Viisi omaa, neljä sijoituslasta – Terhi on äiti yhdeksälle: ”Mitä haastavampi lapsi on, sitä syvemmän jäljen hän jättää sydämeen”
Terhi Mäkilän perheessä on viiden biologisen lapsen lisäksi neljä sijoituslasta: ”Olen kutsumustyössäni, koska minulla on sammumaton hoivavietti.”
Trampoliinilla pomppivien lasten riemu on myös Terhi Mäkilän riemua.
Molskis ja loiskis. Pisaroita roiskuu terassin laudoitukselle, kun neljä lasta loikkaa yhtä aikaa altaaseen. Kaksi teiniä hihittelee pienempien puljaamiselle hieman sivummalla, roiskeilta suojassa.
Kolme aikuista lasta eivät ole tänään talon takapihan altaalla, sillä he asuvat jo omissa kodeissaan.
Laitilalainen Terhi Mäkilä, 44, katselee vedessä telmiviä lapsia. Uimarenkaasta kiisteleviä poikia pitää hieman käskeä rauhoittumaan ja altaan reunalla kyynärpäihinsä nojailevaa tyttöä kannustaa jatkamaan uimistaan.
Terhin yhdeksästä lapsesta viisi vanhinta ovat hänen ja hänen miehensä Tero Mäkilän, 46, biologisia lapsia. Neljä nuorinta ovat perheeseen otettuja sijaislapsia.
”Kaikkia lapsia tulee kohdella kuin he olisivat omia”, Terhi sanoo.
Jo viisilapsinen perhe voidaan tänä päivänä nimetä suurperheeksi.
Mutta mikä on saanut Terhin avaamaan kotinsa ja sylinsä vielä lisäksi neljälle sijaislapselle?
Ison perheen tytär
Laitilasta kotoisin oleva Terhi on lähtöisin kuuden lapsen perheestä. Terhi on yksi kolmesta vanhimmasta sisaruksesta, jotka syntyivät vuoden välein. Pienen ikäeron ansiosta heistä oli lapsena aina seuraa toisilleen.
”Koskaan ei tarvinnut olla yksin. Jos jostain syystä suuttui ja halusi olla yksin, piti juosta metsään”, Terhi muistelee.
”Neljä sisaruksistani asuu yhä Laitilassa ja olemme paljon tekemisissä keskenämme. Lapsuudessa muodostunut side on kestänyt kaikki nämä vuodet.”
Terhi kuitenkin muutti jo 16 vuoden ikäisenä lapsuudenkodistaan Turkuun opiskelemaan. Hän valmistui ensin kondiittoriksi ja myöhemmin lähihoitajaksi.
Terhi sai ensimmäisen lapsensa, Tatun jo 21-vuotiaana. Neljä vuotta Tatun jälkeen syntyi Runo ja hänestä vuoden kuluttua Tiiu. Terhi ja Tero menivät naimisiin vuosikymmenen yhdessäolon jälkeen vuonna 2007, jonka jälkeen heille syntyi vielä kaksi lasta Tessa, 14, ja Tuua, 12.
”Olen lapsena kokenut suuren perheen iloa ja turvaa, joten halusin itsellenikin liudan lapsia.”
Kun Terhi oli synnyttänyt kuopuksensa, kätilö kysyi, vieläkö lapsia tulee lisää.
”Vastasin, että nyt riittää”, Terhi kertoo, mutta myöntää, että olisi voinut käydä toisinkin.
”Jos sijaislapsia ei olisi, meille olisi hyvinkin saattanut syntyä vielä iltatähti.”
Rikkautta elämään – ”Olen löytänyt itselleni elämäntehtävän”
Kuuden lapsen perheessä kasvanut Terhi on tottunut siihen, että hänen ympärillään on vilskettä ja elämää. Myös aiemmin jalkapallo- ja nykyään salibandyvalmentajana toimiva Tero viihtyy lasten ja nuorten parissa.
”Iso oma perhe ja sijaisperheeksi alkaminen ovat olleet meille molemmille luonnollisia valintoja. Lapset tuovat rikkautta elämäämme”, Terhi sanoo.
Kun Terhi suoritti lähihoitajaopiskeluihinsa liittyvää harjoittelua päiväkodissa, hän tapasi siellä pienen pojan, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen.
”Poika oli ihana, mutta haastava lapsi. Mitä haastavampi lapsi on, sitä syvemmän jäljen hän jättää sydämeen”, Terhi kertoo.
Kun hän tutustui poikaan, hän ymmärsi, että lapsilla on erilaisia haasteita ja ongelmia, joihin he itse ovat syyttömiä.
”Ymmärsin myös sen, että pystyn omalla työlläni ja tekemisilläni auttamaan apua tarvitsevia lapsia. Se oli minulle sellainen valaistumisen hetki, ja se valo palaa yhä”, Terhi sanoo.
”Olen siinä mielessä onnellinen, että olen löytänyt itselleni elämäntehtävän.”
Terhi työskenteli ensin perhepäivähoitajana kotonaan, jolloin hänellä oli hoidoissa kolme lasta – omien lisäksi. Lähihoitajaksi valmistumisensa jälkeen hän työskenteli päiväkodeissa, kunnes sai tiedon heille tulevista ensimmäisistä sijaislapsista.
”Ajattelimme Teron kanssa, että jos saamme pelastettua yhden lapsen, niin se on jo paljon”, Terhi kertoo.
”Ensin meille tulikin kaksi lasta. Kun huomasimme, että pärjäämme hyvin heidän kanssaan ja talossa kerran oli tilaa, otimme vielä kaksi lasta lisää.”
Perhehoitajien perhe
Terhi ja Tero ovat käyneet sijaishuoltoyksikön järjestämän valmennuksen, joka järjestetään sijaisperheiksi haluaville.
Kun he ottivat ensimmäiset sijaislapset kotiinsa, Terhi yllättyi siitä, miten erilaisissa olosuhteissa lapset voivat joutua kasvamaan. Vaikeista oloista tuleville lapsille arjen perusasiatkin olivat ylivoimaisia.
”Käytännössä se voi tarkoittaa sitä, että lapsi ei ole oppinut edes pesemään itseään”, Terhi kertoo.
”Tällä hetkellä ala-asteikäiset sijoituslapset ovat hetkittäin haasteellisia ja tarvitsevat enemmän huomiota ja perään katsomista kuin teinit.”
Kun Terhin vanhimmalla lapsella oli verrattaisin vaikea murrosikä, Terhi ajatteli, että miten hän selviää neljän seuraavan lapsensa murrosiästä. Kahden seuraavan lapsen kanssa puberteeteista on kuitenkin päästy vähemmällä.
”Neljän sijaislapsen tuleva murkkuikä ei oikeastaan enää jännitä. Kokemuksesta on kasvattajana merkittävää etua.”
Terhin työtä on huomattavasti helpottanut, että aiemmin tuulilasitehtaalla ja henkilökohtaisena avustajana työskennellyt Tero on jäänyt päivätöistä kotiin Terhin lailla perhehoitajaksi.
”Harrastuksiin kuljettaminen ja palaverit sijaislasten vanhempien ja viranomaisten kanssa vievät paljon aikaa. Kahdella aikuisella sitä on kuitenkin enemmän jaettavaksi myös lapsille kuin yhdellä. On myös tärkeää, että voimme jakaa Teron kanssa ajatuksia työstämme.”
”Selviämme mistä tahansa”
Kun taannoisen koronapandemian ja siihen liittyneiden rajoitusten aikana myös koulut ja päiväkodit suljettiin, Mäkilän perheessä oli päivisin kotona kaksi yläaste- ja ala-asteikäistä, yksi esikoululainen ja kaksi vielä sitäkin nuorempaa lasta.
”Siitä selvittyämme ajattelimme, että selviämme mistä tahansa”, Terhi kertoo.
Talon eri huoneissa oli samaan aikaan käynnissä useita etäoppitunteja, ja Terhiä ja Teroa pyydettiin apuun milloin kenenkin lapsen luokse.
Terhi myöntää, että hänellä on toisinaan tarve rauhoittua ja vetäytyä omiin oloihinsa. Kun yhtään lasta ei ole kotona, hän ei avaa radiota, tietokonetta tai televisiota vaan nauttii pihasaunan hiljaisuudesta.
Jos Terhi johonkin lähtee, niin mieluiten kiertämään kirpputoreja. Vaatteiden kierrättämisen myötä kirpputoreista on tullut hänelle harrastus.
”Suuressa perheessämme on pidettävä kukkaronnyörit tiukalla. Kirpputoreilta löytyy pitkälti perheemme vaatteet ja lasten leikkikalut.”
Lue myös: Tällaiset ovat suurperheen arjen säännöt, joista ei tingitä
Pahan olon purkamista
Terhi sanoo, että tällä hetkellä heidän suurperheensä asiat ovat hyvällä tolalla. Hän on tottunut siihen, että lasten kanssa voi sattua odottamattomiakin kommelluksia, eikä toimiva yhteistyö sijaislasten vanhempien kanssa ole aina itsestäänselvyys.
”Vanhemmat saattavat purkaa pahaa oloaan sijaisvanhempiin, mutta en ole ottanut sitä henkilökohtaisesti. Kun lapset eivät voi olla kotonaan, se on kamala tilanne lasten lisäksi myös heidän vanhemmilleen”, Terhi kertoo.
Hän uskoo, että jokainen vanhempi valitsisi elämälleen toisen suunnan ja pitäisi omat lapsensa kotonaan, jos saisi valita uudestaan.
”Toisinaan tulee hetkiä, jolloin on oltava tuki ja turva lapsen lisäksi myös hänen vanhemmilleen. Juuri nyt välit vanhempiin ovat hyvät ja mutkattomat.”
Terhi ja myös Tero ovat panneet merkille, että ulkopuoliset eivät välttämättä miellä perhehoitajana toimimista oikeaksi työksi.
”Perhehoitajana oleminen on ympärivuorokautinen tehtävä, joka vaatii työlle ja lapsille omistautuvan ihmisen.”
Äitienpäivänä 2022 Terhi vastaanotti Helsingin Säätytalolla Tasavallan presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitalin kultaristein tunnustukseksi tekemästään työstä.
”Olin huomionosoituksesta todella otettu. Ajattelen, että tunnustuksella osoitettiin arvostusta minun kauttani kaikille niille, jotka tekevät perhehoitajan työtä.”
Tyhjä paikka sydämessä
Terhi ja Tero Mäkilän perhe asuu noin 150 neliön omakotitalossa, jossa on seitsemän makuuhuonetta. Lasten määrän lisääntyessä taloa on laajennettu, ja takapihalla on allasterassin lisäksi oma leikkikenttä. Taloon kuuluu myös yläterassi, pihasauna ja sen edessä kuisti.
Kolme lapsista on jo muuttanut pois kotoa, kaksi on teini-iässä ja sijoituslapsetkin muuttavat omilleen viimeistään, kun ovat täyttäneet 18 vuotta.
Terhi myöntää, että lapsen muuttaminen kotoa on hänelle haikeaa ja jättää sydämeen tyhjän paikan.
”Minulla on sammumaton hoivavietti. Tulen varmasti olemaan perhehoitaja tai jollain toisella tavalla lapsityössä eläkeikääni asti.”