Savua, tulta ja syrjäytymistä – Vuoden palomies Saku Sutelainen: ”Työ on muutakin kuin operatiivisuutta ja suoriutumista”

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Kerrostalon asukkaan ei pidä koskaan lähteä savuiseen portaikkoon. Nykyajan ovet kestävät hyvin”, kertoo Vuoden palomieheksi valittu Saku Sutelainen.
”Kerrostalon asukkaan ei pidä koskaan lähteä savuiseen portaikkoon. Nykyajan ovet kestävät hyvin”, kertoo Vuoden palomieheksi valittu Saku Sutelainen. © Tommi Tuomi / Otavamedia
Palomiehen työ on muutakin kuin tulta, kuten yksinäisyyttä ja perhetragedioita. Vuoden palomieheksi valittu Saku Sutelainen haluaa, että myös pelastaja voi näyttää että asiat tuntuvat, suojavarustustenkin läpi.

Toimistossa ei näe eteensä. Sankka savu kiemurtelee pitkin seiniä ja takertuu verhoihin. Saku Sutelainen ei silti hermoile. Hän istuu täydessä pelastusvarustuksessa, kypärä päässään ja poseeraa kameralle.

Vuoden palomieheksi viime vuonna valitun Sutelaisen ympärillä leijuva savu on silmänlumetta, savukoneen huoneeseen tuprauttelemaa, jotta kuviin saadaan tunnelmaa.

Tittelistään huolimatta Sutelainen ei nimittäin toimi tällä hetkellä pelastustehtävissä, vaan huolehtii palomiesten työhyvinvoinnista tutkimalla ja kouluttamalla Suomen Palopäällystöliitossa.

Vaikka savu näyttää kuvissa hienolta, se on todellisuudessa Sutelaisen mielestä kaikkea muuta kuin hienoa.

”Etenkin kerrostalojen tulipaloissa savu on se, joka tappaa. Savuiseen tilaan ei pidä koskaan mennä.”

Hänen mukaansa tietämättömyys aiheuttaa vaaratilanteita.

”Voi olla, että myös televisio romantisoi, kun pelastajat ja ihmiset hoipertelevat tulipalossa savun läpi. Todellisuudessa savussa ei näe oikeastaan mitään, siksi savusukellustakin harjoitellaan niin, että kypärän lasi peitetään teipillä. Eikä kerrostalon asukkaan pidä koskaan lähteä savuiseen portaikkoon. Nykyajan ovet kestävät hyvin ja parvekkeelta tai ikkunoista pelastetaan tarvittaessa, vaikka se on aika harvinaista.”

Tietoa tarvitaan

Suomalaisten kotien ilmasta sammutetaan savukoneen savua kovempia käryjä vuosittain melkoiset määrät. Suurimpia rakennuspalojen aiheuttajia ovat erilaiset sähkölaitteet, kuten liedet, valaisimet ja kiukaat.

Sutelaisen mukaan kotipalojen suurimpia aiheuttajia ovat ennen kaikkea välinpitämättömyys, varomattomuus ja tietämättömyys.

”On tosiasia, että asukkaiden alkusammutuksella on suuri merkitys. Alussa paloa pystyy vielä hallitsemaan, palokunnasta kun ei ole hurjasti apua, jos kaikki jo palaa. Siksi alkupalon tukahduttaminen ja palo- sekä häkävaroittimet – ja se että ne myös toimivat – ovat äärettömän tärkeitä.”

Hän lisää palojen syttymissyylistaan vielä yhden tärkeän, päihteet. Ne ovat saattaneet tuuperruttaa uhrit jo ennen savua.

”Todella usein pelastustilanteessa on vastassa muutakin surullista kuin vain palava koti.”

Hälytys yksinäisyyteen

Itsetuhoisuutta, kuolemaa, syntymiä, kaltoinkohtelua sekä niin syvää yksinäisyyttä, ettei ihmisen ympäriltä löydy kodista muuta kuin sohva ja tyhjiä tölkkejä. Vanhuksia, joiden jääkaapissa on vain homehtuneita ruokia. Tätä Saku Sutelainen on nähnyt viisitoistavuotisella palomies-ensihoitajan-urallaan. Siis hyvin paljon muutakin kuin tulipaloja.

”Työuraan liittyy valtavasti monenlaisia onnistumisia, mutta myös todella paljon sydäntä viiltävää yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Olen ollut lukuisilla keikoilla, joihin ei saada muuta kuin ensihoitajat paikalle, kun ihminen ei enää pärjää yksin. Siinä sitten yritetään etsiä oikeat viranomaiset, joiden vastuulla tämä ihminen olisi, kun läheisiä ei löydy.”

Sutelainen tiesi jo nuorena, että hän haluaa auttaa työkseen ihmisiä. Hän valmistui ensin lähihoitajaksi ja työskenteli hetken aikaa päiväkodeissa, ennen kuin jatkoi opiskelua palomies-ensihoitajaksi.

Jossain vaiheessa työuraa hän opiskeli vielä työnohjaajaksi. Henkinen työsuojelu alkoi sen jälkeen kiinnostaa yhä enemmän ja hän tutustui pelastajien jälkipurkukoulutukseen, mielenterveystyöhön ja kriisitietoisuuteen.

”Valitettavasti mikään näistä ei vieläkään ole arkipäivää pelastustyössä.”

Pari vuotta sitten Sutelainen siirtyi pelastustyöstä ensin palomiesten henkistä työsuojelua perkaneeseen hankkeeseen ja siitä, nykyiseen työhönsä, MentalFifeFit-projektiin, jossa koulutetaan ja tutkitaan, mitkä asiat vaikuttavat pelastusalalla työskentelevien stressikuormitukseen.

”Me siis yritämme painottaa, että tämä työ on muutakin kuin operatiivisuutta ja suoriutumista. Selvitämme, miten erilaiset stressitilanteet vaikuttavat meidän mieleemme. Ja etenkin siihen, että niitä myös käsiteltäisiin säännöllisesti.”

Sutelaisen nykyinen työ Palopäällystöliitossa on määräaikainen. Hän ei tiedä, palaako projektin jälkeen takaisin pelastustöihin.

Sutelaisen nykyinen työ Palopäällystöliitossa on määräaikainen. Hän ei tiedä, palaako projektin jälkeen takaisin pelastustöihin. Tommi Tuomi / Otavamedia

Ei mikään pelastusrobotti

Saku Sutelainen ei lähtenyt pois ensihoitajan-palomiehen työstä sen kuormittavuuden takia. Totta kai työ kuormitti, muttei liikaa tai koko ajan. Silti hän tunnistaa ammatin varjopuolet.

”Jokainen pelastustilanteessakin oleva henkilö on ihminen, jolla on oma historiansa. Omassa elämässä voi olla päällä jokin kriisi tai stressaava vaihe. Pahimmassa tapauksessa, niin kuin usein syrjäisemmillä paikkakunnilla – pelastettava voi saattaa olla joku tuttu.”

Siksi jälkipurkutilanteet ovat Sutelaisen mielestä äärimmäisen tärkeitä.

”Niitä on tarjolla yleensä suurempien pelastustilanteiden jälkeen, sellaisten, joissa on lähtökohtaisesti ollut paljon vainajia. Tämä on tietysti hyvä käytäntö, mutta paineisia tilanteita pelastustyössä on monenlaisia muitakin.”

Kukaan ei pelastustyössä Sutelaisen mielestä ole työhaalarinsa sisällä vain palomies tai ensihoitaja, vaikka keikoilla onkin yllä superrooli, jossa pitää pelastaa ihmisiä.
Sutelainen antaa karun esimerkin.

”Jos mennään tilanteeseen, jossa toinen vanhemmista on tehnyt itsemurhan. Samassa tilassa leikkii lapsi ja toinen vanhemmista on shokissa. Siinä meillä jokaisella on oma traumataustansa kannettavanaan, ja vaikka kuinka olemme koulutettuja, tällaiset tilanteet vaikuttavat myös jokaiseen työntekijään eri tavoin.”

Saku Sutelainen on käynyt omaa taustaansa ja lapsuuttaan läpi jo aiemmin terapiassa. Vaikka hän ei aikoinaan hakeutunut terapiaan ammattinsa takia, hän kokee, että siitä on ollut myös työssä apua.

”Olen saanut paljon työkaluja siihen, miten tunteita voi käsitellä. Emme ole koskaan robotteja, vaikka niin joudumme välillä toimimaan.”

Oman työelämänsä tiukimmat paikat Sutelainen on lopulta usein kokenut myös melko palkitseviksi.

”Ajattelen kriisit usein omien vahvuuksieni kautta. Jostain syystä tunnen suurta empatiaa itsetuhoisia ihmisiä kohtaan ja olen kokenut tärkeiksi erilaiset neuvottelutilanteet. Tällaisessa pienessä hetkessä ajatus siitä, että pystyn auttamaan ja jollain keinoin välittämään toiselle ajatuksen, että apua on saatavilla, on todella hienoa mutta myös todella raskasta. Sellaisen jälkeen työpäivä ei ole enää entisellään, ei ehkä koko viikkokaan.”

Lue myös: Kun isä puukotti pienen lapsensa Porvoossa, Seppo Ijäs hälytettiin paikalle – Järkyttävä rikos jätti jäljet poliisiinkin

Tv-touhusta kaukana

Mutta minkälaista sitten on palomiehen työ nykyään? Tv-sarjojen pelastajat syöksyvät tulenlieskoihin ja jos eivät ole hengenvaarassa, pohtivat ihmissuhteitaan ja keittävät suuria kattilallisia makaronia. Tai nostavat puntteja.

Kaikkea tätä tehdään Sutelaisen mukaan oikeassa työelämässäkin, tosin aika eri painotuksin.

”Pelkästään Helsingissä, jossa työskentelee 400 palomiestä, ensihoitotehtäviä on vuodessa 60 000 ja pelastustehtäviä 20 000. Ei se ole mikään idylli”, Sutelainen toteaa.
Odotteluakin on paljon, mutta siitä lohkaisee ison osan varusteiden hoitaminen, paloauton kunnossa pitäminen ja oman ammattitaidon jatkuva kehittäminen.

”Pelastuslaitoksilta lähdetään harvoin vain sammuttelemaan tulenlieskoja. On kaikenlaisia muitakin tehtäviä: ylhäältä ja alhaalta pelastamista, liikenneonnettomuuksia, suurten vesivahinkojen ja myrskyvaurioiden ensitoimia, itsetuhoisten kanssa neuvottelua ja ensihoitoa.”

Sutelaisen nykyinen työ Palopäällystöliitossa on määräaikainen. Hän ei tiedä, palaako projektin jälkeen takaisin pelastustöihin. Välillä pelastustyötä on ikävä. Erityisesti hän kaipaa sitä merkityksellisyyden tunnetta, jota työ luo.

”Tämä työ on opettanut, ettei ketään voi tuomita sen perusteella, mitä hänestä ensisilmäyksellä näkee. Kohtaamme paljon alkoholisoituneita, mutta emme koskaan tiedä, mistä se johtuu. Juomisen takana voi olla lapsen menetys, hirvittäviä tragedioita, avioeroja ja työpaikan menetys. Ketään ei voi syyllistää, ei myöskään vanhempia siitä, mitä nuori tekee, isät ja äidit eivät pysty olemaan vastuussa kaikesta.”

Ja sitten ihminen pitää kohdata. Vaikka hänen luokseen pitäisi raivata tie savun tai sanomalehdillä vuoratun asunnon läpi.

”Tärkeintä olisi, että me kohdattaisiin ihmiset aina ihmisinä, ei ongelmana tai vaivana.”

Ihmisten kohtaamista hän jatkaa myös nykyisessä työssään. Ihmisten kohtaaminen ja puhuminen ovat niitä asioita, jotka hänestä auttavat mitä tahansa työyhteisöä. Ja myös tunteista puhuminen – sekä niiden näyttäminen. Se ei Sutelaiselle itselle ole kovin vaikeaa. Kun hän kuuli Vuoden Palomies -tittelistä, hän oli kotimatkalla autossa.

”Onneksi en ajanut autoa silloin itse, sillä itkuhan siinä silmäkulmaan tuli, sehän on selvä!”

Lue myös: Suomen suojelijat koronan eturintamassa – Näin arjestaan kertovat sairaanhoitaja sekä palomies-ensihoitaja: ”Nyt tapahtuu mitä tapahtuu, ja pitää tehdä mitä pitää tehdä”

Lue myös: Marjaana Nurmela oli hukkua 1,5 vuotiaana mummolan pihalampeen – Tunteikas kohtaaminen pelastajan, nyt jo eläkkeellä olevan palomies Hannu Turusen, kanssa

X