolia esiin. Muisto auttoi olemaan kärsivällinen. Tämän vuoksi hän ei hakeutunut talleille muihin työtehtäviin.

”Sosiaalialan työ on itselleni se tärkein juttu: asiakkaiden auttaminen niin, että he löytävät itse palikoita siihen, miten pääsevät arjessaan eteenpäin.”

Lyhyempi työviikko ja ympäripyöreät päivät yrittäjänä

Meni neljä vuotta siihen, että sosiaalityöntekijät ja perheet huomasivat, että hevosten kanssa puuhastelusta on apua lapsille ja nuorille. Asiakkaita alkoi hiljalleen tulla.

Sitten asiakasmäärä kasvoi ja kasvoi.

”Alkoi olla painetta siitä, että miten ehdin hoitaa kaiken.”

Mira Huhta oli edelleen töissä koulukuraattorina ja ajoi tapaamisiin suoraan työpaikaltaan. Päivälliseksi saattoi ehtiä hotkaista matkalta ostetun hampurilaisen. Oman yrityksen toiminnan suunnittelu piti hoitaa öisin.

Hän lyhensi työviikkonsa koulukuraattorina nelipäiväiseksi, mutta yrityksen kanssa työpäivät olivat silti ympäripyöreitä. Unelma sosiaalialan työn ja rakkaan hevosharrastuksen yhdistämisestä oli toteutumassa, eikä Mira huomannut, että oli ylirasittunut. Perhe sen sijaan näki, että valtaosa Miran ajasta kului kotonakin töitä tehdessä.

Lopulta Mira ymmärsi, että on pakko valita jompi kumpi. Intohimo oman yrityksen ja hevosten kanssa työskentelyn kanssa vei voiton.

”Tässä vaiheessa olisi tuntunut hölmöltä hylätä yritys. Päätin katsoa tämä kortin, jäädä opintovapaalle ja panostaa täysillä.”

Heittäytymiseen kannustivat niin perhe ja ystävät kuin työkaveritkin. Lisäksi Mira oivalsi, että yrittäjäksi ryhtymisen ei tarvitse olla lopullinen ratkaisu, josta ei voi enää koskaan perääntyä.

”Voin tehdä tätä vaikka viisi vuotta ja mennä sitten muualle töihin, jos siltä tuntuu. Ei se olisi mikään epäonnistuminen, jos en pyörittäisikään yritystäni eläkeikään asti.”

”Kun tallilla lopettaa työpäivän, on aina hyvä fiilis. Siellä joutuu keskittymään ja uppoutuu tekemiseen niin täysillä.”

”Kun tallilla lopettaa työpäivän, on aina hyvä fiilis. Siellä joutuu keskittymään ja uppoutuu tekemiseen niin täysillä.” © Mikko Lehtimäki

Opintovapaa nosti pintaan uupumuksen – ja ratkaisun

Kun opintovapaa alkoi, Miralla oli vihdoin aikaa panostaa yritykseen. Mutta tahdin hidastaminen päästikin pintaan uupumuksen ja pakotti itsetutkiskeluun.

Mira joutui kohtaamaan samoja asioita, joiden käsittelyä hän yrittää asiakkaillensa opettaa. Sohvalla itkuisena istuessaan hän opetteli läsnäoloa ja palautti tietoisesti mieleensä, mitä kaikkea hyvää hänen arjessaan on.

”Vasta silloin aloin elää niin kuin opetan: sovelsin itse itseeni esimerkiksi mindfulness-harjoituksia, joita teetän asiakkailleni. Opettelin taas kohtaamaan omat tunteeni sen sijaan, että olisin vain paahtanut täysillä eteenpäin ja jättänyt ne huomiotta.”

Ahdistunut olotila muuttui hiljalleen vapautuneemmaksi. Mira hyväksyi erilaiset tunteensa, antoi niiden tulla ja mennä. Hän alkoi hahmottaa oppineensa yrittäjänä samoja asioita, joita arat nuoret ovat oppineet hevosten kanssa: rohkeutta ja itseluottamusta.

”Olen jälkikäteen huomannut, että en ole aiemmin itse oikein uskonut, että unelmani voisivat toteutua.”

Huhtikuussa 2020 Mira Huhta irtisanoi itsensä koulukuraattorin työstään.

”Tuntui, että enää ei oikein ollut vaihtoehtoja. Vaikka irtisanoutuminen tietysti jännitti tosi paljon, se ei enää ollut niin iso valinta.”

Enää Miran ei tarvitse puurtaa yksin: tiimi on kasvanut kahdella osa-aikaisella työntekijällä. Myös yhteistyö tallin väen kanssa on antoisaa.

”Pitää uskaltaa heittäytyä”

Viime kesänä toteutui jälleen yksi Miran lapsuuden haave, kun hän osti ensimmäisen oman hevosensa. Seuraava haaste on kouluttaa siitä työkaveri. Työtä nelivuotiaan Mörkö-ruunan kanssa vielä riittää. Nuoren ja kokemattoman hevosen kanssa pitää rakentaa molemminpuolinen luottamus ja löytää yhteinen tapa tehdä asioita.

”Se voi viedä pitkään tai sitten ei. Vähän niin kuin yrittäjyydessäkin: nyt pitäisi uskaltaa heittäytyä. Pitää varoa liikaa suunnittelua ja sitä, että kuvittelisi miten asiat tulevat menemään. Elämä menee niin kuin se menee.”

Lue myös: Kulttuurituottajan työ vaihtui sairaanhoitajan opintoihin – Alexander vaihtoi alaa kolmikymppisenä: ”Kaikki eivät halua yrittäjiksi”

Juttua muokattu 26.4.2021 klo 9.48. Lisätty infolaatikko sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta.

X