Sota muutti taitoluistelija Kyrylo Marsakin elämän ja toi hänet 17-vuotiaana Suomeen: ”Pelkään vanhempieni puolesta – siskoni on turvassa Puolassa”
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 24.2.2022, miljoonat pakenivat sotaa ulkomaille. Ukrainan taitoluistelumaajoukkueeseen kuuluva Kyrylo Marsak, 18, on yksi heistä. Nyt hän asuu ja harjoittelee Keski-Suomessa.
Kun sota loppuu, Kyrylo Marsak haluaa palata takaisin Ukrainaan. ”Siellä on kaikki: elämäni, vanhemmat, ystävät, opinnot, huoneeni, kaikki tavarani.”
Tuona aamuna Kyrylo Marsak heräsi kesken uniensa vanhempiensa kovaääniseen ja hätääntyneeseen keskusteluun ja ihmetteli, mitä oikein oli tekeillä.
”Sota oli syttynyt! Olin aivan sekaisin, miten vuonna 2022 voi syttyä sota. Olimme toki kuulleet, että sota on vaarassa syttyä, mutta itse en uskonut sitä”, tuolloin 17-vuotias Kyrylo Marsak muistelee vakavana.
Kun Kyrylo katsoi ikkunasta ulos, mikään ei viitannut sotaan. Kadut olivat aivan yhtä rauhallisia, kuin ne Kiovan siinä kaupunginosassa yleensä ovat. Perhe sai kuitenkin pian konkreettisen todistuksen sodasta, kun venäläisten ohjus iskeytyi lähelle Kyrylon kotia. Myöhemmin selvisi, että se oli osunut noin viiden kilometrin päähän.
Vielä edellisenä päivänä Kyrylo oli täynnä tulevaisuuden suunnitelmia. Hän asui Kiovassa isosiskonsa ja vanhempiensa kanssa. Teini-ikäisen pojan elämä täyttyi opinnoista, kavereista, musiikista – ja taitoluistelusta. Silmissä siinsivät junioreiden taitoluistelun EM-kisat Tallinnassa.
Hetkessä sota oli muuttanut kaiken.
Aikuiseksi yhdessä päivässä
Kyrylo perheineen lukkiutui kotiinsa kolmeksi viikoksi. Kiovalaisilla oli lupa käydä ulkona vain tiettyinä kellonaikoina parin tunnin ajan. Taistelujen äänet kantautuivat korviin jostain vähän kauempaa. Ulkona olisi ollut vaarallista liikkua ohjusten vuoksi, siksi perhe halusi pysyä yhdessä.
Ruokakauppojen hyllyt ammottivat tyhjyyttään, kaikki hamstrasivat elintarvikkeita.
Kyrylo jatkaa kertomustaan hiljaisella äänellä:
”Jouduin kasvamaan aikuiseksi yhdessä päivässä, vaikka olin vasta lapsi. En tiennyt, mitä tehdä.”
Kyrylo oli huolissaan perheestään mutta ei panikoinut, toisin kuin isosiskonsa.
”Vanhempani olivat erittäin stressaantuneita, mutta yritimme kaikki pysyä rauhallisina”, Kyrylo kertoo.
Katse pälyilee ja nuori mies haroo hiuksiaan.
Tilanne Kiovassa oli kuitenkin kohtuullisen rauhallinen verrattuna Etelä-Ukrainassa sijaitsevaan Hersoniin, josta Kyrylo on kotoisin. Siellä asuvat Kyrylon isovanhemmat ja muut sukulaiset. Krimin kautta saapuneet venäläissotilaat valtasivat kaupungin heti sodan alussa. Hersonin alue liitettiin Venäjään, mutta myöhemmin syksyllä venäläiset vetäytyivät, ja Ukraina valloitti alueen takaisin.
”Nyt isovanhemmat vain selviytyvät siellä Hersonissa”, Kyrylo sanoo hiljaa.
Maaliskuussa vanhemmat halusivat Kyrylon ja hänen siskonsa lähtevän turvaan. He halusivat myös, että Kyrylo pääsee jatkamaan taitoluistelutreenejään, sillä Ukrainassa harjoittelu oli nyt mahdotonta.
Kyrylo ei tuolloin tiennyt, että matka jatkuisi odotettua pitempään.
Pitkä ja raskas matka Puolaan
Kyrylo suuntasi junalla 24-vuotiaan siskonsa kera kohti Lviviä mukanaan vain vaatteita ja luistimet.
”Olin turhautunut, surullinen ja epätietoinen. Jouduin jättämään kaiken taakse tietämättä, mitä on edessä.”
Koko 12-tuntisen junamatkan ajan he joutuivat seisomaan, koska juna oli tupaten täynnä. Lvivin asemalla he odottivat Puolan-junaa koko yön lukuisten muiden ihmisten kera. He eivät uskaltaneet nukkua peläten varkaita.
Lukuisten pysähdysten jälkeen he saapuivat lopen uupuneina Puolan Przemyśliin, josta oli vielä päästävä Toruńiin. Onni onnettomuudessa brittiläiset vapaaehtoiset kuljettivat heidät autollaan Krakovaan, jossa nuoret hyppäsivät linja-autoon. 48 tunnin raskaan ja vaiherikkaan matkan jälkeen he olivat vihdoin perillä.
Toruńissa Kyrylo hakeutui jäälle, jotta pääsi harjoittelemaan Tallinnan-kisoja varten.
”Koen, että jos en pääse luistelemaan, en voi elää.”
Kun Toruńin jäähalleja alettiin keväällä sulatella huoltoa varten, oli etsittävä uusi harjoittelupaikka. Kyrylo oli ajatellut palaavansa takaisin Ukrainaan parin kuukauden päästä, mutta kotimaahan ei ollut paluuta.
”Työskentelin erään riikalaisen valmentajan kanssa, ja hän ehdotti, että voisin harjoitella Riiassa.”
Isosisko jäi Puolaan, koska oli saanut työpaikan, ja Kyrylo matkusti yksinään Riikaan harjoittelemaan.
Sitten tapahtui uusi onnenkantamoinen.
”On vaikeaa, kun perhe on hajalla. Minä Suomessa, sisko Puolassa, vanhemmat Kiovassa, isovanhemmat ja tädit Hersonissa”, Kyrylo Marsak sanoo. Hän on kuitenkin onnellinen suomalaisesta perheestään ja taitoluistelijaystävistään. © Hanna-Kaisa Hämäläinen
Kutsu Suomeen
Taitoluistelun moninkertainen Suomen mestari Valtter Virtanen ja hänen valmentaja-vaimonsa Alina Mayer-Virtanen olivat seuranneet Ukrainan tilannetta huolestuneena. Kun Ukrainan luisteluliito pyysi muuta maailmaa tukemaan luistelijoidensa harjoittelua vaikeina aikoina, Virtanen-Mayer -pariskunta päätti toimia.
”Tiesin Valtterin entuudestaan taitoluistelukilpailuista ja fanitin häntä, vaikka en häntä varsinaisesti tuntenut. Sitten sain Valtterilta Instagramin kautta viestin, jossa he kutsuivat minut harjoittelemaan luokseen Laukaalle. Se tuntui todella hyvältä”, Kyrylo kertoo jo vapautuneemmin.
Valtterilla ja Alinalla on Laukaalla oma taitoluisteluseura Peurunka Skating Academy, ja siellä Kyrylo aloitti harjoittelun Alinan valmennuksessa.
Saksasta lähtöisin olevan Alinan vanhemmat Otto ja Christa Mayer ottivat Kyrylon luokseen asumaan Vaajakoskelle. Otto ja Christa olivat muuttaneet Suomeen ollakseen lähellä lastenlastaan, Valtterin ja Alinan 2-vuotiasta tytärtä. Eläkkeellä oleva Christa asuu Suomessa pysyvästi, mutta IT-alan yrittäjänä Otto matkustaa Suomen ja Saksan väliä.
”Minulla on ollut hyvä elämä, joten haluan auttaa muita”, Otto toteaa puhelimessa.
”Olemme kuin pieni perhe ja hyvin läheisiä”, Kyrylo sanoo ja hymyilee.
Hymy tuo vakaviin kasvoihin lämpöä ja ruskeat silmät syttyvät.
Eläkkeellä oleva Christa Mayer asuu Suomessa pysyvästi, mutta IT-alan yrittäjänä Otto Mayer matkustaa Suomen ja Saksan väliä. ”Minulla on ollut hyvä elämä, joten haluan auttaa muita”, Otto kertoo. © Hanna-Kaisa Hämäläinen
Huonoja uutisia
Kyrylo on ollut Suomessa nyt vajaan vuoden. Hänen ei ollut tarkoitus pysyä Suomessa näin pitkään.
”Ajattelin, että palaan siskoni luokse Puolaan. Alina on kuitenkin erittäin hyvä valmentaja, ja haluan työskennellä hänen kanssaan. Sovimme, että vietän heidän kanssaan ainakin tämän kauden loppuun. Tulevana kesänä osallistun Alinan vetämiin kesäleireihin Laukaalla.”
Haastatteluhetkellä Kyrylo on juuri osallistunut uransa ensimmäisiin EM-kisoihin Espoossa. Hän ylsi sijalle 21, eikä nuori mies ole tyytyväinen tulokseen. Lyhytohjelman ja jatkoonpääsyn myötä luistelu näytti lupaavalta, mutta aamulla ennen taitoluistelun vapaaohjelmaa Kyrylo sai erittäin huonoja uutisia.
”Valmentajani Ukrainassa oli menehtynyt. Aamu oli vaikea, ja jouduin koko päivän piilottamaan tunteeni, koska minun oli pakko keskittyä kilpailuun. Se vaikutti suoritukseeni.”
Kyrylo tiesi valmentajansa sairastelleen, mutta vanhemmat olivat halunneet suojella Kyryloa sairauden vakavuudelta. Oman vapaaohjelmansa jälkeen Kyrylo antoi tunteiden purkautua ja hän sai puhuttua kanssakilpailijoiden ja valmentajansa Alinan kanssa.
Kyrylo aloitti taitoluistelun 4-vuotiaana. Ensimmäiset vuodet tuntuivat hänestä rangaistukselta, mutta sen jälkeen luistelusta tuli niin tärkeää, että hänen piti vain saada luistella. ”Ukrainassa keskitytään paljon hyppyjen treenaamiseen, ja ne ovatkin vahvuuteni”, Kyrylo kertoo. © Kyrylon kotialbumi
”Toivon, että sota loppuu pian”
Nuoren taitoluistelijan elämä Suomessa on hyvin säntillistä, toisaalta kuten kenen tahansa huippu-urheilijan.
”Herään, teen lumityöt, syön, opiskelen, menen treeneihin, tulen illalla takaisin ja menen nukkumaan”, Kyrylo luettelee.
Kyrylo opiskelee toista vuotta Kiovan yliopistossa kansainvälistä urheilua ja taitoluistelua. Sodan vuoksi opinnot keskeytyivät, mutta nyt ne jatkuvat verkossa. Kyrylo kertoo, että hänen elämässään ei ole nyt oikeastaan muuta kuin taitoluistelu. Hän aloitti luistelun 4-vuotiaana. Hersonissa, jossa Kyrylo perheineen tuolloin asui, oli avattu iso luisteluareena.
”Oikeastaan siskoni halusi alkaa luistella, mutta hän oli jo 12-vuotias ja liian vanha tullakseen taitoluistelijaksi. Niinpä vanhempani laittoivat minut luistelemaan. Kaksi ensimmäistä vuotta olivat kuin rangaistus, mutta sen jälkeen luistelusta tuli minulle erittäin tärkeää.”
Suomen-oleskelunsa aikana Kyrylo on pitänyt yhteyttä perheeseensä puhelimitse FaceTimella. Ukrainassa on kuitenkin paljon sähkökatkoja, eivätkä FaceTime-puhelut onnistu ilman internet-yhteyttä.
”Vanhemmat saattavat olla 12 tuntia putkeen ilman sähköä ja lämpöä. Yritän kuitenkin pitää heihin tiiviisti yhteyttä. He eivät välttämättä kerro minulla aina kaikkea tilanteestaan, koska haluavat suojella minua.”
Kyrylon isä on 47-vuotias ja asevelvollinen, eikä voi luonnollisesti poistua maasta. Äiti taas haluaa pysyä miehensä rinnalla.
”Isä ei ole onneksi joutunut rintamalle, ainakaan vielä. Koskaan ei voi kuitenkaan tietää, koska kutsu tulee. Pelkään vanhempieni puolesta. Siskoni on onneksi turvassa Puolassa”, Kyrylo kertoo.
Reilu vuosi sitten Kyrylo ei olisi voinut kuvitellakaan tällaista tapahtuvan, kun koko elämä oli vielä edessä.
”En voi tietää huomisesta. Olen niin suuttunut ja väsynyt tästä sodasta. En ole ollut kotona lähes vuoteen. En ole koskaan aiemmin ollut perheestäni erossa kahta viikkoa kauempaa”, Kyrylo sanoo – ja lisää:
”En voi palata Ukrainaan ennen sodan loppumista. Toivon, että sota loppuu pian.”
Lue myös: Venäjän hyökkäys repi riekaleiksi Nina Ponomarenkon perheen
