Veera sai hiusväreistä vesikelloja

Veera Koson päänahka oireilee hiusväreistä. Viimeisten värjäyksien yhteydessä päänahkaan nousi kivuliaita vesikelloja.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”Väriaine-allergia on herkistänyt minut myös pesuaineille. Ne aiheuttavat pahaa oloa ja päänsärkyä.”

Veera Koson päänahka oireilee hiusväreistä. Viimeisten värjäyksien yhteydessä päänahkaan nousi kivuliaita vesikelloja.
Teksti:
Heini Kilpamäki

Kouvolalainen Veera Koso, 31, herkistyi parturi-kampaamokoulussa väriaineille. Hiusväriallergia pakotti hänet luopumaan hiusten värjäämisestä ja unelmien ammatista.

Tähän havahduin

”Kiinnostuin hiusten värjäämisestä ensimmäisen kerran yläasteella. Minuun iski silloin suomalainen melankolia. Värjäsin hiukseni mustiksi, käytin mustia vaatteita ja kirjoitin surullisia runoja.

Siitä lähtien värjäsin hiuksiani, sillä halusin näyttää siistiltä. Tyvikasvu sai hiukset näyttämään likaisilta. Oli siinä tietysti ryhmäpaineenkin vaikutusta, sillä kaikki muutkin värjäsivät hiuksiaan.

Lukioon mennessäni hiukseni vaalenivat. Halusin olla blondi. Sittemmin olen kokeillut muitakin värejä.

Nautin lukioaikana todella paljon siitä, että sain leikata ja värjätä muiden hiuksia. Kuinkahan monet hiukset värjäsin aikoinaan lukion vessassa!

Oireet alkavat

Kiinnostus hiustenlaittoon vei minut parturi-kampaamoalalle.

Herkistymiseeni on varmasti vaikuttanut se, että olen värjännyt paljon omia hiuksiani. Ja vieläpä pahimmilla mahdollisilla väreillä: mustalla ja vaalealla.

Lisäksi koulussamme oli 1¬2 kuukauden välein oman tukan laittopäivät. Parturikampaajan kun on näytettävä huolitellulta asiakkaalleen. Värjäysvälini olivat todella lyhyet, ja totta kai halusin kokeilla erilaisia tyylejä.

Terveyteen liittyviä asioita ei saisi koskaan laiminlyödä kiireen vuoksi. Mutta kun asiakaspäivinä asiakkaita tuli ovista ja ikkunoista, en aina ehtinyt valmistaa vaalennusainetta sille tarkoitetussa vetokaapissa. Hanskatkin saattoivat unohtua.

Ensin herkistyin vaalennusvärin hajulle. Huomasin, että silmäni alkoivat vuotaa, kun laitoin väriä asiakkaan päähän.

Olin vaalennusaineiden kanssa tekemisissä päivittäin. Ensin saatoin värjätä luokkakaverini hiukset, ja sitten istua itse värjättäväksi.

Väriaine huuhdellaan hiuksista lämpimällä vedellä. Ensin toivoin, että vesi olisi hieman haaleampaa. Lopulta päänahkani kesti enää vain kylmää vettä.

Huolestuin, kun päänahkani oli erään värjäyskerran jälkeen vesikelloilla. Mietin, että nyt pitää tehdä jotain.

Näin hoidettiin

En ole käynyt lääkärissä väriaineallergiani vuoksi. Olen nähnyt hurjempiakin tapauksia. Luokkakaverini kärsi vaalennuksesta niin paljon, että hänellä oli päässään hiuksettomia laikkuja.

Olen saanut oireet kuriin maalaisjärjellä.

Kun päänahkani alkoi oireilla, päätin, että värjäämisessä on nyt pidettävä pidempi tauko. Rauhoittelin hiuspohjaani kylmällä vedellä ja kampaamon rauhoittavilla hiustuotteilla.

Useiden kuukausien tauko ei kuitenkaan auttanut. Tauon jälkeen, kun yritin värjätä hiuksiani, päänahkani alkoi vuotaa verta.

Värjäsin hiukseni vielä pari kertaa: omiin valmistujaisiini, sillä halusin olla huoliteltu ja veljeni häihin 2014. Se oli viimeinen kerta, kun olen värjännyt hiukseni.

Tässä ja nyt

En voi tehdä parturi-kampaajan töitä hiusväriallergiani vuoksi. Olen niin herkistynyt väreille. Tällä hetkellä työskentelen kaupan kassalla.

Uskon, että väriherkistyminen on aiheuttanut minussa myös aistiyliherkkyyttä. Jos käymme ostoksilla, niin avomieheni hakee pesuaineet pesuainehyllyltä. Minulle tulee hajusteista pahoinvointia ja päänsärkyä.

Kasvatan tällä hetkellä takaisin omaa hiusväriäni. Tarkoituksena on leikata vaaleat latvat pois, kun hiukset ovat kasvaneet tarpeeksi pitkiksi.

Katselen edelleen ihaillen taitavia värjäyksiä ja shokkivärejä. Harmi, etten voi enää värjätä kestoväreillä omia ja muiden hiuksia.”

X