Tällaista on työ naisena öljynporauslautalla: ”Kyllä me pärjäämme siinä missä miehetkin”

Jaa artikkeliTilaa Seura
©  Anna-Katri Hänninen
© Anna-Katri Hänninen
Jotta mikkeliläinen Hanna Poikolainen pääsee työpaikalleen, siihen tarvitaan sekä junaa, lentokonetta että helikopteria. Hän on norjalaisen öljynporauslautan ainoa naispuolinen tekninen eristäjä.

Hanna Poikolainen istuu kotilammen laiturilla Mikkelin Ristiinassa, nauttii kesästä ja vapaapäivistään. Takana on taas kahden viikon työputki norjalaisella Johan Sverdrup -nimisellä öljynporauslautalla.

Hannan työpaikka sijaitsee Pohjanmerellä, 140 kilometrin päässä Stavangerista. Helikopterimatka mantereelta kestää 55 minuuttia.

Se on kymmenes porauslautta, jolla Hanna Poikolainen työskentelee teknisenä eristäjänä.

”Teen kaksi viikkoa töitä aamuseitsemästä iltaseitsemään, ja sen jälkeen minulla on neljä viikkoa vapaata. Lähdin reissutöihin Norjaan jo 20-vuotiaana”, hän kertoo.

Siitä on parikymmentä vuotta. Poikolainen muutti silloisen aviomiehensä perässä Ruotsiin. Mies oli ammatiltaan eristäjä. Poikolainen halusi noviisina kokeilla alaa ja lähti mukaan työkeikoille Norjaan.

Pariskunta erosi, mutta sitten Poikolaiselle tarjottiin töitä öljynporauslautalta.

”Palasin välillä Suomeen, mutta meri veti takaisin.”

Poikolainen sai vakituisen työpaikan 2018 Johan Sverdrupilta, jonka omistaa Norjan öljy-yhtiö Equinor. Lautalla hän työskentelee norjalaiselle aliurakoitsijalle Kaefer Energylle.

Työkieli on norja. Sen ja ruotsin kielen Poikolainen on oppinut työn ohessa.

Hanna Poikolainen on öljynporauslautan ainoa naispuolinen tekninen eristäjä. Hän on törmännyt koko työurallaan vain kahteen naiskollegaan. ”Sanottiin minullekin, että ala on miesvoittoinen ja vaatii voimia. Kyllä me pärjäämme siinä missä miehetkin.” © Hanna Poikolaisen kotialbumi

Hanna Poikolainen on öljynporauslautan ainoa naispuolinen tekninen eristäjä. Hän on törmännyt koko työurallaan vain kahteen naiskollegaan. ”Sanottiin minullekin, että ala on miesvoittoinen ja vaatii voimia. Kyllä me pärjäämme siinä missä miehetkin.” © Hanna Poikolaisen kotialbumi

Turvallisuus ykkösasia

Poikolaisen työtä on suojata lautalla putkia, joissa kulkee öljyä, butaania, propaania ja pesuvesiä. Nesteet voivat olla 300–500-asteisia. Työ on pääosin ulkotyötä.

”Putkia eristetään ja huolletaan. Lautalla työ on enimmäkseen huoltotyötä, ei pitkien linjojen eristyksiä kuten maissa”, hän selvittää.

Työtä tehdään yleensä pareittain. Lautalla on noin 30 eristäjää, joista viisi on suomalaisia – tällä hetkellä lautan ainoat suomalaiset.

”Yhdessä työvuorossa voi kertyä 25 000 askelta”, Poikolainen kertoo.

Niitä tulee paljon, koska porauslautta koostuu neljästä siltojen yhdistämästä lautasta.

Turvallisuus on ykkösasia lautalla aivan kaikessa.

”Päivä alkaa aamukokouksella. Jokainen työtehtävä suunnitellaan tarkasti, myös se, mitä voi tapahtua. Jokaiseen työhön haetaan työlupa. Joka toinen sunnuntai-ilta harjoittelemme kelluntapuvuissa pelastusreitin löytämistä hytistä omalle pelastusveneelle.”

Työtä tehdään kypärä päässä, turvalasit silmillä, kuulosuojaimet korvilla, viiltosuojakäsineet käsissä ja turvakengät jalassa. Päälle puetaan palonkestävä kokohaalari.

”Meillä jokaisella on radiopuhelin, jolla soitamme operaattorille, joka puolestaan avaa meille työluvan. Operaattorin kanssa käydään läpi se, mitä vuoron aikana aiomme tehdä.”

Konkreettinen työtehtävä voi olla putken eristyksen purku, jos putkea on haluttu kuvata röntgenillä vuodon varalta. Työ on paloeristystä, kylmäeristystä, putkilinjan eristämistä, kotelon asentamista tai sen muokkausta sopivaksi lautan verstaalla.

”Mikään päivä ei ole ihan samanlainen.”

Päivä päättyy iltakokoukseen, jossa käydään läpi, täyttyivätkö päivän työtavoitteet.

Hanna Poikolainen asentaa niin sanotun paloboksin koteloa paikalleen. ”Golf-virta tekee sen, että Norjassa ei ole koskaan liian kylmä tai kuuma”, hän kertoo. © Hanna Poikolaisen kotialbumi

Hanna Poikolainen asentaa niin sanotun paloboksin koteloa paikalleen. ”Golf-virta tekee sen, että Norjassa ei ole koskaan liian kylmä tai kuuma”, hän kertoo. © Hanna Poikolaisen kotialbumi

Lautalla samalla viivalla

Poikolainen on lautan ainoa naispuolinen eristäjä.

Ylipäänsä naisia lautan noin 350 työntekijästä on selkeä vähemmistö. Useimmiten he työskentelevät lautalla keittiötehtävissä tai operaattoreina.

Alkuvuodesta työnantaja Kaefer ikuisti ryhmäkuvaksi lautan ainoan naispuolisen maalarin, telinerakentajan ja eristäjä Poikolaisen.

”Se oli Kaeferistakin aika ainutlaatuista”, Poikolainen uskoo. Hänestä lautalla on helppoa olla naispuolisena työntekijänä.

”Lautalla tehdään töitä samalla viivalla sukupuolesta riippumatta. Ollaan ystävällisiä ja autetaan toisia. Minkäänlaista työpaikkakiusaamista ei sallita, ja ongelmat pyritään selvittämään heti. Kahden varoituksen jälkeen annetaan lähtöpassit maihin.”

Poikolainen on tottunut työskentelemään – merellä tai maissa – alansa ainoana naisena. Työurallaan hän on tavannut vain kaksi naispuolista eristäjää.

Toki hän muistaa uransa alun, jolloin sai lähinnä vislauksia ja siivoustehtäviä. Se loppui, kun kokemus kasvoi.

”Olisi hienoa, jos naiset haluaisivat kokeilla tätä alaa. Pärjäämme siinä missä miehetkin. Ei tämä työ rakettitiedettä ole. Eikö kaikilla aloilla tarvita naisia ja miehiä?”

”Monet miehet myöntävät, että esimerkiksi naispuoliset maalarit ovat työssä miehiä tarkempia.”

Pitkä vapaa parasta

Poikolainen ei osaa sanoa, miksi eristäjän työ ei innosta naisia.

”Kokevatko naiset sen fyysisesti liian raskaaksi? Ovathan materiaalit painavia, esimerkiksi asennettavat kotelot. Pidän fyysisestä työstä ja siitä, että saan käyttää älliä ratkoessa asennusten yksityiskohtia.”

Välillä lautan 12-tuntiset päivät tuntuvat Poikolaisestakin pitkiltä, tai työnteko on sään takia hankalaa.

”Joskus tuulee niin, että päästäkseen eteenpäin on edettävä seinien vierustoja. ”

Palkkaa maksetaan enemmän kuin eristäjän työstä Suomessa, joskin mukana ovat meri- ja vaarallisen työn lisät. Poikolaisella ei ole eristäjän ammattitutkintoa, mutta hän on suorittanut Norjassa alalla vaaditut kurssit sekä meripelastuskurssin.

Tiiviin työjakson jälkeen paras palkka on kuitenkin neljän viikon vapaa. Korona tosin iski siihenkin. Stavangerissa Poikolainen joutui ennen lautalle pääsyä kymmeneksi päiväksi hotellikaranteeniin. Menomatkalla koronatesti otettiin kolmesti.

Kun pahimmillaan Suomesta ei voinut lentää Norjaan, Stavangeriin pääsi vain kiertämällä Oulun ja Narvikin kautta. Oulu–Narvik-väli oli ajettava vuokra-autolla.

Normaali työmatka vie päivän: junalla Mikkelistä Vantaalle, josta lentäen Oslon kautta Stavangeriin ja helikopterilla lautalle.

Joogaa vai elokuvia?

Johan Sverdrup koostuu asuinlautasta, porauslautasta ja kahdesta tuotantolautasta. Asuinlautalle keskittyy työnteon ulkopuolinen elämä, myös ateriointi.

Vaikka öljynporauslautta on työmaa, Poikolaisen mielestä asuinlautta on saatu tuntumaan kotoisalta, joskin vapaata ei juuri jää.

Työvuoron jälkeen Poikolainen katsoo televisiosta uutiset ja soittaa hytin lankapuhelimesta läheisilleen. Kännykkä ei toimi, mutta Internet löytyy televisiosta. Pyykit pestään talon puolesta. Ennen nukkumaanmenoa hän saattaa lukea kirjaa tai kirjoittaa läppärillään.

”Normaaliaikana asuinlautalla voi harrastaa ryhmäliikuntaa, spinningiä, joogaa, tietokonepelejä, biljardia tai käydä kuntosalilla. Lautalla voi myös askarrella koruja, neuloa, saunoa tai katsoa elokuvia.”

Korona sulki ryhmäliikunnan ja vähensi lähikontaktit minimiin, mutta komeat auringonlaskut pysyvät.

”Mutta ulos emme saa mennä työajan ulkopuolellakaan ilman suojavarustuk­sia.”

”Lautalta voi myös kalastaa, ja työntekijöissä on innokkaita kalastajia. Asuinlautalla on isoja pakastimia, jos haluaa fileroida kalat ja viedä ne kotiin.”

Karanteenihotellista Poikolainen ei aina onnistunut saamaan keliakiaa sairastavana gluteenitonta ruokaa, mutta lautan keittiölle se ei ole ongelma.

”Pizzapäivänäkin saan gluteenitonta pizzaa, joka paistetaan erillisessä uunissa”, Poikolainen huokaa tyytyväisenä.

Vain kerran Poikolaista on pelottanut lautalla, kun hälytys tuli yöllä.

”Sähköt katkesivat ja käytävien palo-ovet sulkeutuivat. Juoksimme taskulampun kanssa käytäville. Sähköt menivät, koska tuuli oli niin kova. Jouduimme odottamaan käytävässä puolisen tuntia.”

Ei sittenkään eläketyö

Hanna Poikolainen on alkanut kirjoittaa kokemuksistaan öljynporauslautalla. Hän toivoo, että ne päätyvät kirjaksi.

”Onhan se nyt mielenkiintoista lähteä miesvaltaiselle alalle töihin. Haluan saada mukaan myös savolaista huumoria.”

Jos kaikki käy Poikolaisen toivomalla tavalla, hän ei ole lautalla ehkä enää vuoden kuluttua.

”Ura ensin, sitten lapset. Haaveilemme mieheni kanssa lapsista.”

Nykyisen kumppaninsa, Samin, hän tapasi kesällä neljä vuotta sitten Savonlinnassa. Nyt porauslautan tekninen eristäjä ja LVI-alan yrittäjä asuvat omakotitalossa Mikkelin Ristiinassa.

Vaikka porauslautalla työskentelee myös perheellisiä naisia, Poikolainen ei näe it­seään äitinä, joka matkustaisi eristystöihin toiseen maahan.

”Varmasti mies osaisi hoitaa lapsen siinä missä minäkin, mutta haluaisin olla läsnä vauva- ja taaperoajan. Sen jälkeen tekisin hoitotyötä vanhusten ja lasten kanssa. Sekin työ on lähellä sydäntäni”, Poikolainen suunnittelee tulevaa. n

Lue myös: Lemmikin eutanasia kotona ilman pelkoa ja stressiä – Eläinlääkäri Laura Rajakallio saattaa eläinystäviä viimeiselle matkalle luopumisen hetkellä

X