Viipurissa kirjailija Kristiina Vuoren kanssa rautarouva Gunillan jalanjäljillä – Uskotaan, että kirkon lattian alle on haudattu Mikael Agricola
Viipuri on kirjailija Kristiina Vuorelle tuttu kaupunki jo nuoruusvuosilta. Kaupungin sydän on yhä Viipurin linna, jonne sijoittuvat myös kirjailijan tuoreimman historiallisen romaanin tapahtumat.
Kirjailija Kristiina Vuori on sijoittanut historiallisen romaaninsa 1500-luvun alun Viipuriin.
Ensi kohtaamiseni Viipurin kanssa oli 1980-luvulla vodkaturismin höyryisimpinä temmellysvuosina. Suhteeni kaupunkiin alkoi pelkkänä pikatreffailuna, mutta viimeisten parin vuoden aikana se on kypsynyt ja syventynyt työni myötä.
Paluuni Viipuriin tapahtui vuoden 2018 kesällä. Kirjoitin kahdeksatta historiallista romaaniani, Viipurin valtiatarta, joka kertoo Gunilla Besestä (1475–1553). Jäätyään leskeksi Gunilla otti haltuunsa miehensä läänit ja hallitsi Itä-Suomea vuosina 1511–1513.
Gunilla oli aikamoinen rautarouva. Hän kasvatti kahdeksaa lastaan ja emännöi parin sadan hengen suuruista linnataloutta. Lääninherran roolissa hän johti puolentoista tuhannen kaupunkilaisen Viipuria, toimi Viipurin ja Olavinlinnan päällikkönä ja neuvotteli voitokkaasti rauhasta Venäjän kanssa.
Gunillan aikana Viipuri oli kirkkojen kaupunki. Linnankappelin lisäksi oli kaupunkilaisten oma kirkko sekä dominikaani- ja fransiskaaniveljien pyhäköt vastakkaisilla puolilla kaupunkia. Kaupungin kirkosta on jäljellä enää osa seinistä ja kellotorni.
Luostarinkadun varrella kohoavat dominikaanikirkon rauniot. Tommi Tuomi / Otavamedia
Uskotaan, että kirkon lattian alle on haudattu Mikael Agricola. Fransiskaanien pyhäköstä on kaivettu esiin osa tiililattiasta, mutta ei sen enempää, sillä kirkko jää suurimmaksi osaksi kerrostalon alle.
Entisen Luostarinkadun varrelta löytyvät dominikaanikirkon rauniot. Sen naapurissa kohoaa kunnostettu Raatitorni, joka on ainoa jäljelle jäänyt keskiaikaisen puolustusmuurin torneista. Samassa korttelissa on restauroitu kivirakennus, jonka oletetaan olevan keskiaikainen kiltatalo.
Keskiaikaisen puolustusmuurin torneista on jäljellä enää Raatitorni. Tommi Tuomi / Otavamedia
Sodan jäljet
Joka puolella näkyy edelleen sodanaikaisia raunioita, jotka vetävät mielen matalaksi. Alvar Aallon suunnittelema Viipurin kaupunginkirjasto on onneksi remontoitu entiseen loistoonsa.
Sodassa tuhoutuneen Karjalan kuuluisimman ravintolan Espilän paikalle on noussut uusi, moderni kuppila, joka kantaa samaa nimeä kuin edeltäjänsä. Piipahdin uudessa Espilässä iltapalalla ja ihailin ympärillä levittäytyvää Torkkelin puistoa, kunnes muistin, että ravintolan alle hautautui osa Kustaa Vaasan rakentamasta kaupungin puolustusmuurista. Pakko tunnustaa, että tarkastelisin kernaammin esiin kaivettua satoja vuosia vanhaa vallisarvea kuin paistattelisin päivää olutterassilla.
Alvar Aallon suunnittelema kirjasto kylpee kattoikkunoista lankeavassa valossa. Tommi Tuomi / Otavamedia
Sentään Pyöreä torni on yhä pystyssä, sekin osa kuningas Kustaan määräämästä uudesta puolustusmuurista. Vaikka ei menisi tykkitornin ravintolaan nauttimaan ”kovaa teetä”, kannattaa silti pistäytyä sisällä, sillä eteisessä on tarkka kartta keskiajan Viipurista. Pyöreää tornia vastapäätä sijaitsee suomalaisten 1906 rakennuttama jugendtyylinen kauppahalli.
Vanha kauppatori Turunsillan kupeessa on ominta keskiaikaista Viipuria. Sääli, ettei Gunillan aikaisista vaaka- ja raatihuoneista ole enää mitään jäljellä. Torin päädyssä kohoava kivinen raatihuone on rakennettu vuoden 1652 palon jälkeen ja sen uusimmat kerrokset ovat 1800-luvulta.
Viipurin kuuluisin symboli on silti sen 1290-luvulla alkunsa saanut linna valkoisine keskustorneineen. Nykyisin Pyhän Olavin tornin sisätilat ammottavat tyhjyyttään ja seinää kiertävät pelkät metalliportaat. Maisema tornin huipulta on kaiken kapuamisen arvoinen.
Viipurin linnan keskustorni on muuttunut neliskulmaisesta kahdeksankulmaiseksi. Tommi Tuomi / Otavamedia
Kapuaminen palkitaan: Viipurin linnan tornista avautuu mainio näköala. Tommi Tuomi / Otavamedia
Helppoa kaupankäyntiä
Nuoruuden Leningradin reissut tein bussilla äitini ja hänen työkavereittensa kanssa. Sekä meno- että tulomatkalla pysähdyimme Viipurissa ja ensimmäiseksi rynnistimme aina Viipurin juna-aseman surullisen kuuluisaan käymälään kevennykselle.
Nykyinen asemarakennus on komea neuvostoaikainen pytinki ja sen ennen kylmänväristyksiä nostattanut mukavuuslaitoskin on saanut osansa onnistuneesta kasvojenkohotuksesta. Joku saattaisi epäillä, että asemarakennus olisi suomalaisten suunnittelema, mutta E. Saarisen ja H. Geselliuksen piirtämä sulavalinjainen kiviasema karhupatsaineen tuhoutui jatkosodassa.
Pyöreä torni on hallinnut keskustaa Kustaa Vaasan ajoista lähtien. Tommi Tuomi / Otavamedia
Neuvostoaikana Viipurin asemaa vastapäätä sijaitsi Berjozka-kauppa, jonka asiakkaiksi kelpasivat vain turistit ja maksuvälineeksi vierasvaluutta. Tavallisissa venäläisissä kaupoissa ammottivat hyllyt paljaina ja jonottajia riitti ovelle asti, mutta Berjozkoissa kauppa luisti.
Nykyisin valuuttakauppoja ei enää ole ja ostoksilla käynti Viipurissa on helppoa. Isoimmissa kaupoissa käyvät kaikki tunnetuimmat maksukortit. Harvat ymmärtävät englantia, mutta ainakin kauppahallissa pärjää suomella ja vaikka yhteistä kieltä ei löytyisikään, on palvelu yleensä ystävällistä.
Kauppahallista kannattaa shoppailla edullisia käsitöitä: pellavaisia liinavaatteita, villasukkia ja -lapasia sekä kauniita saviastioita, jotka malliltaan sopivat varsinkin keskiaikaharrastajien ruokapöytään. Halli on tunnettu kristallistaan, moninaisista matkamuistoista, värikkäistä mausteista ja vihannessäilykkeistä. Herkkusuu ei voi ohittaa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Vaatteitakin löytyy, mutta ne ovat enemmän basaarihepeneitä kuin muotiluomuksia.
Keskustan kreikkalaiskatolisesta kirkosta voi ostaa kauniita ikoneita. Tommi Tuomi / Otavamedia
Viipurin vanha asemarakennus on kokenut kasvojenkohotuksen: se on kunnostettu pieteetillä. Tommi Tuomi / Otavamedia
Linnakadulla on pikkupuoteja, joista saa halvalla alkoholia, tupakkaa, leipää ja teetä.
Myös paikalliset juustot ja savustetut lihat ovat maistamisen arvoisia. Yksi tuliainen on ehdoton: kardemumman ja muskotin makuiset Viipurin rinkelit. Niitä napostellessa voi maistaa menneisyyden, sillä rinkelien historia ulottuu aina 1300-luvulle fransiskaaniveljiin, jotka toivat tämän herkun Suomeen.
Jos pikkuputiikit eivät tyydytä, Monreposin puiston likeltä löytyy Karusel-kauppakeskus. Sieltä saa mm. kosmetiikkaa, suklaata ja karkkeja. Kaikki paikallinen on edullista, ulkomaisissa merkeissä ostoetua ei usein ole.
Viipurin muutokset
Tuorein käyntini Viipurissa on viime huhtikuulta. Gunillalla olisi vaikeuksia tunnistaa entistä kotiaan, sillä linnan ympärysmuurista ei ole enää tietoakaan ja sen keskustornikin on muuttunut neliskulmaisesta kahdeksankulmaiseksi.
Mitähän Gunilla tuumaisi linnaan huhujen mukaan tekeillä olevasta näköalahissistä?
Linnassa Gunilla tulee kuitenkin eniten liki minua. Painan kämmeneni Paratiisitornin rosoista kiveä vasten ja olen kuulevinani, miten Gunilla naurahtaa hiljaa takanani.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 6/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti