Sydänkohtaukset pakottivat Tia Laurilan pysähtymään: ”Olen aina ollut superaktiivinen - tuntui kuin olisin pudonnut tyhjän päälle”

Tia Laurila muutti Lanzarotelta Suomeen sydänkohtauksen saatuaan. Sairauseläkkeelle jääminen ja tahdin hidastaminen oli kova paikka aktiiviselle naiselle, joka oli asunut yli 20 vuotta ulkomailla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sairauskohtaus muutti Tia Laurilan elämää. ”Yhtäkkiä minun oli pakko jarruttaa.”

Tia Laurila muutti Lanzarotelta Suomeen sydänkohtauksen saatuaan. Sairauseläkkeelle jääminen ja tahdin hidastaminen oli kova paikka aktiiviselle naiselle, joka oli asunut yli 20 vuotta ulkomailla.
(Päivitetty: )
Teksti: Eveliina Lauhio

Kesämekkoja, palmuja, puutarhajuhlia, pitkiä työpäiviä, liikunnallisia harrastuksia ja matkustelua. Ne kuuluivat olennaisesti Tia Laurilan, 65, elämään Lanzarotella kuusi vuotta sitten.

Tia muutti Kanariansaarille vuonna 1989 ja sai työtä lanzarotelaisen lääkäriklinikan tulkkina.

”Vuoden sisällä koko elämäni muuttui. Erosin silloisesta aviomiehestäni ja neljän lapseni isästä. Ajattelin, että nyt jos koskaan on minun aikani toteuttaa unelmani ulkomailla asumisesta.”

Kielitaitoinen Tia löysi Lanzarotelta matkaoppaan töitä ja muutti ikuisen kesän saarelle. Isänsä hoiviin Suomeen jäivät Tian lapset, joista vanhin oli 16-vuotias ja nuorin viisivuotias.

”Olihan se raju elämänmuutos koko perheelle, etenkin näin jälkikäteen katsottuna. Minulle ulkomailla asuminen on kuitenkin tavallista. Pikkusiskoni muutti pysyvästi Ranskaan 19-vuotiaana, ja myös vanhempani asuvat nykyään Ranskassa. Perheeni on ollut aina menevää sorttia.”

Tia nautti elämästä uudessa kotimaassaan. Hän viihtyi työssään, sai paikallisia ystäviä ja rakasti lämmintä ja aurinkoista ilmastoa. Tian lapset vierailivat säännöllisesti äitinsä luona.

Tia koki elämässään täyskäännöksen jälleen vuonna 2012. Sen jälkeen mikään ei ole ollut ennallaan.

Ensimmäinen sydänkohtaus Lanzarotella

Leutona tammikuun päivänä vuonna 2012 Tia tunsi itsensä poikkeuksellisen väsyneeksi kotonaan Lanzarotella. Päätä kivisti ja lihaksia särki.

Olo oli niin heikko, että Tia soitti aamulla lääkärinä työskentelevälle pomollensa.

Esimies huolestui heti, sillä Tia ei ollut pitänyt ainuttakaan sairauslomapäivää yli 20 vuoden työuransa aikana.

Tia uskoi väsymyksen johtuvan siitä, että hän oli tehnyt yli kymmenentuntisia työpäiviä kuutena päivänä viikossa.

Esimies oli toista mieltä. Hän passitti Tian sydänfilmiin sairaalaan. Sitten alkoi tapahtua.

Tia muistaa vain sen, että kaikki kävi nopeasti. Yhtäkkiä häntä nostettiin paareilla ambulanssihelikopteriin, jonka määränpää oli Gran Canarian pääkaupunki Las Palmas.

”Olin tapahtumien nopeasta kulusta ja rauhoittavista lääkkeistä sen verran pökerryksissä, etten pystynyt ajattelemaan selkeästi. Muistan lentomatkan aikana olleeni lähinnä huolissani siitä, miten pilotti ja ensihoitajat mahtuvat istumaan ahtaassa helikopterissa.”

Sairaalassa Tialla todettiin sydänkohtaus, ja hänelle tehtiin kiireinen pallolaajennus. Leikkauksen jälkeen Tiaa pidettiin neljä viikkoa sairaalassa tarkkailussa. 59-vuotias Tia odotti pääsevänsä pian takaisin työelämään, mutta toisin kävi.

”Tajusin tilanteen vakavuuden vasta sillä hetkellä, kun lääkäri alkoi puhua minulle sairauseläkkeen hakemisesta. Hän oli sitä mieltä, että sydämeni ei kestäisi työelämään palaamista.”

Masennuksen oireita ja huono olo – Toista sydänkohtausta seurasi kooma

Lastensa houkuttelemana Tia muutti Suomeen kesällä 2013. Myönnetty sairauseläke vahvisti sen, että työelämään ei olisi enää paluuta. Kesä meni mukavasti mökkeillessä ja viettäessä aikaa lasten ja lastenlasten kanssa, mutta syksyllä Tian mieliala laski.

”Masennuin. En käynyt lääkärissä, mutta minulla oli selkeät masennuksen oireet. Oli vaikeaa tottua siihen, että valo vähenee ja ilma viilenee niin nopeasti.”

Pahimmat koettelemukset olivat kuitenkin vasta edessä. Tammikuussa 2014 Tia hakeutui lääkäriin huonon olon vuoksi. Lääkäri ei nähnyt syytä huoleen, ja hän passitti Tian kotiin. Muutaman viikon päästä Tia sai jälleen sydänkohtauksen.

Tia heräsi sairaalassa oltuaan koomassa useita päiviä. Lääkäri kertoi, että Tian sydän oli ollut pysähtyneenä 17 minuuttia. Ohikulkijan ripeä toiminta oli pelastanut kadulle tuupertuneen Tian hengen.

”Viimeinen muistikuvani on se, että lähdin kotoa kävelemään lähikauppaan.”

Toinen selviytymistaistelu koitti, kun Tia palasi kotiin kolmen viikon sairaalajakson jälkeen. Arki tuntui aluksi lähes ylivoimaiselta. Ulkona paukkui pakkanen, ihmiset olivat kiireisiä ja ystävät asuivat kaukana. Tiaa väsytti, ja pelko uudesta sydänkohtauksesta painoi mieltä. Tian elämässä ei ollut enää tietoakaan spontaaneista puutarhajuhlista tai espanjalaisesta puheensorinasta.

”Tunsin itseni yksinäiseksi. Ikävöin lanzarotelaista kulttuuria, jossa kuuluu asiaan jutella tuntemattomien kanssa. Tuntui tyrmistyttävältä matkustaa Suomessa julkisissa kulkuvälineissä, kun kukaan ei nostanut katsettaan puhelimen ruudusta.”

Elämän eteen tuoma pakollinen pysähdys pelotti.

”Olen aina ollut superaktiivinen. Yhtäkkiä minun oli pakko jarruttaa. Tuntui kuin olisin pudonnut tyhjän päälle.”

Tia Laurila

Sairaalasta kotiuduttuani olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä kuin ristisanatehtäviä.” © SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA

Uusi työ tulkkina

Käänne parempaan tapahtui, kun Tia löysi levon rinnalle työtä. Hän näki kirjaston seinällä ilmoituksen, jossa Vantaan tulkkikeskus etsii tulkkeja.

Nykyään Tia on tulkkina asiakkaiden mukana esimerkiksi terveyskeskuksessa, sosiaalitoimistossa ja kahden erikielisen vanhemman pariterapiassa. Työtä Tia voi tehdä joustavasti päivänä tai kahtena viikossa oman jaksamisensa mukaan.

”Osittainen työhön palaaminen on ollut merkittävässä roolissa toipumisessani. Voin paremmin, kun tunnen itseni tarpeelliseksi. Kai se on luonteelleni tyypillistä.”

Kaikkein tärkein voimavara uuteen elämään sopeutumiseen on ollut Tialle hänen perheensä.

”Kaikki lapset asuvat lähelläni, tyttäreni Karolina aivan naapurissa. Parasta Suomessa on se, että voin olla mukana lasteni ja lastenlasteni arjessa.”

Sisukas asenne on ollut myös tärkeä tekijä Tian toipumisessa. Hän päätti, ettei luovuta.

”Sairaalasta kotiuduttuani olin niin väsynyt, etten jaksanut tehdä juuri muuta kuin täyttää ristisanatehtäviä. Ajattelin, että sekin on parempaa kuin sohvalla makaaminen. Menin eteenpäin pienin askelin.”

Kun masennus yritti tehdä paluuta, Tia keskittyi ajattelemaan positiivisia asioita. Hän etsi Suomen hyviä puolia. Iloa alkoi löytyä pienistä asioista: lanttulaatikosta, kuulaista syysaamuista ja suvun yhteisestä kesäpaikasta Kylmälässä.

Haaveissa paluu Espanjaan

Kun samaan aikaan sairastuu, jää pois työelämästä ja vaihtaa asuinmaata, juuri mikään ei pysy elämässä ennallaan.

”Muutos oli niin iso, etten ole vieläkään ihan kokonaan sopeutunut Suomeen. Neljännesvuosisata ulkomailla on pitkä aika. Lanzarotesta asumisesta ehti tulla iso osa identiteettiäni.”

Kun Tialta kysyy, houkutteleeko muutto takaisin etelään, hänen suupielensä kääntyvät ylöspäin.

”Haaveilen usein siitä, että muuttaisin takaisin Espanjaan. Lapseni vähän toppuuttelevat, kun vointini ei ole kovin vakaa, mutta olen tottunut pitämään oman pääni.”

Kanariansaarten sijaan Tia on katsellut asuntoja Manner-Espanjasta. Sinne on lyhempi matka ja edullisemmat lennot kuin entiselle kotisaarelle Lanzarotelle.

Yhdestä asiasta Tia aikoo pitää kiinni niin kauan kun lääkäri antaa hänelle luvan lentää. Joka vuosi tammikuun alussa Tia lentää Lanzarotelle ja palaa maaliskuun puolessa välissä nuorimman lapsenlapsen syntymäpäiväjuhliin.

”Paluu palmupuiden luo auttaa minua pääsemään yli pahimmasta pimeästä jaksosta.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 11/18.

Vahvuutena omapäisyys

”Olen sisarusparvestamme eniten äitini kaltainen. Asuin itsekin kuusi vuotta Lanzarotella ennen kuin perustin perheen. Olen yhtä kova tekemään töitä kuin Tia. Myös minä jouduin hidastamaan tahtia uupumuksen takia. Siksi minun oli helppo tunnistaa äitini väsymys ja alakulo masennukseksi.

Äidin sydänkohtaus oli minulle kova paikka. Olin huolissani, kun hän oli monta viikkoa sairaalassa toisessa maassa. Toivoin, että äiti muuttaisi meitä lapsia lähemmäksi Suomeen, jotta häntä olisi helpompi auttaa. En kuitenkaan halunnut painostaa, sillä tiesin, että äiti tekee kuitenkin niin kuin tahtoo.

Kuoleman lähellä käyminen muutti Tiaa. Ennen aktiivisesta ja töitä kellon ympäri paiskivasta Tiasta on tullut rauhallisempi. Näyttää, että äiti on oppinut tunnistamaan rajansa ja ymmärtämään levon merkityksen.

KAROLINA BLOMSTER

© SAMPO KORHONEN / OTAVAMEDIA

Olen huomannut äidin kärsivän välillä yksinäisyydestä. Hänen lähimmät ystävänsä asuvat kaukana Helsingistä. Olen yrittänyt tukea äitiäni olemalla mahdollisimman paljon läsnä hänen arjessaan.

Äidin suurin vahvuus on hänen sinnikäs ja itsepäinen luonteensa. Olin 13-vuotias, kun äiti muutti Lanzarotelle ja minä jäin asumaan isäni luokse. Silloin koin, että äiti hylkäsi minut. Tunsin vihaa ja katkeruutta.

Olemme puhuneet asiat halki. Nykyään olemme hyvissä väleissä. Nyt aikuisena pidän omapäisyyttä äitini vahvuutena. Hän kulkee rohkeasti omaa polkuaan, eikä yritä liikaa miellyttää muita.”

Karolina Blomster

X