Tiina Raevaara on aina halunnut tarjota hyviä kohtaloita eläimille: ”Pelkään, että minusta tulee salaa pusikoissa rottia ruokkimassa käyvä mummo”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kirjailija Tiina Raevaara
”Tarvitsen tyydyttävään elämään kolme tekijää: itsemääräämisoikeuden, kyvykkyyden tunteen ja yhteenkuuluvuuden tunteen johonkin tai joihinkin. Eläin tarvitsee oikeastaan samat asiat", Tiina Raevaara sanoo. © Tommi Tuomi
Kirjailija Tiina Raevaara oivalsi vasta aikuisena, miksi hänelle on tärkeää olla lähellä ja hoivata kaikkea elollista.

Talo oli vanha ja sen portaat natisivat. Kun ala-asteikäinen Tiina Raevaara laskeutui öiseen aikaan niitä pitkin alakertaan käydäkseen vessassa, hän ojensi eteensä kädessään pitämäänsä lemmikkigerbiiliä kuin asetta turvakseen.

”Olin kovin arka ja pimeänpelkoinen aikuisuuteen saakka. Siihen vaikutti ehkä sekin, ettei meillä ollut televisiota kun olin pieni. En tottunut näkemään asioita, jotka eivät ole totta. Kun sitten jossain vaiheessa näin esimerkiksi Alien-elokuvan, se jätti kauhistuttavia pelkoja”, Tiina kertoo.

Tiinalle lemmikkijyrsijä, Max Moritz von Gerbil, antoi turvaa, mutta oli muutenkin tärkeä. Mieluiten hän olisi ottanut koiran, mutta eläinrakkaus ulottui yhtä hyvin akvaariokaloihin, salamantereihin, sauvasirkkoihin ja amerikantorakoihin.

Vasta aikuisena hän oivalsi, miksi hänelle on tärkeää olla lähellä ja hoivata kaikkea elollista.

Hyönteinen ei ole söpö, mutta se on mielenkiintoinen

Gerbiili oli Tiinan ensimmäinen lemmikkieläin. Eniten hän toivoi koiraa, mutta ymmärtää, etteivät koiriin tottumattomat vanhemmat sellaista suostuneet hankkimaan.

Koiran sijaan Tiina sai muitakin lemmikkejä kuin gerbiilin. Ensimmäinen akvaariokala oli miljoonakala, joka asui muovisammiossa. Kodin kuistilla oli vuosikausia vesikirppuja, vesikotiloita ja vesisiiroja lasipurkissa.

Kymmenen vuoden ajan hoidokkina oli rupikonna. Tiina hoivasi niin ikään tulisalamantereita, sauvasirkkoja, jättimaakotiloita ja kotisirkkoja sekä salaa vanhemmilta amerikantorakoita.

”Hyönteistä tai koppakuoriaista ei voi mitenkään helliä eivätkä ne ole söpöjä, mutta minulla oli valtava kiinnostus kaikkeen elävään, mitä luonnossa oli. Olen lapsesta asti pitänyt kasveistakin. Se oli järjellistäkin viehtymystä, sillä luin paljon eläin- ja luontoaiheisia kirjoja”, Tiina Raevaara kertoo.

Maisterista tohtoriksi

Arvattavaa oli, että ylioppilaaksi kirjoitettuaan Tiina lähti opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon. Hän aikoi suuntautua ekologiaan ja ryhtyä tutkimaan eläimiä ja eläinpopulaatiota, mutta valitsi lopulta pääaineekseen perinnöllisyystieteen.

Tiina valmistui maisteriksi 22-vuotiaana ja tohtoriksi neljä vuotta myöhemmin. Esikoinen syntyi Tiinan tehdessä väitöskirjaa vuonna 2003. Samaan aikaan hän toteutti lapsuudesta saakka vaalimansa unelman ja hankki oman koiran, saksanpaimenkoira Raunin.

”Rauni oli täydellinen”, Tiina sanoo.

Koira piti kaikista, mutta erityisesti lapsista. Tiina mainitsee sen olleen myös humalaismagneetti.

”Kerran jätin sen odottamaan kaupan eteen ja kun palasin, huojuva mies syötti sille nakkeja.”

Kun Rauni alkoi olla elämänsä ehtoossa, Tiina otti toisen, keskikokoisen villakoiran Igorin.

”Facebook-kaverini eli pitkään kahdestaan koiransa kanssa. Kun koira kuoli, oli sydäntä särkevää seurata omistajan surua ja ikävää. Koira oli se, joka rytmitti hänen elämäänsä. En halunnut kokea samaa, joutua luopumaan koirasta ja sen lisäksi koiran kanssa elämisestä.”

Nyt Igorin seurana on sen pentu Talvikki, jonka emä on spanieli.

Kahdesta koirasta huolimatta Tiina joutuu taistelemaan aktiivisesti itseään vastaan, ettei eläimiä kertyisi kotiin niitä enempää.

Kirjailija Tiina Raevaara ja koirat

”Yritän säilyttää kohtuuden ja järjen, etten sorru eläinhamstraukseen”, kirjailija Tiina Raevaara tunnustaa.

Pelkona tulevaisuus rottia ruokkivana mummona

Viime talvena Tiina rupesi ruokkimaan kotipihallaan lintujen lisäksi rusakoita.

”Pihalla saattoi olla neljäkin tavattoman isoa rusakkoa syömässä heinää ja porkkanaa. Niitä oli kiva katsella.”

Lintujen seuraaminen ei ole enää yhtä palkitsevaa.

”On surullista, miten lintukannat ovat muuttuneet. Syöntipaikalla käy lähes yksinomaan talitinttejä ja mustarastaita, kun vielä 20 vuotta sitten näki paljon esimerkiksi hömötiaisia.”

Lintuja ruokkiessaan Tiina ei ole törmännyt rottaongelmaan, vaikka siitä kotikaupungissa Keravallakin puhutaan. Hänellä tosin ei ole mitään rottia vastaan. Päinvastoin, Tiinalla oli ensimmäisen kerran rottia lemmikkeinä opiskeluvuosinaan.

”Ne ovat suloisia, seurallisia ja älykkäitä, nopeita oppimaan. Ymmärrän harmituksen, jos rotat rikkovat tai syövät jotain, mutta en sitä, että niitä pidetään vastenmielisinä.”

Tiina hymyilee todetessaan:

”Pelkään, että minusta tulee salaa pusikoissa rottia ruokkimassa käyvä mummo.”

Ensimmäisen lähikontaktin lintuihin Tiina sai ala-asteikäisenä.

”Kaverini löysi todennäköisesti kissan kuljetteleman harakanpoikasen, Tipsun. Se oli välillä minullakin hoidossa. Tipsu oli niin kesy, että istui hartioilla, kun kävelin Keravan keskustassa.”

Tipsun tarinalla oli onnellinen loppu. Tiinan kaverin vanhemmat veivät sen maalle, missä se liittyi muiden harakoiden joukkoon. Toisin kävi loukkaantuneelle variksenpoikaselle, jota Tiina hoiti lukiossa ollessaan. Se söi hyvin, mutta löytyi eräänä aamuna kuolleena.

”Sen kohtalo jäi vaivaamaan. Miksi sen piti kuolla? Teinkö jotain väärin? Varikset ovat lempilintujani, älykkään ja sosiaalisen oloisia.”

”Yritän säilyttää kohtuuden ja järjen”

Mitä eläimiä Tiina hankkisi kotiinsa, jos toimisi yksinomaan tunteen varassa? Ainakin vuohia ja papukaijan.

”Tykkään todella paljon linnuista, mutta en ole hankkinut sellaista, koska on mahdotonta järjestää tyydyttäviä elinoloja sellaiselle olennolle. Eksoottisiin papukaijoihin liittyy myös paljon salakuljetusongelmia.”

Tiina ajattelee myös ajankäyttöä. Mitä useampia lemmikkejä on, sitä vähemmän aikaa on käytettävissä yhteen ja silloin katraan hoito on helposti riittämätöntä.

”Se on myös hyvää elämänhallintaa. Näen kauhukuvana uutiset, joissa kerrotaan, että joku on pitänyt pienessä asunnossaan pariakymmentä kissaa. Taistelen sellaista tulevaisuudennäkymää vastaan.”

Lasten aikuistuttua Tiina voi harkita enintään ison akvaarion hankkimista.

Onnistunut elämä myös hyönteisille

Mutta miksi Tiina Raevaara haluaa eläimiä, sellaisiakin, joiden kanssa vuorovaikutus on olematonta? Minkälaista tyydytystä tuottaa terraariossa oleva hyönteinen?

Tiina mietti vastausta kirjoittaessaan helmikuussa ilmestynyttä kirjaansa Minä, koira ja ihmiskunta (Like).

”Tarvitsen tyydyttävään elämään kolme tekijää: itsemääräämisoikeuden, kyvykkyyden tunteen ja yhteenkuuluvuuden tunteen johonkin tai joihinkin. Eläin tarvitsee oikeastaan samat asiat. Sitä kautta päädyin ajatukseen, että ehkä olen halunnut tuottaa hyviä kohtaloita eläimille, vaikka kyseessä olisi vain hyönteinen.”

Lue myös: Näin laiton eläinkauppa pyörii netissä – Harvinaisuudet ovat arvokasta kauppatavaraa

Laiton eläinkauppa

Berberiapina on erittäin uhanalainen. Lemmikiksikin pyydetty laji elää Marokossa ja Pohjois-Algeriassa sekä Euroopan puolella Gibraltarilla. © Annika Sorjonen/Korkeasaari

X