Väriä ja iloa kotiin! – Muistatko nämä Aini Vaarin herttaiset retrokankaat?

Joskus sitä ihastuu kangaskuosiin toisensa jälkeen, eikä edes ymmärrä ihailevansa samaa taiteilijaa: Aini Vaaria.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Puutarha-kuosi saa sekä ihmiset että kissat kaipaamaan kesäpuuhia.

Joskus sitä ihastuu kangaskuosiin toisensa jälkeen, eikä edes ymmärrä ihailevansa samaa taiteilijaa: Aini Vaaria.
Teksti: Anna Muurinen

Ostin ensimmäisen asuntoni 2000-luvun alussa. Halusin tehdä pikkukodista oman valtakuntani. Tuntui tärkeältä hankkia kotini ainoaan ikkunaan uusi verho: sellainen, joka ei olisi kehystänyt aiemmin mitään muuta näkymää.

Satuin ajamaan Forssan ohi ja pysähdyin Finlaysonin tehtaanmyymälään. Sieltä löytyikin sopivasti nostalginen, vaaleanvihreä Taimi. Se oli täydellinen valinta simppelisti sisustettuun kotiini.

Löytämisen riemussani tempaisin ja ostin saman tien myös punaisen verhokankaan. Olinhan oppinut, että aikuiset ihmiset vaihtavat verhoja vuodenaikojen mukaan! Kotona ompelin kankaista verhot, ylijäämäpaloista muutaman sohvatyynynkin ja aloin opetella aikuisen elämää verhonvaihtoineen kaikkineen. Taimista tuli hyvin rakas itsenäisen elämäni symboli.

Senni on Aini Vaarin suunnittelema kuosi vuodelta 1972. Se pääsi osaksi Finlayson 200 vuotta -juhlamallistoa.

Senni on Aini Vaarin suunnittelema kuosi vuodelta 1972. Se pääsi osaksi Finlayson 200 vuotta -juhlamallistoa. © Finlayson

Seuraavana kesänä lähdimme serkkuni kanssa kesäretkelle Forssaan. Kiersimme vanhaa tehdasmiljöötä ja päätimme tarkistaa Finlaysonin senhetkisen tarjonnan. Uustuotantoon oli otettu hilpeä Puutarha, jonka kumpikin muistimme tätini vanhasta kotitakista vuosikymmenten takaa. Hyväntuulinen kuvio aurinkoineen ja kastelukannuineen sai aikaan monipolvisen muistelukohtauksen. Lähdimme myymälästä upouusi Puutarha-vahakangas mukanamme.

Puutarha sai miettimään kuosisuunnittelua: millainen on kodikkuutta luova kuvio? Miten jokin kuosi voi olla niin ilahduttava, että sitä jaksaa katsella päivästä toiseen?

Klaara-kangasta (alkuperäinen on vuodelta 1955) painettiin 2000-luvulla keltaisena.

Klaara-kangasta (alkuperäinen on vuodelta 1955) painettiin 2000-luvulla keltaisena.

Ryhdyin etsimään tietoja suomalaisista painokankaista ja huomasin, että sekä Taimin että Puutarhan takana oli sama suunnittelija: Aini Vaari.

Olin pannut merkille, että myös klassikoiden klassikko Coronna oli Aini Vaarin tuotantoa. Tässä oli taiteilija, jonka kädenjälki luo ympärilleen kodikkuutta.

Sitten tuli pääsiäinen 2010-luvulla. Kaipasin piristystä pääsiäispyhiin. Päädyin hypistelemään villin keltaista pääsiäisliinaa, jossa kyllästyneen oloiset kanat makoilivat salmiakkiruutujen lomassa. Samastuin kuosin raukeaan tunnelmaan.

Itselleni epätyypillinen villiintyminen hymyilytti jo kassalla. Kotona selvisi, että räväkkä hankintani olikin suunniteltu jo vuonna 1955. Klaara-kankaan oli suunnitellut – Aini Vaari! Yllätys nauratti ääneen ja edelleen se naurattaa joka ikinen kerta, kun koluan liinavaatekaappiani. Suosikkisuunnittelijani todella kuvittaa arkeni iloja.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/20.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X