Nuoruudenrakkaus veti Nuppu Forsmanin vanhan sukutilan emännäksi Haminaan: ”Täällä on hyvä olla ja asua – olen unelmapaikassani”

”Kävin täällä ensimmäisen kerran 17-vuotiaana lukiolaisena. Lauloin Ismo Forsmanin kanssa samassa kuorossa. Rakastuimme ja seurustelimme.

Lähdin vaihto-oppilaaksi ja palattuani ajattelin, että minähän en maatilan emännäksi ryhdy. Elämä vei erilleen, ja menimme tahoillamme naimisiin. Kävin Haminan seudulla ystäviä ja ­sukulaisia tapaamassa ja näin Ismoa satunnaisesti.

Keväällä 2016 tapasimme supermarketissa ja juttelimme. Laitoin perään viestin, että oli mukava nähdä ja jutella. Kun tapasimme uudelleen ja halasimme, molemmille tuli selittämätön tunne sielunkumppanuudesta. Olin eronnut kuusi vuotta sitten, Ismo oli tuolloin eroamassa. Jotenkin vain koimme, että ei ollut vaihtoehtoja.

Muutin tänne Ismon kotitilalle nuoremman poikani kanssa vuonna 2017. Asuimme ensin pihapiirin omakotitalossa. Ismon äiti asui vielä tuolloin päärakennuksessa, mutta hänelle piti löytää helpompi asumisratkaisu. Hän muutti Haminan veteraanikotiin vuonna 2018.

Meidät vihittiin omassa metsässä neljä vuotta sitten.”

Nuppu ja Ismo Forsmanin kodin, Marjastiinan majatalon, juuret ovat 1800-luvun alussa tai jopa 1700-luvulla. © Linda Varoma

Aitoissa on kesällä majoitustoimintaa. Kesällä 2022 niissä kuvattiin jakso Tervo & Halme matkailuohjelmaa. © Linda Varoma

Sukutila ja vahvat naiset

”Jaakkolan tilalla on aina tehty paljon töitä. Ismo on neljännen sukupolven isäntä. Hän otti tilan hoitaakseen sukupolvenvaihdoksessa jo lähes neljä vuosikymmentä sitten.

Myönnän, ettei tänne ollut helppo tulla. Emännän paikka piti ansaita. Ismo vertaa minua Niskavuoren nuoreen emäntään.

Arkemme on työntäyteistä, vaikka tilalla ei enää ole karjaa ja pellot on myyty ja vuokrattu.

Kaikki rakennukset tarvitsivat kunnostusta. Ismo oli ollut yrittäjä pitkään, minulle yrittäjyys oli haave. Täällä siitä tuli mahdollista.

Ismo oli miettinyt sopivaa käyttötarkoitusta tilan lukuisille rakennuksille, minulla oli suunnitelma valmiina. Olin piirtänyt vuosia aikaisemmin unelmakartan hyvinvointikeskuksesta. Kartta muistutti hämmentävän paljon Jaakkolan tilaa rakennuksineen.

Syksyllä 2019 avasimme Villa Jaakkolan, joka tarjoaa maatilamajoitusta ja juhlatiloja. Työskentelen myös työkykyjohtamisen asiantuntijana.

Saimme avuksemme tilan rakennusten kunnostamiseen perinnerakentamisen ammattilaisen työnjohtajaksi. Apuna on ollut myös opiskelijoita. Paljon olemme tehneet myös itse.

Tilalla oli paljon pois heitettävää. Menneet, puutetta kokeneet sukupolvet eivät heittäneet mitään pois. Tyhjensimme seitsemän siirtolavan verran kaikkea vanhaa.

Ismo on kuvaillut, että minun tuloni oli tilalle jalostavaa. Turhan tavaran tyhjentämisen myötä koko tila alkoi hengittää. Uutta ei voi tulla, ellei vanhaa lähde pois.”

Tilalla on myös kanoja ja kaksi kukkoa jotka kesällä tepastelevat vapaana pihamaalla. © Linda Varoma

Regina-koiralla on lääniä ulkoiluun. Vanhassa riihessä on kesäisin kahvila. © Linda Varoma

Kaappikello sai jäädä

”Tilan päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta. Rakennusta on myöhemmin jatkettu, ja jokainen sukupolvi on tehnyt taloon ja sisustukseen jotain muutoksia. Mekin olemme tehneet isoja muutoksia, mutta edellisten sukupolvien työtä kunnioittaen.

Joskus päärakennuksessa on asunut jopa 16 henkilöä. Kotimme sydän on tupa, jonka seiniin laitettiin Ismon ­äidin taloon tullessa pinkopahvit.

Halusimme katsoa, mitä lukuisten tapettikerrosten ja pinkopahvien alla on. Lopulta vastaan tulivat vanhat hirret. Paljastui myös savitiilillä aikoinaan umpeen muurattu ikkuna. Nauloja kertyi käsittämätön määrä, niitä ei todella säästelty ennen.

Halusimme antaa kaiken jäädä näkyviin, vaikka meitä neuvottiin käsittelemään seinät tasaisen värisiksi. Seinät pestiin mäntysuovalla ja imuroitiin. Hirsien välit tilkittiin pellavalla. Tuvan viereiset kaksi huonetta, kirjastohuone ja minun työhuoneeni tapetoitiin samantyyppisellä paperitapetilla, jota seinän kerrostumista löytyi.

Huonekaluistamme vain muutamat ovat talon vanhoja, kuten kirjastohuoneen ruskeasävyinen ruokapöytä ja lipasto. Myös vanha seinäkello sai jäädä, vaikka sen tikitys kuormittaa minua. Kello muistuttaa meitä ajasta ja sen ­kulumisesta.”

Tuvan vanhan ikkunan paikka on joskus tilkitty tiilillä. © Linda Varoma

Tilasta on otettu ilmakuvia eri aikoina ja niitä roikkuu seinillä eri paikoissa. © Linda Varoma

Keittiössä on esillä hyllyllinen vanhoja purkkeja ja kulhoja. © Linda Varoma

Kalusteille uusi koti

”Erottuani lasteni isästä rakensin itselleni modernin talon, jonka halusin sisustaa vanhoilla huonekaluilla. Ostin ne sisustusliikkeestä, joka tilasi italiasta yksittäisiä vanhoja huonekaluja. Pidän vanhojen esineiden hengestä. Sohvapöydän lasin alla on vanha intialainen ovi.

Kun toin huonekalut tänne, tuntui kuin ne olisivat vain odottaneet tänne tuloa, niin hyvin ne paikkaan sopivat.

Minulla on usein tunne, että olen elänyt täällä jonkun aiemman elämän. Jotenkin kaikki on loksahdellut kohdilleen niin hyvin.

Olen jopa onnistunut saamaan kyläläisten hyväksynnän. Siihen on varmasti vaikuttanut se, että olemme järjestäneet tilalla jo perinteeksi muodostuneet joulujuhlat kyläläisille. Haluamme, että Villa Jaakkola on hiukan kuin seuraintalo, jollaisia ei enää ole olemassa. Meillä on tilaa kokoontua niin navetan ylisillä kuin vanhassa riihessä, jossa pidän kesäkahvilaa.

Huonekaluja tai sisustusesineitä olen hankkinut hyvin vähän. Tuvan matot ja kattovalaisin on tänne hankittu. Ikkunaverhoja meillä ei ole, minulla ole ollut verhoja koskaan kodeissani.

Lapsuudenkodissani oli aivan liian paljon tavaraa. Kaikki omat kotini ovat olleet yksinkertaisia. Poistan jatkuvasti kaikkea ylimääräistä tavaraa.”

Yläkertaan vievät portaat saivat pitää alkuperäisen vihreän värinsä. © Linda Varoma

Yksi alakerran huoneista on Nupun työhuone. Seiniin valittiin kukkatapetti, sillä sellainen tässä huoneessa on aina ollut. © Linda Varoma

Jumppaajana Nuppu tauottaa työtään taukojumpalla. Työhuoneessa on puolapuut. © Linda Varoma

”Olen unelmapaikassani”

”Yläkerta, jossa on makuuhuoneemme, on kotimme yksityisintä aluetta. Majoitusasiakkaillemme tarjoan usein aamupalaa tuvan ison ruokapöydän äärellä. Joskus tuvassa on järjestetty tilausjuhliakin.

Lempipaikkani on tuvan ison ruokapöydän päässä. Istun siinä usein ja kirjoitan päiväkirjaa tai katselen ikkunoista avautuvia maalaismaisemia. Ismon lempipaikka on tuvassa vanha keinutuoli, jossa hän on kahtena ensimmäisenä elinvuotenaan istunut Hilma-mammansa sylissä.

Päärakennuksen ikkunat on vaihdettu 1980-luvulla vanhaa kunnioittaen. Talvisin niistä tulee tuuli läpi. Talossa on leivinuuni ja kaksi tulisijaa.

Toistaiseksi lämmitämme öljyllä ja puilla. Unelmakarttaani olin piirtänyt tuulivoimalan.

Keltainen päärakennus on joskus ollut kartanon valkea. Talon maalaaminen valkoiseksi onkin seuraava isompi projekti.

Myös kellari on vielä uudistamatta. Sinne tulee viinikellari ja sen eteen nuotiopaikka. Tiedostan, että saamme tämän kaiken vain osittain valmiiksi.

Täällä on erittäin hyvä olla ja asua. Hiljaisuus ja rauha ovat läsnä kaikkialla, eikä meillä ole televisiota eikä radiota. Olen unelmapaikassani.”

Tuvan ruokapöytä on Nupulle rakas paikka istuskella. Emännän paikka on pöydän vasemmassa päädyssä ja isännän häntä vastapäätä. © Linda Varoma

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/2023.

Lue myös: Suur-Uskin sukupolvien ketju ei katkennut – Mikko ja Marjo jättivät kaupunkilaiselämän ja perustivat pienpanimon esi-isien maille Vironlahdelle

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti