Matti syntyi väärään kehoon – näin transnaisesta tuli lopulta Maritta

Jaa artikkeliTilaa Seura
Maritan kodissa vallitsee rauha, mutta pieni kylämiljöö on sukupuoltaan korjanneelle kylmä paikka asua.
Marittan kodissa vallitsee rauha, mutta pieni kylämiljöö on sukupuoltaan korjanneelle kylmä paikka asua. © Mikko Nikkinen
Matti syntyi transnaiseksi ja lopulta hän korjasi sukupuolensa. Raskaan kokemuksen jälkeen kotia turvaavat valvontakamerat, sillä ihmisten suhtautuminen on ollut hyytävää.

Kun Pulkkisen perheeseen odotettiin neljättä lasta vuonna 1960, äiti toivoi tyttöä veljessarjan jatkoksi. Syntyi kuitenkin poika, joka ristittiin Matiksi.

Matti tiesi jo lapsena olevansa erilainen kuin muut pojat. Hän kuitenkin työnsi tuntemukset taka-alalle.

Matti ei viihtynyt poikien sotaleikeissä, vaan pyöri tyttöjen kanssa. Kerran hän sai jostakin oman nuken, mutta isoveli repi sen rikki.

Koulun aloittaminen oli iso juttu pienelle pojalle. Raskaaksi se muuttui, kun Matti tajusi, ettei voi käydä poikien vessassa. Aina, kun vessaan piti mennä, Matti melkein oksensi.

Onneksi pienen eteläkarjalaisen kyläkoulun opettaja ymmärsi ahdingon ja antoi Matin käydä opettajien vessassa.

Luokkakuvaa otettaessa muut pojat kiipesivät pihakoivuun, mutta Matti jäi tyttöjen kanssa seisomaan maahan.

Siinä kuvassa tiivistyi paljon.

Luokkakuva on jo kadonnut. Mutta tallella on eräs toinen lapsuudenkuva, jossa 4-vuotias vesseli seisoo aurinkoisella pihamaalla silmät sirrillään ja suu hym

Maritta Pulkkinen kasvoi pikkuvesselistä ja sotapojasta naiseksi. ©MARITTA PULKKISEN KOTIALBUMI

yssä.

Maritta Pulkkinen, 57, katselee lapsuudenkuvaansa ja hymähtää. Hän eli vuosikausia miehenä, oli naimisissa ja sai kaksi lasta.

Hän tiesi kuitenkin koko ajan olevansa väärässä kehossa.

Elämä miehenä toi perheen ja kaksi lasta

Murrosikäsenä Matti rassasi mopoja sen verran kuin oli pakko, muuten kyliltä ei olisi pääsyt mihinkään.

”Vaikka kiinnostukseni olivat muualla, kuten kotitaloudessa ja lastenhoidossa, valitsin perinteisen miehisen alan ja opiskelin sähköasentajaksi.”

Usein Mattia kiusattiin, koska hän ei ollut niin kuin muut pojat. Seurustelusuhteet eivät onnistuneet. Heti, kun Matin olisi pitänyt alkaa olla mies, hän lähti karkuun. Armeijakaan ei tehnyt hänestä miestä.

Sitten Matti tapasi tytön, jonka kanssa tuntui hyvältä.

Matti päätti olla avoin ja kertoa, että ei tunne itseään mieheksi ja että hänellä on sen vuoksi hyvin vaikeaa. Tyttöystävälle se sopi.

”Oli valtava helpotus saada asia kerrottua. Helpottavaa oli sekin, että tyttöystävä hyväksyi minut sellaisena kuin olin.”

Matti jatkoi elämäänsä miehenä, koska 1980-luvulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Hän meni naimisiin tyttöystävänsä kanssa ja sai kaksi lasta. Vaimon odottaessa pariskunnan esikoista Matti oli kateellinen vaimolleen, sillä hän olisi halunnut kokea saman.

”Sanoin hänelle, että kunpa saisin johdot sinun aivoihisi.”

Kun Matti piteli tyttövauvaa sylissään, hän oli ylpeä ja onnellinen siitä, että oli kyennyt siittämään lapsen siitä huolimatta, että vihasi sukupuolielimiään.

Myöhemmin pariskunnalle syntyi vielä toinen lapsi, poika.

Transnaisen pitkä ja uuvuttava matka

Perhe asui maalla Matin lapsuudenkodissa. Maalaistalon elämä ja lapsiperheen arki olivat täynnä touhua, eikä itsetutkiskelulle jäänyt aikaa.

Jossain vaiheessa Matti löysi asioille oikeat nimet. Hän oli transnainen, eli hän koki syntyneensä väärään sukupuoleen, mieheksi.

Silloin puhuttiin vielä transseksuaalisuudesta, nykyään käytetään termiä transsukupuolisuus.

Satunnaisilla Helsingin matkoilla Matti tapasi homobaarissa muita kaltaisiaan. Muuten hän piti kaiken edelleen piilossa, vaikka salailu söi sisältäpäin.

Ahdistus ja epätoivo purkautuivat rauhattomuutena. Matti hääräsi siellä täällä – oli yrittäjänä, tulkkina ja matkaoppaana Venäjällä. Alkoholiakin kului.

Nyt Maritta kulkee ylpeästi kynnet punattuina. ©MIKKO NIKKINEN

Suurin syy valheelliseen elämään olivat lapset. Hän halusi suojella heitä. He olisivat joutuneet järkyttävän kiusaamisen kohteeksi, jos totuus olisi paljastunut.

Vuonna 2003 Suomessa tuli voimaan translaki eli laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta. Ennen tätä Suomessa ei ollut mahdollista saada transsukupuolisten hoitoja.

Matti ei ollut kuullut koko laista, kun hän vuonna 2006 hakeutui psykiatrille. Ahdistus oli kasvanut sietämättömäksi, eikä tilanteesta ollut kuin yksi tie ulos: Matti halusi korjata sukupuolensa vastaamaan sitä, mitä hän tunsi.

”Olin suunnitellut valmiiksi, mitä sanon psykiatrille. Mutta kun hän avasi oven ja astuin sisään, kaikki tuli ulos yhtenä itkunsekaisena ryöppynä.”

Psykiatrin vastaanotolta alkoi pitkä matka, jonka päätteeksi Matista tuli nainen.

Sukupuolenkorjausprosessi toi rauhan ja tasapainon

Sukupuolenkorjausprosessi on pitkä ja polveileva. Ensin sukupuoli-identiteetti tutkitaan perusteellisesti. Tutkimusjakson jälkeen seuraa vuoden mittainen tosielämän koe, jonka aikana harjoitellaan vastakkaisen sukupuolen elämää. Vasta sitten tehdään diagnoosi transsukupuolisuudesta.

Tämän jälkeen alkavat hormonihoidot, joiden jälkeen tehdään nimenmuutos ja vahvistetaan juridinen sukupuoli. Sukuelinkirurgia tulee lopuksi, eivätkä kaikki sukupuoltaan korjaavat halua sitä.

Matti aloitti prosessin vaimonsa tukemana, mutta myöhemmin he erosivat.

Avioeron jälkeen hän muutti kotikylästään pääkaupunkiseudulle, mutta palasi muutama vuosi sitten.

Nyt Maritta istuu lapsuudenkotinsa keittiössä ja katselee ulos hiljaiseen kylämaisemaan. Hän on asunut tässä pikkukylässä liki koko elämänsä.

”Nyt minulla on tasapaino ja rauha elämässäni”, sanoo Maritta painokkaasti. Vihdoin hän voi olla sitä, mitä on ja näyttää myös kaikki tunteensa rehellisesti. Suomessa suhtaudutaan hänen kokemuksensa mukaan yhä kielteisesti siihen, että mies näyttää tunteensa.

Hän työstää asiaa edelleen hiljaisina hetkinä. Sukupuolenkorjausprosessi jatkuu henkisellä tasolla, vaikka se muuten onkin päättynyt.

”Se minua harmittaa, että meidät transsukupuoliset sotketaan usein transvestiitteihin. Ei minulla ole mitään tarvetta tälläytyä minihameeseen, meikata räikeästi ja kulkea korkokengissä. Tahdon elää ja pukeutua kuin kuka tahansa tavallinen nainen. Minä olen nainen.”

Totuus vapauttaa. Mutta vapaudella on hintansa.

Valvontakamerat turvaavat arkea

Maritta kertoo, että välit liki kaikkien sukulaisten kanssa ovat menneet poikki. Se, että häntä ei ole heille olemassa, tuntuu hyvin kipeältä.

Tuntemattomat ihmiset – yleensä miehet – saattavat solvata häntä missä vain, vaikka junan ravintolavaunussa.

Kotikylä on ottanut palaajan vastaan tylysti. Pihaan on pitänyt asentaa valvontakamerat.

”Mutta on täällä kieltämättä hyviäkin asioita. Naapurin vanha emäntä pysäytti minut kaupungilla ja sanoi, että sinä olet rohkea. Olet kulkenut sitä tietä, jonka olet tiennyt itsellesi oikeaksi.”

Lapset saivat kuulla isänsä muutoksesta eri tilanteissa. Tyttärelleen Maritta kertoi asiasta Viipurissa vietettyjen 50-vuotisjuhliensa päätteeksi. Tytär oli tuolloin 28-vuotias perheellinen nainen. Tytär joutui työstämään asiaa pitkään, mutta isän ja tyttären välit ovat kuitenkin säilyneet hyvinä. Lapsenlapsilleen Maritta on ukki.

Maritan poika Jere, 27, ei ollut paikalla Viipurissa. Jere muistelee kuulleensa asiasta äidiltään jo aiemmin.

”Tipahdin polvilleni järkytyksestä. Samaan aikaan uutisoitiin Imatran silloisesta kirkkoherrasta Marja-Sisko Aallosta, joka oli tullut julkisuuteen transsukupuolisena. Kysyin äidiltä, että onko isä niin kuin se kirkkoherra. Kyllä, äiti vastasi.”

Ne vuodet olivat Jerelle vaikeita.

”Se oli hurjaa aikaa. Mutta en haluaisi kuitenkaan vaihtaa mitään pois. Olen iloinen kokemuksistani. Olen niiden takia nykyään avarakatseinen ja suvaitsevainen – pystyn ottamaan ihmiset ihmisinä.”

Alussa Jere oli välinpitämätön suhteessa isäänsä, mutta vuosien mittaan suhde on syventynyt. Kotona Jere kutsuu isäänsä iskäksi, kodin ulkopuolella Maritaksi.

Äiti ehti nähdä, miten pojasta tuli nainen

Maritta on ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo pitkään albinismista johtuvan näkövamman takia. Päivät kuluvat verkkaan. Vaihtelua tuovat matkat Venäjälle, jossa Maritta käy tuttavia tapaamassa ja ostoksilla.

Kun Maritta näyttää rajalla passiaan, siinä lukee Maritta Charlotta Pulkkinen. Se hänestä tuli vuonna 2010, kun hän täytti 50 vuotta.

”Muutin nimeni jo ennen kuin sukupuoli-identiteetin tutkimukset alkoivat. Halusin mennä tutkimuksiin sinä ihmisenä, joka halusin olla.”

Maritan isä kuoli jo 1980-luvulla. Vuonna 2015 kuollut äiti ehti nähdä, kun hänen poikansa muuttui naiseksi.

”Äiti kysyi minulta, miksi. Selitin hänelle ja sanoin, että nyt sait minusta tytön, jota aina toivoit.”

X