Syöpä vei Jennan silmän: ”Miksi juuri minä, mitä väärää olen tehnyt?”

Jaa artikkeli
Ennen leikkausta Jenna otti ystävänsä Kirsti Leinosen kanssa valokuvan muistoksi. © Niclas Mäkelä/Otavamedia
Jenna Jansson on sairastanut silmäsyövän kaksi kertaa. Toisella kerralla häneltä leikattiin vasen silmä pois.

Ensin vasempaan silmäluomeen muodostui pieni valkoinen patti, kuin finni. Se ei ollut kipeä, mutta kasvoi nopeasti. Kuukauden päästä Jenna Jansson näki kaiken kahtena. Patti oli edelleen suurentunut, nyt se oli halkaisijaltaan 38 milliä. Elettiin huhtikuuta 2010, Jenna oli 12-vuotias.

Jenna meni Espoossa terveyskeskukseen, josta hänet lähetettiin Helsinkiin Meilahden silmäklinikalle. Patista otettiin koepala. Tulos oli sokki: silmässä oli syöpä.

Silmäsyöpä oli laadultaan harvinainen, erittäin aggressiivinen pehmytkudossyöpä. Hoidot aloitettiin heti seuraavana päivänä. Lääkärit saivat apua kollegoiltaan Ruotsista, Saksasta ja Englannista. Jennaa hoidettiin Helsingissä Lastenklinikan syöpäosastolla K10:ssä.

Elokuussa 2010 Jenna lähti isänsä, Janne Janssonin, kanssa Ruotsiin, Uppsalaan sairaalaan, jossa Jennalle annettiin sädehoitoa. Siellä myös tehtiin lisätutkimuksia.

”Mulle laitettiin kypärä päähän, joka pultattiin penkkiin kiinni. Kypärän takaa suun eteen tuli rautakaari, jossa oli hampaitteni mukaan painettu suumuotti, johon purin kiinni.”

Näin Jennan pää pysyi paikallaan, kun hänelle annettiin sädehoitoa. Sitä Jenna sai kuuden viikon ajan jokaisena arkipäivänä.

Silmäsyöpä muutti arjen:  Isän rekkatyöt vaihtuivat omaishoitajuudeksi

Sairastumisensa aikaan Jenna asui Tuomarilan perhetukikeskuksessa, sillä vanhemmat olivat eronneet aiemmin. Saatuaan diagnoosin ja hoitojen alettua Jenna muutti isänsä ja äitipuolensa luokse.

Kotona tyttären sairastuminen muutti arjen. Janne-isän rekkatyöt vaihtuivat omaishoitajuudeksi, ja Jennan koulunkäynti muuttui infektiovaaran takia kotiopetukseksi.

”Kaikki kulkemiset piti hoitaa joko taksilla tai omalla autolla. Kaupoissa, kirjastoissa tai ravintoloissa käyminen ei tullut kysymykseenkään”, isä kertoo.

Jennan äiti oli myös apuna, kun tytär sairastui.

”Äiti osallistui sairaalatutkimuksiin ja hoitojaksoihin silloin, kun se oli tarpeellista. Hän pystyi kuitenkin olemaan kokopäivätyössä koko sairauteni ajan.”

Tuona kesänä ei päästy huvipuistoihin tai pitemmille automatkoille, mutta hoidot tepsivät. Ärhäkkä syöpä ja oli poissa alle vuodessa. Terveen paperit tulivat joulukuussa 2010, ja elämä palautui tuttuihin uomiin.

Jenna sai myös tukihenkilön 50-vuotiaasta mukavasta ja seurallisesta naisesta, jota Jenna alkoi kutsua Sosteriksi.

”Isän naama alkoi nimittäin jossain vaiheessa nyppiä, ja iskähän aloitti myös taas työt”, Jenna kertoo.

Tukihenkilön eli Sosterin kanssa Jenna soppaili, kävi leffassa ja ulkona syömässä.

”Se oli hyvää aikaa. Kolmen kuukauden välein kävin vain kontrolleissa, magneetti- ja keuhkokuvauksissa.”

Parasta oli se, että Jenna pystyi aloittamaan leipurikondiittorinopinnot.

Takaisku vappuna: ”Omassa pienessä päässäni raksutti, että se p*rkeleen silmäsyöpä on uusiutunut!”

Vappuna 2014 kontrollikuvissa näkyi pieni muutos.

”Iskä yritti sanoa, ettei nyt kannata ajatella pahinta, mutta itse manasin, että jaahas, tässä sitä taas mennään. Omassa pienessä päässäni raksutti, että se on uusiutunut, se on uusiutunut, perkeleen syöpä!”

Diagnoosi vahvisti Jennan epäilykset. Syöpä oli palannut aggressiivisempana kuin koskaan. Patti oli siirtynyt taaemmaksi, syvemmälle nenän ja silmän väliseinään.

”Kyyneleet virtasivat. Tämä ei voi olla totta! Tuntui ihan maailmanlopulta”, Jenna muistelee.

Hän joutui taas kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin: sydänultraan, keskuskatetriasennukseen, selkäydinpunktioon, koepalan ottoihin…

Suomalaiset lääkärit ottivat avukseen kollegansa Saksasta ja Englannista. Hoitosuunnitelma tuli kuukauden päästä: Vasen silmä on leikattava juurineen pois. Myös ylä- ja alaluomi. Tällä tavalla syöpä saadaan kokonaan eliminoitua.

Äitipuoli kertoi Jennalle järkyttävän uutisen, kun isä ei pystynyt.

Jenna romahti.

”Menin vessan lattialle kyykkyasentoon, pidin päästäni kiinni ja huusin ei, ei, ei! Itkin ja ulvoin hysteerisesti”, Jenna muistelee.

Mutta jo muutaman päivän kuluttua hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää ja hyväksyä tilanteen.

”Ei siinä auttanut enää parkua tai itkeä.”

Lääkärikin veisteli mustaa huumoriaan: ”Mieluummin yksisilmäinen leipuri kuin kaksisilmäinen haudassa.”

Isä sanoo, että Jenna on vahva tyttö, joka ymmärtää asioita hyvin.

”Hän on aikuistunut sairauden aikana, ja kokenut lyhyessä elämässään todella paljon.”

Silmäsyöpä on silti vaatinut voimia. Ennen jokaista hoitojaksoa Jenna on psyykannut itseään perusteellisesti ja järkevästi.

”Senhän on tiennyt, mitä on edessä: väsymystä, letkuja, oksentelua ja sitä rataa.”

Silmäsyöpä vei Jennan toisen silmän. Ennen leikkausta Jenna otti ystävänsä Kirsti Leinosen kanssa valokuvan muistoksi. © Niclas Mäkelä/Otavamedia

Jenna on ollut myös onnekas, sillä hänellä on ollut hyvä ystävä, lähihoitajaksi opiskeleva, Kirsti Leinonen, 19, tukenaan.

”Kun Jenna kertoi sairastavansa syöpää, se oli raskas tieto. Mutta samalla huomasin, kuinka urhea kamppailija ja iloinen tyyppi Jenna on”, Kirsti kuvailee ystäväänsä.

Jenna kysyi, tulisiko Kirsti hoitojaksoille mukaan sairaalaan. Ja Kirsti tuli. Hän istui Jennan vierellä jokaisen hoitojakson. Lisäksi hän kävi Jennan kotona pistämässä kasvutekijäpistoksia, jotka kiihdyttivät luuytimen toimintaa ja tuottivat lisää valkosoluja. Pistos annettiin vuorokauden kuluttua solunsalpaajahoidon lopetuksesta.

”Jenna on sanonut, että ei tiedä, millaisessa montussa hän olisi ilman minua ollut. Tuntuu mukavalta, että olen pystynyt olemaan tukena ja auttamassa vaikeassa tilanteessa.”

”Kirsti on aivan mahtava tyyppi”, sanovat sekä Jenna että Jennan isä.

Huipputyyppejä on myös Santa Cruz -bändissä, joka veti yksityisen keikan Jennalle sairaalassa. Myös Voice of Finlandista tuttu Lee Angel kävi usein moikkaamassa ja piristämässä Jennaa kitaran kanssa.

”Me ollaan molemmat päättäväisiä. Jos me jotain halutaan tehdä tai mennä jonnekin, niin mehän keksitään keinot”, Kirsti sanoo.

Glamrockia rakastavat ystävykset muun muassa leipovat vapaa-ajallaan. Jenna maalaa myös tauluja, suunnittelee ja tekee tilaustöinä bändien logoja ja julisteita, muun muassa Santa Cruzille. Lisäksi hän virkkaa ja tekee helmiäiskoruja.

”Mutta musiikki on ykkönen. Rakastan myös Reckless Love -bändiä. En tiedä, missä olisin ilman musiikkia.”

Jennalle on tarjottu terapiaa, mutta siitä hän ei innostunut.

”En vaan jaksa enää jauhaa miljoonaan kertaa samoja asioita.”

Silmäsyöpä vei Jennan toisen silmän kokonaan: ”Miksi juuri minä sairastuin, mitä väärää olin tehnyt?”

Jenna ei pelännyt leikkausta, jossa silmä poistettiin.

”Enhän mä tällaista leikkausta olisi halunnut, se on selvä. Mutta kun haluan elää terveenä, muuta vaihtoehtoja ei ollut. Miksi olisin stressannut turhaan operaatiota, koska se oli kuitenkin edessä?”

Ennen leikkausta Jenna ja Kirsti ottivat kuvia itsestään muistoksi. Leikkausta edeltävänä yönä Jenna pyöri sängyssä ja mietti syntyjä syviä. Sitä, miten hän paranisi leikkauksesta. Sitä, miten ihmiset suhtautuisivat häneen sen jälkeen. Ja sitä, miten hän itse suhtautuisi itseensä.

”Mietin myös, miksi juuri minä sairastuin, mitä väärää olin tehnyt? En ole mitään vastauksia saanut, noita ajatuksia vaan pyöritellyt.”

Lokakuun alussa vuonna 2014 silmä poistettiin.

”Minulta leikattiin koko ulkoinen luomi, silmän hermot ja lihaksisto. Jäljelle jäi vain kuoppa.”

Viisituntisessa ja vaativassa leikkauksessa silmän paikalle otettiin käsivarresta ihoa ja rasvakudosta. Leikkauksen jälkeen Jenna sai peilin käteensä.

”Katsoin, että mitä helvettiä! Järkyttävän kokoinen vekki. Olivat ommelleet silmäni umpeen.”

Kirsti kiiruhti heti koulun jälkeen sairaalaan.

”Jenna oli silloin vielä aika pihalla. Ensivaikutelma oli suhteellisen verinen, mutta siisti”, kertoo Kirsti.

Jenna toipui silmäleikkauksesta hyvin.

”Olen oikeasti hämmentynyt, miten helposti se meni.”

Lapset ihmettelevät

Nyt Jennan piti opetella uudestaan kaventuneen näkökentän etäisyydet. Kun hän kävi ystäviensä kanssa laivaristeilyllä, rapuissa oli pientä jännitystä, mutta hyvin askeleet osuivat.

”Välillä on fiilis, että haluaisin avata vasemman silmän, mutta sitten tajuan, ettei se ole mahdollista, eihän minulla ole sitä silmää.”

Jennan pitkät, lapaluiden alle ulottuneet hiukset tippuivat syöpätaistelussa. Suuri muutos ulkonäössä on silmän päällä oleva iso laastari.

”Useimmiten lapset sanoo, että kato äiti, tuo näyttää kummalta. Se tuntuu tietenkin pahalta.”

Joskus Jennaa pelottaa kävellä yksin kaupungilla. Ihmiset voivat tokaista mitä sattuu.

”Tähän en osannut varautua. Jos kävelen yhdessä jonkun toisen kanssa, tulee heti itsevarmempi olo.”

Juuri nyt Jennan elämä hymyilee. Punaiseksi värjätyn tukan alta paljastuu silmä, jossa on pilkettä. Ja poikaystäväkin hymyilee rinnalla.

Lue myös: Glaukooma on salakavala silmäsairaus, joka voi johtaa sokeutumiseen – jopa kolmannes sairastaa sitä tietämättään

X