Väkivalta parisuhteissa seurasi Janikaa – Miksi hän alistui ja otti väkivaltaisten miestensä iskut vuosikymmeniä nöyrästi vastaan?

Jaa artikkeliTilaa Seura
väkivalta parisuhteessa
Janika on pohtinut paljon, miksi hän antoi kohdella itseään huonosti parisuhteissaan. ”Olin tyttö, joka ei osannut sanoa ei. Halusin niin kovasti miellyttää. Pelkäsin riitelyä ja tappelua.” © Teija Soini
Janika ajautui vuosikymmenien ajan väkivaltaisiin parisuhteisiin. Hän katkaisi tuhoisan kierteen vasta kun hänet melkein tapettiin.

Janika oli lapsuudessaan mummon tyttö, tai mummo ainakin ajatteli niin. Hän halusi Janikan luokseen puolittain asumaan ja auttamaan kotitöissä.

Isovanhemmat riitelivät usein. Silloin Janika pakeni toiseen huoneeseen ja pani kädet korvilleen. Mummo oli terävä suustaan, sanattomaksi hän ei jäänyt koskaan.

Kun mummolaan tuli vieraita, esittivät isovanhemmat sopuisia. Pappa puhui mummolle kauniisti ja kutsui mummoa rakkaaksi vaimokseen.

”Se lisäsi hämmennystäni. Juurihan oli ollut täysi sota päällä.”

Myöhemmin hän kuuli, että pappa löi mummoa. Pahoinpitely oli alkanut heti häiden jälkeen. Se loppui vasta siihen, kun mummo oli lopulta kumauttanut pappaa takaisin.

Janikalle mummo opetti: älä ikinä luota miehiin.

Janikaa opetus ei pelastanut: avomies pahoinpiteli hänet sairaala­kuntoon, josta jäi pysyviä vaurioita.

Pakoon poikakaveria

Yhdeksäntoistavuotiaana Janika ihastui tansseissa kivanoloiseen, siistiin Ismoon, joka oli kaiken lisäksi hyvä tanssija. Janika rakasti tanssimista.

Ikävä kyllä poikakaveri osoittautui mustasukkaiseksi. Hän kontrolloi ja vaati Janikaa viettämään kanssaan kaiken vapaa-ajan. Myös mummo patisti Janikaa luokseen. Sen lisäksi oli koulu ja läksyt. Ystäviäkin olisi ollut kiva tavata, mutta jos Janika ei ollut kotona, poikakaveri tenttasi mummolta, missä Janika oli ja mitä tämä oli tekemässä.

”Koin riittämättömyyttä.”

Kun poikakaveri lähti armeijaan, Janika päätti karata. Hän lähti opis­kelemaan terveydenhoitoalaa Helsingin seudulle. Ero hoitui lopulta helposti.

Janika asui aluksi tyttökaverinsa luona. Se oli hyvää aikaa: iloista ja onnellista nuoruutta. Tuntui, että pohjoisen tyttö voisi jäädä Etelä-Suomeen.

Janika valmistui ammattiin, löysi oman vuokra-asunnon ja sai mukavan työpaikan omalta alaltaan.

Väkivalta parisuhteessa alkoi – ensimmäiset nyrkiniskut

Tansseissa Janika tutustui miellyttävän oloiseen Jariin. Nuoret alkoivat seurustella, ja Jarista tuli pian Janikan alivuokralainen.

Jari opiskeli. Pitääkseen miehen tyytyväisensä Janika teki kaikki kotityöt ja maksoi elämisen: osti Jarille olutta ja sipsejä. Hän opetteli itsekin juomaan, vaikka inhosi olutta. Hän teki jopa Jarin koulutehtäviä, jos tämä ei osannut.

”Olin tyttö, joka ei osannut sanoa ei. Halusin niin kovasti miellyttää. Pelkäsin riitelyä ja tappelua.”

Janika ei saanut meikata, koska Jarille se olisi merkinnyt sitä, että Janika halusi kauniiksi laittautumalla iskeä muita miehiä. Pienetkin myöhästymiset töistä tai kauppareissulta herättivät Jarin epäilykset. Joskus Jari ajoi Janikaa takaa niin, että ovenkahvat rikkoutuivat Janikan paetessa toiseen huoneeseen.

Jari tutki jopa tyttöystävänsä alushousut selvittääkseen, ettei tämä ollut pettänyt häntä. Jari itse ei kuulunut miehistä uskollisimpiin.

Janika antoi anteeksi. Nuoret menivät kihloihin.

”En saanut käydä enää missään.”

Kielloista huolimatta Janika lähti kerran Jarin poissa ollessa työkaverin läksiäisiin. Epäonnekseen hän unohti kotiavaimet lipaston päälle. Läksiäisten loputtua hän sai Jarin puhelimitse kiinni, jotta pääsisi kotiin.

Tullessaan mies syytti, että Janika oli tarkoituksella jättänyt kotiavaimet kotiin.

Hän löi Janikaa nyrkillä leukaan niin, että hampaat iskivät reiän leukaan.

”Minulle jäi hirveä trauma ja pelkotila. Tutisin iltaisin sängyssä, koska pelkäsin, millä tuulella hän on tullessaan kotiin jostain harrastuksesta.”

Naurattajan jäljet iholla

Janika päätti paeta suhteesta. Hän palasi Pohjois-Suomeen, josta löysi nopeasti työpaikan, kuten aina. Janikasta pidettiin. Hän teki työnsä hyvin, oli kiltti ja kuuliainen.

Muutaman epäonnisen parisuhteen, huonon kohtelun ja abortin jälkeen elämään tuli Timo. Komea mies muistutti tunnettua muusikkoa, ja parin oluen jälkeen hänestä sukeutui varsinainen show-mies. Timo oli porukan naurattaja, josta kaikki pitivät.

Pettymys tuntui kovalta, kun tuttu kuvio toistui. Timossa oli mustasukkaisuutta, sitten väkivaltaisuutta.

Janika teki irtioton, mutta palasi takaisin, kun mies aneli ja lupasi kaiken muuttuvan hyväksi.

Onnea kesti vain hetken. Kerran suututtuaan Timo roikotti Janikaa parvekkeelta, toisen kerran nakkasi kipeästi maahan käsipunttien päälle.

”Karttelin vanhempieni luo menoa, jotta he eivät olisi nähneet vammojani.”

Eräänä päivänä Janika lähti ystävättärensä kanssa vaateostoksille. Hän unohti, että selkä oli mustelmilla. Ystävätär huomasi jäljet, kun Janika kokeili sovituskopissa puseroa. Janika valehteli kaatuneensa.

Työssä hän salasi vammojaan meikkivoiteilla ja vaatteilla tai kertoi loukanneensa itsensä tapaturmaisesti.

Kuin eläimen huuto – ”Älä tapa, älä tapa!”

Talvisena juhlapyhänä Janika ja Timo lähtivät Janikan vanhempien kanssa ravintolaan. Timo oli vauhdissa ja alkoi vikitellä naisia baaritiskillä. Janikaa nolotti.

Vanhempien lähdettyä, Janika kehotti Timoa käyttäytymään. Mies pikaistui ja repi avovaimonsa hiuksista lattialle, minkä seurauksena Timo ajettiin ravintolasta. Janika juoksi perään, mutta tapahtuman nähnyt nainen pysäytti: älä juokse tuollaisen perään.

Myöhemmin tutut nuoret veivät Janikan kotiin, sillä rahat olivat Timolla, avaimet Janikalla.

Kotiin päästyään Timo odotti rappukäytävässä portailla istuen. Sisälle päästyään Janika ehti tuskin ottaa takkia yltään, kun Timo hyökkäsi. Hän hakkasi nyrkein, potki ja repi niin että Janikan selkä taittui luonnottomasti kaarelle.

Janika kuuli huutavansa: ”Älä tapa, älä tapa!”

”Huusin kuin eläin. En tuntenut omaa ääntäni.”

Naapuri kuuli huudon. Pian eteisessä seisoi kaksi poliisipartiota.

Sairaalassa Janikan asiakas sattui tulemaan vastaan. Katseet kohtasivat.

”Tunsin valtavaa häpeää.”

Pahasti ruhjotulta Janikalta oli murtunut kylkiluita, leuka oli mennyt sijoiltaan ja selkään oli tullut vamma, josta aiheutui 10-prosenttinen invalidi­teetti.

Timo tuomittiin oikeudessa 2 500 euron sakkoon. Se tuntui Janikasta naurettavan pieneltä rangaistukselta.

Naapurilleen Janika vei sairaalasta päästyään kiitokseksi kukkakimpun.

”Sanoin: kiitos että pelastit henkeni.”

Tuhoisasta kierteestä irtauduttuaan Janikan elämä alkoi kohentua. ”Löysin pala palalta oman tahtoni ja pelolla ja väheksynnällä tuhotun itse­kunnioitukseni.”

Tuhoisasta kierteestä irtauduttuaan Janikan elämä alkoi kohentua. ”Löysin pala palalta oman tahtoni ja pelolla ja väheksynnällä tuhotun itse­kunnioitukseni.” © Teija Soini

”Kesti kauan ennen kuin opin”

Pahoinpitelystä on kulunut pitkä aika. Liikunta- ja hyvinvointialalla työskentelevä Janika on opetellut sinä aikana vihdoin huolehtimaan itsestään, ei pelkästään toisista.

”Kesti kauan ennen kuin opin.”

Janika asuu yksin. Hän suojelee itseään pitämällä sormusta vasemman käden nimettömässä. Jos joku kannustaa Tinderiin, hän kieltäytyy jyrkästi.

”Minun tuurillani siinä ei kävisi hyvin. Tuntuu kuin otsassani olisi lappu: hei kaikki hullut, tulkaa tänne.”

Vaihdevuodet pysäyttivät Janikan. Seksuaalinen halu väheni, ja muistissa oli, miten itsekkäästi ja huonosti miehet olivat häntä seksipuuhissakin kohdelleet.

Hän oppi pikkuhiljaa ymmärtämään, mitä on terve itsekkyys ja alkoi pohtia, mitä hän itse halusi elämältä.

Janika ei mielistele enää työpaikallakaan ketään. Kaikki eivät ole pitäneet muutoksesta, vaan katsovat karsaasti, kun hän ei suostu enää kynnysmatoksi.

Janika on miettinyt, miksi hänelle kävi kuten kävi. Miksi hän alistui parisuhteissaan ja otti väkivaltaisten miestensä iskut nöyrästi vastaan? Miksi hän suostui ottamaan nimittelyt vastaan: lehmä, mätisäkki tai huora.

Janika uskoi ansainneensa kaiken.

”Ehkä alistuva puoleni kokee huonon kohtelun jollain tapaa tutuksi, jopa oudolla tavalla turvalliseksi.”

Pelonsekainen läheisriippuvuus veti puoleensa omaa etuaan tavoittelevia miehiä

Janika uskoo kärsineensä pelonsekaisesta läheisriippuvuudesta, jonka takia hän on vetänyt puoleensa tietyntyyppisiä, omaa etuaan tavoittelevia miehiä.

”Heräämisen jälkeen haluni muuttua oli voimakas. Löysin pala palalta oman tahtoni ja pelolla ja väheksynnällä tuhotun itsekunnioitukseni.”

Tukena prosessissa on ollut muutama luottoystävä. Heidän kanssaan Janika käy kulttuuririennoissa, ulkoilee ja keskustelee. Hän hoivaa itseään liikkumalla ja syömällä terveellisesti.

Alistumisesta maksettu hinta tuntuu kuitenkin kovalta.

”Haaveilin nuorena perheestä, lapsista ja urheilullisesta, vastuuntuntoisesta miehestä, mutta sellaista en löytänyt. Katson naimisissa olevia ystäviäni. Lohduttaudun sillä, että lapset ovat vain lainassa. Lopulta tämä elämä on elettävä läpi aika yksin.”

”Kun Timo hakkasi minut, eräs terveydenhoitoalan ihminen sanoi, että olisin pyörätuolissa, jollen olisi niin hyväkuntoinen.”

Pahoinpitelyjen seurauksena tulleet vammat seuraavat mukana, mutta lujan, omaehtoisen kuntoutuksen myötä esimerkiksi selkävaivat ovat pysyneet aisoissa.

”Kun Timo hakkasi minut, eräs terveydenhoitoalan ihminen sanoi, että olisin pyörätuolissa, jollen olisi niin hyväkuntoinen.”

Urheilullisena ihmisenä Janika on juossut pahaa oloaan pois, sillä juokseminen antaa hänelle voittajafiiliksen.

Janika viihtyy kotona. Oma koti on tärkein paikka maailmassa.

”Kukaan ei aja minua enää kodistani pois.”

Ystävien lisäksi iloa elämään tuovat kaksi kissaa.

”Miesystäväni on Karl Fazerin suklaalevy, aina luotettava ja turvallinen. Syön suklaata hellyyden kaipuuseen.”

”Ehkä mummo oli oikeassa.”

Haastateltavan ja hänen ex-miestensä nimet on muutettu haastateltavan suojelemiseksi.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/20.

Lue myös: Parisuhdeväkivalta varjostaa: ”Mies hakkaa, uskallanko ehdottaa pariterapiaan menemistä?”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X