Sukututkimukseen hurahtaneelle Jere Markkaselle selvisi yllättäen, ettei vaari olekaan hänen biologinen isoisänsä – Alkoi tuntemattoman isoisän etsintä
Kun kotkalainen Jere Markkanen, 27, alkoi tutkia isänsä sukua, hän ei aavistanut, mihin lopulta päätyisi. Kun selvisi, että vaari ei olekaan hänen biologinen isoisänsä, alkoi tuntemattoman isoisän etsintä.
Jere Markkanen on lapsesta asti ollut kiinnostunut suvustaan. Yllättäen eteen tuli salaisuus. Sen selvittäminen johti uusien sukulaisten löytymiseen.
Mopoiässä Jere Markkanen pörräsi kavereiden kanssa kaupungilla kuten kuka tahansa teinipoika – yhdellä poikkeuksella. Jerellä oli nimittäin tapana livahtaa hautausmaalle etsimään sukulaisten hautoja.
Sukututkimus oli kiinnostanut Jereä pienestä pitäen. Kipinä syttyi vanhoja valokuvia katsellessa. Kuka tuo on? Kuka tämä on? hän kyseli mummoltaan, isänsä äidiltä.
He jakoivat yhteisen kiinnostuksenkohteen, sillä myös mummo, Seija Markkanen, oli selvitellyt oman Halmin sukunsa vaiheita.
Jere kiersi haudoilla, haali sukulaisten tekemisiä tutkimuksia, haastatteli elossa olevia sukulaisia ja tutki kirkonkirjoja mikrofilmeiltä, joita lainasi kaukolainana Kotkan kirjastoon.
Kun vanhat verolähteet tulivat digitoiduiksi, aukesi aivan uusi maailma. Jereä kiehtoi kysymys, kuinka kauas ajassa taaksepäin hän voisi päästä.
Vähänpä hän aavisti, mihin tutkimus lopulta veisi hänet.
Hätkähdyttävä tieto
Kotona tehtävät DNA-testit alkoivat hiljalleen yleistyä 2010-luvulla. Jerekin tilasi testin. Hän pyyhkäisi puikolla näytteen posken sisäpinnasta ja lähetti puikon Yhdysvaltoihin. Tulosten saapumisessa meni kuukauden päivät.
”Testit perustuvat siihen, että vertaillaan nettisivustolla omia tuloksia muiden testattujen dataan. Joitain kaukaisia osumia tuli, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää.”
Jeren ensimmäinen laaja sukututkimus kohdentui hänen isänsä sukuun. Isän isä, Jeren vaari Terjo Markkanen, oli jo kuollut, mutta Jere kannusti isäänsä ja muita sukulaisia tekemään DNA-testejä.
Rakennellessaan DNA-osumista laajaa sukupuuta, Jere ihmetteli osumia, jotka näyttivät vievän Ruotsiin. Sukututkimus sai hänet uskomaan, että ne olivat viitteitä vanhojen sukupolvien tuntemattomista isistä, joita Markkastenkin suvussa tiedettiin olleen.
Kului muutamia vuosia testitulosten ihmettelyä ja pähkäilyä. Kunnes Jeren kännykkään kilahti viesti kesken kavereiden kanssa vietetyn leffaillan.
Hänelle oli tullut tieto vaarin serkun ottaman DNA-testin tuloksesta. Se oli hämmentävä: Jeren isällä ja isänisän serkulla ei ollut mitään yhteistä perimää.
”Vaikka sukulaisuussuhde ei ollut kovin läheinen, olisi heidän pitänyt jakaa edes jotain samaa DNA:ta. Tulos oli kuitenkin puhdas nolla. Vaihtoehtoja jäi kolme: joko isälläni, vaarillani tai vaarin serkulla oli väärä isä.”
Jere soitti isälleen saman tien. Oho, nythän tämä menee mielenkiintoiseksi, totesi isä.
Tarvittiin vielä toisen sukulaisen DNA-testi, ja asia varmistui: Terjo Markkanen ei ollut Jeren vaari eikä hänen isänsä isä.
Kuka se sitten oli? Seija-mummolta, Terjon vaimolta, ei asiaa voinut enää kysyä. Hänkin oli jo kuollut pari vuotta aiemmin, vuonna 2014.
Vuonna 1959 syntyi Jeren isä Lahden naistensairaalassa. Seija-äiti oli ylpeä pojastaan. © Markkasen kotialbumi
Rakkautta Lahdessa
”Tunteet olivat ristiriitaisia. Asia konkretisoitui, kun siirsin sukupuussa Terjo-vaarin ”vain” mummon aviomieheksi.”
Jeren isä kannusti poikaansa selvittämään asian perin pohjin. Sekä isä että poika olivat sitä mieltä, että tätä ei voinut jättää epämääräiseksi oletukseksi.
Suvussa tiedettiin, että Seija oli ollut neljännellä kuulla raskaana mennessään Terjon kanssa naimisiin, mutta kukaan mummon elossa olevista sukulaisista tai ystävistä ei tiennyt, että asiaan olisi liittynyt toinenkin mies.
Haastattelujen lisäksi Jere kävi läpi isovanhempiensa jäämistöä. Selvisi, että Seija ja Terjo olivat tavanneet Lahdessa tansseissa vuonna 1956 tai 1957.
Sen jälkeen Terjo lähti merille ja kun hän palasi, rakkaus roihahti isolla liekillä. Tuolloin elettiin syys-lokakuun vaihdetta 1958. Pian Seija ja Terjo menivät kihloihin ja naimisiin.
Poika, Jeren isä, syntyi vuonna 1959.
Ikuiseksi mysteeriksi jää, aavistiko tai tiesikö Seija, että Terjo ei ole pojan isä.
”Jotkut kysyivät, miksi me tongimme asiaa. Meillä oli kuitenkin isäni kanssa vahva ajatus siitä, että jokaisella on oikeus saada tietää biologiset juurensa”, Jere Markkanen sanoo. © Linda Varoma
Ratkaiseva löytö
Jeren sukututkimus jatkui DNA-testien perusteella saatujen osumien perkaamisella. Ne veivät vahvasti Ruotsin Taalainmaalle, Malungin kuntaan.
”Pääsin erilaisten DNA-tutkimustyökalujen avulla kiinni muutamiin kiinnostaviin sukuihin, joista biologinen isoisäni saattaisi löytyä. Aloin etsiä vuosien 1920–1940 välillä syntyneitä miehiä. Perkasin satoja ihmisiä ja kävin läpi ruotsalaisia digitoituja kirkonkirjoja.”
Se oli aikamoista salapoliisityötä. Lopulta Jere sai rajattua yli 200 miehen nimen noin 40:een.
Erityisesti häntä kiinnostivat ammatit, jotka olisivat voineet viedä harjoittajansa ulkomaille. Yhden miehen kohdalla luki musiker, muusikko. Mies oli nimeltään Sven.
”Silloin minulle tuli kutina, että tämä voisi olla oikea. Ikäkin täsmäsi.”
Jeren isä päätti lähteä Lahden kirjastoon lukemaan vanhoja, vuoden 1958 vuoden sanomalehtiä.
Isä soitti Jerelle jo samana päivänä ja ilmoitti, että arvaapas, mitä löytyi. Hän oli bongannut lehdestä keikkamainoksen, jossa kerrottiin, että Sven orkestereineen esiintyy Lahdessa koko syyskuun 1958.
Jeren mielessä lapsuuden isoisä säilyy tärkeänä. ”Terjo on kuitenkin se ainut isoisä, joka minulla on ollut.” © Linda Varoma
Ruotsalaista verta
Alkoi tutkimuksen henkisesti raskain vaihe.
”Salapoliisityötä on helppo tehdä itsekseen, mutta kun piti alkaa selvittää Svenin elossa olevia sukulaisia, menimme muiden ihmisten elämänpiiriin. Asia ei koskettanut enää vain meitä.”
Selvisi, että Sven oli kuollut samana vuonna kuin Jeren mummo. Kävi myös ilmi, että Sven oli ollut kolme kertaa naimisissa ja hänellä oli näistä liitoista yhteensä yhdeksän lasta.
Ne lapset, joihin Jere sai yhteyden, suhtautuvat asiaan vaihtelevasti.
Osa ei halunnut olla tekemisissä yllättäen ilmaantuneiden suomalaisten sukulaisehdokkaiden kanssa ja kieltäytyi ottamasta DNA-testiä. Osa taas suhtautui myötämielisesti.
Lopullisesti sukulaisuus varmistui, kun yksi Svenin lapsista ja yksi hänen siskoistaan teettivät DNA-testit. Jeren isästä tuli yhtäkkiä puoliksi ruotsalainen ja Jerestä neljännesosaruotsalainen.
”Ymmärrän Svenin sukulaisten ristiriitaiset tunteet ja reaktiot, koska tällaiset asiat voivat muuttaa käsitystämme esimerkiksi omista vanhemmistamme. Jotkut heistä kysyivät, miksi me tongimme asiaa. Meillä oli kuitenkin isäni kanssa vahva ajatus siitä, että jokaisella on oikeus saada tietää biologiset juurensa.”
Joidenkin uusien sukulaisten kanssa suhteista on muodostunut lämminhenkisiä. Näin on käynyt esimerkiksi Svenin Tukholmassa asuvan 88-vuotiaan siskon kanssa.
Sukututkimus paljasti, että Jere Markkasen biologinen isoisä Sven oli lahjakas musikantti jo nuorena. Kuva on kehystettynä Jeren hyllyssä. © Markkasen kotialbumi
Musiikki- ja monitoimimies
Valokuvassa tummatukkainen nuorukainen soittaa viulua unelmoiva ilme kasvoillaan. Pitkä otsatukka on pyyhkäisty sivuun, mutta poskelle on valahtanut muutamia suortuvia.
Kuvassa on Sven noin 16-vuotias. Jere sai valokuvan Svenin Tukholman-siskolta tammikuussa 2018, jolloin hän kävi siellä isänsä kanssa vierailulla. Samalla matkalla he poikkesivat Svenin haudalla.
Kuva on nyt kehystettynä Jeren kirjahyllyssä.
Jere on pystynyt haastattelujen perusteella luomaan kuvaa biologisesta isoisästään. Sven oli musiikkimies henkeen ja vereen.
Viulun lisäksi Sven soitti trumpettia, pianoa ja vibrafonia, joka oli hänen varsinainen pääsoittimensa. Hän oli koulutukseltaan insinööri, mutta 1950-luvulla hän heittäytyi ammattimuusikoksi.
Muusikkouransa jälkeen hän teki vielä vaikka mitä: pyöritti elektroniikkaliikettä, oli kiinteistövälittäjänä ja hotelliyrittäjänä. Hän oli myös hifi-tekniikan kärkihahmoja 60-luvun Ruotsissa ja kirjoitti aiheesta kaksi kirjaakin.
”Luonteeltaan hän oli ilmeisesti aika ulospäinsuuntautunut, iloinen ja sosiaalinen ihminen. Tyyppi, jonka kanssa on varmasti ollut mukavaa viettää aikaa. Harmi, että minulla ei ollut tilaisuutta tavata häntä.”
Jere ja hänen isänsä ovat löytäneet itsestään yhtäläisyyksiä Sveniin. Myös Jeren isä on musikaalinen ja arvostaa hyvää äänentoistoa yli kaiken. Jere tunnistaa itsessään ainakin Svenin innostuneisuuden eri projekteihin.
Terjo Markkanen ja Seija Halm rakastuivat Terjon palattua meriltä syksyllä 1958. Kuvassa on Terjo, Seija, heidän yhteinen poika eli Jeren isä sekä tytär Seijan aiemmasta liitosta. © Markkasen kotialbumi
Matka itsensä ymmärtämiseen
Olemme osa jatkumoa. Emme vain yksittäisiä puurtajia vaan osa jotakin isompaa. Tämä on ehkä tärkein oivallus, jonka sukututkimus toi Jerelle.
”Oman isoisän juurien selvittäminen on ollut samalla matka itseeni. Isälleni tämä on ollut tietysti vielä isompi juttu. Kaikki tämä on auttanut meitä ymmärtämään itseä ja sitä, mistä tulemme.”
Jere miettii, että on ehkä parempi, että asia selvisi vasta nyt, kun Seija, Terjo ja Sven ovat kaikki kuolleita. Jos joku heistä olisi ollut vielä elossa, totuuden paljastuminen olisi ollut paljon vaikeampi asia.
Samalla, kun Jere on saanut isänsä puolelta toisenkin isoisän, tuntuu Terjo-vaari entistäkin läheisemmältä. Myös useimmat Terjon sukulaiset ovat sitä mieltä, että Jere ja hänen isänsä ovat edelleen sukua, vaikka veriside puuttuu.
”Äitini isä kuoli muutama vuosi ennen syntymääni, joten Terjo on kuitenkin se ainut isoisä, joka minulla on ollut.”