Viva-lehden Vuoden Valopilkku, purjehtija Raija Alapeteri: ”Naisten ei kuulu olla statisteja, ei veneessä eikä muutenkaan elämässä.”
Vivan lukijat valitsivat forssalaisen Raija Alapeterin, 73, Vuoden Valopilkuksi. Nyt Raija kertoo, miten 90-luvun lama-ajan karaisemasta naisesta kasvoi naisia rohkaiseva avomeripurjehtija.
Raija Alapeteri piti valtameripurjehdukseen valmistautuessaan kunnostaan huolta käymällä kuntosalilla. Muutenkin hän urheilee monipuolisesti: hiihtää, jumppaa ja vaeltaa.
Vuosi 1988.
Raija Alapeterin perhe oli juuri muuttanut Inkooseen ja ostanut kovalla rahalla omakotitalon. Parissa vuodessa korot pomppasivat taivaisiin ja kiinteistöjen arvo romahti.
Perheyrityksen toiminta lamaantui hetkeksi kuin seinään. Perheen talous joutui tiukoille ja jäi hetkeksi hoitajana freelancertöitä tekevän Raijan harteille.
Pankki alkoi hengittää niskaan.
”Se oli sitä aikaa, että yrittäjäthän menettivät jopa henkensä. Kovia juttuja. Mieheni kanssa puhelsimme yhteen hiileen ja selvisimme. Tuon jälkeen osaa arvostaa pieniäkin positiivisia asioita”, Raija Alapeteri sanoo.
Hän korostaa, että oli vain yksi keino selvitä. Piti olla tarpeeksi luonnetta.
Lama-aikana luonne vain kasvoi. Raija hankki itselleen vakituisen sairaanhoitajan paikan ja pelasti perheensä talousahdingosta yhdessä miehensä kanssa.
”Pitää oppia nöyrtymään, mutta kasvojaan ei saa silti menettää.”
Miten se onnistuu?
Perhe ykkösenä
Lama-aika opetti Raija Alapeterin ajattelemaan, että itseluottamustaan ei saa menettää milloinkaan. Silloin ei menetä kasvojaan, vaan voi elää itsestään ylpeänä.
Aika opetti hänet ajattelemaan myös omia arvojaan: Pitää keskittyä siihen, mikä elämässä on tärkeää.
Raija Alapeterin elämässä tärkeintä on ollut perhe.
Raijalle ja hänen puolisolleen Heikki Alapeterille oli kunnia-asia antaa neljälle lapselleen kaikki sama kuin muillakin, vaikka vanhemmilla oli ajoittain tiukkaa.
”Olen pitänyt lapsiani ja perhettäni aina ykkösenä.”
Raija Alapeterin vaikeuksissa karaistunut luonne huomattiin pian työelämässä. Hänet ylennettiin osastonhoitajaksi.
Se oli ensimmäinen johtajan pesti tulevalle valtamerilaivan kipparille.
Luonto, puutarha ja meri antavat
vanhassa maalaistalossa asuvalle energiaa. Pekka Nieminen / Otavamedia
Rättejä sateessa
Kallaveden kupeessa kasvanut Raija Alapeteri on veneillyt lapsesta asti, mutta alkoi purjehtia vasta 44-vuotiaana.
Perhe oli juuri ostanut moottoriveneen, purjeveneet lähinnä huvittivat.
”Heikki piti purjehtijoita vähän hulluina, kun he menivät rättien kanssa sateessa”, Raija Alapeteri sanoo ja naurahtaa.
Suhtautuminen muuttui, kun ystäväpariskunta pyysi heitä yllättäen mukaansa purjehtimaan Turkkiin.
Alapeterit ihastuivat purjehtimiseen heti. Purjehtimisessa kiehtoi helppous ja samalla haasteellisuus sekä luonnon läheisyys.
”Kun irrottaa köydet, pääsee eteenpäin. Ei sen niin väliä, mihin menee. Moottorivene meni heti vaihtoon. Meillä on ollut sama purjevene siitä asti.”
Raija Alapeteri alkoi purjehtia miehensä ja lastensa kanssa Saaristomerellä.
Kun lapset kasvoivat ja muuttivat kotoa, hän alkoi toimia purjehduskouluttajana ja vaellusoppaana. Se oli menoa.
”Hullu mummo!” Raija Alapeterin lapsenlapset tuumaavat, kun Raija lähtee merille. ”Sä oot maailman paras. Sä valloitat kaikki meret”, he myös sanovat. Raija itse kokee huonoa omaatuntoa, kun näkee lapsenlapsiaan harvoin purjehdusten aikaan. Pekka Nieminen / Otavamedia
Maailman ääriin
Opastukset ja koulutukset ovat vieneet 73-vuotiasta Raija Alapeteriä ympäri maailmaa. Hän opastaa ihmisiä vaeltamaan Alpeilla ja purjehtimaan monilla merillä.
”Olen tehnyt harrastuksistani sellaisia, että pääsen mieheni kanssa kulkemaan ympäri maailmaa.”
Hän on aina ollut myös sosiaalinen ja auttavainen.
Jo pikkutyttönä Raija Alapeteri kokosi lapsiporukoita yhteen Kuopion korttelipihassa ja puuhasi yhteistä teatteriesitystä.
Nytkin hän nauttii yhdessä tekemisestä, ohjaamisesta ja kannustamisesta.
”Toivoisin, että varsinkin naiset ottaisivat elämästään kiinni ja tekisivät siitä omannäköisen. Naisten ei kuulu olla statisteja, ei veneessä eikä muutenkaan elämässä.”
Raija Alapeteri kannustaa erityisesti naisia, koska purjehdus on edelleen hyvin miesvaltaista.
”Miehet ovat edelleen purjeveneissä kingejä.”
Naiset ruoriin
Raija Alapeteri on huomannut saman kuvion toistuvan: Kun perhe lähtee purjehtimaan, yleensä mies on kapteeni ja nainen hoitaa lapsia laivalla ja keittää kahvia. Tilanne on ongelmallinen, jos miehelle sattuu jotain, eikä nainen osaa ohjata venettä.
”Ei voi olla niin, että nainen osaa vain hypätä veneestä pois satamassa. Pitäisi osata myös ohjata. Yritämme naispurjehtijoissa puuttua tähän turvallisuusongelmaan ja saada tilannetta tasaveroisemmaksi. Nainen voi välillä tarttua ruoriin ja mies hoitaa lapsia.”
Eläkkeelle jäätyä Raijan vauhti on kiihtynyt, sillä terveys on pysynyt hyvänä. Hän työskentelee edelleen yrittäjänä ja tekee purjehduskouluttajana pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä.
Vuodesta 2012 asti hän on toiminut isojenkin purjeveneiden kipparina.
Kompassi on merellä korvaamaton. Pekka Nieminen / Otavamedia
Atlantin yli
Vuonna 2018 Raija Alapeteri kipparoi kahdeksan naisen venekunnan Ocean Ladies Atlantin yli. Hänen veneensä oli ARC-kisan ainoa naisisto.
Ison valtameren ylitys oli niin iso saavutus, että se vaati kahden vuoden etukäteissuunnittelun. Ensin piti koota tiimi. Sitten piti lainata venen ja miettiä retken rahoitusta. Sen jälkeen suunniteltiin reitti, jokaisen vastuut ja turvallisuusasiat kuntoon.
Suunnittelu ei ollut aina niin mutkatonta, kuin olisi toivottu. Ongelmia tuli kasapäin, eikä edes venekunnan jäsenistö tullut kaiken aikaa toimeen keskenään.
Isommilta törmäyksiltä vältyttiin, kun mukana valmistautumisvaiheessa oli psykologi Ilona Rauhala.
”Hän kutsui meidät ”riitelemään” joka toinen kuukausi pöytänsä ympärille. ”
Nyt kun purjehdus on ohi, kaikki naiset tulevat toimeen keskenään. Yhdessä huomattiin, että melkein mahdottoman vaikeasta matkasta selvittiin yhdessä kotiin.
Kokemus kasvatti Raija Alapeterin naisiston puhaltamaan yhteen hiileen, vaikka pienessä veneessä kolmen viikon yhdessä eläminen ei ole helppoa kenellekään.
Siinä, että venekuntaan kuului vain naisia, oli hyviä puolia.
”Kun kaikki laivalla ovat naisia, ei voi huutaa apuun ketään miestä. Silloin pitää itse korjata kone, joka ei toimi. Se opettaa ongelmanratkaisutaitoa.”
Raija Alapeteri on oppinut korjaamaan veneen moottoreita. Viimeisimmällä purjehduksella starttimoottori ei käynnistynyt, jolloin hän könysi mahallaan moottorin päälle. Vika löytyi: yksi johto oli irti. Sitä vikaa edes veneessä käynyt hollantilainen mekaanikko ei ollut löytänyt.
Raija Alapeteri on oppinut merillä ratkomaan teknisiä ongelmia kuten korjaamaan moottorin vikoja. Pekka Nieminen / Otavamedia
Uusi haave
Raija Alapeteri on tehnyt pitkän uran. Hän on ollut 50 vuotta onnellisesti naimisissa Heikkinsä kanssa, saanut neljä lasta ja neljä lastenlasta sekä harrastanut huiman paljon.
Hän ei pode ikäkriisiä seitsemänkymppisenä, sillä teki sen viisikymppisenä. Nyt hän ilmoittaa ylpeästi olevansa yli seitsemänkymmenvuotias. Ikä ei ole este, mutta joskus se on hidaste.
Raija suhtautuu ikäänsä rauhallisesti. Nykyisin jokainen päivä on ihana.
”En tiedä, vaikka kuolisin tänään. Keskityn tähän hetkeen ja ennen kaikkea hyvään tässä hetkessä.”
Uusi unelma on jo edessäpäin. Raija haaveilee taas uudesta valtameripurjehduksesta, jonka voisi tehdä ensi vuonna.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/19.
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti
Onnea voittajille!
Lukijamme äänestivät tänä vuonna Vivan Valopilkuksi Raija Alapeterin. Toiselle sijalle tuli Tuula-Maria Ahonen ja kolmannelle Hannele Kuronen.
Äänestäjien kesken arvotun Anu Ekin Valopikku-palkinnon voittivat:
Maarit Jaanti, Kustavi.
Eila Salomäki, Askola.