Timo Polari pelastui Grönlannin kuolonjäätiköltä – Nyt seikkailija opettaa selviytymistä ja kiitollista elämänasennetta: ”Ääretön jääräpäisyys on vaarallista”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Timo Polari
Timo Polari on rakentanut Seinäjoelle talonsa taakse kiipeilyradan itselleen ja lapsilleen. © Petri Korhonen
Seikkailija ja valmentaja Timo Polari rohkaisee ihmisiä päästämään irti peloistaan – myös siitä kovimmasta eli luovuttamisen pelosta.

Mikä olisi sinulle se pahin pelko, joka kahlitsee ja estää tekemästä sitä mistä unelmoit?

Esimerkiksi monelle yrittäjäksi haluavalle se voi olla vastuu muista ihmisistä, työntekijöistä.

Jos perustan yrityksen, enkä osaakaan? Jos minun takiani joku muu joutuu kärsimään?

Jos minua pilkataan siksi, että luovutin ja käännyin takaisin?

Seikkailija, luennoitsija ja kirjailija Timo Polari tietää vastauksen moneen noista kysymyksistä, omasta kokemuksestaan.

Hän luovutti kerran, huhtikuussa 1997.

Hänen seurassaan silloin olleet ystävät, vaelluskaverit, eivät sillä kertaa luovuttaneet, koska he eivät ehtineet tehdä sitä. He vain kuolivat.

Matkan pää

Moni saattaa muistaa uutisotsikot 22 vuoden takaa.

Kolme suomalaista lähti ylittämään Grönlantia hiihtämällä. Laskuvarjojääkärikoulussa tutustunut kolmikko oli varautunut mielestään kaikkeen: kaikilla oli sen ajan mittapuulla hyvät varusteet, luja kunto ja nuoren miehen itseluottamus.

Ari oli 26, Tommi 27 ja Timo vanhin, 28.

Viiden hiihtopäivän jälkeen lumimyrsky rikkoi suomalaisten teltan ja väsyneet miehet alkoivat kylmettyä. Lumikuoppa ei suojannut tarpeeksi puhurilta.

Pelastushelikopterin tullessa vain Polari oli elossa – osittain siksi, että hän oli yrittänyt saada tovereitaan pysymään hereillä ja hengissä.

”Yritin kaikkeni, toimin osin vaistomaisesti ja osin henkiinjäämiskoulutuksen mukaisesti.”

”Tietysti teimme virheitä, varsinkin varusteiden valinnassa. Teltan kehno laatu oli ratkaisevin tekijä siinä mitä tapahtui. Myös luonnonvoimat ja sattuma olivat pelissä”, Polari kertoo nyt.

Iän ja kokemuksen karttuessa virheet näkyvät selvemmin.

Timo Polari

Grönlannin kuolemanvaellukselta säilyi vain muutama valokuva. Nämäkin retken alun leiripaikat ovat jo vuosia sitten peittyneet jään alle. Timo Polarin arkisto

Akka kääntyköön

Periksi antaminen on synti, näinhän meille on opetettu sananlaskuissakin. Vain akat kääntyvät tieltä. Heikot sortuu, jätkä porskuttaa.

”Eihän se näin mene. Joskus on suurinta viisautta lakata hakkaamasta päätään seinään”, Timo Polari sanoo.

Englanninkielisessä maailmassa on sanonta, ”Live to fight another day”, jota ovat käyttäneet monet kuuluisat kenraalit.

Suomeksi sen voi kääntää näin:

”Älä tapata itseäsi nyt kunnian tai ylpeyden takia, peräänny että voit taistella huomenna paremmin.”

Sinä kohtalokkaana yönä Grönlannissa lumimyrskyssä Polari päätti keskeyttää reissun, taipua siihen että nyt pitää luovuttaa. Hän käynnisti hätälähettimen ja jäi odottamaan apua tovereilleen ja itselleen.

Perinteisen miehisen sankarimyytin mukaan hänenkin olisi pitänyt kuolla jäätikölle, jotta seikkailusta olisi tullut traaginen uhraus.

Timo Polari ei suostunut kuolemaan. Hän perääntyi, palasi Seinäjoelle liikunnanopettajan virkaansa tullakseen takaisin.

Vuonna 2002 hän teki vielä näyttävämmän naparetken: hiihti 1  135 kilometrin matkan Etelänavalle.

Sitä ennen ja sen jälkeenkin hän on käynyt monena vuonna erämaissa, vuoripoluilla ja jäätiköillä erilaisia reissuja haastavissa olosuhteissa.

”Jos en olisi luovuttanut, en olisi päässyt mihinkään näistä. Enkä muihinkaan sen jälkeen tekemiini asioihin. En olisi nyt isä lapsilleni.”

Milloin pitää taipua?

Nyt Polari luennoi valmentajana yritysjohtajille ja tavallisille työntekijöille muun muassa selviytymisestä, ihmisen voimavaroista, tavoitteiden saavuttamisesta ja kiitollisesta elämänasenteesta.

Siitä milloin on oikea aika painaa päälle sisulla, milloin hyväksyä väistämätön ja kääntyä polulta takaisin.

Kyse voi olla yrittäjän päätöksestä luopua jostain haaveesta.

Myönnänkö, että joku vieras voisi osata johtaa sukuyritystä paremmin kuin minä?
Tai myönnänkö, että juuri minun saneeraamiseni saattoi olla työpaikan yt-neuvotteluissa muiden kannalta hyvä ratkaisu?

”Monissa valintatilanteissa meidän päätöksentekokykyämme hallitsee häpeä, kuviteltu tai oikea, ja nimenomaan suhteessa muihin. Mitä muut ajattelevat,” Timo Polari muistuttaa.

Hän sanoo yrittävänsä esitellä ihmisille keinoja, miten selvitä tapahtuneesta, josta kaikilla tuntuu olevan varma mielipide.

”Itseltänikin kului Grönlannin jälkeen aikaa, ennen kuin tajusin etten pysty vaikuttamaan siihen, mitä ihmiset tästä ajattelevat. En vaikka tekisin mitä.”

Sama pätee työelämäänkin. Oma henkilö- tai työhistoria kulkee koko ajan mukana. Siitä voi kuulla joko pilkkaa tai säälittelyä, eikä kummallekaan voi mitään.

Polari sanoo päässeensä itse vuonna 1997 suhteellisen vähällä arvostelulla.

Tuolloin ei ollut nykyisen kaltaista sosiaalista mediaa, missä tuntemattomatkin ihmiset voivat nimettömänä solvata toisia tietämättä oikeasti asiasta mitään.

”Kukaan ei tullut julkisesti syyttämään minua epäonnistumisesta.”

Menehtyneet vaellustoverit olivat Etelä-Suomesta. Seinäjoella asuva Polari ei joutunut kohtaamaan heidän läheisiään päivittäin.

”En tiedä, miltä se olisi tuntunut. Syyllisyys siitä, että on itse selviytynyt, on hyvin yleinen ilmiö. Itse koin syyllisyyttä onnettomuudesta, en selviytymisestä.”

Näin selviytyjä toimii ja ajattelee kriisissä

1. Ymmärrä todellisuus ja hyväksy se.

2. Käy nopeasti läpi kieltämisen, tinkimisen, anelun, vihan ja masennuksen tunteet.

3. Ajattele ja analysoi: Mikä meni pieleen ja miksi? Miten toimin tästä eteenpäin, että selviydyn kriisistä?

4. Tee suunnitelma ja aikataulu: Mitä teen ja milloin sen teen?

5. Toimi päättäväisesti. Etene pienin välitavoittein. Aina voi tehdä vielä yhden asian.

6. Ajattele myönteisesti, usko onnistuvasi, ”luovu luovuttamatta”: tuli mitä tahansa, teen kaikkeni, jotta selviydyn.

Timo Polari

”Mount Everestille en aio nousta – muuten yritän liikkua niin pitkään kun voin”, Timo sanoo. Liikunta pitää myös pään kunnossa. Petri Korhonen

Voimauttava ja väärä viha

Timo Polarin mukaan samat tunteet näkyvät työpaikoillakin esimerkiksi irtisanomisten jälkeen.

Potkujen surusta tai selviytymisen aiheuttamasta huonosta omastatunnosta on vaikea päästää irti.

On suuri houkutus jäädä siihen vellomaan. Siitä voi rakentaa myös itselleen uuden roolin:

Minä olen se jolle on tehty SUURTA VÄÄRYYTTÄ, muistakaa se aina kun näette minut!

Tällöin ihminen voi alkaa rakentaa omaa persoonaansa passiivisesti ”minulle tehtyjen” asioiden pohjalle, ei sille, mikä ja kuka hän itse on.

Polarin mukaan epäoikeudenmukaisuudesta kumpuavaa kiukkua ei tarvitse peitellä, mutta sitä ei ole hyvä päästää hallitsemaan elämää.

”Hetkellinen viha ei välttämättä ole huono asia, jos siitä saa voimaa päästä tapahtuneen yli, tai voimaa näyttää heille jotka ovat tehneet minulle väärin. Kostonhimoksi yltyvä viha sen sijaan tuhoaa ihmisen itsensä”, Timo Polari varoittaa.

Jos kostosta luo itselleen elämäntehtävän, mitä ihminen tekee sitten jos sen koston saavuttaa?

”Jos olisi rehellinen itselleen, voisi huomata että omalta toiminnalta katosi silloin tarkoitus, ja sellaista ei toivo kenellekään.”.

Moni alkaa etsiä uutta kostamisen kohdetta, jota vastaan käydä uutta oikeutettua taistelua, koska muutenkaan ei osaa enää elää.

Timo Polari sanoo, ettei hän lähtenyt aikoinaan takaisin naparetkille kostaakseen luonnolle.

”En lähtenyt sinne voittamaan jäätikköä, koska ihminen ei sellaista edes pystyisi tekemään. Minua kiehtoo sen alueen luonto, sen ainutlaatuisuus ja kokonaisuus, kaikki mitä sieltä voi oppia.”

Hän kertoo, ettei ole koskaan etsinyt tarkoituksella vaaraa, eikä hae jännitystä henkensä kaupalla.

”Jotkut kohteet ovat olleet olosuhteiltaan vaarallisia, mutta en lähde ikinä tavoittelemaan vaarallisia tilanteita. Päinvastoin pyrin harjoittelulla ja ennakkovalmistautumisella välttämään sellaisia viimeiseen asti.”

Tavoite kerrallaan

Vaeltamisessa ja työelämässä taivaltamisessa on paljon yhteisiä piirteitä.

”Pitkän matkan alussa on hyvä muistaa lopullinen päämäärä, ja keskittyä etenemään pielin välitavoittein.”

Samoin voi ajatella työstäkin: vielä 27, 17 tai 7 vuotta eläkkeeseen – ja homma alkaa heti tuntua kivireen vetämiseltä.

”Jaa tavoitteet pienempiin osiin: Onpa hienoa nähdä mitä tuon tunturin juurella on. Tuolla syön eväät. Tuon taidon opettelen vielä tässä ammatissa. Alan toimia näin, että jaksan ensi keväänä tehdä tuota ja tuota.”

Ja jos et jaksa, ei sekään maailmaa kaada.

”Ääretön jääräpäisyys on vaarallista, ja tavoitteiden päivittäminen uusiksi taas pelkästään järkevää.”

Timo Polari sanoo haluavansa käytöksellään osoittaa, että hän noudattaa samoja ohjeita, joita hän esittelee kuulijoilleen.

Ennen kaikkea hän sanoo pohtivansa aina uusia haaveita tai tavoitteita asettaessaan, miksi toimii niin kuin toimii.

”Kannattaa aina miettiä, teetkö tai tavoitteletko jotain oikeasti itsesi takia – vai saadaksesi mainetta, lisää palkkaa, tai puolison tai pomojen kehuja?”

Hän korostaa, ettei näissäkään motiiveissa ole mitään pahaa. Ne on vain hyvä tajuta ja myöntää itselleen.

”Moni meistä on aikuisena jotain muuta kuin millaiseksi halusi parikymppisenä tulla. Pääasia, että tekee siitä persoonasta sellaisen, että sen vajavaisuuksien ja vahvuuksien kanssa pärjää.”

Sellaisen, jota pystyy katsomaan peiliin ja sanomaan: tuo ihminen on ihan riittävän hyvä, riittävän monessa asiassa.

X