Virtsankarkailu loppui leikkaukseen

Virtsankarkailu on vaiettu vaiva. 
Raili Kuula otti asian puheeksi ja sai apua. Nyt hän voi aivastaa ja juosta huoletta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Raili Kuulan kävelyreissut eivät katkea enää vessakäynteihin.

Virtsankarkailu on vaiettu vaiva. 
Raili Kuula otti asian puheeksi ja sai apua. Nyt hän voi aivastaa ja juosta huoletta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Virve Järvinen

Raili Kuulan, 73, virtsankarkailu jäi leikkaussaliin. Toimenpiteen tulokset olivat niin hyviä, että Raili on suositellut sitä tuttavilleenkin. Niille rohkeille, jotka ovat uskaltaneet tunnustaa kärsivänsä virtsankarkailusta. Tästä vaivasta kun ei mielellään puhuta.

Tähän havahduin

Kun aiemmin aivastin tai yskäisin, laitoin nopeasti jalat ristiin. Ellen ehtinyt tehdä sitä ajoissa, pissaa lirahti housuihin. Samoin kävi silloinkin, kun lähdin nopeasti juoksemaan ehtiäkseni raitiovaunuun tai nostin jotain raskasta.

Olin vasta täyttänyt viisikymmentä. Ajattelin, että lirahtelu kuuluu ikään ja sen myötä heikentyneeseen lantionpohjan lihasten kuntoon. Aloitin ahkeran jumpan, mutta se auttoi vain hetken. Vaiva tuli takaisin entistäkin kiusallisempana, kun juoksin ja leikin lastenlasteni kanssa. Silti sinnittelin vuosia. Pikkuhousunsuojia kului ja välillä tuli pyykättävää.

Vastaanotolla

Lantionpohjan lihasten jumpan tarkoituksena on vahvistaa lihaksia niin, että ne tukevat rakkoa ja virtsaputkea ja estävät siten virtsankarkailua. Minua jumppa ei auttanut, joten gynekologini kirjoitti minulle lähetteen sairaalaan leikkausta varten. Sairastin keskivaikeaa ponnistusinkontinenssia.

Kun kerroin asiasta ystävilleni, moni paljasti potevansa samaa vaivaa. Jumppatunnille tullessa liki jokainen viisikymppinen nainen käy varmuuden vuoksi ennen tuntia vessassa, ettei jumpassa tapahdu vahinkoa. Mutta kukaan ei kehtaa puhua asiasta ääneen. Virtsankarkailua hävetään. Ja ihan syyttä, sillä virtsankarkailua ei voi saada omilla elintavoilla aikaiseksi.

Näin minua hoidettiin

Minut leikattiin kymmenisen vuotta sitten TVT-menetelmällä, jossa virtsaputken alle laitetaan verkkonauha tukemaan rakkoa. Leikkaus tehtiin paikallispuudutuksessa. Menin aamulla sairaalaan ja kotiuduin illalla.

Muutaman leikkauksen jälkeisen päivän käytin särkylääkettä, vaikka en tuntenutkaan itseäni erityisen kipeäksi. Sain ohjeeksi välttää kuukauden ajan pyöräilyä, uintia ja raskaita fyysisiä ponnisteluja.

Jos olisin ollut vielä työelämässä, olisin saanut kymmenen päivän sairausloman. Kolmen kuukauden kuluttua toimenpiteestä kävin jälkitarkastuksessa. En itse huomaa tai tunne rakon ympärille laitettua nauhaa mitenkään.

Huomasin leikkauksen vaikutuksen jo muutaman viikon kuluttua toimenpiteestä. Jonkin aikaa laitoin vaistomaisesti jalat ristiin aivastaessani. Mutta kun tapa vähitellen jäi, olo oli vapautunut. Virtsankarkailu on jatkuvaa välttämistä ja varomista, joka vie turhaan voimia.

Tässä ja nyt

Käyn säännöllisesti jumpassa, jossa mennään eikä meinata. Jos housuni nykyään kostuvat, ne kostuvat hiestä. Eikä minun tarvitse enää kuljettaa mukanani pikkuhousunsuojia.

Ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka jäävät tämän vaivan vuoksi monesta mukavasta paitsi ja sulkeutuvat kotiinsa. Useimmat heistä ovat iäkkäitä. Vanhalla ihmisellä virtsankarkailu voi olla syy liikkumattomuuteen ja kunnon ennenaikaiseen heikkenemiseen – puhumattakaan siitä, kuinka se eristää ja tekee ihmisestä yksinäisen.

Tuntuu todella pahalta, kun terveydenhuollon priorisointikesteluissa virtsankarkailu on otettu yhdeksi esimerkiksi vähemmän vakavasta vaivasta.

Minä olen omaan leikkaukseeni niin tyytyväinen, että olen kertonut siitä avoimesti tuttavilleni. Pari heistä on rohkaistunut myös leikkaukseen.

X