Tämä on autoterapiaa: Museoauto Roverilla ajaminen on nautinto

Paavo Horton museoauto on vuoden 1962 mallia oleva Rover. Huonolla tuulella hän lähtee talliin pyyhkimään autosta pölyjä. Taloon palaa hyväntuulinen mies.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Neljä vuosikymmentä museoautoja harrastaneelle Paavo Hortolle vanhalla Roverilla ajaminen on nautinto. Kuva: Juha Metso

Paavo Horton museoauto on vuoden 1962 mallia oleva Rover. Huonolla tuulella hän lähtee talliin pyyhkimään autosta pölyjä. Taloon palaa hyväntuulinen mies.
Teksti: Ville Vanhala

Museoauto murisee. Roverin pitkä ja ohut vaihdetanko värähtelee tasaisessa kyydissä. Pyöreän nopeusmittarin viisari hipoo kahdeksaakymppiä.

Kotkalainen Paavo Horto, 70, työntää vaihdetankoa eteenpäin ja painaa kaasua. Vuonna 1963 valmistetun kuuden sylinterin moottorin murina vaihtuu ärjähdyksesi ja nopeus kiihtyy hetkessä sataan kilometriin tunnissa.

Auton valmistajan ilmoittama Roverin huippunopeus on 160 km/h, mutta Horto sanoo ajaneensa autollaan jopa 120 km/h.

”Kovempaa ei Suomen maanteillä ole lupa ajaa”, Horto hymähtää.

Rover nielee mutkaista Hurukselantietä Kotkasta kohti Kouvolaa. Hortolla ei ole ratissa kiire. Englannissa valmistetulla museoautolla ei ajeta pelkästään paikasta toiseen.

Roverilla ajaminen on nautinto.

Alun perin englantilaisten aatelisten automalli sopii myös suomalaiseen maalais­maisemaan.

Alun perin englantilaisten aatelisten automalli sopii myös suomalaiseen maalais­maisemaan. Kuva: Juha Metso

Alkuperäisessä asussaan

Paavo Horto osti Roverinsa Ahvenananmaalta. Hän on 57 vuotta vanhan auton kolmas omistaja.

Rover on yhä alkuperäisessä asussaan. Istuinten vanhojen, kuivuuttaan halkeilleiden nahkapäällysteiden tilalle on teetetty alkuperäisen mallin mukaan uudet ja auton alle on tilattu Yhdysvalloista valkoviivaiset ”rätti­renkaat”.

”Rengasseoksessa on kumin lisäksi kangasta. Roveriin kuuluu myös sisärenkaat”, Horto kertoo.

Auton peilinä kiiltävät puuosat hän on lakannut itse kahdeksaan kertaan.

Auto on sitä arvokkaampi, mitä enemmän siinä on alkuperäisiä osia. Roverista maksamaansa hintaa Horto ei kuitenkaan paljasta.

”Autokauppa on ostajan ja myyjän välinen asia.”

Paavo Horton Roverin konepellin alla jytisee 3-litrainen, kuuden sylinterin moottori.

Paavo Horton Roverin konepellin alla jytisee 3-litrainen, kuuden sylinterin moottori. Kuva: Juha Metso

Autoterapiaa

Tien varrella koivu on täydessä lehdessä, mutta tuulilasin alareunaan pakkautuu yhä vihertävää siitepölyä.

Työuransa yrittäjänä tehneelle Hortolle arvokkaasta museoautosta huolehtiminen on myös terapiaa.

”Jos olen huonolla tuulella, lähden talliin pyyhkimään autosta pölyjä. Tulen paremmalla tuulella takaisin.”

Hortolla on ollut museoautoja noin neljän vuosikymmenen ajan. Nykyään hän omistaa Roverin lisäksi pyhtääläisen Pekka Armisen kanssa erittäin harvinaisen, Suomen rekisterissä ainoan vuoden 1963 vuosimallin Volgan.

”Volga on pienen remontoinnin ja entisöinnin jälkeen lähestulkoon alkuperäisessä taksivarustuksessaan.”

Kun Hortolta kysyy, miksi hän on alkanut aikanaan harrastaa museoautoja, hän antaa auton vastata.

Rover murisee.

Horto sivelee Roverin ohjauspyörää ja nostaa kaasujalkaa ennen edessä näkyvää mutkaa.

Rover pestään ja puunataan ennen kruisailua.

Rover pestään ja puunataan ennen kruisailua. Kuva: Juha Metso

Museoauto herättää huomiota

Kotkan ja Kouvolan rajamailla sijaitsevalla Susikosken levähdyspaikalla säikähdetään. Rättirenkaan saumassa kimaltaa. Paavo Horton sormi hipaisee kumia ja pieni kivi putoaa asfaltille.

”Onneksi se ei ollut naula.”

Horto nostaa konepellin ja esittelee Roverin moottorin. Polttoainemittarin viereltä taas löytyy nappi, josta painamalla voi tarkastaa moottoriöljyt.

Kello näyttää väärää aikaa. Se pysähtyy aina kun autosta kytketään virta päältä. Sivupeilit ovat erilaiset.

”Autossa oli alunperin peili vain kuljettajan puolella, eikä samanlaista peiliä ole toiselle puolelle saatavilla.”

Hansikaslokerosta löytyy kellastunut ruostesuojauskortti. Siitä ilmenee, että Roverin ruostesuojausta on tarkastusten yhteydessä vahvistettu yhdeksän kertaa.

Horto koputtaa sormellaan lokasuojaa.

”Pellit ovat vahvuudeltaan aivan toista luokka kuin tämän päivän autoissa.”

Rover herättää parkkipaikoilla huomiota ja ihastusta. Autosta on yritetty hieroa myös kauppoja, mutta Horton mukaan hinnasta ei ole päästy sopimukseen.

”Gangsterisitikka oli minulle melkein kuin perheenjäsen.”

Hän voisi hyvinkin luopua Roverista, mutta vuoden 1951 vuosimallin Citroen 15 six-auton myyminen kaduttaa häntä yhä.

”Se gangsterisitikka oli minulle melkein kuin perheenjäsen.”

”Museoautoa saa ajaa”

Anjalan taajama jää taakse, ja tie kiertyy sankan kuusikon sisään. Roverin ”rättirenkaat” hieman puoltavat vanhan, vaalean asfaltin ajourissa.

”Museoautoa saa ajaa. Nykyautot kulkevat melkein itsestään”, Horto vertaa.

Hän ottaa Roverin ulos tallista säiden salliessa vapun tienoilla, ja ajaa lokakuulle. Kesän aikana Roverin matkamittariin kertyy noin 2000–3000 kilometriä.

Asiakirjasta ilmenee, että Rover on ruostesuojattu Turussa vuonna 1965.

Asiakirjasta ilmenee, että Rover on ruostesuojattu Turussa vuonna 1965. Kuva: Juha Metso

Peräti 36 vuotta Kymen Automobiilikerho ry:n puheenjohtajana toiminut Horto osallistuu vuosittain museoautoilijoiden retkiajoihin. Pisin retki suuntautui 600 kilometrin päähän Vaasaan.

”Retkiajoissa samanhenkiset ihmiset ihailevat toistensa autoja. Usein retkillä tehdään myös autokauppoja.”

Hortokin joutuu kuulemma varomaan, ettei ”haksahtaisi johonkin upeaan autoon”.

Roverin tasainen murina jatkuu. Kun mutka oikenee suoraksi, uusi auto pyyhkäisee museoauton ohi.

”Vaikka ajaa museoautolla tarkalleen sallittua nopeutta, kovin monen on päästävä museoautosta ohi.”

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/20.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X