Väsymysoireyhtymä alkoi tavallisesta virustaudista

Mintti Raassinan jatkuvaa väsymystä vähäteltiin monta vuotta. Vasta pari vuotta sitten hän sai diagnoosikseen krooninen väsymysoireyhtymä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Liikuntaa en juuri jaksa harrastaa, mutta käyn koirien kanssa kävelyllä. Samalla tapaan mukavia ihmisiä”, Mintti Raassina kertoo.

Mintti Raassinan jatkuvaa väsymystä vähäteltiin monta vuotta. Vasta pari vuotta sitten hän sai diagnoosikseen krooninen väsymysoireyhtymä.
Teksti: Hanna Vilo

Mintti Raassina, 45, sairasti vuonna 2000 mononukleoosin eli kansankielisemmin pusutaudin. Viruksen aiheuttama tauti aiheuttaa aikuisilla yleensä kovaa kuumeilua sekä kaularauhasten ja muiden imusolmukkeiden turpoamista. Kun tauti parani, Mintin olo ei koskaan palannut ennalleen. Seuralaiseksi jäi syvä uupumus.

Tähän havahduin

”Kun mononukleoosi oli mennyt ohi, tunsin oloni äärettömän raskaaksi ja väsyneeksi. Lihaksista katosi kaikki voimat, ja minua nukutti koko ajan. En pystynyt jatkamaan normaalia elämääni enää ollenkaan.

Tunsin itseni hyvin ärtyneeksi ja turhautuneeksi. Mietin, että olinko laiskistunut niin paljon, etten pystynyt enää tekemään mitään. Syyttelin itseäni jatkuvasti siitä, että olin väsynyt.

Vasta kun olin elänyt uupumuksen kanssa pitempään, oivalsin, että se ei voinut kuulua normaaliin elämään, vaan jotakin täytyi olla pielessä.

Vastaanotolle

Kävin väsymykseni takia monilla eri lääkäreillä, jotka eivät löytäneet sille selvää syytä. Koska minulla on myös kaksisuuntainen mielialahäiriö, useimmat lääkärit laittoivat oireeni sen piikkiin. Sen takia niitä ei lähdetty tutkimaan tarkemmin.

Pari vuotta mononukleoosin jälkeen aloin saada myös lihaskipuja. Silloin minulla diagnosoitiin fibromyalgia, ja pääsin mukaan kuntoutukseen. Yleensä liikunta auttaa fibromyalgiakipuihin, mutta minulla se vain pahensi olotilaa. Silloin ymmärsin, että kyse ei voinut olla fibromyalgiasta.

Nelisen vuotta sitten näin televisiossa kroonisen väsymysoireyhtymään erikoistuneen lääkärin haastattelun. Hänen kuvailemansa oireet kuulostivat aivan omiltani, ja päätin varata hänen vastaanotolleen ajan. Hän totesi heti, että olin melko selvä tapaus.

Täytin kaikki kroonisen väsymysoireyhtymän peruskriteerit: uupumukseni oli kestänyt jo pitkään, koin rasituksen jälkeen oloni huonoksi ja yön jälkeen tunsin oloni väsyneeksi heti herättyäni. Lisäksi kärsin aivosumusta.

Näin hoidettiin

Krooniseen väsymysoireyhtymään erikoistunut lääkäri määräsi minulle LDN-lääkityksen, jonka tarkoituksena oli piristää oloani. Hän kuitenkin varoitti, että lääke saattaisi aiheuttaa rajuja alkuoireita.

Niin myös kävi, ja oloni oli todella huono ensimmäiset neljä viikkoa. Minua kuitenkin kannusti tieto siitä, että vakavat alkuoireet olivat yleensä merkki siitä, että lääke todella vaikutti ja helpotusta olisi luvassa.

Kolmen kuukauden jälkeen lääkityksen aloittamisesta aloin jaksaa paremmin päivittäisiä asioita. Puolen vuoden kuluttua huomasin jo selvän muutoksen. Kävin ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen mattopyykillä ja retkellä Suomenlinnassa. Se tuntui aivan uskomattoman hienolta.

Join myös paljon lääkärin suosittelemaa suolavettä. Krooniseen väsymysoireyhtymään kuuluu usein kuivuusongelmia, sillä nesteet eivät imeydy kunnolla. Suola auttaa nesteen imeytymiseen, ja suolavesi virkisti oloani.

Tässä ja nyt

Nykyään olen osa-aikatyökyvyttömyyseläkkeellä kaksisuuntaisen mielialahäiriön takia. Kroonisen väsymysoireyhtymän takia se ei olisi mahdollista, sillä sitä ei virallisesti tunnusteta sairaudeksi.

Pyrin keskittämään huomioni minulle tärkeisiin asioihin. Työskentelen osa-aikaisena kirjastovirkailijana, ja rakastan työtäni. On ihanaa sukeltaa tarinoiden ihmeelliseen maailmaan.

Voimaa elämääni antavat myös mieheni Jari sekä koirani Pixie ja Miky.

Liikuntaa en juuri nykyään jaksa harrastaa, mutta käyn koirien kanssa kävelemässä. Samalla pääsen myös tapaamaan mukavia ihmisiä. Se on todella antoisaa, sillä ystävyyssuhteita en ole viime vuosina jaksanut ylläpitää samalla tavalla kuin ennen.”

Oireena syvä uupumus

A Kroonista väsymysoireyhtymää sirastava kokee pitkäaikaista uupumusta, joka rajoittaa oleellisesti työkykyä ja arjessa selviytymistä. Lisäksi sairastuneella on kohonnut riski saada infektiotauteja.

B Krooninen väsymysoireyhtymä voi olla itsenäinen sairaus tai se voi liittyä moniin muihin sairauksiin, kuten sidekudossairauksiin, krooniseen tuledukseen, syöpäsairauksiin, pitkäkestoiseen stressiin tai niskan retkahdusvammaan.

C Oireet aiheutuvat autonomisen hermoston toimintahäiriöstä. Kevytkin fyysinen rasitus voi laukaista raajojen voimattomuuden, pahoinvoinnin, kognitiiviset häiriöt, lihas- tai nivelkivut tai unihäiriön. Rasituksen jälkeisestä uupumisesta palautuminen voi kestää jopa viikkoja, kertoo sairauteen perehtynyt lääkäri Olli Polo.

X