Taistelu toimeentulosta -”Joskus olisi kiva lähteä leffaan”

Teija Lind, 53, tottui lapsena kovaan työhön. Hän kasvoi 12-lapsisen katraan keskimmäisenä, syrjäisellä maaseudulla Taipalsaaren Kyläniemessä.

”Isä ja äiti olivat maanviljelijöitä ja kalastajia. Aamuisin äiti lypsi ja syötti lehmät ja sitten lähti isän kanssa Saimaalle kalaan. Me lapset hoidimme huushollia”, Teija kertoo.

Teija tottui vesitonkkien raahaamiseen, pyykkien keittämiseen, tuvan siivoamiseen. ”Joka päivä piti siivota, kantaa matot ulos ja luututa lattiat. Äiti halusi pitää kotimme siistinä.”

Perhe oli köyhä, eikä mitään turhaa hankittu. Lapset saivat pärjätä vuoden ympäri kaksilla kengillä. Sukat ja lapaset olivat usein eri paria. Jouluisin he saivat seurakunnalta ruoka-apupaketin.

”Odotin pakettia kovasti, koska siellä oli suolamakkaraa. Voi että se maistui hyvälle!” Niukkuus on sävyttänyt Teijan elämää myöhemminkin. Mutta ei ole lannistanut.

Vaikka lapsuuteen kuului niukkuutta ja työntekoa, Teija muistelee aikaa lämmöllä. Sisarukset olivat aina yhdessä. Kesäisin he uivat ja onkivat, talvisin hiihtivät ja laskivat mäkeä.

17-vuotiaana Teija alkoi seurustella ja muutti miehen kanssa yhteen. Hän sai seitsemässä vuodessa viisi lasta.

”Myöhemmin olen miettinyt, miten ihmeessä jaksoin. Ulkoilukin oli aikamoinen temppurata: kuopusta odottaessani kannoin raskausmahani kanssa ulos tyttöjen kolmet nukenvaunut ja sitten vielä vauvan rattaineen.”

Elämä jatkui niukkana. ”Me kuitenkin pärjäsimme. Tärkeintä oli, että lapsille riitti ruokaa ja lämpimiä vaatteita.”

Toimeentulotukea Teija ei uskaltanut hakea, sillä hän pelkäsi, että häneltä vietäisiin lapset. Korvissa kaikuivat myös isän sanat: tuilla eläminen on häpiä.

Teija ja hänen miehensä erosivat 19 avoliittovuoden jälkeen vuonna 1999. Vuosia kotiäitinä ollut Teija halusi töihin, mutta se oli vaikeaa kouluja käymättömälle 36-vuotiaalle.

”Lisäksi minulla oli nuoruudessa tehty tatuointi kyynärvarressa. Luulin, ettei minua kukaan palkkaisi. Marssin kuitenkin rohkeasti Lappeenrannan Cumulukseen työnhakuun.”

Teijaa onnisti: hän pääsi kerroshoitajaksi. Hän rakasti työtään, vaikka tahti oli kova. Kiireisimpään aikaan Teija siivosi 30 huonetta päivässä.

”Siivoaminen oli jäänyt selkäytimeen lapsuudesta. Kun aukaisin hotellihuoneen oven, tein työn jo puoliksi silmilläni. Minusta oli ihana nähdä kätteni jäljet – huone tip top.”

Sitten Teijan terveys alkoi reistailla. Vuonna 2012 hänen oli pakko jäädä sairauslomalle, eikä kuluttavaan työhön ollut enää paluuta. ”Kärsin nivelrikosta, rangan kulumista, iskiaksesta ja fibromyalgiasta. Kun lääkäri sanoi, ettei minusta ole enää siivoamaan, järkytyin.”

Muutama vuosi myöhemmin Teija koki vielä toisen suuren menetyksen. Hänen entinen kihlattunsa menehtyi kurkkusyöpään. Teija oli miehen rinnalla loppuun asti, piti kädestä.

Teija Nauttii luonnosta.  ”Raikas ilma heti aamusta piristää.” © Mikko Nikkinen

Teijan valoisassa vuokrakaksiossa on aamupäivän rauhallinen hetki. Teijan luona asuva 12-vuotias tyttärenpoika Kasperi on koulussa. Teija keittää kahvia ja kattaa pöytään voisarvia.

Teijan terveys on mennyt huonompaan suuntaan. Hän on alkanut kärsiä muistivaikeuksista, huimauksesta ja paineentunteesta päässä. Magneettikuvauksessa pikkuaivoista löytyi pieni musta läiskä, jota seurataan. Vielä ei ole tietoa, mistä on kyse.

”Sen lääkäri kuitenkin sanoi, että Alzheimerin tautia tämä ei ole.” Jäätyään sairauslomalle kerroshoitajan työstä Teija oli ensin kuntoutuksessa. Sitten hän pääsi paikalliselle kirpputorille palkkatukitöihin. Hän viihtyi kirpputorilla, mutta syksyllä puolen vuoden työrupeama päättyi.

Nyt Teija odottelee eläkepäätöstä. Hän toivoo, että voisi vielä tehdä työtä osa-aikaisena. Missään nimessä hän ei halua jämähtää kotiin.

”Joka aamu vetäisen toppatakin päälle ja lähden ulos. Luonto ja ulkoilma ovat minulle kaikki kaikessa. Raikas ilma heti aamusta piristää koko päivän.”

Usein Teijan askeleet vievät rantapolulle. Hän kuuntelee lintuja ja hengittää syvään. Kylänraitilla hän jää suustaan kiinni tuon tuosta, kun vastaan tulee joku tuttu.

Kotiin palattuaan Teija alkaa valmistella ruokaa koulusta tulevalle Kasperille. Kasperi siirtyi mummin hoiviin kuin luonnostaan: Kasperin äiti sai pojan yksin, ja Teija oli paljon tyttärensä apuna. Hiljalleen Kasperi alkoi viettää yhä enemmän aikaa mummilla. Kolme vuotta sitten Teijasta tuli virallisesti Kasperin oheishuoltaja.

”Onneksi minulla on Kasperi. Hänen takiaan haluan pysyä hyvässä kunnossa. Elän terveellisesti, enkä ole onneksi myrkyttänyt itseäni tupakalla tai alkoholilla.”

Ikkunasta näkyy kirkontorni, kerrostaloja ja puistikko. Teija on asunut samoilla Lappeenrannan kulmilla jo yli 30 vuotta.

”Olen käynyt Kuusamossa, Turussa, Helsingissä ja Lahdessa, mutta ulkomailla en koskaan. Joskus olisi kiva lähteä leffaan tai ravintolaan syömään, mutta sitten rahaa ei jäisi muuhun.”

Silti Teija ei valita. ”Olen aina ollut köyhä. Mutta minulla on viisi lasta ja kymmenen ihanaa lastenlasta. Ja terveyttä vielä jäljellä.”

Kerroshoitajan työstä Teijalle maksettiin vajaa 11 euroa tunnilta. Nyt hän saa peruspäivärahaa 653 euroa kuukaudessa. Summasta napataan 20 prosentin vero. Asumistuen jälkeen Teija maksaa vuokraa 220 euroa. Kasperin lapsilisät ja elatustuen Teija käyttää pojan hyväksi.

Ollessaan palkkatukitöissä Teija tienasi liki tuhat euroa kuukaudessa. Niinpä hän halusi kesällä ilahduttaa lastenlapsiaan ja varasi Punkaharjulta kaksi mökkiä. Matkoineen ja huvipuistolippuineen lomaviikko maksoi 900 euroa.

Kun palkkatukityö loppui, Teija joutui nielemään ylpeytensä ja hakemaan toimeentulotukea. Hän ei kuitenkaan saanut mitään, koska sosiaalitoimiston mukaan hänellä olisi pitänyt olla 800 euroa säästössä. Turhaan Teija yritti selittää, että raha meni lastenlasten hyväksi.

”Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nöyrtyä ja mennä metodistikirkon ruokajonoon. Ensin se hävetti hirveästi. Tiesin, että siellä on paljon ihmisiä, jotka olivat nähneet minut kirpputorilla töissä. Mitä hekin ajattelisivat?”

Ruoka-apu on ollut korvaamatonta. ”Kassissa on leipää, maitoa, jogurttia, lihaa. Kerran saimme viisi lehtipihviä. Mehän elimme niillä Kasperin kanssa monta päivää!”

Sairaudet ovat opettaneet Teijalle kiitollisuutta. Hän iloitsee, kun saa aamuisin herätä uuteen päivään.

Koskaan ei tiedä, milloin on aika lähteä. Siksi Teija haluaa olla läheisten kanssa hyvissä väleissä. ”Kun entinen kihlattuni teki kuolemaa, hän sanoi, että antaisi rahat ja kaiken pois, jos saisi elää. Ne sanat jäivät mieleeni.” ”Suurin toiveeni on, että saisin nähdä Kasperin ja muiden lastenlasteni kasvavan ja elävän hyvää elämää.” V