Ville Naumanen teki töitä tuotekehitysjohtajana ja uupui: Nyt hän rakentaa huonekaluja omakotitalonsa autotallissa

Jaa kaverilleTilaa Seura
© arttu muukkonen
Ville Naumanen paahtoi töitä menestyvässä kasvuyrityksessä kunnes uupui. Hän päätti toteuttaa vanhan unelmansa. Nyt hänen käsissään syntyy raakapuusta uusia muotoja ja esineitä.

Lämmin lastu kääntyy kämmensyrjälle. Syntymässä on kirjahylly, joka koostuu neljästä erillisestä hyllystä. Vieressä odottaa jo valmiita osia, joiden kulmissa puunsyyt piirtyvät kauniisti esiin.

Ville Naumanen, 36, sivelee hyllynkulmaa.

”Tähän kuvioon olen erityisen tyytyväinen. Se tuo mieleeni Ylämaan vaakunan.”

Verstaassa, lappeenrantalaisen omakotitalon autotallissa, tuoksuu puu ja viipyy kiireettömyys. Ville näyttää tyytyväiseltä lankkujensa, höyliensä, sahojensa, sirkkeliensä ja jyrsimiensä keskellä.

Tilanne on nyt aivan toinen kuin muutama vuosi sitten, jolloin Ville työskenteli tuotekehitysjohtajana huipputeknologian yrityksessä. Stressikäyrät huitelivat korkeuksissa, eikä hän saanut öitään nukuttua. Perhe kärsi, kun kiireinen mies uppoutui kotonakin työasioihin.

Työ oli muuttunut innoituksen lähteestä pohjattomaksi kidaksi, joka oli hotkaista koko miehen.

Sohaisu sydämeen

Vuonna 2009 lappeenrantalaisen startup-yrityksen toimitusjohtaja pani merkille Villen, lahjakkaan nuoren miehen, ja halusi tämän mukaan tiimiinsä. Ville oli tuolloin viimeistelemässä sähkötekniikan väitöskirjaansa.

Visedo aloitti toimintansa tammikuussa 2010. Yritys alkoi valmistaa sähköisiä voimalinjoja eli sähkömoottoreita ja niitä sääteleviä taajuusmuuttajia, joita käytetään työkoneissa, sähköbusseissa ja laivoissa.

Alkukangertelujen jälkeen yrityksestä kasvoi puhtaan teknologian tähtiyritys, joka murtautui nopeasti maailmalle ja liki tuplasi liikevaihtonsa vuosittain. Viime marraskuussa yritys myytiin Tanskaan.

Työntekijöillä oli hurja into ja usko asiaansa. Jarrutella ei osattu eikä haluttu. Tuntui, että he olivat tekemässä tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita.

Työpäivät venyivät. Villen luokanopettaja-vaimo alkoi huomautella, että voisihan tuota vähemmänkin tehdä.

Kun he saivat lapsen vuonna 2013, Ville alkoi rajoittaa matkustamista ja sähköpostin seuraamista iltaisin.

”Tajusin, että minun pitää vetää rajoja, tai työ syö minut kokonaan.”

Hän koki olevansa läsnä perheen arjessa, mutta totuus oli toinen. Työasiat pyörivät päässä koko ajan.

Kerran vaimo kysyi Villeltä, että onko sinun arvomaailmasi oikeasti sitä, mitä väität sen olevan: ensin perhe, sitten parisuhde ja kolmantena työ?

”Se oli kuin sohaisu sydämeen. Olin heti puolustuskannalla, että totta kai on!”

Mutta asia jäi kaivertamaan.

Ratkaiseva ärähdys

Työ hiipi uniin. Ville heräili aamuöisin miettimään keskeneräisiä työasioita.

Insinööri kun on, hän alkoi mitata untaan. Kävi ilmi, että hänelle kertyi kahdessa kuukaudessa 120 tuntia univelkaa. Se havahdutti.

Ville päätti, että tekee vain omat työnsä ja nekin rajatusti, kunnes on palautunut ja päässyt takaisin raiteille.

Ongelma oli vain se, että hän ei osaa työskennellä puolivaloilla.

”Olen sitoutujatyyppi, teen 120 lasissa, ja haluan myös auttaa muita.”

Kun kesäloma toissa kesänä alkoi, Ville olisi halunnut vain olla yksin ja rauhassa. Koti- ja pihatyöt ja retket perheen kanssa tuntuivat taakalta.

”Kun olin elokuun alussa palaamassa töihin, peilistä katsoi zombie – ihan kamalan nuutunut kaveri, jolla oli isot pussit silmien alla. Mietin, onko tuo tyyppi lomalla ollutkaan.”

Mutta kohta työ täytti taas 90 prosenttia hänen ajatuksistaan. Kunnes eräänä perjantai-iltana hän oli 3-vuotiaan poikani kanssa olohuoneessa.

”Hän kertoi minulle jotakin, mutta en kuunnellut, koska mietin työasioita”, Ville muistaa.

”Sitten poika teki jotain älytöntä saadakseen huomioni, ja minä räjähdin hänelle. Poika säikähti ja juoksi itkien äitinsä luokse.”

Äiti ja poika vetäytyivät yläkertaan leikkimään. Ville jäi yksin keinutuoliin miettimään. Hän oivalsi, että pinna oli katkennut, koska poika oli keskeyttänyt hänen työajatuksensa.

Siltä istumalta Ville varasi ajan työterveyslääkärille.

Entä jos sittenkin

Lääkäri teetti Villelle neljä erilaista burnout-testiä. Jokainen niistä näytti vakavaa työuupumusta. Tulos yllätti Villen.

Lääkäri passitti hänet apteekin vitamiinihyllyn kautta kolmen kuukauden sairauslomalle. Sen aikana Villellä oli aikaa tutustua tunteisiinsa ja pohtia sitä, mikä hänelle on tärkeää.

Hänellä oli nyt aikaa myös puutyöharrastukselleen.

Autotallin verstas oli pantu pystyyn edellisenä vuonna. Taustalla oli Villen vanha unelma omasta työpajasta, jossa hän voisi tehdä erilaisia puutöitä. Puutyöt olivat olleet hänen intohimonsa pikkupojasta asti.

Kaiken kiireen keskellä Ville oli kuitenkin haudannut haaveensa.

Vaimo muistutteli siitä sopivin väliajoin ja kannusti toteuttamaan haaveita nyt, eikä eläkkeellä. Yhteisestä sopimuksesta Ville oli ottanut osan perheen säästöistä ja ostanut kunnon työkalut.

Sairauslomalla hän alkoi nautiskella lastunkääntämisestä.

”Aikani veisteltyäni huomasin yhä useammin ajattelevani, että saisikohan tästä leivän. Ja sitten tulivat omat vasta-argumentit: hullu ajatus, mehän kuolisimme nälkään!”

Ville pyöritteli ajatusta vaimonsa kanssa. Eräänä marraskuisena aamuyönä hän säpsähti hereille. Se oli positiivinen herääminen.

”Minulle oli tupsahtanut mielen sana luomus. Ajattelin, että hitsi, miten siinä olisi hieno nimi yritykselle.”

Koska oli keksinyt niin hienon nimen, Ville päätti laittaa yrityksen kaupparekisteriin. Samoihin aikoihin hän palasi sairauslomalta töihin. Työhönpaluu toteutettiin pehmeästi puolipäiväisenä.

Jokin oli kuitenkin peruuttamattomasti muuttunut.

”Palo oli sammunut. Minulla ei ollut enää intoa. Ne ongelmat, joita olin aiemmin niin mielelläni ratkonut, eivät enää tuntuneet omilta.”

Joulupyhinä Villelle tuli ahaa-elämys. Hän tajusi, että jos hän heittäytyisi yrittäjäksi, ei sen tarvitsisi olla loppuelämän päätös. Jos yritys ei onnistuisi, hän voisi aina palata palkkatöihin. Tekniikan tohtorille löytyisi varmasti hommia.

Kun hän palasi joululomalta töihin, hän irtisanoi itsensä.

Menot minimiin

Päätös jättää palkkatyö vaikutti perheen tuloihin: ne putosivat kolme viidesosaa. Alussa Luomus ei tuottaisi mitään, sillä kaikki sen tuotot investoitaisiin yritykseen.

Menoja oli siis karsittava. Se tapahtui elintapamuutoksilla.

”Päätimme, että emme osta uusia vaatteita emmekä syö enää ravintoloissa. Vähensimme vedenkulutusta”, Ville kertoo.

”Ruokakaupassa aloimme katsoa, mitä ostamme. Ennen olimme heittäneet ostoskärryyn mitä vain, mikä miellytti. Uskomatonta, mutta saimme pienennettyä ruokakuluja sata euroa viikossa.”

Ville myös päätti, että hän kysyy joka vuosi itseltään seuraavat kysymykset: Onko tekeminen mukavaa ja nautinko siitä? Onko vaimolle ja perheelle aikaa? Onko yrityksellä taloudellisesti tulevaisuutta?

Yrityksen ideana on valmistaa kalusteita sekä koriste- ja käyttöesineitä – sellaisia, jotka muotoilultaan ja rakenteeltaan kestävät aikaa.

Villen käyntikortissa lukee ”puusta luoja”. Puusepän-nimikettä hän ei halua käyttää, koska on itseoppinut. ©ARTTU MUUKKONEN

Yrityksen ensimmäinen toimitus meni Itävaltaan. Se oli akaasiasta valmistettu yöpöytä.

Luomus sai lentävän lähdön, sillä Villellä oli valmiina hyviä kontakteja. Markkinointiin hän haki ELY-keskuksesta maaseuturahaston tukea ja sai.

”Kyseessä oli ensimmäinen perustamishanke, jonka kehittämiseen on tällä seudulla myönnetty rahaa.”

Onnellinen mies

Ville on huomannut elämänmuutoksen myötä, että vähemmän on enemmän. Vähemmän työtä merkitsee enemmän perheaikaa ja sosiaalista elämää. ©ARTTU MUUKKONEN

Lämmin lastu kääntyy kämmensyrjälle, kun Ville höylää koivulankkua. Vedot ovat rytmikkäitä ja rauhallisia – kuin meditaatiota.

Sitä mukaa, kun raakapuusta piirtyy esiin muoto, Villen sisäinen rauha kasvaa.

”Se on tunne, joka tuottaa endorfiinia.”

Ville on saanut takaisin positiivisen pohjavireensä. Enää hän ei ratkaise sähkötekniikkaan liittyviä ongelmia, vaan pohtii puuta ja sen käyttäytymistä.

Takaisin palkkatöihin Ville ei kaipaa, vaikka yrittämisen yllä roikkuu jatkuva epävarmuus.

”Minulla on kalenteri täynnä seuraavat kaksi kuukautta, minkä jälkeen on tyhjää. Mutta tähän mennessä kaikki on lutviutunut. Uskon, että lutviutuu jatkossakin.”

Moni asia on muuttunut runsaassa vuodessa. Nyt Villellä on aikaa perheelleen ja hän jaksaa nauttia pojan kanssa touhuamisesta. Aikaa on myös muille sosiaalisille suhteille.

”Ja onhan se nättiä tämä yrittäminen ja oma rauha. Aamuisin, kun olen vienyt pojan hoitoon, juon toisen kupin kahvia ja katselen lammelle.”

Sitten hän menee verstaalle ja alkaa veistää.

Lue myös:

Näin pääset irti työstressistä

Vapaaehtoistyöntekijä Sauli: ”Nautin vapaudesta, josta palkkatyössä ei pääse nauttimaan”

Jättivät uran, omaisuuden ja sosiaaliturvansa: Kannistot kiertävät maailmaa, eivätkä murehdi, miten heille käy vanhoina

X