Vallan hovikokki Mika Hartikainen, 56, tietää presidenttien ruokamieltymykset
Mieletön määrä tietoa maailman mahtavien tavoista ja tottumuksista on tämän miehen päässä. Mika Hartikainen on palvellut presidenttien ja suurlähettiläiden hovi- ja keittiömestarina yhteensä yli 30 vuotta.
Mika Hartikainen tietää presidenttiemme herkut, mutta ei puhu niistä, jos presidentit itse eivät ole asiasta kertoneet. Vaitiolovelvollisuus sitoo työpestin jälkeenkin.
Kuka suomalainen presidentti tykkää korvapuusteista? Entä ken sai tarpeekseen hernekeitosta? Kuka oli hukkua ruislimppuihin? Kenelle maistuu wieninleike?
Mika Hartikainen, 56, tietää vastaukset – ja paljon muuta jännittävää.
Hän toimi ensimmäisen kerran valtiovierailun tarjoilevana hovimestarina Mauno Koiviston (1982–1994) aikana 1980-luvun puolivälissä.
”Keskityin palvelemaan parhaan taitoni mukaan, enkä ehtinyt seuraamaan mitä ympärillä tapahtui”, Hartikainen kertoo.
Ja vaikka olisikin ehtinyt, ei hän paljastaisi mitään. Hartikaisen muistojen aarrearkku pysyy lukittuna Linnan tapahtumista, sillä työ- ja virkasuhteeseen Tasavallan presidentin kansliassa kuuluu vaitiolovelvollisuus.
”Olen sitoutunut siihen, ettei laverrella. Kyse on myös itsekunnioituksesta.”
Mika Hartikainen tuli ajopuuna alalle
Presidentillisiin keittiöihin päätymistään Mika Hartikainen kuvailee ajopuuteoriaksi.
Kyökkiin hän joutui sylivauvana: äiti hoiti ravintolaa, ja minnepä muualle pikku-Mika olisi vaunuissa työnnetty, kun pitkiä äitiyslomia ei ollut.
Hartikainen kertoilee elämäntarinaansa paellan teon lomassa majatalossaan Espanjan Albirissa. Albir on lähellä Alicantea ja suomalaisille tuttua talvikaupunkia Torreviejaa.
Hartikainen työskenteli presidenttien palveluksessa Sauli Niinistön (2012–) ensimmäisen kauden loppuun. Puolitoista vuotta sitten hän tunsi, että on aika muuttaa lämpimään. Costa Blancan rinteiltä löytyi La Hacienda -niminen tila, joka on epävirallisesti Las Hassula.
Tilausravintolan vieraina käy paitsi espanjalaisia, myös paljon suomalaisia talviasukkaita, joilla pukkaa koti-ikävää. Haciendasta saa suomalaista kotiruokaa, vaikka pääpaino on toki Espanjan keittiössä.
”Porsaankyljyksiä, karjalanpaistia, uunipuuroa, kaalikääryleitä. Olen tehnyt paikallisesta vaaleasta kalasta silakkalaatikkoa”, Hassulan isäntä naurahtaa.
Mika Hartikaisen majatalossa La Haciendassa viihtyy moni suomalainen talvilomailija. Ruoka on maittavaa ja tuttua. Peter Jansson
Perinneruoat maistuvat
Kaalikääryleet maistuvat myös Niinistölle. Hän on lehtihaastattelussa nimennyt tuon perinneherkun mieliruoakseen. Pari vuotta sitten Niinistö säväytti suomalaisia twiittaamalla, että syö lihaa vain yhtenä päivänä viikossa.
Hartikainen ei kulissien takaisesta elämästä hiisku, mutta presidentit itse ovat raottaneet yksityisyytensä ovea – moninaisin seurauksin. Karjalanpaistin uskotaan lennättäneen Martti Ahtisaaren (1994–2000) Mäntyniemeen.
”Peijoona, miten voi karjalaispoika unohtaa”, harmitteli Ahtisaari tv:n Tuttu Juttu -ohjelmassa juuri vaalien alla. Ahtisaari ei hoksannut, että karjalanpaisti on hänen bravuurinsa keittiössä, kuten puoliso Eeva heti tiesi. Aviomies arveli lihapullia. Ahtisaari on listannut suosikkiruoakseen myös paistetut ahvenfileet.
”Presidentti Koivisto mainitsi eräässä lehtijutussa pitävänsä hernekeitosta. Niinpä hänelle tarjottiin kaikissa kyläjuhlissa hernesoppaa. Kekkonen taas oli mieltynyt ruisleipään, joten mummot pitkin Suomea lähettivät Urkille limppujaan”, Hartikainen vahvistaa.
Nakkeja ja hirventurpaa
Presidentti Koivisto oli tunnetusti nuuka ja piti edullisista perusmauista. Tilanteen tullen hänelle maistuivat vaikka nakit. Rouva Tellervo Koivisto ei ole voinut sietää kaviaaria tultuaan siitä pahoinvoivaksi Neuvostoliiton-matkallaan 1950-luvulla.
Koiviston edeltäjä Urho Kekkonen (1956–82) taas oli oikea herkkusuu. Savo-kainuulaisena kansanmiehenä hän suosi kalaa ja riistaa.
Linnan ruokalistalle ilmestyivät hirvi, poro, siika ja lohi. Lahnan päät, saunankuupassa keitetyt voimuikut, kirkaslieminen kiiskikeitto, haukimureke ja hirventurpasyltty maistuivat maan isälle, mutta maksasta hän ei piitannut.
Kokki piilossa
Mika Hartikaisella piisaa muistoja myös maailman ääristä. Kuopion, Lahden, Helsingin legendaarisen Happy Daysin ja oman ravintola Bellmanin kautta Hartikaisen urapolku vei kauas kotoa.
”Kiersin suurlähetystöt Kapkaupungissa ja Pretoriassa. Suomen Etelä-Afrikan suurlähettiläänä toimi Chilen pakolaisten suojelijana tunnettu Tapani Brotherus, hänen jälkeensä Kirsti Lintonen. Pidin myös omaa ravitsemusliikettä Swasimaassa. Se on pieni kuningaskunta Mosambikin ja Etelä-Afrikan välissä.”
Ja millainen kuningaskunta! Kuningas Mswati III:lla oli yhdeksän kuningatarta, hänen edeltäjällään Sobhuzalla peräti 98.
”Swazimaa isännöi kehittyvien maiden konferenssia. Minua pyydettiin järjestämään delegaatioiden tarjoilut ja vastaanottoseremoniat. Kaikki kolmannen maailman mahtavat tuli syötettyä Zimbabwen Robert Mugabesta Libyan Muammar Gaddafiin”, Hartikainen muistelee.
Vaitiolovelvollisuus ei sido edesmenneiden diktaattorien ruokalautasen sisältöä.
”He olivat lihansyöjiä. Istuivat lattialla ja vetelivät lihapataa. Minun piti pysyä piilossa, koska olin valkoihoinen. Kuningattarien mielestä tein lihapadan paremmin kuin heidän hovikokkinsa. Sain kyllä tehdä, mutta en näkyä.”
Pikkupaloja merkkipäivillä
Hartikaisen ravintolan asiakkaina olivat myös Britannian ja Yhdysvaltain suurlähetystöt. Yhdysvaltain itsenäisyysvieraat halusivat popsia minihampurilaisia; kyseessä oli cocktail-tilaisuus.
Kuningatar Elisabet II:n tiedetään pitävän aamiaismuroista ja ginistä, mutta mitä kuningatar mahtoi tilata syntymäpäiväpartylleen Afrikassa? No, samaa mitä kello viiden teelle kotona Lontoossa. Sormiherkkuja.
”Cucumber-sandwicheja, kurkkuleipiä, piti ainakin olla sekä muita pieniä paloja”, Hartikainen sanoo.
Takaisin kotiin
Mika Hartikainen palasi Suomeen vuonna 2001, Tarja Halosen (2000-2012) presidenttikauden toisena vuotena. Aluksi hän työskenteli hovimestarina ravintola Palacessa ja Pihassa, kunnes siirtyi myös presidentin palvelukseen.
Presidentti Halonen on innokas siirtolapuutarhuri ja pitää kasviksista. Haastatteluissa hän ei ole nimennyt lempiruokaansa, mutta on antanut ainakin yhden oman reseptinsä kansalaisten käyttöön.
Banaanilla ja piparimausteilla ryyditetty pata on nimeltään ”Helppo tipu”. Sen raaka-aineena ovat broilersuikaleet.
Varma tieto kertoo Mika Hartikaisen tekevän niin hyviä korvapuusteja, että Halonen haluaa niitä aina pussillisen, kun entinen keittiömestari käy Espanjasta koto-Suomessa.
Hartikainen myöntää, että Halonen on nauttinut niitä useasti.
Kauhasta irtoaa vanha keittiövitsi: vain mausteeksi. Jos kauhan jättää kattilaan keitoksen päälle, loraus mausteeksi jääkin oikeasti kauhaan kokin hörpättäväksi. Peter Jansson
Kultaranta keventää
Suurlähetystöjen jälkeen Hartikainen pääsin hyvien ystäviensä, keittiömestarien Pipsa Heismaan ja Sirkka Ruottisen aisapariksi Kultarantaan, Linnaan sekä Mäntyniemeen.
Presidentin kesäasunto Kultaranta on kotimaisen hyötypuutarhan valionäyte ja yleisönähtävyys. Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli graniittilinnan maanviljelysneuvos Alfred Kordelinille, joka ehti viettää Kultarannassa vain pari kesää. Kordelin murhattiin vuonna 1917.
Kordelinin aikana tilalla oli viljelysten ohella kanoja ja sikoja, nyt sata vuotta myöhemmin laajat hyöty- ja koristepuutarhat.
”Kaikki presidenttiparit ovat olleet kiinnostuneita Kultarannan tuotteista, kierrelleet ja kyselleet. Niinpä kunkin presidentin kanssa neuvotellaan, mikä maistuu heille ja vieraille”, Hartikainen kertoo.
Kultarannan tuorepuristettu omenamehu on aina ollut hyvin suosittua ja sitä tarjotaan. Marjoja käytetään jälkiruokiin ja itsenäisyyspäivän juhlien tarjoomuksiin.
”Kaikki juhlien antimet ovat kotimaisia, mutta huomattavassa osassa ovat Kultarannan marjat. Edustustarjoilut ovat keventyneet vuosien varrella”, Hartikainen sanoo.
Läskisoosi hupenee
Hartikainen tuntee myös liikemaailman herrojen herkut. Isokenkäiset viihtyivät Palacessa. Kauppaneuvos Paukun esikuva, gastronomi Heikki Tavela oli vaativa.
”Teollisuusnevos K. H. Pentti tuli kerran Palaceen, kun naulakossa oli uusi hoitaja. Pentti heitti takkinsa tiskille ja marssi suoraan saliin. Naulakonhoitaja kipitti perässä ja yritti piipittää, että millä nimellä herralla on pöytävaraus. Omalla nimelläni, tietysti, vakioasiakas puuskahti, mutta onneksi leppyi pian.”
Hartikainen harmittelee, ettei läskisoosin ja hiillostettujen lohenevien harrastajia enää juurikaan ole. Kun mestarikokille itselleen iskee lihanhimo, pannulle pitää saada sisäelimiä.
Ne ovat kortilla Espanjan rannikkoseudulla. Jos jossain tiedetään olevan vasikanmaksaa, pitää olla nopea. Suomessa on toistaiseksi hiukan toisin.
”Ai, ai… liekitettyjä munuaisia, pässinkiveksiä, kateenkorvaa ja kieltä! Suomessa kutsun samanhenkisiä ystäviä päivälliselle, kun palaan Turun-kotiini.
Mutta kuka olikaan se wieninleikkeeseen hurahtanut herkuttelija? On aika paljastaa viimeinen arvoitus:
”Kun haluan itse syödä hyvää – sisäelimien lisäksi – se on vessanpytyn kannen kokoinen wieninleike. Vasikasta tietenkin. Päälle sitruunaa, anjovista kaprista, lisukkeeksi pottumuusi”, Mika Hartikainen tunnustaa.
Lähteet: Risto ja Ritva Lehmusoksa: Urho Kekkosen pöydässä, Ajatus Kirjat, Gummerus 2005, Anne Mattson: Tellervo Koivisto, Siltala 2017, Yle, www.presidentti.fi: Mitä olet aina halunnut tietää presidentistä, www.meillakotona.fi, www.valio.fi: Presidenttejä ja ruokakulttuureja