Yhdysvaltojen armeijan käynyt Päivi sai postitse jymy-yllätyksen: käsky Irakiin sotimaan

Jaa kaverilleTilaa Seura
Päivin lempeän ja säyseän ulkokuoren alla piilee luja tahto. ”Tiedän armeijan jälkeen pystyväni mihin vain”. © Mikko Lehtimäki
Yhdysvaltojen armeijassa suomalaiselle Päivi Lesterille, 35, kelpasi kuri sekä fyysinen ja psyykkinen rääkki. Vuosia myöhemmin kolmen lapsen äidille tuli yllättävä käsky lähteä Irakiin.

Maastoon rakennettu pystysuora lankkuseinä ei houkutellut 23-vuotiasta Päivi Lesteriä

Mutta ei auttanut. Hän nappasi tiukan otteen köydestä. Korkeanpaikankammo ei auttanut asiaa. Eikä se, että kersantti huusi ivalliseen sävyyn korvaan: Tuo on liian helppoa alokas, liian helppoa!

Armeijassa huutoon oli saanut tottua. Vaikka haukkuminen otti päähän, Päivi oppi olemaan reagoimatta.

”Toisella on täysi valta sinuun, eikä sinulla ole mitään muuta mahdollisuutta kuin totella.”

Niinpä Päivi puri hampaat yhteen. Itki, kipusi ja itki. Ja meni ylös asti.

”Huipullakin itkin, mutta siihen se loppui. En minä mikään itkupilli ole, mutta silloin pelotti.”

Päivi kävi armeijan vuonna 2003 Fort Jacksonin tukikohdassa, Etelä-Karoliinassa, Yhdysvalloissa.

Maailmalle

Nuorena pietarsaarelaista Päiviä eivät koulut kiinnostaneet. Kesken jäivät niin Kokkolan ammattiopisto kuin Kaustisen musiikkilukio.

”Kaverit ja poikaystävä kiinnostivat enemmän kuin sellon soitto. Olin lähellä syrjäytyä.”

19-vuotiaana hän lähti au pairiksi Yhdysvaltoihin. Pääkaupungissa, Was-hington DC:ssä alkoi itsenäistymisen ja vastuun ottamisen aika.

Pian rakkaus astui kuvioihin. Viisi vuotta vanhempi Matthew Lester oli suoraan kuin elokuvasta Upseeeri ja herrasmies: iso ja komea. Hän työskenteli kunniasotilaana. Työnkuvaan kuului politiikkojen, valtiovieraiden ja presidentin suojeleminen.

Kuusi kuukautta tapaamisesta, he olivat naimisissa.

Kun syyskuun 11. päivän terroriteot tehtiin, Lesterit asuivat Washington DC:ssä. Terrorismi tuli aivan yllättäen turvalliseen arkeen.

World Trade Centerin kaksoistornit New Yorkissa eivät olleet ainoat kohteet. Myös Pentagoniin lentänyt lentokone tuhosi monen ihmisen elämän.

Päivi työskenteli tuolloin sijoitustoimistossa, joka erikoistui armeijan sotilaiden eläkerahastoihin ja henkivakuutuksiin.

”Asiakkaina oli myös naisia, joiden miehiä oli kuollut Pentagonin iskussa. Suru ja kauhu olivat käsin kosketeltavia.”

Päivi kuitenkin koki, että amerikkalaisten yhteishenki ja -voima olivat sanoinkuvaamattomia.

”Itse olimme silloin niin nuoria ja naiiveja, ettemme osanneet pelätä.”

Tuohon aikaan Päivi oli menossa armeijaan eivätkä tapahtumat muuttaneet hänen mieltään.

Ennen armeijaan menoa hän työskenteli tovin tarjoilijana ruokaravintolassa. Vapaa-ajallaan hän kohotti kuntoaan. Päivi tiesi, että hyvä fyysinen kunto auttaa intissä pärjäämiseen.

”Alussa en jaksanut tehdä yhtään punnerrusta. Armeijaan mennessä tein niitä 60 – kahden minuutin sisään.”

Lähitaistelu purki paineita

Yhdysvaltojen armeijassa ei hempeilty. Ei päästy liiemmin lomille eikä kanttiinissa syöty munkkeja, karkeista puhumattakaan. Kotiin sai soittaa kolikkopuhelimella sunnuntaisin kaksi minuuttia.

Mutta Päivi eli unelmaansa. Hän oli haaveillut sotilaana olosta pienestä asti.

”En tiedä miksi. Jostain selittämättömästä syystä ajatus oli tullut päähäni.”

Koulutus jakautui kahteen osaan: kolmen kuukauden alokasaikaan ja puolen vuoden erikoistumiseen. Alokasaika oli fyysisesti raskas. Se sisälsi myös paljon teoriaa.

Päivät alkoivat aamuviideltä liikunnalla.

”Vuoropäivinä juostiin ja tehtiin voimaharjoittelua. Aamusta iltaan oli ohjelmaa: milloin ammuttiin, navigoitiin tai marssittiin. Milloin kiipeiltiin tai alitettiin esteitä.”

Päivi oppi myös heittämään kranaattia muurin yli.

”Singolla tähdättiin kaukaisempiin kohteisiin. Se oli kivaa.”

Mutta parhaiten Päiville sopi lähitaistelu, ilman aseita. Siinä sai purkaa paineita ja ottaa naisesta mittaa.

”Se oli tarpeen, sillä konflikteja syntyi. Tuvassa kun oli kymmeniä naisia.”

Nukkumaan mennessä ei tarvinnut kuin painaa pää tyynyyn ja uni tuli heti.

”Joskus meitä tosin herätettiin keskellä yötä ulos punnertamaan tai siivoamaan vessoja.”

Pataljoonansa paras

Kaasukammioharjoitukset kuuluivat myös ohjelmaan. Päivi selvisi niistä oksentamatta, vaikka ilkeää teki.

Yhtenä yönä metsäleirillä jysähti olan takaa. Päivi oli montussa puolustusasemissa kahden muun naissotilaan kanssa. Yhtäkkiä selän takaa kuului PUM!

Kaasua levisi ympäriinsä. Päivi ja kumppanit hyppäsivät salamannopeasti ylös, konttasivat pitkin metsää ja huusivat.

”Meidän olisi pitänyt jäädä kuoppaan kaasunaamari naamoilla ihmettelemään.”

Alokasajan lopussa koitti kuntotesti. Kahteen minuuttiin piti punnertaa, tehdä vatsalihaksia ja juosta niin paljon kuin lähtee.

Päivi oli naisista komppaniansa kestävin ja nopein. Hän juoksi ainoana naisena nopeimmassa ryhmässä miesten kanssa.

”Olihan se kivaa olla ainut nainen”, hän nauraa.

Kuntotestin tulos oli lähes täydellinen. Päivi oli pataljoonansa paras: 275/300 pistettä! Koko komppania, päälliköitä myöten, arvosti määrätietoista ja sisukasta pohjalaisnaista. Etenkin silloin, kun saivat tietää, että tulos oli tullut kahdella murtuneella lonkalla. Kunniamitaleita ropisi.

Tyynenmeren konnat

Jatkokoulutuksessa kouluttauduttiin henkilökohtaiseen sotilasuraan. Päivi sai valita haluamansa alan.

Laki kiinnosti, joten Päivi opiskeli asianajajan avustajaksi. Sitten hän lähti Havaijin sotilastukikohtaan hommiin.

”Valmistelin asianajajille syytteet sotaoikeuteen. Ehdin olla parissa oikeudenkäynnissä mukana. Yhdessä rattijuopumustapauksessa oli kuollut ihminen. Toisessa toimelias sotilas oli tehtaillut mittavan määrän kopioituja seteleitä.”

Yhdysvallat kävi sotaa Irakissa, mutta Havaijilla Lesterit ottivat rennosti.

Nuorina ja lapsettomina elämä oli yksinkertaista.

”Havaiji oli juuri sellainen paratiisi kuin kaikki sen kuvittelevat olevan.”

Jouluaamuna Lesterit laittoivat kalkkunan uuniin ja lähtivät rannalle tien toiselle puolelle.

”Uidessa merikilpikonnat saattoivat polskia vieressä. Konnat kyllä säikäyttivät”, Päivi muistelee.

Irakiin sotimaan?

Sitten luonnonlaki astui voimaan.

Vuonna 2004 esikoinen ilmoitti tulostaan. Lesterit päättivät, että Suomi olisi perheellisille paras paikka asua.

Päivi erosi armeijasta.

”Olin viimeisilläni raskaana, kun muutimme Pietarsaareen.”

Parin vuoden päästä syntyi toinen lapsi. Heidän syntymänsä jälkeen Päivi oli kotiäitinä. Aviomies kävi maahanmuuttajana kotouttamiskurssia ja etsi töitä.

Lasten ollessa pieniä Päivi koulutti itsensä tradenomiksi.

Yhdysvallat ei kuitenkaan ollut jäänyt täysin taakse. Kolmannen lapsen synnyttyä postilaatikkoon tippui jymy-yllätys: Kutsu reservikomppanian kanssa sotimaan Irakiin.

Leijonaemo taistelee

Päivi oli ollut poissa armeijasta neljä vuotta. Hän hoiti kotia ja kolmea lasta.

”Tilanne oli ihan absurdi. En voinut villeimmissä unissanikaan ajatella lähteväni toiselle puolelle maailmaa sotimaan. Tai olla sotakarkuri! Jenkeissä sotilas sitoutuu olemaan kuusi vuotta armeijan jälkeen reservissä. Jos silloin käy kutsu sotimaan, niin lähdettävä on.”

Jotain oli keksittävä. Perheenäiti otti aseista terävimmät käyttöönsä: kynän ja lakikirjan.

”Ihmiset saattavat ajatella, että olen kiltti ja helposti johdateltavissa. Myönnän kyllä olevani kiltti. Mutta minulla on myös vahva tahto. En vain tuo sitä äänekkäästi esiin.”

Lain lukua

Päivi kirjoitti karvaan vastineen. Hän löysi porsaanreiän.

”Yhdysvaltojen armeijasta eronnutta ei voida velvoittaa palvelemaan reservissä asuttuaan tietyn ajan toisessa maassa.”

Vastine hyväksyttiin. Kuukauden kuluttua Päivi sai lopullisen eron armeijasta. Mutta hilkulla se oli.

”Jos en olisi tuntenut lakia, olisin joutunut sotaan. Se olisi ollut kamala tilanne. Näin jälkikäteen asialle voi jo nauraa.”

Päivin armeijasta pääsystä on nyt kulunut yksitoista vuotta.

Hän työskentelee talousvastaavana Pietarsaaressa nuorten kulttuurikeskus Musikcafe After Eight:ssä. Matthewin työ Pietarsaaren Baltic Yachtsilla vie hänet usein ulkomaille.

Syksyllä Päivillä alkaa opiskella töiden ohessa liiketalouden johtamista.

”Ihailen voimakkaita ja teräviä naisia: Hillary Clintonia, Oprah Winfreytä, Tarja Halosta ja Jutta Urpilaista.”

Mutta mitä hän ajattelee Suomen armeijasta, pitäisikö armeijan olla Suomessa naisille pakollinen?

”Minusta se olisi ok. Silloin se olisi tasa-arvoa parhaimmillaan. Kannustan kyllä omia tyttöjä menemään armeijaan.”

X