Turskatti, mikä elämäntyö! Heikki Kaukoranta, 77, kääntää Tintti-sarjakuvia

Jaa kaverilleTilaa Seura
Taatelipalmu ja Heikki Kaukoranta
Komean taatelipalmun Isäntäväki on itse kasvattanut Andalusiasta poimitusta siemenestä.
Tintti-sarjakuva on sivistänyt suomalaisia viisikymmentä vuotta. Töyhtöpäisen reportterin seikkailuja suomentanut Heikki Kaukoranta jatkaa kääntämistä täyttä höyryä.

Juupeli, miten paljon kirjoja!

​Sarjakuvaneuvos Heikki Kaukorannan, 77, työhuone pursuilee hakuteoksia ja piirrosalbumeja, joista valtaosa on hänen itsensä kääntämiä.

Huoneen haltija tiiraa välillä suurennuslasilampusta espanjankielistä tekstiä ja naputtaa konettaan. Työn alla on uusin Corto Maltese, Hugo Prattin luoma legendaarinen kapteeni vailla laivaa. Kaukoranta on suomentanut ne kaikki.

”Sen verran on jo rutiinia, että kolmannesta versiosta tulee kelvollinen”, Kaukoranta sanoo.

Myös jokainen Tintti-tarina on suomennettu. Niistä otetaan uusintapainoksia, koska nykypolvetkin tahtovat Tinttinsä.

”Hyvin tehty fiktio on ikiaikaista tavaraa.”

Sukupolvikokemus

Otava alkoi vuonna 1970 julkaista Tintin värikuva-albumeja, joista tuli ainutlaatuinen sukupolvikokemus tuon ajan eläneille. Tarvitsee vain sanoa tuhannen turskattia, ja puoli Suomea tietää, mistä puhutaan.

Aimo Sakari suomensi WSOY:lle 1960-luvulla kolme Tinttiä, mutta aika ei ollut vielä kypsä. Varttuneet sarjakuvan ystävät muistavat, että niissä kapteeni Haddock oli Capu, Tintin kettuterrieri Milou Milla ja kapteenin lempijuoma whisky nimeltään malspiikki.

Belgialainen Georges Remi eli Hergé loi kaikkiaan 23 seikkailualbumia. Lukijat riemastuivat tavattuaan yhä uudestaan pöhelön etsiväparin Dupondin ja Dupontin, puolikuuron professori Tuhatkaunon, Milanon satakielen Bianca Castafioren, arkkikonna Rastapopouloksen… puhumattakaan ärhäkkäästä, mutta kultasydämisestä tuurijuoposta Haddockista.

Moulinsartin linnan isäntä on myös suomentaja Heikki Kaukorannan lempihahmo.

”Parhaiten olen uinut Haddockin nahoissa. Tinttihän on tarkoituksella planttu.”

Kapteeni Haddock on sekä Tintin lukijoiden että niitä suomentaneen Heikki Kaukorannan suosikkihahmo.

Kapteeni Haddock on sekä Tintin lukijoiden että niitä suomentaneen Heikki Kaukorannan suosikkihahmo. Haddockin solvauksia on käännetty suomeksi lähes 700. Kuva: Tommi Tuomi

Sättimisen mestari

Sisäsiistin Tintin vahvimpia voimasanoja ovat simpura, juupeli ja voihan vimpeli, nerokkaita suomennoksia nekin. Kääntäjä on hionut sävyn tarkkaan.

Mutta Haddockin noituminen, se on silkkaa ilotulitusta! Hän täräyttää puhekuplan täydeltä:

”Te senkin bassibasuukit, ekto­plasman neliöjuuret, ikonoklastin irvikuvat, kuttakoirat, kanaljat, mulli­saukon pojat! Tuhannen tuhatta tulenpalavaa turjaketta, te putkisierainlepakot!”

Miten kenenkään päähän pälkähtää mullisaukko?

Tai putkisierainlepakko?

Suomentaja on klassikkonsa lukenut, sillä mullisaukon poika tulee suorana lainana Aleksis Kiveltä. Putkisierainlepakkoa keksi käyttää Kaukorannan poika riidellessään isosiskonsa kanssa.

Tuskin olivat suomalaiset ennen Tinttejä kuulleet bassibasuukeista – ottomaanien valtakunnan pahamaineisista järjestyksenvalvojista.

Mikähän lie kuttakoira?

”Minäpä näytän”, Kaukoranta sanoo ja noutaa hyllystä Christfried Gananderin Nytt Finskt Lexiconin suomenkielisen laitoksen.

1700-luvulta peräisin oleva teos paljastaa, että kutta on vulva. Siis naisen ulkosynnytin. Tutumpi on se toinen veellä alkava sana.

”Sitä en ikinä käännöksiin laita. Siinä menee raja.”

Musta­valkoisessa versiossa Tintti Kongossa vuodelta 1931 kolonialismi oli voimissaan.

Musta­valkoisessa versiossa Tintti Kongossa vuodelta 1931 kolonialismi oli voimissaan.

Väriversio, suomeksi Tintti Afrikassa, julkaistiin sodan jälkeen vuonna 1946, jolloin oppituntikin on muuttunut laskennoksi.

Väriversio, suomeksi Tintti Afrikassa, julkaistiin sodan jälkeen vuonna 1946, jolloin oppituntikin on muuttunut laskennoksi.

Kunnia kollegoille

Kaukoranta ei ole Haddockin repertuaarin ainoa isä.

”Suuri kunnia solvauksista kuuluu Jukka Kemppiselle, joka suomensi Kultasaksisen ravun, Faaraon sikarit, Seitsemän kristallipalloa, Seikkailun Punaisella merellä ja Tintin Tiibetissä. Me käänsimme loput.”

Me tarkoittaa työ- ja aviopari Soile ja Heikki Kaukorantaa. Heidän yhteispeliään on Tinttien ja alkupään Lucky Luke -sarjan ohella suurin osa Krazy Katista.

Sivu suun lipuivat Asterix ja Ahmed Ahnekin. WSOY piti tuolloin Asterixeja liian etäisinä Suomeen.

”Olimme happamina siitä, ettei kustantaja Sanoma lopulta ottanut Ahmed Ahne -käännöstämmekään. Soile keksi kalifi Harun el Pullahin peliksi marjapussin. Se oivallus kelpasi näytekäännöksestämme.”

Sarjakuvan voimanainen Soile Kaukoranta suomensi myös Strumffit, jotka suuri yleisö tuntee Smurffeina, ja toimitti Ruutu– sekä Non Stop -lehtiä. Hän kuoli vuonna 2004.

Mustavalkoinen maailma

Tintin mukana lukijat ovat matkanneet Afrikkaan, Amerikkaan, Kiinaan, Egyptiin, Lähi-itään ja jopa Kuuhun. Otava on viime vuosina julkaissut albumeina myös 1930-luvun alkuperäisiä mustavalkoversioita, jotka on suomentanut – kukapa muu kuin Heikki Kaukoranta.

Tintin ja Miloun ensimmäinen matka vei Brysselistä pelottavaan uuteen bolsevikkivaltioon 90 vuotta sitten. Seikkailu sai nimen Tintti Neuvostojen maassa ja se on julkaistu vain mustavalkoisena.

Hergé työskenteli tuolloin piirtäjänä Vingtième Siècle -sanomalehdessä. Hän kehitteli lehden lastenjulkaisuun jatkokertomukseksi aluksi Totor-hahmon ja sitten Tintin.

”Päätoimittaja oli pappismies, jonka konservatiivinen ja siirtomaahenkinen maailmakuva heijastui koko lehteen. Ajan sankareita olivat ulkomaantoimittajat. Tinttikin on olevinaan sellainen, vaikka on kai kirjoittanut vain yhden reportaasin. Sekin on ylipitkä”, Kaukoranta naurahtaa.

”Parhaiten olen uinut Haddockin nahoissa. Tinttihän on tarkoituksella planttu.”

Neuvostojen maasta alkoi Tintin voittokulku.

Kakkosalbumissa 1931 julkaisija määräsi vastentahtoisen Hergén johdattamaan Tintin Kongoon, joka oli Belgian alusmaa. Belgialla oli siirtomaaisäntänä kehno maine, ja syystä.

Kertomusta piti korjailla poliittisesti korrektimmaksi myöhemmin. Yksi ruutu paljastaa ajan lennon karulla tavalla:

Tintti on joutunut seikkailun tiimellyksessä hetkeksi opettamaan lähetyskoulun luokkaa. Alkuperäisversiossa on maantiedon tunti. Tintti kertoo kongolaiskylän lapsille ”isänmaastanne Belgiasta”. Värialbumiin Hergé vaihtoi oppitunnin turvallisesti laskennoksi.

”Mustavalkoisissa on huima rinnakkaistodellisuus. Kannattaa lukea sekä ne että väriversiot vaikka rinnakkain”, Kaukoranta vinkkaa.

Heikki Kaukoranta viimeistelee uusinta Corto Maltese -suomennosta.

Heikki Kaukoranta viimeistelee uusinta Corto Maltese -suomennosta. Kielen lisäksi faktojen täytyy olla kunnossa. Kaukorannalta vei pari päivää muun muassa tarinassa esiintyneen pyhimyksen jäljittämiseen. Kuva: Tommi Tuomi

Kieli elää

Kääntäjän on oltava laajasti sivistynyt ja ilmaisultaan tarkka. Menneisyyden hahmot eivät voi esimerkiksi käyttää nykykieltä.

Kaukorannat lukivat tekstejään ääneen toisilleen. Näin käännöksistä tuli sujuvia. Ne näyttävät yleiskieleltä, vaikka ovat puhekieltä. Heikki Kaukoranta makustelee käännöksiä edelleen ääneen.

”Kieli on ensisijassa puhetta. Puheen kanssa pelaan kaiken aikaa. Kun käänsin Corto Maltesea uudelleen, vanha tuntui jotenkin mahtipontiselta. Tuli vähän säädettyä. Mä oon -tyyliin en ole mennyt. Sitä on hankala saada toimimaan luettuna.”

Mustavalkoisten Tinttien suomennoksissa hän peruutti piirun verran taaksepäin.

”Otin mukaan hassun vanhahtavaa puhekieltä. Niissä täytyi aiempaa visummin pitää huolta äänilajista.”

Onpa Tintin suuhun päässyt Kaukorannan savolaisen anopinkin sutkaus.

”Siniseen lootukseen uitin Lyyli-vainaan tokaisun: ‘no enpähän putoa korkealta, luudan päältä lattialle’.”

Haddock – turskakala

Kaukorantojen ensimmäinen Tintti-suomennos on Lento 714 Sydneyyn. Sen kanssa yhtaikaa vuonna 1970 ilmestyi Seikkailu Punaisella merellä, jonka käänsi Jukka Kemppinen.

”714 oli tuolloin uusin ja siinä esiintyi virolainen heppuli. Sama tyyppi on myös Punaisen meren seikkailussa. Keksin kaverin nimeksi Pahk, mutta en ollut ihan tyytyväinen. Jukka sanoi, että kyllä se hyvin käy.”

Pahk tarkoittaa pahkaa. Professori Teophilus Tuhatkaunon nimen keksi Kemppinen, alkuperäinen on Typhon Tournesol.

Suurin osa nimistä sai jäädä silleen. Haddock on suomeksi kolja, turskan sukuinen kala. Kapteenin etunimen kanssa Hergé taisteli pitkään ja päätyi Archibaldiin. Nimi paljastuu vasta viimeisessä seikkailussa Tintti ja Picarot vuodelta 1976.

Kaukorannan asteikolla Picarot ja Lento 714 sijoittuvat sarjan häntäpäähän:

”Niistä puuttuu taikasauvan kosketus. Lentävät lautaset sun muut eivät ole Hergétä. Hänellä oli nuori vaimo ja studiossa avustajia, olisiko heillä ollut sormensa pelissä.”

Kaukoranta nimeää suosikikseen Castafioren korut. Mukana ovat sanoissaan sekoilevat Dupondtit, hurmaavan kauhea Castafiore ja Tuhatkauno, joka kuulee mitä sattuu. Osansa saa myös lehdistö.

”Siihen sai väännettyä kaikenlaista kivaa”, Kaukoranta myhäilee.

”Se päättyy tähän”

Tintit ovat täynnä kiinnostavia yksityiskohtia. Hergé käytti avustajia selvittelemään esimerkiksi univormuja ja luonnon ihmeitä. Kiinalaisesta taiteilijasta Tšang Tšong-jenista tuli Hergélle elämänikäinen ystävä, piirroshahmo omana itsenään, ja Sinisestä lootuksesta avaintarina, joka vei piirtäjän ulos etnististä kliseistä.

”Tšang myös piirsi osan, mutta Hergé ei halunnut jakaa isyyttään”, Kaukoranta sanoo.

Vihoviimeinen Tintti on luonnoksista koottu Tintti ja aakkostaide. Hergé kuoli leukemiaan vuonna 1983. Hänellä ei ollut lapsia. Vain Tintti.

”Hergé oli tiukka tyyppi. Hän ilmoitti, ettei kukaan saa jatkaa. Se päättyy tähän.”

Lähteet: Michael Farr: Tintti & co., Benoit Peeters: Tintin juhlakirja, Reijo Valta: Turskatti, Kapteeni Haddockin haukkumat.

Lue myös: Palkittu sarjakuvantekijä Sami Makkonen toi kansalliseepoksemme 2000-luvulle: ”Kalevalassa on paljon kauhu- ja fantasiaelementtejä, joille piti saada kuvallinen muoto”

X