Muistatko nämä Arabian aarteet? Kuviosuunnittelija Esteri Tomula oli yksityiskohtien mestari

On astioita, joiden myötä luonto tulee osaksi kattausta. Sellaisia elämyksiä meille tarjoaa kuviosuunnittelija Esteri Tomula.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vegeta-emalikattilaa valmistettiin vuodesta 1965 1970-luvulle saakka. Sen hilpeässä huomassa valkoinen makaronivellikin muuttuu kesäkeitoksi.

On astioita, joiden myötä luonto tulee osaksi kattausta. Sellaisia elämyksiä meille tarjoaa kuviosuunnittelija Esteri Tomula.
Teksti: Anna Muurinen

Perheessäni on aina ollut hyviä piirtäjiä ja hienosti tehtyjä kuvia on pidetty suuressa arvossa. Itselleni ei piirtämisen lahjaa suotu, mutta opin pienestä pitäen kiinnittämään huomiota piirroskuviin, piirrosten muotoihin ja kuvien tekemisen tekniikoihin. Taidolla tehty kuva jää mieleen. Niinpä sinne pääsi jo hyvin varhaisessa vaiheessa  myös Esteri Tomula, tarkkojen yksityiskohtien mestari.

Tomulan työt liittyvät oleellisesti lapsuuskesiini Porin Noormarkussa, jossa vietin onnellisia aikoja isovanhempieni seurassa. Varhaisimpia muistojani mökiltä ovat sinivalkoiseen emalimukiin kaivotien varrelta kerätyt mustikat.

Mustikoista tehtiin kesäelämän erityisherkkua, mustikkamaitoa. Mustikat kerättiin Tomulan koristelemaan Elisa-mukiin. Se on yhä olemassa, joskin jo aika lailla kolhuja kokeneena.

Esteri Tomula Arabialle suunnittelemat maustepurkit.

Esteri Tomula Arabialle suunnittelemat maustepurkit. © Pekka Holmström

Esteri Tomula työskenteli Arabian tehtailla vuosina 1947-1984. Ajan hengen mukaiset Lappalaiset ovat vuodelta 1960.

Esteri Tomula työskenteli Arabian tehtailla vuosina 1947-1984. Ajan hengen mukaiset Lappalaiset ovat vuodelta 1960. © Anna Muurinen

Esteri Tomula myös Neptunin ja Tatin kuvioiden takana

Mieleeni on jäänyt myös Neptun-emalikattila, jossa jännittävän näköiset kalankuvat uiskentelivat ristiin rastiin, koskaan toisiinsa törmäämättä. Kun kalakattila nostettiin pöytään, tuijotin sen ihmeellisiä otuksia silmät suurina, ja yritin tunnistaa onkireissuilta tuttua haukea, ahventa ja särkeä.

Kun iltasella lähdimme vaarin kanssa kalaan, joskus hiipi puseroon pelko siitä, että koukkuuni tarttuisi kattilassa vaaniva jättimäinen rausku!

Oli suuri oivallus, kun eräänä talvena katselin kaupunkikodissa televisiosta Tarzania ja napsin Tatti-emalikulhosta popcornia. Jännittävimmissä kohdissa tuntui mukavammalta syventyä kulhon sienikuviointeihin. Yhtäkkiä kulhon mustavalkoiset sienet ja kesämökin kattilakalat muistuttivatkin toisiaan ja sain äidiltä vahvistuksen: kummankin astian kuviot oli piirtänyt Esteri Tomula.

© JUHO L

© JUHO L

Väri ja ilo kuvaavat Esteri Tomulan taidetta

Kun aloin kiinnittää huomiota Esteri Tomulan töihin, niitä olikin kaikkialla: olohuoneiden seinillä koristelautasina, kahvipöydän astioina, ruokapöydässä suolasirottimina, häälahjapöydässä.

Tomulan piirrosjälki on niin monipuolinen ja hänen suunnittelemiaan sarjoja niin valtavasti, että hänen tuotantonsa tutkiminen käy harrastuksesta.

Ja vaikka kasvi- ja eläinkunnan aiheet ovat hänelle tyypillisiä, on hän saavuttanut suosiota myös ihmishahmoilla. Vuonna 1965 suunniteltu, rönsyilevä Pastoraali on edelleen tuotannossa. Myös Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjan vuosittain vaihtuvat teemamukit ovat usein ehtaa Tomulaa.

Tomulan taidetta kuvaa hyvin väri ja ilo, jotka hän onnistuu tuomaan pelkistettyynkin ruokapöytään. Elin pitkään siinä luulossa, että söimme isovanhempieni mökillä usein kesäkeittoa. Vasta hiljattain ymmärsin, ettei asia ollut niin. Söimme lounaaksi makaronivelliä, mutta se tarjottiin aina keltaisilla ja vihreillä kasviksilla kuvitetusta Vegeta-kattilasta! Varsinaista laihialaisten kesäkeittoa siis. Ja iloa tuovan astiasuunnittelun tenhoa.

Esteri Tomula (1920–1998)

Esteri Tomula (1920–1998)

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 1/21.

Lue myös: Antiikkimarkkinoilta löytöjä tekevä Jenni Haukio kerää Arabian ja Kupittaan Saven keramiikkaa: ”Viehättävää on vanhan esineen kestävyys, sisukkuus pysyä koossa ja toimia”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X