Terttu rakastui lapsuudenystäväänsä – Yhteisen onnen tilalle tuli nopeasti syvä suru Matin hävittyä taistelunsa syöpää vastaan: ”Olen kiitollinen, että minulta löytyi rohkeutta rakastaa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Vesa Tyni / Otavamedia
Kun Terttu Tolonen tapasi lapsuudenystävänsä vuosikymmenien tauon jälkeen, kumpikin rakastui. Kohtalo puuttui kuitenkin peliin lähes saman tien.

Terttu Tolosta jännitti hieman, kun hän odotteli Mattia Oulun torilla. Oli heinäkuu vuonna 2014, lämmin iltapäivä. Lapsuudenystävät näkivät toisensa ensimmäistä kertaa 40 vuoden tauon jälkeen. Molemmat olivat juuri täyttäneet 50 vuotta, ja tuntui hauskalta kohdata pian kasvokkain.

”Leikimme lapsena paljon yhdessä. Asuimme pienellä paikkakunnalla, vanhempamme tunsivat toisensa ja olimme luokkatovereitakin”, Terttu kertoo.

Yhdeksänvuotiaana hän kuitenkin muutti Ouluun. Matti jäi Kainuuseen.

Iltapäivä ja ilta Oulua kierrellen oli mukava, vanha yhteys löytyi heti. Yön saapuessa Terttu lähti kotiin ja Matti hotelliin. Seuraavana päivänä Matti soitti ja kertoi lähteneensä aamulla vahingossa ajamaan väärään suuntaan.

”Minulla taas oli takana uneton yö. Olin aivan sekaisin. En voinut käsittää sitä rakastumisen tunnetta”, Terttu kertoo.

”Hullaannuin Matissa sekä komeuteen että henkiseen vahvuuteen ja luovuuteen. Hänen huumorintajunsa sai minut nauramaan sydämeni pohjasta.”

Kumpikaan ei sanonut sitä ääneen, mutta pian he halusivat tavata uudestaan.

”Lapsista oli hauskaa, että meillä oli yhteinen historia”

Elokuussa Terttu ja Matti lähtivät yhdessä kiertämään lapsuutensa maisemia. Syksyllä käytiin Kainuussa ihailemassa sateenkaaria ja revontulia. Lapsuus yhdisti, mutta vielä enemmän yhdistivät voimakkaat tunteet. Rakkaus oli roihahtanut käsittämättömällä voimalla.

Keskusteluissa jaettiin molempien elämänkokemukset, eikä kummallakaan ollut tarvetta painaa jarrua. Viikonloppuisin lennettiin toisen luo, sillä Matti asui Hyvinkäällä, Terttu Oulussa. Terttu työskenteli työnohjaajana ja työhyvinvointivalmentajana, Matilla oli pitkä kokemus teollisuusalan yrittäjänä.

Suhde syveni intensiivisesti, ja Matin kolme lasta ottivat Tertun hyvin vastaan. Myös Tertun tytär Henna tapasi Matin.

”Lapsista oli hauskaa, että meillä oli yhteinen historia.”

Kolmen, neljän kuukauden kuluttua Terttu huomasi Matissa voimakasta väsymystä. Yrittäjän työpäivät olivat venyneet, ja nyt vaivasi jatkuva nenäverenvuoto.

Työterveyslääkärillä käynti ei poikinut tutkimuksia.

”Marraskuussa kysyin, pitäisikö lähteä päivystykseen, Matti oli niin huononnäköinen. Hänen ihonsa oli muuttunut kellertäväksi.”

Matti otettiin viikoksi sairaalaan tutkimuksiin. Hänestä otetut kaksi näytettä epäonnistuivat.

Matti oli herkkä vaistoamaan asioita.

”Hän sanoi minulle puhelimessa, että tämä on ollut hyvä suhde. Jäin miettimään, miksi hän puhui menneessä muodossa.”

Matin kunto romahti

Joulu vietettiin Kuusamossa. Se oli Matin ensimmäinen joulu pohjoisessa vuosikymmeniin.

”Oli ihanaa, että saimme viettää joulun yhdessä.”

Loppiaisena Matin kunto romahti. Hänet kiidätettiin ambulanssilla Oulun yliopistollisesta sairaalasta Hyvinkäälle. Siellä Matista otettiin kolmas näyte, joka kuitenkin valmistui Matin kannalta liian myöhään.

Joitakin päiviä myöhemmin Terttu ja Matti kävivät puhelimessa läpi sitä, miten hieno suhde heillä oli ollut.

Seuraavana iltana Terttu ei enää saanut Mattia kiinni. Yöllä Matin tytär soitti sairaalasta, että isä on huonona.

”Säikähdin, sillä Matin hengitys rohisi voimakkaasti langan toisessa päässä. Sanoin Matille, että olet ollut minun suuri rakkauteni ja rakastan sinua. Matti vastasi: kiitos samoin.”

Puoli tuntia puhelun jälkeen Matin hengitys oli rauhoittunut, kasvoille oli tullut vieno hymy. Hän kuoli.

Kuolinsyy oli sisäinen verenvuoto. Seuraavana päivänä diagnoosiksi varmistui verisuonisyöpä maksassa.

”On käsittämätöntä, että sain tilaisuuden hyvästellä hänet, ja hän oli täysin tajuissaan.”

Rakastuminen ja suru yllättivät fyysisenä kokemuksena

Rakkauden Terttu tuntee edelleen. Tähtitaivaan katseleminen on asia, joka auttaa Terttua saamaan rakkaat lähelle.

”Siellä ovat myös isäni ja isovanhempani. Matille juttelen yhä, en minä täällä yksin ole.”

Paitsi rakastuminen myös suru yllätti fyysisenä kokemuksena. Tertun keho oli kipeä surusta. Hiuksiakin lähti.

”Tuntui, että sydämeni halvaantuu ja pysähtyy. Pelkäsin kuolevani itse.”

Terttu kävi ennen hautajaisia vartalohieronnassa, jonka teki nuori afrikkalaisnainen. Kun nainen alkoi sivellä Tertun kättä, itku ryöpsähti valloilleen.

”Se, että joku kosketti niin kauniilla tavalla, avasi kaikki padot. Hoitaja kertoi, että hänen kulttuurissaan läheisen kuolema kohdataan itkemällä ja huutamalla ääneen. Se tuntui minusta oikealta, enkä hautajaisissa pidätellyt tunteitani.”

Pahimmassa vaiheessa tuska oli pohjaton. Siinä auttoi Martti Lindqvistin kirja Surun tie, josta Terttu luki muutaman sivun joka ilta.

”Tuntui, kuin Matti olisi jutellut minulle. Kuolemasta kirjoitetaan siinä niin kauniisti.”

Terttu näkee kuoleman pohjimmiltaan kauniina asiana. ”Tuska on niillä, jotka jäävät suremaan.” © VESA TYNI / OTAVAMEDIA

Ystävät ja harrastukset auttoivat surun keskellä

Kaksi viikkoa Matin kuoleman jälkeen Tertun kerrostalokodissa Oulussa alkoi putkiremontti.

”Se pakotti minut aamuisin ylös, kampaamaan tukan ja pukemaan päälle. Keittelin kahvia remonttimiehille.”

Surun aiheuttama taantuminen yllätti välillä. Terttu ei yhtäkkiä tiennyt, mitä laittaa päälle.

”Ystäväni joutui neuvomaan puhelimessa, että laita ne kengät ja se takki.”

Naapuri kutsui välillä iltateelle. Ihmisten seura oli tärkeää. Myös luovat harrastukset auttoivat ilmaisemaan tunteita surun keskellä. Terttu liittyi kuoroon, vaikka ei osaa laulaa. Hän itki, huusi ja puhui, myös tutulle sairaalapastorille.

Terttu näkee kuoleman pohjimmiltaan kauniina, helpottavana asiana.

”Tuska on niillä, jotka jäävät suremaan. Tyttäreni oli hämmentynyt nähdessään minut niin huonossa kunnossa. Olen puhunut hänenkin kanssaan kuolemasta.”

Omaa kuolemanpelkoa on pitänyt käsitellä.

”Jos saan lähteä samalla tavalla hymy huulilla kuin Matti, odotan uteliaana. Mistä se hymy mahtaa tulla.”

”Olen kiitollinen, että minulta löytyi rohkeutta rakastaa”

Kun Matin kuolemasta oli joitakin kuukausia, Tertusta tuntui, että oli aika tehdä muutoksia elämässä. Oltuaan kymmenen vuotta yrittäjänä Terttu hakeutui palkkatyöhön ammattioppilaitoksen opiskelijahuoltoon. Hän tapaa työssään erityisesti psyykkistä tukea tarvitsevia nuoria. Hän muutti Oulusta Järvenpäähän.

”Sain uusia työkavereita, joista muutama oli myös menettänyt puolisonsa. Pystyin jakamaan kokemukseni heidän kanssaan.”

Noin vuoden kuluttua tapahtuneesta Terttu alkoi taas tehdä työnohjauksia. Muita voi auttaa vasta sitten, kun alkaa itse toipua.

Kaksi ja puoli vuotta Matin kuoleman jälkeen Terttu pystyy jo hyväksymään asian.

”Olen käyttänyt hautajaismekkoakin, enhän ostanut sitä vain hautajaisia varten.”

Mattia hän ei mieti enää joka päivä.

”Suru ei lähde pois, mutta kaikkea ei enää muista yksityiskohtaisesti.”

Pienet asiat ovat hyvin tärkeitä, kuten Matin kuvista tehty albumi.

”Samoin ne joululahjat, jotka ehdin Matilta saada.”

Ikinä ei tule samanlaista suhdetta, eikä tarvitse tullakaan.

”Olen kiitollinen, että minulta löytyi rohkeutta rakastaa. Jos en olisi uskaltanut heittäytyä, katuisin nyt. Rakkaus vaatii rohkeutta, sillä koskaan ei voi tietää, kuinka kauan se kestää.”

Terttu on ollut myös vihainen Matin kuolemasta.

”Mutta ajan myötä se helpottaa, tiedän sen.”

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivassa 8/2017.

Ystävä kertoo: Tertussa on paljon valoa

Ulla Konttila. © VESA TYNI / OTAVAMEDIA

”Tutustuimme Tertun kanssa viisi vuotta sitten, ja meistä tuli nopeasti läheiset. Tavattuaan Matin Terttu kertoi minulle rakastumisestaan: siitä, miten ihmeelliseltä se tuntui.

Terttu oli hyvin onnellinen. Kun Matti sairastui, Terttu kertoi siitäkin. Sairaus tuli niin yllättäen, että se oli iso kriisi. Tertulla oli jonkin verran toivoa, että Matti paranisi. Niinpä Matin kuolema oli suuri järkytys.

Puhuimme paljon siitä, miten merkityksellinen heidän suhteensa oli ollut, vaikka se jäi lyhyeksi.

Heidän tarinassaan oli jotain hyvin koskettavaa. Terttu mietti, olisiko ollut parempi, ettei hän olisi joutunut kokemaan menettämisen kipua. Mutta olisi ollut liian myöhäistä irtaantua suhteesta enää. Matille oli äärimmäisen tärkeää, että hän sai jakaa viimeiset kuukautensa Tertun kanssa.

Terttu puhui minulle paljon surustaan ja tuskastaan. Tyhjyyden kokemus oli valtava. Puhelumme olivat pitkiä, eikä Tertulla aina ollut mitään sanottavaa. Ei ollut sanoja.

Mutta kaikella on merkitys ja jokainen ihmissuhde opettaa jotakin. Vaikka Matin muoto katosi, rakkaus jäi.

Minulla ei ollut missään vaiheessa huolta siitä, selviäisikö Terttu. Hänessä on niin voimakas valo ja elämänhalu sekä läheisiä ihmisiä ympärillä.”

Ulla Konttila

 

Lue myös

Jaa kaverilleTilaa Seura

Yhteistyössä

X