Ukrainalaissyntyinen Natalia Eloranta on ortodoksina aina luottanut uskoon, toivoon ja rakkauteen: ”Nyt niiden rinnalle on tullut viha”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Sodan sytyttyä Natalia Eloranta alkoi koordinoida avustuskuljetuksia.
Sodan sytyttyä Natalia Eloranta alkoi koordinoida avustuskuljetuksia. Hyvinkään kauppakeskuksen väliaikaisesta keräyspisteestä lähtee Ukrainaan pahvilaatikoittain vaatteita, kuivamuonaa ja sairaalatarvikkeita. © Kai Widell
Ukrainasta Suomeen muuttanutta Natalia Elorantaa painaa syvä huoli sukulaisista. Sisar on sodan jaloissa Ukrainan Khersonissa ja hänen poikansa käy puolustustaistelua miehitetyn kaupungin kaduilla.

Khersonissa on sipulit, salaatit ja retiisit jo istutettu. Vaikka eteläisessä Ukrainassa sijaitseva kaupunki on jo venäläisten miehittämä ja sen kaduilla soditaan, kasvimailla tehdään myös kevätaskareita.

Vuonna 1992 Suomeen ja Hyvinkäälle muuttaneen Natalia Elorannan, 59, sisar Vera Isaeva, 49, on taas aloittanut istutukset perheen sukutalon tiluksilla.

Ukrainan sodan sytyttyä Eloranta on puhunut sisarensa ja muiden Khersonissa yhä olevien sukulaistensa kanssa puhelimessa pari kertaa päivässä.

”Sisar kertoi, että tänä aamuna Khersonissa oli rauhallista. Tykkien ja ohjusten jyly ei edes kuulunut.”

Huoli sukulaisista on kuitenkin käynyt Elorannan voimille. Hänellä on ollut univaikeuksia ja hänelle on määrätty mielialalääkitys.

”Sydämessäni on kireä solmu, joka ei avaudu ennen kuin sota loppuu ja Ukraina on taas vapaa maa.”

Apua ja avustuskuljetuksia Ukrainaan

Natalia Eloranta asui Khersonin kaupunkiin kuuluvan saaren kaupunginosassa 30-vuotiaaksi saakka. Hän elätti itsensä parturi-kampaajana. Eloranta tutustui nykyiseen mieheensä vuonna 1989. Avioitunut pariskunta muutti kolme vuotta myöhemmin Suomeen.

Hyvinkäällä parturi-kampaamoyrittäjänä toimiva Eloranta on sodan sytyttyä vähentänyt töitään ja keskittynyt koordinoimaan avustuskuljetuksia Hyvinkäältä Ukrainaan.

Liikekeskuksen väliaikaisessa keräilypisteessä pahvilaatikoita teipatessaan Eloranta kiittelee sitä, miten paljon suomalaiset ja erityisesti hyvinkääläiset ovat ukrainalaisia auttaneet.

Elorannan mukaan avuntarve on kuitenkin huomattavasti suurempi kuin avustusten määrä.

”Humanitäärisen kriisin synnyttäminen on venäläinen sotimisen muoto. Vedestä, ruoasta, lääkkeistä ja muista sairaanhoitotarvikkeista on yhä kasvava pula.”

Natalia Eloranta

Natalia Eloranta pitää joka päivä puhelimitse yhteyttä Ukrainan Khersonissa oleviin sukulaisiinsa. © Kai Widell

Siskonpoika etulinjassa

Venäläiset tietolähteet ovat ilmoittaneet, että Venäjän joukot ovat jo miehittäneet Khersonin. Natalia Elorannan mukaan kaupunki ei ole kuitenkaan antautunut, vaan osa Khersonin asukkaista on jatkanut taistelua miehittäjää vastaan.

Yksi Khersonin nuorista ukrainalaistaistelijoista on Elorannan sisaren 19-vuotias poika Olexander Bazan. Ammattilaissopimuksen solmineella jalkapalloilijalla olisi Elorannan mukaan ollut edessä merkittävä urheilijanura, mutta nyt poika joutuu taistelemaan venäläisiä ammattisotilaita vastaan kotikaupunkinsa kaduilla.

”Katutaistelijoiden, kuten kaikkien khersonilaisten, kohtalo riippuu siitä, miten taistelut jatkuvat. Jos kaupunkiin tulee raskaita ilmaiskuja, paljon ihmisiä kuolee.”

Elorannan silmät kostuvat, kun hän kertoo venäläisten tekemistä ohjusiskuista siviilikohteisiin: sairaaloihin, kouluihin ja lastenkoteihin.

Elorannan tietoon ei kuitenkaan ole tullut, että hänen tuntemiaan khersonilaisia olisi menehtynyt hyökkäyksissä.

Varma hän ei voi kuitenkaan asiasta olla. Eloranta kertoo venäläisten haudanneen taisteluissa kaatuneita ukrainalaisia ilman tunnistamista joukkohautoihin.

”Venäläiset ovat myös vieneet kaupungista miehiä ja poikia. Siitäkään ei ole tietoa, missä he ovat ja ovatko he enää hengissä.”

Jalkapallokentät vaihtuivat taistelukenttiin. Natalian 19-vuotias sisarenpoika Olexander Bazan (alarivi kesk.) taistelee nyt venäläisiä sotilaita vastaan Khersonin kaduilla. © Kai Widell

Jalkapallokentät vaihtuivat taistelukenttiin. Natalian 19-vuotias sisarenpoika Olexander Bazan (alarivi kesk.) taistelee nyt venäläisiä sotilaita vastaan Khersonin kaduilla. © Kai Widell

Synnyinmaan värit ranteessa.  © Kai Widell

Synnyinmaan värit ranteessa.  © Kai Widell

Lappuja lasten vaatteisiin

Natalia Eloranta näyttää puhelimestaan mustavalkoista valokuvaa isovanhemmistaan Oleksi Oleksienkosta ja hänen Efrosinija-vaimostaan vuonna 1954.

Oleksienkot poseeraavat Khersonin saaren sukutalon pihapiirissä. Pihan takana välkehtii vesi.

”Isoisä kaivoi omin käsin Dnepr-joelta väylän pihalle saakka”, Natalia Eloranta kertoo.

Hän on jo neljännessä polvessa kalastajien tytär. Isä ja isoisät ovat pyytäneet Dnepr-joen apajilta karppeja, monneja ja jopa sampia.

Eloranta kertoo isoäitinsä muistelleen, miten toisen maailmansodan aikana Ukrainassa lasten vaatteisiin ommeltiin tunnistelappuja ennen kuin lapset lähetettiin sodan jaloista turvaan.

”En olisi koskaan uskonut, että Ukrainasta joudutaan taas lähettämään lapsia pois.”

Eloranta pelkää, että venäläiset saattavat vielä räjäyttää Khersonissa Saaren kaupunginosan vieressä olevan suuren vesivoimalaitoksen, jolloin hänen sukutalonsa, koko Saaren kaupunginosa ja osia muustakin Khersonista jäisi veden alle.

”Jos vesivoimalaitos tuhotaan, Kherson ei enää koskaan tule ennalleen.”

”En olisi koskaan uskonut, että Ukrainasta joudutaan taas lähettämään lapsia pois sodan jaloista.” © Kai Widell

”En olisi koskaan uskonut, että Ukrainasta joudutaan taas lähettämään lapsia pois sodan jaloista.” © Kai Widell

Itkien valvottuja öitä

Natalia Eloranta majoitti hieman ennen maaliskuun puoliväliä kotiinsa kaksi ukrainalaisen tuttavaperheensä tytärtä.

Kodistaan Kiovan läheltä lähteneet 22- ja 27-vuotiaat naiset pääsivät lopulta pitkän matkustamisen jälkeen Romanian, Unkarin ja Puolan kautta Suomeen.

”He ehtivät pakata mukaansa ainoastaan yhden laukun. Ohjustulen alta paenneina he ovat yhä järkyttyneitä ja peloissaan”, Eloranta kertoo.

Yksi Elorannan sisaren tyttäristä on paennut oman tyttärensä kanssa Khersonista Elorannan toisen isoäidin kotipaikalle läntiseen Ukrainaan, noin parinkymmenen kilometrin päähän Puolan rajasta.

”Toivon, että he tulisivat Suomeen. Mutta pelkään, että he palaavat Khersoniin heti, kun se vain on heidän mielestään mahdollista.”

Eloranta sanoo, että ortodoksina hän on aina luottanut uskoon, toivoon ja rakkauteen.

”Nyt niiden rinnalle on tullut viha. Vaikka valvon toisinaan itkien öitäni, vihan voimalla jaksan jatkaa eteenpäin. Meidän kaikkien on tehtävä kaikkemme Ukrainan puolesta.”

Kynttilä myös eläville

Natalia Elorannan usko Ukrainan voittoon sodassa on järkkymätön.

”Me ajamme venäläiset sinne mistä he ovat tulleetkin, ja Ukraina säilyy vapaana ja demokraattisena maana.”

Eloranta on käynyt Ukrainassa ja Khersonissa viimeksi syyskuussa. Hän on kuitenkin varma, että pääsee käymään synnyinkaupungissaan myös tulevaisuudessa.

Eloranta olisi mielellään lähtenyt jo pääsiäiseksi Khersoniin.

”Pääsiäinen on ortodoksien merkittävin juhla, jolloin koko suku kokoontuu saman pöydän ääreen ruokailemaan, laulamaan ja rukoilemaan yhdessä”, Eloranta kertoo.

Tänä pääsiäisenä Eloranta leipoo kotonaan Hyvinkäällä perinteistä ukrainalaista pääsiäisleipää ja piirakoita.

”Pääsiäisaterian jälkeen rukouksemme ovat rukouksia Ukrainan ja ukrainalaisten puolesta.”

Eloranta ei halua edes ajatella sitä vaihtoehtoa, että hän ei enää koskaan pääsisi Ukrainaan.

”Kun menen seuraavan kerran Khersoniin, sytytän ensin kynttilän tässä sodassa kaatuneille ja sen jälkeen niille, jotka jäivät henkiin.”

Natalian sisko Vera Isaeva ja hänen tyttärensä Maria sukutalon pihalla. <span class="typography__copyright">© Kai Widell</span>

Natalian sisko Vera Isaeva ja hänen tyttärensä Maria sukutalon pihalla. © Kai Widell

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 4/22.

Lue myös: ”Koko elämä piti kerätä yhteen reppuun” – Ukrainasta paenneet kertovat matkastaan ja hämmentävistä ensihetkistään Suomessa

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X