Varaäidistä tuli Homopoika-bloggaaja Eino Nurmiston pelastus – tärkein neuvo oli ehdoton: ”Älä helvetti soikoon jää Somerolle pysyvästi”

Trendikkään ravintolan jälkiruokavitriinin edessä raikaa hersyvä nauru. Ystävykset olivat päättäneet juoda lounaan jälkeen pelkät kahvit, mutta sitten Auli Pohjarannan, 64, katse osuu vitriinin leivokseen.

Ennen kuin hän ehtii sanoa mitään, Tämän kylän homopoika -bloggaaja Eino Nurmisto, 29, toteaa: ”Syödään puoliksi.”

Molempia naurattaa.

”Lietsomme toisiamme. Meistä elämän pitäisi olla koko ajan ihanaa.”

Sellaista elämä ei kuitenkaan ole ollut. Eino asui lähes aikuiseksi saakka pikkuisessa Someron kaupungissa, jossa ei ollut helppo olla homo.

Einon kirjoittama Homopojan opas (Nemo) kannustaa olemaan ylpeästi oma itsensä.

”Olisinpa voinut ojentaa sellaisen kirjan sinulle silloin, kun olit nuori”, sanoo Auli.

Ulkopuolinen

Lapsena Eino tykkäsi prinsessoista, Disneyn Pocahontaksesta ja Esmeraldasta. Itsenäisinä ja vahvoina hahmoina ne olivat kiinnostavampia kuin perinteiset Lumikki ja Tuhkimo. Toki Einolla oli myös isotäti Anna-Liisan ompelema Batman-asu, joka päällä hän juoksi pitkin metsiä.

Eino: Päiväkodissa minua yritettiin ohjata kiinnostumaan asioista, joilla muut pojat leikkivät, jotta sopisin joukkoon. Sitten vanhemmat totesivat, että vaikka Einolle ostetaan leikkipyssy, hän ei leiki sillä.

Mikä tv-sarja Auli olisi? Eino: Auli on Masterchef Australia. Ohjelmassa on kannustava tunnelma, siinä pidetään hauskaa ja sitä on hauska katsoa. Susa Junnola

Eino: Viihdyin lapsena hyvin yksin enkä kokenut sitä traagisena. Vasta kouluiän lähestyessä havahduin siihen, että yleensä ihmisillä on kavereita. Sen jälkeen olen kokenut ulkopuolisuuden tunteita.

Auli: Muutimme Somerolle, kun tyttäreni Emilia oli kuusivuotias. Koska en ollut alkuperäisasukas, olin myös tavallaan silmätikku.

Eino: Näin Aulin ensimmäisen kerran kirjastossa. Hänen hiuksensa olivat viimeisen päälle kiharretut, ja jalassa nahkahousut. Kirjastossa raikui, kun hän käveli korot kopisten.

Yhdessä erilaiset

Somero on vajaan 10 000 asukkaan kaupunki. Einon perhe asui 15 kilometrin päässä keskustasta. Kyläkoulussa oli 17 oppilasta. Ala-asteella Eino ihastui tummasilmäiseen tyttöön, johon muutkin pojat olivat ihastuneet. Eino halusi kuulua joukkoon, mutta häntä ei huolittu.

Eino: Minua eivät kiinnostaneet jalkapallo tai muut perinteiset poikien aktiviteetit, olin luova ja taiteellinen nyhertäjä. Niinpä olin koulukiusattu alusta asti. En päässyt tilannetta pakoon. Se oli niin kokonaisvaltaista, päällekäyvää ja fyysistä, että jonkin ajan kuluttua lakkasin reagoimasta.

Eino: Kerroin aikuisille yksittäisistä tapahtumista, mutta kokonaiskuva ei välittynyt kenellekään. Minulla oli inhottu olo koko ajan. Se on tehokas tapa kiusata, mutta vaikea puuttua. Miten kiellät katseita ja eleitä?

Auli: Koulussa ei olisi saanut olla erilainen, mutta Eino oli. Näin hänet ensimmäisen kerran, kun hän 12-vuotiaana aloitti yläasteen. Hänellä oli rastat ja ihana, lapsenpyöreä naama. Voi että hän oli söpö!

Mikä tv-sarja Eino olisi? Auli: Eino on kuin australialainen komedia- ja draamasarja Please like me. Vähän kreisi, mutta herkkä. Susa Junnola

Eino: Jossain vaiheessa päätin, että jos kukaan ei kuitenkaan tykkää minusta, voin olla samalla täysin mahdoton. Otin rastat, käytin omatekoisia päähineitä ja punamustaa karvatakkia.

Auli: Einoa vuotta vanhempi Emilia oli samanlainen, yleiskuvasta poikkeava leiskuvan punaisissa hiuksissaan ja näyttävässä pukeutumisessaan. Myös Emilia tunsi olevansa ulkopuolinen.

Varaäidin kasvatti

Alitajunta antoi viestejä, mutta vielä yläasteen alussa Eino yritti ihastua tyttöihin. 8. luokalla hän antoi periksi. Hän myönsi itselleen olevansa homo. Vanhemmilleen Eino ei kyennyt sitä kertomaan. Sen sijaan Aulille oli helppo uskoutua.

Auli: Emilia ja Eino ystävystyivät. Vähitellen Eino alkoi viettää meillä kaikki viikonloput ja loma-aikoina viikkojakin. Yleensä he istuivat tuvassa, ja teimme yhdessä ruokaa.

Eino: Emilia ja Auli puhuivat luontevasti mistä tahansa. Minulla oli ensin samalaiset välit Emilian ja sitten myös Aulin kanssa. Hänestä tuli varaäitini.

Auli: Jonkin keskustelun lomassa Eino totesi olevansa homo. Se ei ollut yllätys. Kysyin vain, että onko hän varma ja sinut asian kanssa. Hän oli.

Eino: Vanhemmille en kertonut, vaikka he varmasti aavistivat. Pelkäsin pitkään, mitä kertomisesta seuraisi. Kun en enää asunut kotona, homouteni alkoi tulla esiin rivien välistä. Lopulta se oli vanhemmilleni ilmiselvää. Sittemmin olen vieraillut heidän luonaan poikaystävieni kanssa, ja kanssakäyminen on luontevaa.

Elämän malli

Kumppanin kaipuu oli raastavinta teini-iässä. Ikätoverit opettelivat seurustelun aakkosia ja Einosta tuntui, ettei hän löydä koskaan ketään. Aulin merkitys oli korvaamaton. Hänen luonaan oli toinen koti, jossa Eino saattoi kertoa ihastuksista ja pettymyksistä.

Eino: Aulilla on laaja ymmärrys ihmisistä. Hän oli Someron mittapuulla maailmannainen. Hän oli hyvä muistutus siitä, ettei koko maailma ole samanlainen kuin Somero. Tärkein häneltä saamani neuvo kuului: ’älä helvetti soikoon jää tänne pysyvästi’.

Auli: Uskon yhdessä tekemiseen, siinä samalla on helppo puhua kaikesta. Tosin Eino oli mieluiten työnjohtaja, kun polttopuita piti pinota.

Eino: Auli sytytti kiinnostuksen ruokakulttuuriin. Söimme etanoita, kengurua ja strutsia. Opin, että risottoon voi laittaa viiniä, ei pelkästään riisiä ja pakastesekavihanneksia. Kävimme myös paljon marjassa ja sienessä.

Auli: Nuoret näkivät meillä, että ruoan kanssa voi ottaa lasin viiniä. Täysi-ikäisyyden lähestyessä se saivat sitä itsekin. Ylilyöntejä ei tullut.

Eino: No, joskus juhannuksena juoksin alasti ruispellossa. Auli huusi ikkunasta, että ’nyt helvetin äkkiä vaatteet päälle’.

Auli Einon ylioppilas-juhlissa vuonna 2010. Eino kirjoitti jo tuolloin Tämän kylän homopoika –blogia. Eino Nurmiston kotialbumi

Tämän kylän homopoika syntyi

Emilia muutti lukioon Helsinkiin, Eino jäi Somerolle. Hän ei ollut enää täysin ulkopuolinen, mutta silti erilainen. Eino muistaa, kuinka yläasteen pojat tulivat katsomaan lukion luokkahuoneen ovelle, miltä näyttää oikea homo. Sille oli jo helppo hymyillä, mutta oli paljon muuta, mikä painoi mieltä. Eino alkoi kirjoittaa blogia Tämän kylän homopoika.

Eino: Kirjoitin nimettömänä seksuaalisuuteen liittyvistä ajatuksista, kokemuksista ja tuntemuksista. Ajattelin, että on varmasti muitakin, jotka pohtivat samoja asioita.

Auli: Somerolla supistiin, kuka kirjoittaja mahtaa olla. Hirvitti Einon puolesta.

Eino: Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2010. Sen jälkeen voin aika huonosti. Elämässä ei tuntunut olevan sisältöä, ei ollut sosiaalista elämää ja taloudellisetkin ongelmat painoivat.

Auli: Nyt tunnen piston sydämessäni.

Eino: Vuoden 2011 joulukuussa muutin Turkuun ja elämä koheni. Seuraavana syksynä aloitin kotimaisen kirjallisuuden opinnot yliopistossa. Sain uusia kavereita ja ensimmäisen poikaystävän. Annoin blogilleni kasvoni ja nimeni.

Kaalimaan vartijat

Nykyään Auli ja Eino asuvat Helsingissä. Suhde on entistä läheisempi.

Eino: Koulukiusaamisesta alkaen sisälleni on kertynyt raskas painolasti. Viime keväänä vajosin masennukseen, mutta en tajunnut sitä. Kuvittelin, että tällaista ankeaa elämä on. Sairaanhoitajan teettämän testin tulos kertoi minun sairastavan keskivaikean ja vaikean välillä olevaa masennusta.

Auli: Yritämme piristää toisiamme vuorotellen, koska minulla on taipumusta samaan.

Eino: Koska Auli on nyt sinkku, tein hänelle Tinder-profiilin. Tutkimme yhdessä, millaisia ehdokkaita sovellus tarjoaa. Joistain saatan sanoa, että tämä on epäilyttävä. Pyrin varjelemaan huijareilta, mutta en ala neuvomaan.

Auli: Einon sinkkuaikana katseltiin ehdokkaita myös hänelle. Otin kantaa.

Eino: Tällä hetkellä seurustelen. Elämä on seesteistä ja elän vaaleanpunaisessa kuplassa. Romaani on työn alla. Toivon, että 10 vuoden päästä elän aika samanlaista elämää kuin nyt. Lapsista en haaveile. Sen sijaan toivon, että työni sisällöntuottajana kehittyy.

Auli: Voisin suunnitella eläkkeelle jääntiä, mutta pidän työstäni. Einon kanssa tapaamme keskimäärin kerran viikossa ja viestittelemme whatsupissa.

Tämän kylän homopoika -bloggaaja Eino pitää yhä Disney-hahmoista. ”Tuon niitä matkoilta. Viimeksi toin Kaunotar ja Hirviö -kuusenkoristeet”, kertoo Auli. Susa Junnola

Eino: Jään helposti vellomaan ankeuteen, kun kaikki tuntuu olevan huonosti. Siihen auttaa, kun lähden Aulin kanssa humputtelemaan.

Auli: Usein sunnuntaina jompikumpi ehdottaa ulkoilua. Päätämme vahtia toisiamme, ettei kumpikaan osta mitään. Kävellessä kuitenkin keksimme käydä katsomassa, löytyykö UFF:n myymälästä kivoja vintagevaatteita. Sen jälkeen suuntaamme ostamaan herkkuja Stockmannilta. Parin tunnin kuluttua kummallakin on isot ostoskassit, syömme yltäkylläisesti ja avaamme viinipullon.

Eino: Olemme pukkeja kaalimaan vartijoina. Emme jarruta toisiamme.

Auli: Katsomme yhdessä myös televisio-ohjelmia ja Netflixiä. Yksi lempiohjelma on Tanssii tähtien kanssa.

Eino: Vastikään menimme yhdessä Downton Abbey -elokuvan ensi-iltaan.

Auli: Matkustammekin yhdessä.

Eino: Tosin Aulilla on aina vääränlaiset kengät, ja ravaamme kenkäkaupoissa etsimässä parempia. Mutta se ei haittaa, sillä otamme hanakasti taksin.

Auli: Ja toisen vähäisestäkin kehotuksesta pysähdymme terassille syömään ja juomaan.

”En osaa edes kuvitella, minkälaista elämä olisi ilman häntä”

Auli: Emilia asuu Lontoossa, ja senkin vuoksi Eino on minulle entistä tärkeämpi. En osaa edes kuvitella, minkälaista elämä olisi ilman häntä. Olin ensimmäinen, joka tapasi Einon nykyisen kumppanin. Olimme sunnuntaiulkoilulla, kun kaveri näki meidät sattumalta, soitti Einolle ja kysyi, voiko tulla moikkaamaan. Nykyään käymme kolmestaankin syömässä ja elokuvissa.

Eino: Jos kumppanini ei olisi tullut toimeen Aulin kanssa, se olisi minulle selkeä merkki: ehkä hän ei ole oikea minulle.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 10/19.

Lue myös: ”Vanhempani haluavat, että en kerro olevani homo – en enää jaksa paheksuntaa”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti